Koruompelusta ja esiäitien töistä

kirjottu tyynynpäällinen

Tämän näköisellä tyynyllä mä olen nukkunut viimeisen viikon. Tyynyliina kuuluu miehen isotädin kapioihin, niitä on muutamia tusinoita kaapeissa. Tekijänä on miehen isomummo, ja samaa käsialaa löytyy myös puolisen tusinaa kirjailtua täyspitkää pöytäliinaa yhteensopivine lautasliinoineen (loput tusinat on varmaan muilla sukulaisilla).

Ajattelin ensin, että niinpä niin, pankinjohtajan rouvalla on käynyt aika pitkäksi. Ehkä niinkin, mutta ennen pankinjohtajan rouvaksi ryhtymistään isomummo oli ammatiltaan koruompelija, ja oli paikallisessa ompelimossa töissä. Kyseisestä ompelimosta sitten mm. Diorin ateljee tilasi alihankintatöitä.

Isomummon koruompeluksilla lepäillessäni mä ajattelen monia asioita. Ensinnäkin sitä, miten koruompelu tuntuu musta jotenkin turhaakin turhemmalta, ja kuitenkin se ehkä on oikein hyvä esimerkki inhimillisestä toiminnasta. Että ihmisyyttä on juuri se, että meillä on taitoa ja mahdollisuuksia muuhunkin kuin vain syömiseen ja lisääntymiseen.

Mä ajattelen myös Ranskaa, ja sitä miten miten rikas yhteiskunta tää on, ja on ollut aina. Että pienessä maaseutukaupungissa saattoi sata vuotta sitten elättää itsensä koruompelijana.

Mä ajatelen naisten töitä yleensä, sitä miten ne katoaa ajan myötä. Näiden tyynyliinojen koruompeleilla on ikää kuutisenkymmentä vuotta, ne on lähinnä odottaneet kaapissa käyttöönottoa, mutta toki hyvä pellavakangas muutaman kymmenen vuoden käytönkin vielä kestää. Sitten sitä ei enää ole. Mitä koruompeleista silloin on jäljellä, miten niihin laitetut tuhannet työtunnit on muuttaneet maailmaa?

kirjailtu tyynyliina

Ja toisaalta, näitä tekniikoita ja malleja on toistettu vuodesta toiseen, ompelija toisensa jälkeen, varmaan yhtä kauan kuin suomi on ollut kirjoitettu kieli (ellei kauemmin, mä en tunne käsitöiden historiaa juurikaan). Eli onko se katoavaista sittenkään?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jännä juttu, kun en ole koskaan ollut oikein mikään käsityöihminen, mutta nyt täällä Algeriassa käsintehdyt matot ovat herättäneet hieman samantapaisia ajatuksia kuin sinulla heräsi näistä koruompeleista – siis sitä kuinka käsitöiden kautta myös kulttuuriperinteet ja ehkä tietynlainen tarina siirtyvät eteenpäin. Kävimme lomalla Saharassa Ghardaiassa ja ihastuin näihin käsintehtyihin villamattoihin niin, että yksi oli saatava kotiinkin asti. Olen nyt toistuvasti miettinyt täällä, kuka maton on tehnyt ja mitä tekijä on mahtanut ajatella mattoa tehdessään. Ja kieltämättä myös sitä, kuinka monta tuntia tuon maton tekemiseen on mennyt.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Taidolla tehdyissä käsitöissä on kyllä ihan omanlaisensa fiilis. Ehkä se tulee siitä, että tietää, ettei se esine ole ollut tekijälleen yhdentekevä – vaikka se olisi vain yksi tusinasta tyynyliinasta tai yksi matto muiden joukossa.

  2. 2

    Nana sanoo

    Mun isomummoista kaksi elätti jossain vaiheessa itsensä ompelulla. Se ei vaadi pääomaa, taitoa voi olla köyhimmälläkin. Toinen mummo oli leski ja toisen mies lähti lätkimään. Ompelemalla sai leipää lapselle ja kauneutta omaan elämään. Elintaso nousi ja pysyivät hengissä. Ja aarteita jäi jälkipolvillekin:) Vielä mun äidillekin on tehty kapiot, lakanoita joissa on nimikirjaimet. Hurjan söpöä.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Se on totta, että ompeluhan on perinteisesti ollut sellainen, jolla köyhemmät ja nimenomaan yksin elävät naiset on voineet nostaa elintasoaan. Ja meillä on kotona myös mun isän kapioita, isoäiti kirjoi tasapuolisesti kaikille lapsille eikä vain tytöille. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *