Lastenkirjat ja poliittisesti korrekti

viidakkokirja ja muut lastenkirjaklassikot

Mä luen meidän 5-vuotiaille tällä hetkellä Rudyard Kiplingin Intian viidakoista*. Se on yksi mun lapsuuden vahvoista kirjamuistoista, meidän hyllyssä oleva painos on mun isoäitini vanha, ja koska se oli isoäidin lempikirjoja, mä olen kuullut sen moneen kertaan ääneen luettuna, niin vesirokossa kuin kesälomamatkoillakin. Me ollaan nyt luettu kirjasta vain Mowglista kertovat tarinat (loput luetaan ehkä myöhemmin, sillä esimerkiksi Rikki-Tikki-Tavi oli yksi mun suosikkeja lapsena).

Mowglin tarina on upea, kiehtova, jännittävä, valtavan eksoottinen ja silti niin tunnistettava. Helmi Krohnin suomennos on vuodelta 1898 ja kieli vanhahtavaa, mutta silti ihanaa ääneen luettavaa, sointuvaa ja kaunista. Mutta aika hurjaa tavaraa Mowglissa on. Tappamista ja kaikenlaista raatelua on melkein joka luvussa, kunnia ja kosto on jatkuvasti läsnä ja muita heimoja kuin susia solvataan armotta.

Kun Mowgli ja sudet käy taisteluun viidakkoon tulleita Dekkanin punaisia koiria, dholeja, vastaan, on ilmassa upeaa isänmaallista hurmosta – ja käsinkosketeltavaa rasismia. Dholit on likaisia koiria, joilla on karvoja varpaidensa välissä, ne lisääntyy kuin kanit ja tulee etelästä ryöstämään ja raatelemaan kunniallista viidakon väkeä. Tämä rupesi kuulostamaan vähän liian tutulta ja mä sensuroin osan nimittelystä. Sitten on tietysti ihmiset; intialaiset on julmia ja vähän yksinkertaisia alkuasukkaita, jotka palvoo epäjumalankuviaan ja tarvitsee englantilaisten apua asioidensa selvittämiseen. Tämän mä selitin suoraan lapsille, että kirja on kirjoitettu aika kauan aikaa sitten, ja silloin englantilaiset hallitsi Intiaa ja tosiaan uskoi, että intialaiset on tyhmempiä.

Mä toivon, että lapset osaa nauttia kirjallisista ansioista ja vanhempana sitten nähdä tekstin myös kontekstissaan. Monesti nykypäivän lastenkirjat on tosi siloisia ja korrekteja. Toki niissä tapahtuu, ja koetaan suuria tunteita, mutta päähenkilö ei upota puukkoaan kenenkään lapaluiden väliin tai nylje vihollistaan eikä ketään uhata polttaa elävältä. Hyvä niin, se tuntuisi lähinnä todella mauttomalta ja groteskilta, mutta Intian viidakoissa se on ihan paikallaan. Ehkä ne on tarpeeksi kaukana tiikereineen.

Luetteko te klassikkoja lapsille?

*Paremmin varmaan tunnettu Viidakkokirjana, mutta meillä on vanha painos.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Me ollaan jonkun verran luettu klassikoita viisivuotiaalle. Tai no 1900-luvulla pysyen kuitenkin, mutta yhtä kaikki osassa tarinoissa huomaa sen, että ne kestävät aikaa ja osa ei sitten tippaakaan. Meillä jäi aikanaan Peppi kesken, koska lopulta koin, että Peppi on tarinana aika vastenmielinen koska se kesti niin huonosti aikaa. Teemathan toimisi edelleen, mutta jotenkin käytetty kieli ei toimi sitten yhtään.

    • 1.1

      sanoo

      Meillä esikoinen ihastui Peppiin itsekseen, mä en ole sitä ääneen lukenut noille kenellekään. Mulla on siihen itsellä vähän ristiriitainen suhde myös, kaikista jutuista en kirjassa tykännyt, mutta elokuvista ja telkkarisarjasta tykkäsin sitten kyllä. Mutta ei se kyllä mun Lindgren-suosikkeihin kuulu.

  2. 2

    sanoo

    Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! En ole pystynyt lukemaan klassikkoja lapsilleni sensuroimatta, ellei nyt lasketa jotain punahilkkoja, jotka on loppuviimeksi aika kilttejä. Nyt olisi lukulistalla mm. Viidakkokirja, ja selaillessani totesin, että todellakin aika raakaa sisältöä. Mitenkä sitä ei muista omasta lapsuudestaan niitä kirjoissa olleita julmuuksia? Vaikka herkkä olin jo silloin. Vaikken usko, että sadun maailmat aiheuttavat lapsille traumoja, niin silti tuntuu vaikealta lukea raakuuksia ääneen, koska oma mielikuvitukseni on niin vilkas, että pystyn todellakin kuvittelemaan kaiken kirjaimellisesti silmieni eteen…

    • 2.1

      sanoo

      Mä myös vähän ihmettelen, koska olen itse tosi herkkä ja lapsena monet kirjat kyllä pelotti – vaikka tykkäsinkin sitten. Kiplingin en kuitenkaan muista yhtään pelottaneen tai ahdistaneen, se oli vain jännää ja aika ihanaa. Muistan esim. kuinka isoäiti piirsi mulle kaavakuvan siitä, miten Mowgli saartoi Shere Khanin puhveleiden avulla rotkoon ja tappoi sen, ja musta tää oli vain aivan nerokas suunnitelma. Ehkä sitä osasi (ja osaa edelleen) kuitenkin irtautua siitä, pitää sadun satuna?

  3. 3

    Kyllikki sanoo

    Aikuinen kokee asiat eri tavalla kuin lapsi. Äiti aikanaan kielsi minua lukemasta Andersenin satuja, koska ne ovat niin karmeita, varsinkin Iso-Niilo ja Pikku Niilo, kun siinä kuljetellaan ympäriinsä kuollutta isoäitiä. Parempaa houkutusta ei olisi voinut olla: luin ne kaikki. Iso-Niilo ja Pikku-Niilo oli minusta hupaisa. Karmeita minusta olivat Piilipuun alla ja Lumikuningatar. Ensinmainitussa lapsuuden leikkikavereista toinen palaa aikuisena maailmalta ja paleltuu piilipuun alle. Jälkimmäisessä lapset pääsevät karkuun lumikuningattaren luota, mutta huomaavat sitten muuttuneensa aikuisiksi. Tämä loppu tuntui minusta aivan lohduttomalta. Omille lapsilleni en lukenut hurjia juttuja, mutta isosisko luki salaa kuopukselle perinteisiä satuja mm. noidan peräkammarin verisammioineen. Kun kuopus alkoi itse lukea, hän tykkäsi lukea kauhua. – Lieneekö näillä asioilla mitään tekemistä keskenään.

    • 3.1

      sanoo

      Se on kyllä totta, että lapsille samat asiat ei välttämättä ole ahdistavia ja pelottavia. Ja varmasti toiset lapset myös nauttii siitä pelon tunteesta, ihan niin kuin toiset aikuiset nauttii kauhusta. Mun äiti aikoinaan suositteli mulle 10-vuotiaana ensimmäisenä aikuistenkirjana Agatha Christietä, ja mä en ole ihan varma, oliko se nyt sitten paras suositus kuitenkaan. Luin loppuun ja monta lisää, mutta monet niistä pelotti ihan kamalasti. Sen sijaan Shakespearen näytelmät (äidin toinen suositus) ei kyllä olleet mitenkään ahdistavia tai kamalia.

  4. 4

    sanoo

    On tullut luettua klassikoita, kyllä. Seitsemän veljestä on ehkä vanhinta kamaa, mutta ei me sitä ihan kokonaan luettu.

    Mutta joo, lähes kaikkia klassikoita joutuu vähän sensuroimaan kyllä. Ja muuntelemaan. Vanhahtavan kielen kanssa mulla ei ole ongelmia, eikä tunnu olevan lapsillakaan. Mutta jutut voi olla joskus aika raakoja. Tai sitten muuten vain vähän outoja, samaan tapaan kuin Uuno-leffoissa, joita nuo koululaiset on joskus nähneet. Ne on ihan ihmeissään siitä tupakoinnin määrästä ja naisten esineellistämisestä, muun muassa.

    Mutta, mutta, erityisesti haluaisin nostaa klassikoista esiin Eduard Uspenskin kirjat. Ne me on luettu kaikki, ja moneen kertaan. Suosittelen!

    Lindgrenit toki myös on luettu ja tietenkin Hobitti ja Taru sormusten herrasta. Niin, ja vanhimmat Uppo-Nallet. Onko ne klassikoita? 1900-luvun puolelta kaukaa kuitenkin. Kuten Tiina-kirjat myös. Niistäkin lapset ovat tykänneet iltasatuina. Tosin niissä on ollut minusta paljon sensuroitavaa. Tykkäsin niistä itse paljon alakoululaisena, mutta ei ne mies-nais-roolit kyllä meidän perheen arkitodellisuuteen istu. Ja sitten mä sensuroin aina kaikki ne kohdat, joissa ruoditaan Tiinan painoa.

    • 4.1

      sanoo

      Uspenskit on ihania, meillä kärtetään krokotiili Genaa luettavaksi kolmatta kertaa tämän talven aikana. Taidan suostua. Mä ihmettelen kyllä, miten Uspenski välttyi pakkotyöltä, musta varsinkin Genassa on niin räikeää systeemin pilkkaa. Mutta musta ne on kyllä moderneja klassikoita, samoin kuin oikeastaan Lindgrenit – en tiedä, onko tähän joku virallinen luokittelu, mutta musta raja kulkee suunnilleen 50-luvussa tai sodassa. Ja Uppo-Nalleja julkaistiin vielä mun lapsuudessa, joten nehän on ihan uusia! 🙂

      Mä en lukenut Tiina-kirjoja koskaan, mutta esikoinen lukee nyt mun tyttökirjasuosikkeja Mary Marckeja (Eevan luokka jne.) Niissä kyllä naiskuva on aika ok, kyllähän niiden äidit on lähinnä rouvia, mutta tytöt lukee ylioppilaiksi yhteiskoulussa ja miettii, rupeaako ne tutkimusmatkailijoiksi vai taiteilijoiksi. Ja kun yksi on sitä mieltä, että se kuitenkin haluaa perheen, niin toiset sanoo, että totta kai, tutkimusmatkailun lisäksi.

  5. 5

    sanoo

    Meillä 4-veen kanssa luetaan vähän Viidakkokirjaa iisimpiä klassikoita. Vähän aikaa sitten luettiin Peter Pan, jossa erityisesti taistelukohtaukset olivat lapsen mieleen. Nyt meneillään on aiemmissakin kommenteissa mainittu Peppi, josta olen toistaiseksi jättänyt lukematta vain neekeri-sanat.

    Mä en usko, että lapsi mieltää noita juttuja yhtään samalla tavalla kuin aikuinen. Vaikka toki mua mietityttää monen vanhan sadun kanssa, joissa saatetaan antaa lapselle selkään, tai joku perheenjäsenistä kuolee tai on tosi stereotyyppiset sukupuoliroolit. Ja oon vältellytkin joidenkin tarinoiden lukemista, vaikka siis tosiaan uskon, että lapsi suhtautuu niihin aikuista mutkattomammin ja että lasten on ihan hyväkin oppia, että maailma on ollut ennen erilainen paikka.

    Meidän lapset leikkii pyssyleikkejä, mutta eivät he leiki toistensa tappamista. Siinä on jotenkin tosi selkeä se raja toden ja kuvitellun välissä. Ehkä sama pätee myös satuja kuunnellessa?

    • 5.1

      sanoo

      Se on jännä se toden ja kuvittellun raja, kun toisaalta se on lapsille niin häilyvä ja helppo ylittää ja sekoittaa maailmat keskenään, ja sitten toisaalta kyllä niille tuntuu olevan hyvin selvää, mikä on vain leikisti tai vain sadussa. Aikuisille se tuntuu olevan välillä paljon vaikeampaa tajuta, että jos jokin asia on sadussa, ei se tarkoita, että niin olisi oikeastikin.

      Mustakin sadut ja kirjat on kyllä hyvä tilaisuus oppia siitä, millainen maailma on ennen ollut, kunhan muistaa selittää, että näin oli ennen vanhaan.

  6. 6

    vilijonkka sanoo

    Mulla olisi tähän mahdottomasti sanottavaa, mutta sanon kuitenkin vain sen, että kannattaa lukea Pepistä uutta käännöstä. Aluksi mua epäilytti, kun oli erilainen kuin vanha (josta osaan pitkiä pätkiä vieläkin ulkomuistista), mutta kyllä se uusi on lapsille luettuna ehdottomasti parempi ja korrektimpikin.

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos vinkistä, mä en edes tiennyt, että uusi käännös on tehty! Ei kun tiesinköhän, onko niissä se uusi kuvituskin? Täytyypä testata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *