Lapsimessut – voita pääsylippu

Lapsimessut logo

Kuva Messukeskus

Kommentoimalla tähän postaukseen voit voittaa pääsylipun Lapsimessuille 11.-13.4.2014.

Näinhän siinä nimittäin käy; mä sain Messukeskukselta Leluteekille bloggaajapassin ensi viikonlopun Lapsimessuille, kun olinkin jo lupautunut auttamaan Kidd.O -lehden osastolla, ja saanut sitä varten pääsylipun. Pistetään siis hyvä kiertämään, ja ylimääräinen lippu arvontaan.

Mä olen ollut Lapsimessuilla kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli vähän nolo: esikoisen ollessa 1,5-vuotias me käytiin sen kanssa ahkerasti taaperotanssitunneilla. Kivaa oli, mutta koreografiat ei aina meidän osalta menneet ihan nappiin. Taaksepäin kävely oli tosi hankalaa, ja muutenkin peilin taputtelu oli ehkä kiinnostavampaa. Niinpä kun ilmoitettiin, että meidän ryhmä pääsee esiintymään Lapsimessuille, muille ryhmäläisille annettiin ohjeet siitä, millaiset esiintymisvaatteet voisi laittaa, meille taas annettiin vapaalippu ja sanottiin, että me voitaisiin toki tulla katsomaan esitystä.

Mentiinhän me sitten, ja hienosti ne tanssi. Varsinaisia Lapsimessuja enemmän aikaa me käytettiin kyllä lemmikkieläinpuolella PetExpossa koiria ja pupuja katsomassa ja mun yllätykseksi lapsen suosikki oli ModelExpon lennokkinäytös. Eli suosittelen tollaisen reilu vuosikkaan kanssa.

Kaksosten ollessa pieniä Lapsimessuille lähteminen tuntui yhtä hyvältä ajatukselta kuin… No en keksi, mutta ymmärtänette, että ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Mutta viime vuonna Lapsimessuilla taas oltiin, kun olin auttamassa ranskalaisen koulun ständillä. Tosin kaksoset ei päässeet mukaan ollessaan kipeinä, eli tänä vuonna olisi ensimmäinen kerta niiden kanssa.

Mä luulen, että me käydään ainakin katsomassa Viiru ja Pesonen -esitys, käydään siellä Kidd.O:n osastolla valokuvauksessa, tsekataan kustantamoiden ständit (tai sitten niillä mä käyn yksinäni), Lasten oma radio ja sitten vain kierrellään pomppulinnoja ja paloautoja ja kasvomaalauksia. Ja varmaan käydään siellä PetExpon ja ModelExpon puolella myös, Lähiruoka-, Outlet- ja Kädentaitomessut mä taidan suosiolla katsastaa toisena päivänä itsekseni. Vähän mietin myös, kehtaanko mennä Odottajan maailmaan, koska siellä olisi ihan mielenkiintoisen kuuloista ohjelmaa – mutta ehkä mun on myöhäistä mennä kuulemaan, miten selviytyä synnytyksestä tai opettelemaan vauvahierontaa. Tuolta näytteilleasettajien listasta löytyy toki myös kaikkia kivoja kotimaisia lastenvaatemerkkejä messutarjouksineen, mutta meille ei oikeastaan tarvita mitään…

Mutta nyt siihen arvontaan. Aika on lyhyt, jotta mä ehdin postittaa lipun, eli maanantain 7.4. puolella tulleet kommentit osallistuu (ja tsekkaa tiistaina s-postistasi, voititko). Kerro kommentissa, minkä seuraavista jutuista (tai vaikka kaikki) haluaisit lukea blogista Lapsimessujen jälkeen. Jokainen kommentoija saa yhden arvan. Onnea arvontaan!

a) ”Kidd.O:n kansikuvastudiossa”

b) ”Kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla”

c) ”Tästä näytteilleasettajasta haluaisin kuulla” (eli mähän voin käydä kyselemässä osastoilla tuotteista tai palveluista ja raportoida sitten blogissa)

Niin, ja mua saa siis tervehtiä messuilla, jos sattuu bongaamaan tuolta Kidd.O:n osastolta tai säntäilemässä lasteni perässä Leluteekki-läpyskä rinnassa (koetan varmaan kuitenkin olla huutamatta niille). On ihan tosi kivaa (vaikka vähän hämmentävää) kuulla ihan livenä, että joku oikeasti lukee näitä juttuja.

p.s. Höpöhöpöpostauksiin turhautuneille lukijoille tiedoksi, että ihan oikeaa asiaakin on taas jossain vaiheessa tulossa, kunhan turhautunut bloggaaja saa aivonsa, näppäimistönsä, lapsensa ja vuorokauden tunnit taas synkkaan.

EDIT. 7.4. Nyt on tuolla Kidd.O:n Facebook-sivulla lisää lippuja arvottavana, eli sinne ehtii vielä, jos ei täällä onnista.

EDIT 8.4. Arvonta suoritettu random.orgin mainiolla sovelluksella ja onni suosi nimimerkkiä Pirjo. Voittajalle lähti s-postia ja lippu seuraa etanamoodilla perästä. Kiitos osallistumisesta kaikille ja toivottavasti törmään teihin muihinkin lukijoihin messuilla – ja ensi viikolla siis luvassa vähintäänkin raportti kaksosten ensimmäisistä Lapsimessuista. 🙂

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

 

 

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    No ihan ehdottomasti “Kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla”! Jo ajatus saa hymyilemään. 🙂 Toki muutkin messukuulumiset on kivoja lukea. Olen käynyt messuilla kerran aiemmin, silloin se ihmispaljous turhautti, mutta nyt voisin kokeilla uudestaan. Lapsia minulla ei ole, mutta päiväkodissa työskentelevänä tykkään hakea inspiraatiota lasten kanssa tehtävään työhön mistä milloinkin. 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Mua kanssa ekalla kerralla ahdisti tungos, mutta viime vuonna yllättäen ei ollutkaan samanlaista ruuhkaa, vaikka oltiin sunnuntai-iltapäivänä. En tiedä, olisiko käytävät olleet leveämmät, vai olinko mä vain niin varautunut ruuhkaan, ettei se sitten tuntunutkaan niin pahalta. Mutta täytyy sanoa, että työviikko päiväkodissa ja Lapsimessut siihen päälle menisi mulla jo yliannostuksen rajoille. 🙂

      Tuolta Kädentaito-messuilta mä ajattelin käydä katsomassa, olisiko siellä jotain kivoja askartelujuttuja.

  2. 4

    Maria sanoo

    Haluaisin lukea kaikki jutut ja mitä tahansa muutakin, Leluteekki on lempiblogini! Ja tämä on mainio arvonta, koska tarvitsisin juurikin vain yhden lipun, se riittäisi (eivätkös tuollaiset alle kolmevuotiaat messuile maksutta?).

    • 9.1

      sanoo

      Hah, yllätytte vielä kun mä raportoinkin, miten lapsukaiset kaikessa rauhassa kulki ihastelemassa messuja pitäen mua ja toisiaan kädestä kiinni – tai sitten ei. 😉

  3. 13

    Hermis sanoo

    Mäkin voin valita b:n. 🙂 Ja oonkin jo sua säikytellyt tunnistamalla sut siellä jäähallissa yhtenä sunnuntaina. Oon muuten onnistunut vähentämään sitä huutamista nyt kevään aikana ihan oikeesti, sun postaus ja linkit osui hyvään vaiheeseen, kun oli muutenkin tarvetta muutokselle.
    Lapsimessuilla olin viime vuonna ekaa kertaa ja ihan itsekseni, se meni kyllä ihan kulutusjuhlan puolelle. Tänä vuonna voisin harkita ottavani edes yhden lapsen mukaan, ainakin jos saan jonkun tällasen arvontavoiton!

  4. 14

    Anna sanoo

    B! 🙂 Ja kiitos kivasta blogista!

    Viime vuonna olin messuilla ison mahan kanssa ihmettelemässä ja koeajamassa vaunuilla esterataa, tänä vuonna 7kk vauvan kanssa. Lippu siis kelpaisi!

  5. 16

    sanoo

    Itse en tällä kertaa pääse (hyvänen aika sentään – ihan oma viikonloppumeno :)), mutta mies suunnittelee menevänsä lasten kanssa. Kaikki jutut aiheesta kiinnostavat. Kivoja messupäiviä!

  6. 17

    Pirjo sanoo

    b) “Kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla”

    Suunnittelen juuri messuille lähtöä 2,5 vuotiaiden kaksosten kanssa…

  7. 18

    Leela sanoo

    B, tottakai.

    Itse jos messuille uskaltautuisin, jättäisin 2v.n kotiin (enkä kertoisi minne menisin, sillä lapsesta messut ovat ihan mahtavuutta Elma-messuilla vierailun perusteella). Ei sillä, kivaa oli lapsen kanssa, mutkun mä haluaisin shoppailla messutarjouksia ja se ei pikkuapinan kanssa onnistu.

    • 18.1

      sanoo

      Shoppailu 2-vuotiaan kanssa ei kyllä tosiaan oikein toimi (tai ehkä jos sen köyttää rattaisiin ja laittaa itselle kuulosuojaimet, mikä taas ei enää kuulosta kovin kivalta kenellekään). Ja tuollahan on myös ne eläimet, että parempi sitten olla hiiskumatta lapselle mitään, tai huomaat seisovasi kaksi tuntia jonkun kanihäkin vieressä. 😉

  8. 20

    Sinitaimi sanoo

    No tietenkin vaihtoehto B! Mua kyllä houkuttais nämä messut monestakin syystä, mutt opiskelijaperheen budjetti kaipaisi ilmaislippua, jotta raaskisi porukalla Helsinkiin asti matkustaa. Nyt vaan peukut pystyssä!

  9. 21

    Jaana sanoo

    b) “Kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla”

    Kuulostaa niin hauskalta, ja kun suosiolla jätän omat lapset kotiin 😀

  10. 23

    Katii sanoo

    Osallistun arvontaan! Heheh, B-vaihtoehto. Tietenkin! Viime vuonna käytiin messuilla kun lapsi oli alle puolivuotias. Nyt olisi kiva käydä lähes 1,5 vuotiaan kanssa!

  11. 24

    sanoo

    Heippa! Yhdellä arvalla mukana! Mua kiinnostaa kyllä kaikki vaihtoehdot, mutta erityisesti B. Viime vuoden lapsimessuilla olin iisisti vain yhden lapsen kanssa (eikä meillä ollut kaveria mukana=lapsi pysyi hillittynä ja äidin vieressä kulkevana), mutta jos tänä vuonna otan nuo molemmat koohottajat, seuraa varmaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ehkä lainaan mun vanhemmilta niiden laivakoiran flexiä?

    Meidän ekoilla lapsimessuilla lemmikkimessut oli kovempi hitti. Viime vuonna ei taidettu edes sinne asti ehtiä…

    • 24.1

      sanoo

      Mä luulen, että meidän pitää kyllä tänä vuonna varata aikaa tonne eläinpuolelle, Anaïsin mielestä hamsterit on nykyään ihania ja Mathilde on sitä mieltä, että mikä tahansa karvainen eläin on ”söpö söpönen” – jopa meidän koira, joka ei kyllä oikeasti ole mikään söpö eläin.

  12. 27

    Nina sanoo

    B kiinnostaa ehdottomasti! 🙂
    Itse olen siellä kaksosteni kanssa käynyt joka vuosi (nyt tulee 5.kerta!) ja useimpina vuosina vieläpä yksin, joten voin ainakin omalta osaltani tsempata, että hyvin se menee! 🙂 Kunhan menee tarpeeksi lasten ehdoilla ja sillä asenteella, että kaikilla olisi hauskaa. Niin me ainakin ollaan pärjätty ja viihdytty joka vuosi. Itseasiassa tänä vuonna mulla on ilmeisesti vaan yksi lapsonen kaverina, kun pojalla tuli kaverisynttärit juuri lauantaille, joka on meidän messupäivä, joten saapa nähdä miten onnistuu nyt näin (kun siis ei ole toista lasta leikkikaverina).

    • 27.1

      sanoo

      Täähän oli rohkaisevaa. 🙂 Lähinnä mua arveluttaa se, että joku katoaa – lapset vieläkin muistelee syksyistä Tukholman-reissua ”Siellä Mathilde eksyi museossa.” ”Minä en nähnyt teitä missään. Sitten minua itketti.” Mutta ehkä se voisikin toimia varoittavana esimerkkinä siitä, miten käy, jos lähtee yksinään juoksentelemaan (vaikka tietenkään se juoksentelija ei eksynyt, vaan se joka ei huomannut mun juosseen toisen perään).

      No joo, hyvä juttu on ainakin se, että mä voin yhtenä päivänä rauhassa katsella itsekseni, ja sitten ottaa lapset mukaan ja voidaan keskittyä niitä kiinnostaviin juttuihin.

      • 27.1.1

        Nina sanoo

        Joo no siellä onneksi on niitä lasten vaatteisiin kiinnitettäviä tarroja, joihin saa oman puhelinnumeron. Ja kun messuhalli on täynnä äitejä, niin mä luulen, että siellä hyvin herkästi huomataan jos joku lapsi on eksyksissä ja soitetaan. Eli siellä ei varmastikaan ole sinänsä suurta hätää vaikka eksyisikin, ehkä sitten juuri jäisi ainakin lapselle mieleen varoittavana esimerkkinä. 😉 Meillä on myös kerran kaupassa käynyt tuo, että hetkeksi on eksytty äidistä ja sitä kyllä muisteltiin pitkään sen jälkeen kun niin lapsi pelästyi.

        • 27.1.1.1

          sanoo

          Noi tarrat on kyllä ehdoton. Mä olen usein esim. lentokentälle lähtiessä laittanut lapsiin vaikka maalarinteipillä yhteystiedot, kummasti parantaa omaa mielenrauhaa.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *