Kuinka paljon lasta saa huijata?

taskulamppu pic”Minun taskulamppu ei pala! Kato ei pala! Ei pala hyvin! Uusi patte-i! Laita! Patte-i, patte-i! Emilia laita uusi patte-i!”

”No anna tänne, mä käyn vaihtamassa.” Menen eteiseen lampun kanssa – jossa ei siis ole mitään vikaa – kolistelen hetken siivouskomerolla, avaan lampun patterikotelon ja tulen takaisin. ”Katso, nyt on tässä uudet patterit, laitatko ne tänne sisään ja ruuvaat kiinni.”

”Loo.” Ja kun operaatio on suoritettu, lamppu palaa taas kuin unelma – siis aivan samalla tavalla kuin ennen kaapin kolistelua.

Huijaatteko te lapsianne? Mä harrastan – tai yritän – vastaavanlaista lasten huijaamista melkein päivittäin. Usein on vain niin paljon helpompi olla menevinään mukaan siihen senhetkiseen uskomukseen, kuin joko a) ryhtyä väittelemään aiheesta ja selviytyä väittelystä voittajana ilman vastustajan raivokohtausta tai b) kiinnittää huomio yhtäkkiä johonkin aivan muuhun ja toivoa että ongelma unohtuu lopullisesti. Mutta onko se reilua?

Joskus keväällä mä mietin jo tuota hammaskeiju -asiaa, ja nyt rupeaa joulupukki lähestymään. Totesin silloin jotenkin niin, että vaikka Immanuel Kant ei hammaskeijua hyväksyisikään, niin minä hyväksyn, koska arkeen saa tuoda hitusen taikaa. Mutta taskulampun patterit? Perusteluina voidaan esittää, että tomivien pattereiden vaihtaminen olisi tuhlausta, ja koska lapselle olennaista on se, että hän uskoo että patterit on vaihdettu, tämä usko voidaan saavuttaa vähän kepulikonsteinkin.

Oikeastaanhan kyse on placebo-efektistä. Asiantuntija (siis minä) tietää, ettei tilanteeseen ole parannusta, mutta potilas (siis lapsi) uskoo, että asiantuntijan suorittama toimenpide tuo parannuksen – ja niin se tuokin, lamppu loistaa potilaan silmissä kirkkaampana! Ja asiantuntijahan haluaa vain auttaa potilastaan. Miksi kuitenkin jää sellainen olo, että jos potilas tietäisi vedätyksestä, se ei olisikaan kiitollinen vaan tosi käärmeissään?

Ehkä mua häiritsee tässä juuri se mun asiantuntija-asema joka vahvistuu vain entisestään. Lapsi tietysti muutenkin uskoo, että äiti on kaikkivoipainen – en tiedä, onko sen uskomuksen vahvistaminen hyvä asia vai ei, jos se vaikka tukee lapsen perusturvallisuuden tunnetta?

Edit. Viimeinen kerta kun bloggaan tabletilla: nyt illalla huomasin, että viimeinen kappalehan on jäänyt ihan tyngäksi. Ajatus jatkui jotenkin tähän tapaan:

Vai olisiko 3-vuotiaan jo aika tippua maanpinnalle ja oppia, että ehei, ei äitikään saa sitä lamppua loistamaan kirkkaammin. Missä tapauksessa kyse olisi vain mun mukavuudenhalustani ja konfliktinvälttelystä, ja reipas äiti tarjoaisi lapselle tämänkin tilaisuuden oman tahdon ja pettymyksen sietokyvyn harjoitteluun. Juuri nyt (kello oli 6.40 sunnuntaiaamuna) vain tuntuu, että niitä tilaisuuksia kyllä tarjoutuu ihan riittävästi, vaikka näistä yksistä pattereista ei lähdettäisikään vääntämään.

Mutta loistavissa kommenteissa näitä käsiteltiin jo vaikkei itse tekstissä ollutkaan – lukijani ovat suorastaan ajatustenlukijoita.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ah, miten mielenkiintoinen teksti – paljon pyörii itselläkin päässä nämä ajatukset.
    Mä pidän itseäni aika ”rehellisenä” kasvattajana. Suurimmat huijaukset tapahtuu uhkailun ja kiristyksen osalta, jolloin liioittelen mahdollisia rangaistuksia tai lupailen liikoja. Ei sinänsä kovin kunniallista sekään. Joskus ruoan suhteen saatan valehdella kasvissosekeiton antavan taikavoimia tai muuta vähän vääristeltyä totuutta – kyllähän porkkana esim. auttaa ruskettumaan, nää on makuasioita.
    Joulupukki ja Hammaskeiju on mun mielestä sellaista OK huijausta, jotka paljastuvat lapselle anyways aikanaan. Mun äiti taas on ollut kova huijaamaan, ja mä tosi herkkäuskoinen lapsi – esim. mutsi pienenä sanoi että jos seison 3 metrin säteellä mikrosta kun se on päällä niin muutun yön aikana apinaksi. Ja voin kertoa että varmaan vielä 15-vuotiaana juoksin eri huoneeseen mikrotuksen ajaksi. Ja nyt se jatkaa samaa huijaamalla lapsia joka asiassa, ja mä yritän jotenkin diplomaattisesti ohjeistaa sitä siihen että ei koko ajan kuvittaisi ja värittäisi kaikkia asioita. Lapset kyllä kestävät totuuden, ja esim. jos Omppu kysyy mistä makkara on tehty niin kyllä kerron sille suuripiirteisesti raaka-aineista, kun mun äiti taas saattaa keksiä jonkun todella uskottavan tarinan taikamakkaroista jotka kasvaa puussa ja sitä rataa.
    (Sori tämä sunnuntaiaamun avautuminen – pointti oli että pitäisin pientä fuskausta ihan kohtuullisena, etenkin case taskulamppua).

    • 1.1

      sanoo

      Mulla on oikeastaan juuri toisinpäin, mun vanhemmat oli sellaisella no-nonsense linjalla että mulle kerrottiin varmaan jo synnytyslaitoksella, että joulupukkia ei ole olemassa (en tosin täysin luottanut vanhempien sanaan tässä asiassa, koska joulupukkihan kuitenkin tuli meillekin). Tää on siis mulle vähän vierasta maaperää, jolle mä tömähdin siinä vaiheessa kun mies rupesi kertomaan 1-vuotiaalle esikoiselle joulupukista- ja nyt pitäisi siis löytää se tasapainopiste joulupukin (kiva ja harmiton juttu) ja apinaksi muuttavien mikroaaltojen välillä (tosin mistäs niistä 80-luvun mikroaalloista tietää?)

      Ja mun täytyy siis taas koettaa pitää vanhempani ruodussa, ettei ne murskaisi lasten joulupukkiuskoa heti alkuunsa.

      • 1.1.1

        sanoo

        Koska mä tahdoin että lapset osaa kiittää myös niitä sukulaisia ja ystäviä joilta on saaneet lahjoja niin viime talvena selittelin lapselle ympäripyöreästi, että Joulupukki vie lahjat niille lapsille joille ei äidit ja isit ja muut osta. Tää tarina vaatii kyllä vielä kehittelyä, tavallaan en halua mennä ihan kokonaan sellaiseen ”tontut kurkkii”-touhuun mutta toisaalta haluan säilyttää sitä joulun taianomaisuutta.

        • 1.1.1.1

          sanoo

          No täähän muakin häiritsee, koska meillä paketeissa on lukenut tosi pienestä pitäen sen antaja (vaikka joulupukki ne sitten toikin), ja niistä on aina kiitetty ja on ollut kiva muistella, mitä on keneltäkin saanut. Mutta nyt esikoisen synnyttyä kaikki joululahjat on siis tulleet joulupukilta. Mä vähän epäilen, että sille tää joulu on kyllä viimeinen, ei se vaan voi mennä läpi enää kovin pitkään.

  2. 2

    sanoo

    Mäkin oon miettinyt tätä paljon. Meillä joulupukista ei ole vielä puhuttu mitään eikä se varmaan tule tänäkään vuonna. Tepsu on nähnyt sen ehkä telkkarissa ja pitää sitä samanlaisena kuin muitakin telkkarin lastenohjelmien hahmoja.

    Yksi meidän sukulainen menetti tosi vahvasti uskonsa mihinkään mitä vanhemmat on ikinä kertoneet kun sai selville niiden huijanneen joulupukkiasiassa. En tiedä onko se yksittäistapaus, mut niinkin voi siis käydä. Mut se sai kuitenkin ajattelemaan, että onko se sen arvoista. Sit vielä kun me opetetaan lapsille esim. että enkeleitä on olemassa, niin tuntuis hupsulta opettaa myös että hammaskeiju on olemassa, ja sit vaan toinen niistä oliskin huijausta. Vois mennä luottamus sit niihin toisiinkin, kun kumpiakaan ei yleensä näe. Enkä mä usko että lapsi jää ihan hirveesti mistään paitsi, jos joulupukkia ei tule jouluna. Onhan siinä se kaikki muu joulun taika ja ihana. Ja itse ainakin odotin lapsena enemmän niitä lahjoja kuin joulupukkia.

    Noista paristojutuista ajattelen, että noin niinkuin periaatteessa en halua huijata lasta. Sanon siis mieluummin, että nyt et saa enää rusinoita, kuin että rusinat on loppu. Mut sit käytännössä mä en jaksa sitä vääntöä ihan joka päivä ja ihan koko ajan. Periaate on periaate mut arjessa on vaan pakko mennä myös oman jaksamisen mukaan ja tilanteen mukaan, et milloin on aikaa ja voimia niille kasvattaville keskusteluille ja kiukun kohtaamiselle.

    Mut kyllä myös tuntuu, että mun ajatukset tästä ei oo vielä ihan valmiita. Kiinnostavaa että muutkin pohtii asiaa.

    (Mun äidillä oli myös tapana satuilla kaikenlaista. Luulin mm. tosi pitkään että elävän ravinnon ravintoloissa syödään matoja.)

    • 2.1

      Titiomm sanoo

      Mulla on kans lähtökohtaisesti samankaltainen suhtautuminen joulupukkiin. Töissä sain kahvipöydässä Paljon Huokailuja kun kerroin oman mielipiteeni asiasta, kun kaikilla kollegoilla oli lapsia, ja oli myös ollut joulupukkitarina vahva osa jouluperinnettä. Varmaan paljon on kiinni myös siitä että millainen temperamentti ja luonne lapsella on siinä miten huijauksiin suhtautuu. Itse toivoisin että pystyisin olemaan mahdollisimman rehellinen lapselle. Voihan joulupukistakin kertoa että se on semmoinen kiva satu, vähän niinkuin Muumit. Mutta olen vasta raskaana, joten saa nähdä miten tilanne elää synnytyksen jälkeen sukulaistenkin paineen alla.

    • 2.2

      sanoo

      Tää muakin vähän häiritsee, että noidat ei missään nimessä ole totta, mutta joulupukki sitten on. No, Ranskassa joulupukkia kerrotaan lapsille totena ilmeisesti tosi yleisesti (en tiedä ketään, joka ei olisi siihen uskonut ja vauvalehdissäkin on aina joulun aikaan sellainen ”koska on oikea ikä kertoa totuus joulupukista”), eli tämä on taas tällainen kulttuurijuttu myös. Siellähän joulupukki tuo lahjat yöllä lasten nukkuessa, eli siihen on tosi paljon helpompi uskoakin. Hammaskeijun – tai siis meillä ranskalaisittain pienen hiiren – paljastuminen ei keväällä aiheuttanut mitään traumaa, vaan hihitystä, eli mä toivon, että joulupukistakin selvitään.

      Tämähän se juuri on, että aina ei vain jaksa sitä ”ei enää rusinoita” -kohtausta – tosin, meillä rusinoiden loppuminen ei mitenkään välttämättä helpota asiaa, koska 3-vuotiaan logiikallahan äidin pitää vaan tempaista niitä esiin silloin kun niitä halutaan.

  3. 3

    bleue sanoo

    :DD mahtava placebo lanseeraus kasvatukseen! Pitää ihan miettiä miten paljon huijaan itse. Itse asiassa varmaan aika vähän, vaikka ymmärrän kyllä tuon taskulamppuesimerkin. Joulupukkiakaan meillä ei mainosteta kuin joulun ”leikkinä”. Ilmeisesti siirrän lapsilleni tosikkomaisuutta geenieni lisäksi käytökselläni. Mutta itse asiassa luulen että lapset silti uskoo pikkuisen mystiikkaan vaikka itse olisikin latistavampi.
    Kysyin juuri esikoiselta onko joulupukki olemassa, ei kuulemma ole. Mutta Salama asuu kuulemma Lontoossa.

    • 3.1

      sanoo

      Mäkin olisin kyllä luonnostani aika tosikko rationalisti, mutta tosiaan ranskalainen kulttuuri yllätti taas takavasemmalta. Enpä tullut tätäkään ajatelleeksi silloin kun ruvettiin seurustelemaan. 🙂

      Täytyy todeta, että Salama on tullut meillekin: kirjastosta tarttui mukaan kirja, ja sitten lapsi sai koulusta varakalsarit joissa oli ”se auto! se salama-auto!” Meni kaksi päivää ennen kuin sain ne jalasta pesuun, sillä ehdolla että ne jää kotiin ja kouluun palautetaan ihan toiset kalsarit. En tiedä, mitä tapahtuisi jos katsottaisiin se elokuva, huh.

  4. 4

    sanoo

    Mä olen joulupukkien ja hammaskeijujen ja pääsiäispupujen suhteen lasteni kanssa inhorealisti: ne ovat kivoja satuhahmoja eivät muuta. Tuollaisia patterit loppu -tyylisiä valkoisia valheita kuitenkin harrastan silloin tällöin. Ajattelen niin, että haluan lasteni voivan luottaa mun sanaani sataprosenttisesti. Siksi en ole lähtenyt mukaan joulun taikaan yms – en halua että muutaman vuoden päästä kun totuus paljastuu lapset joutuu miettimään että mistähän muusta tuo on kertonut meille tarinoita jotka eivät olekaan totta. Nuo pienemmät huijaukset sen sijaan tuskin koskaan paljastuvat joten niitä käytän arjen toimivuuden vuoksi joskus hyväksi.

    Toimin itse hammaskeijuna eli multa saa irronneesta hampaasta rahaa jonka saa käyttää miten itse haluaa (tai mihin 5 euroa riittää). Ja joululahjat tulevat meiltä vanhemmilta tai isovanhemmilta tms. Eli siis taiat puuttuu mutta lahjoja sentään onneksi saa 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Niin pääsiäispupuhan meillä myös käy – tosin se Anaïsille jotenkin valkeni viime vuonna, joten se olis saanut osallistua pienten munien piilottamiseen, mutta halusi mieluummin itsekin etsiä ihan oikeasti. Ne ranskalaisten vauvalehtien joulupukkipsykologit aina selittää, että lapsi kyllä ymmärtää, mikä ero on sadulla ja aikuisen sanalla muissa tilanteissa, mutta en mäkään ihan varma olisi, ainakaan pienten lasten kohdalla. Tosin kyllä mä kaunistelen totuutta myös niissä tilanteissa kun pitää vakuuttaa, ettei meille voi tulla rosvo, tai että äiti kuolee vasta tosi vanhana – musta se tuntuu tarpeelliselta, ja mä oletan, että siinä vaiheessa kun lapsi ymmärtää, että vähän on oiottu, niin se myös ymmärtää miksi.

  5. 5

    sanoo

    Ah, miten hyvä kirjoitus! Juuri mietin aihetta, vaikkakin ehkä vähän eri kulmasta. Kuulin kun raitiovaunussa äiti kertoi lapselleen ratikan ikkunasta näkyvän talon remontista. Aivan selvästi taloyhtiössä oli käynnissä ikkunaremontti, kaikki ikkunat vaihdettin. Äiti kuitenkin kertoi kolme-neljävuotiaalle pojalleen, että ”Varmaan ikkuna on mennyt rikki ja se pitää vaihtaa. Ehkä ikkunan on rikkonut poika, joka on heitellyt pallolla sisällä.”

    Ajattelin, että KÄÄÄK! Toivottavasti en itse enää ikinä yksinkertaistaisi asioita ihan turhaan ja vääristelisi totuutta lapsilleni. Miksei voi kertoa totuuden yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi? Miksi pitää keksiä (typeriä) sepityksiä? (Lapselle voi ihan hyvin sanoa samalla vaivalla, että joskus kaikki talon ikkunat pitää vaihtaa kun ne on niin vanhoja ja kuluneita ja ikkuna voi kyllä mennä rikki myös jos heittelee tavaroita sisällä…)

    En väitä ettenkö olisi koskaan tehnyt näin, mutta joskus sitä vaan itsekin havahtuu.

    Ihan mahtavaa, että sun vanhemmat ei ole koskaan edes yrittäneet tota joulupukkihuijausta!

    • 5.1

      sanoo

      No höh, toi ikkunajuttu kyllä kuulostaa ihan tarpeettomalta sepitykseltä – vai olikohan niillä pallon heittely (ja rikkoutuneet ikkunat) erityisen kuuma aihe? Välillä näiden miksi-ikäisten kanssa on kyllä helisemässä, kun rupeaa vastaamaan kysymykseen asiallisesti, mutta eipä auta kuin selittää.

      Tää joulupukkiasia on kyllä musta hyvä esimerkki myös siitä, kuinka käy, kun koettaa lapsilleen jotain opettaa: mun ei annettu uskoa joulupukkiin, mutta nytpäs mun 7-vuotiaani uskoo siihen. 😀 Vetääköhän se taas puolestaan omien lastensa kanssa rationalistilinjaa, vai voisikohan tähän löytyä jokin kultainen keskitie?

  6. 6

    Vilijonkka sanoo

    Mä yritän yleensä pysyä totuudessa niin paljon kuin mahdollista, mutta joulupukkiin ja hammaskeijuihin voi kyllä silti minun puolestani uskoa. En muista ainakaan itse kokeneeni mitenkään traumaattiseksi sitä, kun sain selville että joulupukki on vaan satua. Meillä esikoiselle myös valkeni pari vuotta sitten, että joulupukki ei ole ihan oikeasti olemassa, ja keskimmäinenkin on vähän epäilevällä kannalla, mutta en ole huomannut, että se olisi kummallekaan kauhean suuri kynnyskysymys. Pääasia on, että saa lahjoja 🙂 Jotenkin toi vois olla musta vähän sama juttu kuin se, että kerhon tätien mielestä voi enkeleitä olla olemassa, mutta kaikkien ei ole niihin pakko uskoa, jos ei halua. Meillä esikoinen on ollut synnynnäinen ateisti, mutta sujuvasti hän kävi seurakunnan kerhoakin aikoinaan. Sanoin, että jokainen saa uskoa mitä haluaa, ja lapsi oli ihan tyytyväinen asiain tilaan…

    • 6.1

      sanoo

      Joo, mäkin luulen kyllä, että lapset on aika joustavia näiden suhteen – tosin se voi olla temperamenttikysymys myös, sehän vaatii ehkä vähän sellaista itselleen nauramisen taitoa, kun huomaa, että ohhoh, muahan on vedetty höplästä.

  7. 7

    sanoo

    Meillä viisvee ei varmaan edes tiedä mikä joulupukki on – tai tietää se sen hahmon ja pelkää hysteerisesti tavaratalojen joulupukkeja, mutta tuskin tajuaa kyseisen hahmon ja lahjojen välistä yhteyttä. Se joulun ja lahjojenkin välinen yhteys on vähän hakusessa, viime jouluna laps sai kaksi lahjaa ja ihmetteli, miksi… Emme ole mitenkään häneltä tätä asiaa pimittäneet, mutta kun emme itse vietä mitään lahjajoulua, ei lapsikaan sellaista näköjään odota, edellisenä jouluna hän ei halunnut edes avata lahjapakettejaan. Mikään tontuilla uhkaileminen joulun alla ei siis meillä tulisi toimimaan, joskaan en sitä varmaan muutenkaan harrastaisi. Hammaskeijusta oli puhetta juuri viime viikolla, kun se esiintyi yhdessä kirjassa. Kerroin sen olevan satuolento, ei tullut lisäkysymyksiä. Tuollaisessa ”patterit loppu” -jutuissa voisin lasta kyllä varmaankin huijata, mutta vaikka karkin tms suhteen sanon kyllä, että nyt ei syödä enempää ja sillä siisti. Yllättävän hyvin lapsi on siihen tottunut ja vaikka saattaa kiellon kuultuaan purskahtaa itkuun tai alkaa kiljua raivona, se menee todella nopeasti ohi ja hän toteaa vain, että no, ensi kerralla sitten.

    • 7.1

      sanoo

      Vau, miten onnistutte viettämään lahjatonta joulua? Mähän en ole pariin vuoteen ostanut lapsille yhtään lahjaa, mutta jostain niitä vain ilmestyy toistakymmentä per tenava – ai niin, sehän on se joulupukki joka ne tuo. 😉 Meillä ei kyllä uhkailla tontuilla, vaikka se on hyväksi havaittu keino: mä sain suunnllleen 4-vuotiaan pikkuveljeni lopettamaan kiroilun sanomalla sille, että ne jotka kiroilee, istuu jouluna yksin kuusen alla kun toiset avaa lahjojaan. Se on edelleen erittäin siistipuheinen nuori mies. 😀

  8. 8

    sanoo

    Hassua, just eilen suunnittelin postaavani tästä joulupukki-issuesta, kun aihetta on meillä juuri käsitelty. Nyt alkoi tuntua vähän ajatusvarkaalta, mutta ehkä silti postaan. Nämä asiat taitaa vaan olla voimakkaasti ilmassa kun joulupukit ilmestyy taas koloistaan ja tontut kurkkii.

    • 8.1

      sanoo

      ”joulupukit ilmestyy taas koloistaan” 😀 – mä näen sieluni silmin, miten niitä kömpii esiin tuolla pitkin mäkiä. Postaa ihmeessä, tässähän käsiteltiin oikeastaan niitä taskulampun pattereita ja joulupukki oli täysin sivuosassa.

  9. 9

    HS sanoo

    Niin, voisi myös kysyä, onko tuo pattereiden vaihtaminen huijaamista vai leikkimistä..? Kyllä mä ainakin ryystän noista tyhjistä kupeista kaffetta (tai jotain muuta herkkua) ja jopa 1-vuotias tajuaa niiden olevan tyhjiä ja on juonessa mukana. Samalla tavalla 10-vuotias sukulaistyttö haluaa edelleen joulupukin käyvän, vaikka tietää, kuka sieltä parran takaa löytyy. Varmaan riippuu paljon lapsista ja aikuisista, miten kokee tällaiset asiat. Ja omien vanhempien kaikkivoipaisuus karisee viimeistään teini-iässä :).

    • 9.1

      sanoo

      No, pattereiden vaihdossa pointti on se, että lapsi ei näe, mitä kaapilla tapahtuu (tai siis ei tapahdu), eli kyllä tämä on ihan huijausta. Joskushan toimii kyllä sellainen ihan rehellinen leikkikin – tai taikominen. Mä rupesin miettimään, että oikeastaanhan naarmuun puhaltaminen on vähän samaa sarjaa. Mutta joo, eipä sekään enää teini-ikäiselle toimi. 🙂

  10. 10

    sanoo

    Hauska pohdinta. Mä en ole vielä muodostanut lopullista kantaani asiaan (se tullee muuttumaan, kun lapset kasvavat), mutta toistaiseksi en valehtele lapsille. Oon ehkä vähän tosikko tässä: kun junasta on patteri loppu, mulla on tapana todeta, että pyydetään isiä vaihtamaan, kun tulee töistä kotiin. Lapsi on tyytynyt tähän. Äitini meillä kylässä ollessaan jatkoi juttua, että ”ei äidit osaa vaihtaa pattereita”. Minähän tästä kimpaannuin. Ensinäkin se on vale, ja toisekseen se on törkeän sukupuolistereotyyppinen vale. Ja meilläkin rusinat on loppu vain, jos ne ovat loppu. Mutta naarmuun puhallan, tietysti 🙂

    Joulupukilla tai tontuilla uhkailua en oikein sulata, ellei ole valmis todella toteuttamaan uhkaustaan so. jättämään lapsi lahjatta. Mitä minä en olisi valmis tekemään, vaikkei ne lahjat joulun juttu mun mielestä olekaan. Todettakoon kuitenkin tähän, että kunhan lämpimikseni juttelen: meidän 2-v ei vielä ymmärrä joulusta sen enempää kuin omista synttäreistäänkään. Että katsotaan näitä periaatteita sitten parin vuoden päästä uudestaan 😀

    Sinänsä mun mielestä Joulupukissa, Hammaskeijussa ja muissa taruolennoissa ei ole mitään vikaa. Saa niihin uskoa jos haluaa, enkä usko lapsen kovasti traumatisoituvan, jos hänen on annettu lapsena näihin olentoihin uskoa. Omasta lapsuudestani muistan vaiheen, kun mulla oli oikein tarve uskoa menninkäisiin, keijukaisiin ja muihin. Olisi ollut kovin tylsää, jos joku aikuinen olisi ruvennut minua valistamaan, että olen uskossani väärässä.

    • 10.1

      sanoo

      Niin ja isi vaihtaa junan patterit siksi, että minä en jaksa sitä surinaa. On ihan kiva, että patterit ovat välillä loppu.

      • 10.1.1

        sanoo

        Joo, meidänkin on pitänyt pyytää miestä jo monena päivänä vaihtamaan patterit maatilan eläimet -äänikirjaan – harmi kun vaan aina unohdetaan. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *