Kotiäidin identiteetti – mikä se on?

kotiäiti silittää

Kotiäiti työn touhussa: nimikoimassa lasten vaatteita päiväunien aikana. Tapahtuu kerran vuodessa.

Lupasin vastata tutkijan pyyntöön kirjoittaa kotiäidin identiteetistä (ja kaikki lukijat saavat siis kirjoittaa myös, pyyntö löytyy täältä). Tää on kahtalainen juttu. Ja aikamoista ajatuksenvirtaa, kun koetan tässä samalla pohtia tätä itsekseni.

Toisaalta mulla on aika vahvasti kotiäidin identiteetti – tai äidin, jolla ei ole vahvaa ammatti-identiteettiä. Mä olen kuitenkin ollut kotona lasten kanssa pidempään (6 vuotta) kuin mitä olen ollut työelämässä. Ja nyt tuli vielä ammatinvaihdos – mulla ei tosiaankaan ole mitään vahvaa yrittäjän identiteettiä (vaikka Saara haastattelikin mua nimenomaan yrittäjän ominaisuudessa.)

Mutta mikä se kotiäidin identiteetti oikein on? Onko se sitä, että pitää lasten hoitamista ja kasvatusta pääasiallisena työnään? Siinä tapauksessa mulla on välillä ollut kotiädin identiteetti. Esikoisen syntyessä mä pidin kaiken vanhempainvapaan, sen jälkeen mies oli valmistumisensa jälkeen kotona pari kuukautta ja sinä aikana mä opiskelin valmiiksi. Sitten mä jatkoin lapsen hoitamista, mutta muutaman kuukauden kuluttua mietittiin taas, menisinkö mä töihin ja lapsi hoitoon, vai jatkettaisiinko vielä kotona. Lopputulos oli, että mä olin kolme vuotta kotona, ja ne viimeiset puolitoista vuotta olin asennoitunut niin, että sen aikaa olen kotona, silloin mulla ehkä oli kotiäidin identiteetti. Mutta sen jälkeen oli ihan itsestään selvää, että mä menisin töihin.

Kaksosten kanssa me päätettiin oikeastaan alusta asti, että olisin niiden kanssa kolme vuotta kotona, miehen työt oli vuoden pätkissä, joten niistä ei uskaltanut jäädä lapsia hoitamaan, ja ajatus kolmesta lapsesta kahdessa eri hoitopaikassa tuntui siltä, että sitä olisi paras lykätä mahdollisimman pitkälle. Mutta mä asennoiduin kolmeen vuoteen, ja siihen, että sen jälkeen olisin sitten seuraavat kolmekymmentä töissä.

Meidän yhteiskunnassa kotiäitiyteen suhtaudutaan ulkopuolelta tosi kahtalaisesti. Toisaalta pidetään hyvänä asiana, ettei lasten tarvitse mennä hoitoon kodin ulkopuolelle kovin pieninä (huomaa sanavalinta ”tarvitse mennä hoitoon”; ei siis, että ne vain hoidettaisiin tai jopa pääsisi hoitoon). Äidin, joka laittaa 9-kuisen päiväkotiin, jotta omaan uraan ei tule liian pitkää taukoa, on vaikea kerätä siitä hyvä äiti -pisteitä. (Sen sijaan kukaan ei edelleenkään kysy, mitä sen 9-kuisen isä tekee tai teki niiden 9 kuukauden ajan.)

Toisaalta sitten pidetään kamalana kansantaloudellisena tuhlauksena, että yhteiskunnan kustantamalla koulutuksella jäädään kotiin vuosikausiksi kaitsemaan vain yhtä tai kahta lasta. Tavallaan mä näen sen pointin. Kyllä mustakin tuntuisi tuhlaukselta olla kotona nyt, kun lapset on jo isompia. Mä olen ranskalaisten kanssa aika lailla samoilla linjoilla siinä, että yli 3-vuotias tarvitsee jo kodin ulkopuolista opetusta ja kasvatusta (ja kaverikontakteja), eli lapset olisi ainakin osapäivähoidossa – ja mitä mä silloin tekisin?  Leipoisin? Tekisin koruompeleita? Ennen nykyaikaisia kotitalouskoneita kodinhoito itsessään oli toki kokopäivätyötä, mutta ei enää nykyään (eikä varsinkaan mun standardeilla).

Mä tiedän olevani lasteni elämässä äärimmäisen tärkeä, mutta mä en usko, että mä yksinäni riitän niille elämän sisällön tarjoamiseen – eikä ne riitä mun elämän sisällöksi. Eli onko kotiäitiys sitä, että lapset on elämän sisältö? Siinä tapauksessa mulla ei ole kotiäidin identiteettiä, eikä varmaan ole ollutkaan, edes niiden kuuden kotivuoden aikana.

Mitä te ajattelette? Mikä se kotiäidin identiteetti on? Tunnetteko tai oletteko tunteneet itsenne nimenomaan kotiäidiksi vai ennemmin vaikka vanhempainvapaalla olijaksi?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä olen kotiäiti. Toinen mahdollinen identiteettini jota ammattia kysyttäessä voisin tällä hetkellä tarjota on diplomaatin puoliso. Olen onnellinen siitä, että olen juuri oman mieheni vaimo, mutta tuo diplomaattiosuus ei tunnu erityisen omalta ja jotenkin kuulostaa omiin korviin leuhkalta! Mieluummin siis tavallisesti sanonkin olevani kotiäiti. Ja kyllä mä vahvasti itseni kotiäidiksi tunnenkin – tämä
    on tässä elämänvaiheessa mun juttu ja olen ylpeä ja iloinen siitä, että olen nyt kotona lasten kanssa vaikka varsinkin näissä nykyisissä olosuhteissa se on epätavallista ja outoakin.

    Kotiäitiys on mulle kuitenkin selkeästi aikakausikysymys. Ajatus siitä, että olisin kotiäitinä niin, että lapset olisivat kaikki isompia ja jo jossain muualla kuin kotona suuren osan päivästä tuntuu vieraalta. Oon ollut kotiäitinä nyt kuusi ja puoli vuotta, ja edessä näyttäisi olevan tätä kotiäitiaikaa vielä pari-kolme vuotta. Ja sitten alkaakin uusi aika jolloin äitiyden rinnalle ja lisäksi tulee jotain muuta hommaa. Tosi hyvältä tuntuu elämä tällaisenaan juuri nyt mutta ihan uteliaana odotan tuota vähän toisenlaista tulevaisuuttakin.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Niinpä, aikakausikysymys. Ja mahtavaa kyllä, että elämään mahtuu monenlaisia aikakausia, eikä tarvitse parikymppisenä valita, että mitä sitä nyt tekisi seuraavat neljäkymmentä ja rapiat vuotta, ollako kotiäiti vai tehdä uraa.

  2. 2

    sanoo

    Minulla on ”huono kotiäiti”-identiteetti. Yhtäjaksoisesti olen ollut poissa max 4 kuukautta molempien lapsien kohdalla. Olemme jakaneet vanhempainvapaat tasan ja viivyttäneet lasten päiväkotiuran aloittamista ad 2v. osittaisilla vapailla. Mies oli minua vähemmän kotona ja keräsi plussapisteet poikkeuksellisesta toiminnasta. Onneksi itsetuntoni on niin hyvä, että en juuri syyllistynyt. Pullantuoksuinen kotiäiti stereotypia on iskostunut ajatuksiin.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Miesten kotivanhemmuuspisteet taitaa edelleen kertyä vähän siihen malliin, että yksi koti-isäkuukausi vastaa yhtä kotiäitivuotta. 😉 Mutta hyvä jos et ole syyllistynyt, nää on kyllä sellaisia kysymyksiä, joista niin helposti syyllistyy, vaikka olisikin pohjimmiltaan omaan valintaansa tyytyväinen.

  3. 3

    sanoo

    Mainio kirjoitus! Itselläni ei ole kotiäidin identiteetti koska en ole kotiäiti. Äitiyslomalla ja hoitovapaan aikana kyllä oli. Kansainvälisissä työympyröissä on jännää vertailla suhtautumista kotiäitiyteen. Esim. Tanskassa on ihan hyväksyttävää palata töihin jopa 3kk äitiysloman jälkeen. Meidän systeemi kyllä mielestäni palvelee lasten etua enemmän.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Mun ranskalaisista tutuista suuri osa on palannut töihin 3-6kk vauvan syntymän jälkeen, pidempään kotona on olleet vain ne, joilla ei syystä tai toisesta ole ollut työtä johon palata. Se on jännä, miten nopeasti tää asetelma on kääntynyt päälaelleen: aikaisemmin Pohjois-Euroopassa naisten oikeus oli olla töissä, nyt se on olla kotona. Hmmmm, pistää miettimään.

  4. 4

    sanoo

    Mulla on kotiäidin identiteetti, vaikka olen töissäkin, koska musta se mitä teen kotona on niin paljon tärkeämpää, ja työ saa mennä sen ehdoilla. Ja kun mun lapsi on neljä tuntia päivässä hoidossa, se on niin paljon enemmän kotona että ajattelen että se on kuitenkin enimmäkseen kotihoidettu. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini täällä: http://kaunispaiva.net/2013/02/maailman-tarkein-ammatti/

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Osa-aikatyössä toi identiteettikysymys onkin kyllä vielä jännempi, että onko sitten myös osa-aikaidentiteetti. Tai ylipäätään nää roolit, onko se aina joko tai, vai voiko olla monessa roolissa samaan aikaan, sekä äiti että se ammattilainen?

  5. 5

    Rafii sanoo

    Olen itse ranskalainen. Muutin Suomeen 25 vuotiaana, joten vauva/lapsi asioihin olen enemmän saanut Suomesta mallia. En Ranskassa 20 vuottiaana miettinyt yhtä lapsia vielä enkä miten haluaisin hoitaa. Toki Ranskassa kun äitiysloma päättyy kun vauva on 3-4 kk, niin ei tarvi hirveästi pohtia. Mun ympärillä vauvat olivat hoidossa ja äidit töissä.
    Mutta sitten innoistuin Suomessa ideaan että voisin olla ihana kotiäiti ainakin 1v tai jopa ehkä pitempään, koska kaikki ympälläni olivat 2-3 v kotona per lapsi…
    No se kotiäiti-identitetti ei oikein tarttunut kiini lopuksi kun sitä kokeilin. Olen ollut 2 kertaa äityislomalla (eka kerta 12kk ja toinen kerta 9kk) mutta oikeasti en viihtynyt, vaikka olisi halunut viihtyä. Oli tosi kiva päästä töihin uudestaan.
    Olen yrittänyt ymmärtää miksei toi suomalainen kotiäiti-malli mulla sovinnut… Se kun olen ranskalainen? Se että meillä ei ole mitään isovanhempia/sukulaisia lähellä, joten 2 aktiivista poikaa on hoidettavaa ihan 24/7 ilman taukoa? Se kun mulla on kiva työ, jota nautin ? Varmasti tämäkin on vaikuttanut. Jostain syystä en saa niin paljon iloa kun teen listan, siitä mitä kaikkea sain tänään tehtyä kotona : siivosin, kokkasin, kävin ruoka-kaupassa ja keskustelin soseista leikkipuistossa. Se ei tuo itselleni niin paljon ylpeyttä kun jos ajattelen että tänään töissä sain kirjanpidon luvut täsmäämään… Outo? No mä on vain näin.
    Mutta nyt en enää kuuntelee kun mun äiti sanoo : ”viihdoikin 1v vauva pääsi tarhaan, uskomaton ettei saanut mennä aikaisemmin” ja toisella korvalla suomalainen anoppi valittaa ”voi voi vauva parkka joka joutuu hoitoon jo 1 vuottiaana” ;-).
    Malleja on varmasti yhtä paljon kuin maita.

    • 5.1

      Emilia sanoo

      Kiitos kommentista, tää oli mielenkiintoinen näkökulma! Mä vähän luulen, että ei Suomessakaan kaikki niin valtavan hyvin kotona viihdy, mutta paine olla lasten kanssa ainakin se vuosi kotona on kyllä melkoinen – vaihtelee kyllä varmaan myös kaveripiireittäin ja alueittain. Ja se kyllä vaikuttaa, onko töitä, mihin palata, siitä taitaa olla ihan tilastojakin. Meilläkin esikoinen olisi todennäköisesti mennyt hoitoon jo puolitoistavuotiaana, jos mulla olisi ollut unelmieni työpaikka odottamassa, mutta kun vaihtoehtona oli lähteä hakemaan nollasta ja päätyä todennäköisesti korkeintaan keskinkertaisesti koulutusta vastaavaan duuniin, niin kotona olo ei tuntunut niin huonolta vaihtoehdolta.

  6. 6

    sanoo

    Hyvä kirjoitus! Mä olen vielä vanhempainvapaalla, mutta kuukauden päästä sekin jo loppuu. Olen miettinyt, mikä minä sitten olen – no kotiäiti kai, koska ei minulla ole työpaikkaakaan odottamassa. Olen kyllä puuhastellut kaikenlaista lapsenhoidon ohessa. En koe, että pelkästään esikoisen hoitaminen riittäisi päiviä täyttämään, mutta varmaan useammassa lapsessa olisi jo enemmän hommaa.

    En osaa sanoa, mitä tekisin, jos olisi paluuta odottava työpaikka. Vielä ei tunnu hyvältä laittaa vauvaa kodin ulkopuolelle hoitoon, mutta haaveilen kyllä jonkinlaisesta vuoronvaihdosta miehen kanssa. Osittain meillä on nyt kyse arvoista ja osin taas ihan käytännöstä.

    • 6.1

      Emilia sanoo

      Yksi yhteistyöhaluinen (tai hyväuninen) lapsi kyllä mahdollistaa kaikenlaista muutakin puuhailua. Mäkin opiskelin ylimääräistä sivuainetta esikoisen ollessa 2-vuotias, lähinnä päiväunien aikaan. Näissä lapsenhoitokuvioissa kyllä arvot törmää välillä aika lujaa siihen käytäntöön. Toivottavasti teillä tilanne ratkeaa kaikkia tyydyttävällä tavalla.

  7. 7

    sanna sanoo

    En oo koskaan ajatellut itseäni pelkästään kotiäitinä tai yrittäjänä tai vaimona ja mitä näitä nyt on. Oon ajatellut niin, että lapset tarvitsee meitä vanhempia nyt tosi paljon ja yritetään molemmat (miehenikin on yrittäjä) sumplia meidän työt niin, että ainakin toinen voi olla lasten kanssa silloin kun eivät ole hoidossa päiväkodissa (3-4päivää viikossa). Koskaan en oo päiväkotia karsastanut vaan yrittänyt olla mahdollisimman paljon puheyhteydessä heidän kanssaan niin tietää sitten paremmin kuinka hyvässä hoidossa lapset on. Samoin myös vanhemmalle lapselle on kerrottu, että ainakin toisen vanhemman on käytävä töissäkin, että saadaan rahaa ruokaan ja kotiin. Tällä hetkellä siis lapset saa ajasta suurimman osan ja joskus myöhemmin taas on aikaa painaa hommia. Me molemmat mieheni kanssa ruvettiin yrittäjiksi juuri tästä syystä, että saadaan itse määrätä aikataulu. Mä menin töihin kun eka muksu oli 2kk ja toka 4kk (tein keikkoja viikonloppuisin ym) ja aivan kaikki kysyivät, että kuka hoitaa lasta jos sä olet töissä. Eli kukaan ei edes olettanut että se olisi lasten isä. Kun sitten vastasin, että onhan noilla isäkin niin lamppu syttyi, että aijaa, no sehän on tosi kiva. Eli oli todella hienoa, että ISÄ on kotona lasten kanssa ihan koko päivän ja vielä YKSIN. HUHHUH 😀 ja kunnalliseen hoitoon lapset menivät puolentoista vuoden iässä, enkä ole päivääkään katunut.

    • 7.1

      Emilia sanoo

      Toi ”kuka hoitaa lasta, jos sä olet töissä” on kyllä tosiaan surullisen yleistä edelleen, vaikka olisi vain yhden illan tai viikonlopun poissaolo. Ja miten musta tuntuu, että tuoreilta isiltä sitä ei kysellä. Mutta mainiota, jos te onnistutte sumplimaan työt niin, että molemmat voi sekä tehdä töitä että hoitaa lapsia, kaikki saa osansa kaikista rooleista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *