Lapsuuskuvat

lasten talvivaatteetOnkohan lukijoissa sellaisia, joiden lapsuuskuvat on digikameralla otettuja? Ei kai sentään, meillä on tainnut olla digikamera 10 vuotta. Mä sain isoäitini peruja valokuva-albumin omista lapsuukuvistani, jota mun äiti täydensi vuosittain, aina jonnekin 5-vuotispäivän tienoille saakka (pikkuveljestä ei tietenkään moista albumia kerätty). Mun isä kuvasi aika paljon, mutta silti tuntuu, että suurimmassa osassa kuvista on synttärit, tai joulu tai ollaan tekemässä jotain merkittävää kesälomalla. Vielä jäykemmäksi meno tietysti muuttuu, jos mennään ajassa vielä enemmän taaksepäin.

Meidän lapsista on sadoittain, ellei tuhansittain kuvia (tosin kaksosista ei olla taidettu printata vielä ainuttakaan). Niin varmaan teidänkin lapsista. Ja kuvia otetaan myös arkena. Mutta ei niissä silti vieläkään näy ihan se koko arki. Mä mietin tätä, kun koetin viime viikolla räpsiä kuvia, jotka sopisi postaukseen yrittäjä-äidin viikosta (kunhan saan ne parituhatta sanaa editoitua sellaiseen  muotoon, että muutkin kuin mun äiti jaksaa lukea, niin julkaisen). Tuntui että viikosta aika suuri osa kului pukemiseen ja riisumiseen, ja kuitenkaan niistä tilanteista meillä ei ole yhtään kuvaa.

Eli kai niillä kuvilla vieläkin haetaan ikuistettavaksi sellaisia merkittäviksi koettuja asioita. Vauva hymyilee, kylpee ja syö sosetta. Taapero ottaa ensimmäisiä askelia, keinuu ja pistelee menemään potkumopolla. Ei löydy juuri kuvia siitä kun odotetaan bussipysäkillä, puetaan ulkovaatteita, raahataan kauppakasseja, painetaan hissin nappia – vai löytyykö teiltä? Ja pitäisikö löytyä? Onko valokuvien tarkoitus tallentaa elämää jotenkin ”aitona” vai kerätä muistoja niistä hyvistä hetkistä?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kuvia on tilanteista, joissa on kaksi kättä vapaana 🙂 Ei siis pukemisista, kaupassa käynneistä (paitsi että me emme enää käy kaupassa, kiitos internetin). Raivokohtauksiin ei ehkä tarvita kahta kättä, mutta niissä on yleensä muuta ajateltavaa kuin että haenpa kameran 😉

    Sitäpaitsi mä tykkään katsella niitä siloteltuja muistoja. Aurinkoisista kesistä ja lumisista talvista. Ei haittaa yhtään, että tietää sen olevan vähän hämäystä.

    • 1.1

      sanoo

      Ja sulla on joku uusi hieno toiminto tässä kommenttilootassa, joka näköjään automaattisesti liittää kommenttiin blogini viimeisimmän tekstin. Se ei liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta tulipahan tuohon nyt 😀

      • 1.1.1

        Emilia sanoo

        Kyllä, toiminto on. Amerikkalaisissa blogeissa olen sitä nähnyt, ja ajattelin kokeilla olisiko kiva. Lukijat ja kommentoijat voivat nyt kommentoida, onko kiva.

    • 1.2

      Emilia sanoo

      Tota mäkin ajattelin, että ihan fyysisesti niitä kaikkia arjen iloja on mahdoton kuvata. 😉 Ehkä sitten, kun päästään siihen, mitä meillä toinen nuoremmista harrastaa, eli ”ottaa valokuvia” silmiä räpäyttämällä. Ja joo, onhan siinä siloittelussa puolensa, sitähän muistikin kai tekee.

  2. 2

    sanoo

    Kaksin Kaunihimpi -blogin Spatz kirjoitti joskus vastaavasta aiheesta, että miksi puuttuu ne oikeasti arkiset kuvat omasta lapsesta. En tähän hätään löytänyt sitä postausta (liekö jo yli vuoden takaa?), mutta se jäi mieleeni ja aina ajoittain yritän muistaa ottaa arkisiakin kuvia. Okei, en vieläkään ole kuvannut tuulikaappitaisteluja tai jäähyllä napottavia naperoita, mutta ainakin jotain muuta kuin juhlahumua ja niitä kuuluisia Ensimmäisiä tapahtumia. 😉

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Digikuvaus on kyllä aika lailla laajentanut sitä tilanteiden skaalaa, kun ei tarvitse enää miettiä, että joka ruutu maksaa x penniä. Ilmankos ne oli niitä Ensimmäisiä tapahtumia. Tosin ei niistäkin yleensä ikuisteta esim. Ensimmäistä niskakakkaa, vaikka se olisi kuinka kuvauksellinen. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *