Kiva aktiviteetti kotiäidin pään menoksi: lasikuulat

lasikuulat

Viattoman näköinen pussukka, mutta siellä sisällä ne piileskelee: lasikuulat.

Kotiäiti, tuntuvatko päivät lasten kanssa pitkiltä ja yksitoikkoisilta? Toivotko vaihtelua, kaipaatko haasteita ja uusia aktiviteetteja? No osta kuule lapsille pussi lasikuulia – tai osta pari saman tien, tässä tapauksessa englantilaisten ”the more the merrier” pääsee oikein oikeuksiinsa.

Loppu onkin yksinkertainen: annat kuulat lasten leikkiin hetkeksi, viisi minuuttia on yleensä tarpeeksi, ja mikä tahansa leikki käy. Fortunapeli on tietysti kuulille tarkoitettu, mutta myös kauppaleikki, kotileikki, junarata tai legot ovat hyviä vaihtoehtoja – kuulat tuovat kirjaimellisesti lisää potkua leikkiin kuin leikkiin, kun lapset alkavat vierittää niitä ympäriinsä. Ainoa ehto on, että kuulilla tulee leikkiä kotona sisätiloissa, muutoin vanhemmille ei koidu niistä mitään iloa (ja siis myös isät pääsevät leikkiin mukaan, hoitovapaalla tai töiden jälkeen, kuinka vaan).

Ensimmäinen haaste on se, kun koetat kaivaa lasikuulia vastahakoisten lasten suusta. Vaikka lapsi ei olisi laittanut suuhunsa mitään muuta kuin ruokaa ja peukalonsa sitten yksivuotispäivänsä, niin voit olla varma että kuulat löytyvät kohta sieltä. Toiset lapset tykkäävät makustella yhtä kuulaa kerrallaan, toiset taas innostuvat kokeilemaan kuinka monta kuulaa suuhun ylipäätään mahtuu. Vanhemman kannalta haastavampia ovat kuitenkin ns. hamsterit, jotka pistävät kuulan poskeensa ja jatkavat sen jälkeen leikkiään naama pokerilla – hamsterilapsen paljastuminen joukosta tuottaa vanhemmalle juuri sitä kaivattua yllätyksellisyyttä.

Kun kuulat on poistettu lasten suusta, voi samoilla huudoilla kerätä ne kokonaan pois leikistä, jotta päästään vanhemman aktiviteeteissa seuraavaan vaiheeseen. Tietysti jos päivä on erityisen pitkäveteinen, voi lasten antaa syödä kuulat pariinkin kertaan. Kun ne sitten kerätään, kannattaa ensin kerätä ne siihen rikkirevittyyn pikkuruiseen verkkopussiin, jossa ne ostettiin tai vaihtoehtoisesti mihin tahansa pieneen pussiin (aina parempi jos pussissa on reikä). Näin varmistetaan tulevien päivien, viikkojen ja kuukausien muuttuminen harmaasta puurosta jännityksen täyteiseksi seikkailuradaksi.

Vanhemman tehtävä on siis tästä eteenpäin päivittäisten puuhiensa lomassa katsella, mistä kaikkialta kuulia löytyykään ja keräillä niitä talteen. Kuulien löytymistahdista voi pitää kirjaa, ja sen voi ottaa kilpailuna vaikka kotiväen tai puistokavereiden kesken. Bonuspisteitä saa aina kun astuu kuulan päälle (pisteet tuplaantuvat jos kaatuu) tai kun lapset onnistuvat laittamaan kuulan uudelleen suuhunsa. Jotta hupia jatkuisi pidempään, kuulia ei kannata löytyessä laittaa kaappiin tai laatikkoon, vaan nostaa esim. kirjahyllyyn tai lipaston päälle, tällä tavoin leikkiä (sillä leikistähän tässä oli kyse?) voi jatkaa lähes loputtomiin.

Ei muuta kuin kuulat peliin! Ja jos joku nyt sattuisi kyllästymään tähän leikkiin, niin kuulat voi keräillä sen reikäisen pussin sijasta lasten ulottumattomissa olevaan kannelliseen purkkiin – ja sitten ne voikin lahjoittaa seuraavalle pitkiä iltapäiviä valittavalle kotivanhemmalle.

p.s. Lasikuulat on tietysti näitä ranskalaisen kulttuurin helmiä, joista meidän perheessä nautitaan. Oletteko lukeneet Pikku Nikkejä? Niissähän ne pojat pelaa kuulilla koulun pihalla. No niin ne pelaa ihan oikeastikin, myös tytöt, ja niinpä esikoinen sai isältään ennakkoperintönä kuvassa esiintyvän isomummon ompeleman kuulapussin, sisältöineen. Monikulttuurisuuden nimissä mä siis jatkan omaa kuulapeliäni.

Edit: muokkasin otsikkoa todenmukaisemmaksi.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    Karkki sanoo

    Kiva vinkki! Pidetään mielessä. Onkin ollut vähän tylsää, kun mitkään kerhot ei ole vielä alkaneet. Ja varmaan on niin, että mitä nuorempi lapsi, niin sitä enemmän jännitystä.

    • 1.1

      sanoo

      Kyllä kyllä. Tosin pienempien kohdalla sen tietää varmasti, mihin se kuula päätyy: suuhun. Sen sijaan vähän isompien kanssa voi ihmetellä esim. miten ne luistimet nyt puristaa niin kamalasti – ai kun sukkahousuissa oli lasikuula, niinpä tietysti.

  2. 2

    Riikka sanoo

    Mulla oli lapsena lasikuulia (vai sanottiinko niitä marmorikuuliksi) ja luin myös Nikke-kirjoja, mutta en koskaan saanut selville miten niillä oikein pelattiin. Kai sen voisi googlettaa näin nykypäivänä, mutta taidan tyytyä tähän sinun versioosi.

    • 2.1

      sanoo

      😀 Mä olen koittanut kysyä sekä mieheltä että lapselta, miten niillä oikein pelataan, mutta ei mulle oikein ole selvinnyt. Tää on varmaan joku ranskalaisten kansallissalaisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *