Lapsen kasvatus: tarrataulu

lapsen palkitseminen tarroillaSarjassamme lapsiperhe-elämän pelastavat muovinpalat: tarrat. (Joku aika sitten kirjoittelin niistä toisista muovinpaloista, Legoista.) Meillä on ollut tarratauluja käytössä erilaisissa yhteyksissä, ja ne on kyllä oikeastaan aina toimineet. Ajatushan tuntuu aika sekopäiseltä, miten nyt sellainen pieni tarra voisi olla lapselle niin himoittava palkinto, että se muuttaa käyttäytymistään sen vuoksi? Tai sitten pitää joka viikko saattaa itsensä ajalliseen ja / tai rahalliseen konkurssiin, kun on luvannut jonkun ison palkinnon siitä, jos viikon ajalta saadaan tarrat kerättyä. Ja sittenhän niitä tarroja joutuu jakelemaan hamaan ikuisuuteen, eikä lapsi ikinä opi sisäistä motivaatiota tekemisiinsä, eikö?

Tällä kertaa tilanne oli se, että aamut oli yhtä tahmaista kivireen vetämistä. Hitusen toki lohdutti se, että kun valitin tästä Leluteekin Facebookin puolella, niin heti ilmeni, etten suinkaan ollut ainoa. Mutta meillä kuitenkin kaikki lapset osaa pukea aivan hyvin itsensä ja hoitaa muut aamutoimensa, niistä yhdellä vain urakka kusi joka ikinen aamu, ja koska mä olen ajoittanut aamun niin, että teen omat pesuni ja pukemiseni sillä aikaa kun lapset hoitaa omansa niin tuloksena oli huutoa, nalkutusta ja / tai myöhästyminen, joka ikinen aamu.

Sitten ajattelin, että no, tämähän on klassinen tarrataulutilanne. Ostin tarroja, ja selitin lapselle homman jujun. Lupailin jotain viikkopalkintoakin. Piirsin kalenterin ja käytiin yhdessä yksityiskohtaisesti läpi, mitä pitää tehdä, jotta tarran saa. Lapsi oli innoissaan. Siihen saakka, kun piti pukea paita päälle itse. ”Emilia, auta! Auuutaaaa!” Jahas. Seuraavana aamuna vähän sama juttu, vaikka uhkailin, että tarraa ei saa, jos ei pue ihan itse.

Mutta sitten. Toinenkin kaksosista halusi tarrataulun. Sehän on pukenut itsensä alle kaksivuotiaasta, eli mitään varsinaista motivaattoria ei tarvittu, mutta onhan se epäreilua jos toinen saa tarrat ja toinen ei. Ilmoitin, että selvä, tarran saa, jos pukee itse ja laittaa edellisen päivän vaatteet ja pyjaman paikoilleen. Ja kas. Seuraavana aamuna meillä oli kaksi itsensä reippaasti pukenutta lasta, eikä yhtään vaatetta lojumassa lastenhuoneen lattialla. Sen jälkeen tarra  napsahti joka aamu, yli neljän viikon ajan, eikä mitään viikkopalkintojakaan tarvittu.

Olisihan se tietysti vähän noloa pimpotella opiskelijasolun ovikelloa joka aamu tarraa tuomaan, joten jossain vaiheessa mä sitten rupesin melua pitämättä feidaamaan tarrojen kanssa. Mutta en pitänyt asialla mitään erityistä kiirettä, ja tarroihin palattiin vielä aina välillä, sillä jos mä jotain olen lasten kanssa oppinut, niin sen, että vaikka nyt tuntuu, että tätä kestää ikuisesti ja mitä me sitten tehdään, niin ehei, ei kestä, kaikki vaiheet loppuu aikanaan. Niinpä nykyisin meidän aamuisten myöhästymisten syynä on yleensä se, että mä olen lukenut lehteä vähän liian pitkään. Auttaisikohan tarrataulu?

Oletteko te käyttäneet tarratauluja palkintona? Mä tiedän, että puhdasoppiset kiintymysvanhemmat ei niitä suosi, koska – öööö, onko se niin, että sitten lapsi tuntee olevansa hyväksytty vain silloin, kun se toimii aikuisen toivomalla tavalla? No, jos on jotain korvaavia tomivaksi testattuja menetelmiä, niin mä kuulen mielelläni niistäkin, mä luulen, että käyttöä tulee vielä löytymään.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hih. Tää oli niin ajankohtainen. Meillä olleet tarrat käytössä myös, vaikka systeemin soraäänet myös tulleet tutuiksi. Yleensä toimineet loistavasti. https://mitamatekisin.wordpress.com/2014/10/02/tarraseina/

    Viimeisin 3-veen pukemistarrailu oli kuitenkin hieman erityyppinen onnistumisasteeltaan kuin teillä. Aamulähdöt olivat haastavia ja nimenomaan ulkovaatteet tuottivat huutoa ja hampaidenkiristystä. No, tarrasysteemi toimi niinä aamuina kun se toimi. Pukeminen sujui hienosti. ”Jee, vau, upeeta, saat tarran.”

    Mutta entä niinä aamuina, kun pukeminen ei sujunut… Huoh. Ensin uhkaamista: ”Et saa kohta tarraa…” Huutoa aiheesta. Tarran evääminen ja tätä seuraava järkky raivari. Logistiikka ei ollut oikein hallussa. Luovuimme vähin äänin. 😀

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Joo, joskus se ei vaan toimi, ja silloin pääsee kyllä helposti ojasta allikkoon, kun lähtee kiristämään tarroilla – tai vaan pysyy lujana sovittujen reunaehtojen suhteen ja toinen osapuoli haluaisi joustaa. Meillä osoittautui nyt ratkaisevaksi tää kilpailuasetelma – sehän voi myös olla melkoinen sudenloukku, mutta kun onnistuminen oli ihan vain viitsimisestä eikä osaamisesta kiinni, niin toimi.

  2. 2

    sanoo

    Ei ole ollut käytössä, mutta tuli tästä mieleen, että toimisikohan tarrat vessajuttujen kitkemisissä? Meillä vanhemmat alkaa olla aika kyllästyneitä jatkuvaan pissakakkapissakakka-puheeseen. Että jos saisi tarran joka päivä kun EI ole puhunut vessajuttuja? Onko kellään kokemusta, ois kiva kuulla.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Mä ainakin jakaisin päivän pienempiin osiin, vaikka kahtia, muuten voi olla ylitsepääsemätön tavoite jos vessajutut on kovin rakkaita.

  3. 3

    sanoo

    Luulen, että teillä se homman juju oli siinä, että kun toinen sai tarran puettuaan reippaasti, niin sitten toisenkin oli pakko tsempata.

    Me tehtiin tätä esikoisen kanssa pitkän kaavan mukaan eli tein 8×8 ruudukon ja että kun joka ruudussa on rasti, niin ostetaan hänen himoitsemansa duplo-traktori. Puoli vuotta meni ja osa rasteista tuli yrittämisestä, mutta tuolloin 4-5 -vuotiaan pukeutuminen sentään joskus tapahtui omatoimisesti. Nyt hän on yhdeksän ja pukeutuminen takkuaa edelleen, mutta tapahtuu sentään omatoimisesti.

    Kuopuksen kohdalla ulkoistin tämän homman päiväkodille. Kun perheen koululainenkin tuppasi kesken pukeutumisen vaipumaan aatoksiinsa, puin sovulla nuorempaa, jotta ylipäätään päästiin kotiovesta ulos. Päiväkodissa tämä palkitsemishomma sujui ihan kuin oppikirjassa ja koko ongelma oli poissa päiväjärjestyksestä.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Tää vertaisryhmän paine tekee kyllä tosiaan ihmeitä, sekä kotona että hoidossa. 🙂 Meillä innostui esikoinenkin taas tarrojen keräämisestä niin, että askarteli itselleen tarrataulun ja keksi tsempattavan asian.

      Mäkin edelleen välillä tingin omatoimisesta pukeutumisesta esimerkiksi silloin, kun toinen on hoidosta haettaessa selvästi liian väsynyt ja/tai riehumistuulella, jotta hommasta selvittäisiin kunnialla.

  4. 4

    sanoo

    Kahdelle kolmesta on jouduttu kokeilemaan tarramotivointia juuri pukemisjutuissa. Kummallakaan se ei ole toiminut. Ajatuksena kauhean kiva ja lapsi on ihan innoissaan siitä, mutta kun pitäisi oikeasti tehdä jotain tarran eteen, tulee tenkkapoo. Kokeillaan ja venytetään rajoja, tarra pitäisi saada joka päivä, meni pukemiset miten hyvänsä, ja äiti kiusaa jos pitää kiinni siitä mitä on sovittu. Hiukan on keinot vähissä. Aika auttoi ensimmäisen kanssa, toivon että auttaa tämänkin kanssa, kun mikään muu ei tunnu auttavan.

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Meilläkin tosiaan tuli stoppi, kun olisi pitänyt oikeasti laittaa se oma panos – mutta sitten auttoi se terve kilpailuhenki. 🙂 Mutta joo, harvemminhan niitä murrosiässä enää tarvitsee pukea, että kai se aika tekee tehtävänsä – ja ehkä voi sitten kerätä itselleen tarrataulua siitä, miten jaksaa olla rähjäämättä aiheesta.

  5. 5

    LeenaK sanoo

    Kyllä meilläkin on tarratuluja ollut käytössä – enää en muista mitkä oli isompien tarrataulujen aiheet, mutta kuopuksella on ollut nukkumisaiheisia nämä (ja ikää siis jo 8v, ehkä neljän viime vuoden ajalla muutaman kerran on tarratauluiltu). Mun mielestä nämä toimii, koska siinä tsempatessaan tarraa varten (ja nyt viimeksi syksyllä oli niin, että kun on taulukko täynnä saa ladata uuden isän hyväksymän pelin kännykkään) vahingossa siitä tavoitteesta (meillä viimeksi ’nukun koko yön omassa sängyssä’) tuleekin tapa. Jajoo, saa meillä painajaista nähtyään tms. toki tulla viereen. Mulla on vaan itsellä mennyt nuo unet niin huonoksi tässä 16v huonostinukkuvia lapsia hoidellessa että kun havahdun, en enää saa unta muutamaan tuntiin. (oho, ja taas koen tarvetta selitellä tätä asiaa…vissiin huono omatunto vaivaa)

    • 5.1

      Emilia sanoo

      Mä olen myös miettinyt nukkumiseen liittyvää tarrailua, kaksi nukkuu kuin pienet enkelit ja se kolmaskin sitten kun joskus sinne sänkyynsä nukahtaa – mutta sitä ennen ravataan sen seitsemän kertaa erilaisilla asioilla. Että jos tarrat kuitenkin olisi kivempi kuin jatkuva riitely aiheesta. Ja ideahan tosiaan on, että tapa ehtisi juurtua siinä tarroja kerätessä niin, että ne voi sitten jättää poiskin.

      Tuli muuten mieleen, että aikoinaan ekaluokkalaisena mun viikkoraha kytkettiin sängyn petaamiseen: +50 penniä jokaisesta pedatusta päivästä, -50 penniä petaamattomasta. Mä en edelleenkään pysty aamulla lähtemään kotoa, jos sänky on petaamatta, että aika hyvin juurtui se tapa.

  6. 6

    sanoo

    Meillä on myös ollut tarrat viime syksynä vähän aikaa käytössä. Ongelmaksi muodostui sellainen, etten meinannut muistaa koko asiaa. Mutta musta kannattaa jonkun aikaa käyttää, jos toimii. Mä meinaan aina provosoitua sanomaan jotain hyvin painokasta ääripääajattelusta, jos tarrailukin nähdään pahana asiana. Jätän sanomatta tai ehkäpä kerron, kun seuraavan kerran nähdään. Saatat saada todistaa, kun hiillyn. Haha.

    • 6.1

      Emilia sanoo

      Meillä lapset kyllä muistuttaa, ja auta armias jos mä koetan sanoa, että nyt pitäis jo juosta ratikkaan, laitetaan tarra sitten iltapäivällä. Odotan hiiltymistä innolla. 😀

  7. 7

    Sonja Roto sanoo

    Etsin pojalle tarroja ja eksyin sin blogiin. Meillä on tarrataulu aiheena potta koulu ja hyvin on toiminut tähän asti, kunnes mieleiset tarrat loppu ja nyt en löydä mistään hyviä 🙂 mutta toivottavasti nyt ostamani tarrat kelpaa 🙂

    • 7.1

      sanoo

      No toi onkin ongelma! Meillä on melkein mitkä vaan tarrat kelvanneet, vaikka kyllä lentsikat on olleet esim. leppäkerttuja suositumpia pojan tarrataulussa. 🙂 Mutta ilmeisesti tärkeintä on kuitenkin ollut se, että saa sitä ruudukkoa täytettyä. Toivottavasti teillä jatkuu nyt uusilla tarroilla menestyksekkäästi!

      • 7.1.1

        Sonja Roto sanoo

        Tulen nyt vastaamaan miten tarrataulun kanssa kävi. No poika oppi kuivaksi sitten nopeasti, valitettavasti hetkeksi jäi tarra jumi päälle, kun kaikesta olis pitäny tarra saada, mutta sekin meni sitten ohi. Tauluja taidettiin kolme täyttää kaiken kaikkiaan ja silliin ostamani tarrat tekivät kauppansa. Nyt tarvitsisi jälkikasvun kanssa kokeilla josko huone ja koti askareet sujuisivat tarrataululla :-).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *