Lapsuuden lahjatraumat – voiko pahemmin mennä vikaan?

kirje joulupukille

Kirjoitettiin ranskaksi – mun ehdotuksesta lisättiin ”s’il te plaît” aika suorasanaisen ehdotuksen loppuun.

Nyt seuraa paljastus. Joulukuisena perjantai-iltana vuonna 1987 Leppävaaran Maxin parkkihallissa mä kurkkasin salaa vieressäni takapenkillä olevaan ostoskassiin. Siellä oli Daisyn hevonen.

Mä en ole varmaan eläissäni nieleskellyt yhtä paljon pettymystä kuin sen kotimatkan aikana. Jouluaattona mä jo onnistuin mielestäni uskottavasti esittämään, että ei haitannut yhtään, vaikka se ei ollutkaan Cindyn hevonen. Rakensin sille tallin ja ostin viikkorahoistani loimen ja satulahuovan. Sen sukupuu löytyisi varmaan vielä kellarissa olevasta arkistolaatikosta. Mutta aina se oli vähän vääränlainen.

Yksi meidän lapsista ei pystynyt nukkumaan tuossa yhtenä iltana, koska sen oli välttämättä saatava kirjoittaa joulupukille. Mä olen kyllä väittänyt, että myös tontut kuuntelee niin tarkalla korvalla, että yleensä ne kyllä vie toiveet perille ilman kirjeitäkin, mutta nämä oli sen verran tärkeitä, että ne kirjoitettiin paperille ja laitettiin terassille tonttujen noudettavaksi (onneksi ehdin napata kirjeen pois, ennen kuin se lensi tuulen mukana pihan pensaisiin.) Ja kyllä, meidän 5-vuotiaat siis uskoo edelleen joulupukkiin, joten varokaa puheitanne niiden seurassa (lasten huijaamisesta mä olen kirjoittanutkin jo aikaisemmin, hyviä kommentteja tuli myös joulupukista).

Kirje oli lyhyt, mutta yksityiskohtainen. Mä kyllä painotin sitä, että joulupukkikaan ei voi kaikille lapsille tuoda ihan kaikkia leluja, mitä ne toivoo, koska lapsia on maailmassa niin paljon ja muuten olisi tavaraakin kohta maailmassa ihan kamalan paljon. Eli tämä on nyt toivomuslista, ja sitten pukki varmaan vähän miettii.

Ranskassa joulupukille kirjoittamisesta käytetään sanaa ”commande” eli tilaus – ihan niin kuin ravintolassa tilataan. Ja jos lapsi ei vielä osaa kirjoittaa, niin tilauksen voi tehdä kollaasitekniikalla lelukuvastosta – leikataan siis ne kuvat, mitä haluaisi ja liimataan kirjeeseen. Arvaatte ehkä jo, että mä paheksun syvästi.

Mutta mutta. Jos mä olisin liimannut Cindyn hevosen kuvan joulupukille menevään kirjeeseen, niin joulun 1987 suurelta tragedialta olisi ehkä vältytty (Tosin mulle oli kerrottu, ettei pukkia oikeasti ole olemassa jo ennen kuin osasin kunnolla puhua – mikä ei kyllä oikeastaan auttanut hälventämään hämmennystä hahmon ilmaantuessa jouluiltana ovelle.) Että jospa muistelen sitä, ja käyn hakemassa Prismasta sen siellä nähdyn Lego Chima -kirjan.

Mä huomaan lähes päivittäin kommentoivani ihmisten Facebook-feedeissä juttuja, joista oikeastaan haluaisin kirjoittaa pidemminkin, tämä oli taas yksi sellainen, joka nyt päätyi blogiinkin asti. Samassa ketjussa linkattiin sitten myös Project Maman pohdintaan lahjatoiveiden toteuttamisesta – tunnistin itseni. Ja ehkä lapset siis tänä vuonna saa multa muutakin kuin kehittävän kirjan ja käytetyn mekon huutonetistä (vaikka mulla edelleen on ongelmia rumien lelujen kanssa).

Mikä sun lapsuuden lahjatrauma oli? Tai pahempaa – oletko onnistunut tuottamaan omalle lapsellesi lahjapettymyksen? (Mä ainakin luulen, että en, tai sitten ne on melkoisia pokerinaamoja.)

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Sain kerran synttärilahjaksi sulkapallomailan. En ole pelannut sulkapalloa sitä ennen, enkä sen jälkeen. Taisi mennä mun äidillä vähän sekaisin omat ja lapsen kiinnostuksen kohteet, mutta tämä kerta hänelle anteeksi annettakoon. 🙂

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Auts. Aina ei kyllä tosiaan toimi se, että valitsee lahjan sillä perusteella, mitä itse toivoisi saavansa. 😉

  2. 2

    sanoo

    Muistan eräänä vuonna, kun ainoa joululahjatoiveeni oli Gameboy Advance Special-konsoli ja siihen muutama peli.
    Olin jo itse huuto.netistä löytänyt edullisen (tiesin siis, että joulupukkia ei ole olemassa, koska olen ollut teini-ikäinen :D) ja kerran sitten huomasin, että isä sitä oli huutanutkin, joten ehdin onnellisena ajatella, että saan sen.

    Aatto ja lahjojen avaamisen vuoro tuli. Availtiin paketteja ja olin aivan varma, että se on säästetty viimeiseksi. Ollaan aina tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta saatu paljon lahjoja. 30-50 pakettia, joita vanhemmat on pitkin vuotta ostelleet kaupoista, kirppiksiltä yms.
    Viimeisestä paketista lopulta tulikin kännykkä, vaikka minulla oli aivan hyvä kännykkä jo ennestään. Samaan aikaan hävetti ja harmitti. Hävetti kun en tuntenut niin suurta iloa saamistani lahjoista ja harmitti, kun en sitä yhtä ainoaa toivettani saanut ja miten olinkin niin kiittämätön, kun moni olisi näistä niin onnellinen.

    Sen jälkeen oon yrittänyt erityisen tarkkaan kuunnella, mitä ihmiset joululahjaksi toivoo ja koittanut hankkia sellaista, mille oikeasti on tarvetta.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Ai hitsi, justiinsa se, että on jo varma, että se toivottu lahja on tulossa – ja sitten ei. Ja toi on ihan totta, että siihen harmitukseen ja pettymykseen sekoittuu myös häpeäntunnetta siitä omasta kiittämättömyydestä, isompana jo ainakin, ehkä ihan pienenä ei vielä ajattele, että kaikilla ei ole tätäkään, vaan on vain pelkästään harmissaan omasta puolestaan.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *