Keski-ikä, hauska tavata

keski-ikä

Sitähän sanotaan, että ikä näkyy parhaiten käsistä. Ja jotain kertoo sekin, että sormuksessa olevan vuosiluvun mukaan mä olen saanut sen 22 vuotta sitten.

Mä olen viime aikoina ruvennut tituleeraamaan itseäni keski-ikäiseksi. Vähän ironisesti, tiedättehän, ”tällainen keski-ikäinen täti-ihminen”, mutta on siinä todellisuuspohjaa. Teknisesti mä en vielä ole keskimääräisen elämäni puolessa välissä, viime viikolla tuli täyteen 38 vuotta, mutta ihan selvästi mä olen siirtynyt sieltä ”kolmikymppinen nuori äiti” -osastolta eteenpäin.

Mistä sen sitten huomaa, että on keski-ikäinen? Mitään kriisiä mulla ei ole, ja finnejä ja ryppyjä mulla on ollut samanaikaisesti 17-vuotiaasta lähtien, joten sekään ei ihan kelpaa keski-iän määritelmäksi. Mä en edelleenkään osaa juoda kahvia, omista lompakkoa, ole mennyt naimisiin tai ostanut asuntoa. Ja silloin 17-vuotiaana mun hameissa oli huomattavasti pidemmät helmat kuin nykyään.

Mulla tämä keski-ikäistymisen tunne liittyy itsetuntemukseen – tai sen puutteeseen. Siihen, miten mä ymmärrän taas vähän enemmän sitä, millainen ihminen mä olen, miksi mä käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Tosin näistä oivalluksista aika monet liittyy vanhemmuuteen, mä vähän pelkään etten olisi koskaan keski-ikäistynyt, jos mulla ei olisi lapsia.

Musta tuntuu, että osaan katsella omaa elämääni realistisemmin kuin vielä kymmenen vuotta sitten, ja musta se ei ole huono asia ollenkaan. Senkin on kuitenkin jo ehtinyt huomata, että monissa asioissa voi muuttua, ja elämä voi tuoda kaikenlaista eteen, mitä ei nyt vielä osaa aavistaakaan.

Huomasin muuten, että blogikin täytti vuosia pari viikkoa sitten, kaksi. Se taitaa äitiysblogiksi ruveta olemaan aika keski-ikäinen. Me ollaan tällaisia seesteisiä, niin keskellä ruuhkavuosia kuin ollaankin.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä olen jo jonkun vuoden verran ajatellut olevani keski-ikäinen, mutta keski-ikä on näkemykseni mukaan aika pitkä ajanjakso. Alkupäässä siis sentään vielä mennään.

    Mutta toisaalta tuntuu samaan aikaan kyllä aika käsittämättömältä, etten enää ole missään määrin nuori. Ja käsittämätöntä on sekin, että säkin olet keski-ikäinen niin kuin kaikki muutkin lapsuuden ja nuoruuden ikätoverit 🙂 Nautin tästä keski-iän tuomasta itsetuntemuksesta ja mielenrauhasta mutta toisaalta parikymppisyyskään ei tunnu niin kovin kaukaiselta, ja lapsuuskin on osin vielä aika lähellä mielessä. Mistään kriisistä en tunne kärsiväni mutta jonkinlainen murros on kyllä meneillään. Ihan mielenkiintoisia aikoja siis meneillään!

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Totta, mäkin oletan tän olevan aika pitkä jakso – koska sen jälkeen varmaan on vanha, eikö? Nyt tuntuu yhtä mahdottomalta ajatukselta, että joskus olisi vanha, kuin lapsena tuntui se, että joskus olisi _aikuinen_, ainakin 18-vuotias. 🙂 Ja se on tosiaan kummallista, että kaikki muutkin on vanhentuneet, usein vielä paljon enemmän kuin itse, jos ei ole nähnyt pitkään aikaan.

      Nää ikä- ja aikajutut on kyllä jotenkin hämmentäviä, en tiedä, tuleeko ne iän myötä yhtään käsitettävämmiksi. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Kirjoitat mun ajatuksia 🙂 Kaikesta on nykyään kauan, ja jotenkin sitä tuntee itsensä ei-enää-nuoreksi kun neljäkymmentä on lähempänä kuin kolmekymmentä. Ja jotenkin se tuntuu vähän haikealta. Aivan kuin jokin taitekohta olisi tosiaan ohitettu, ja sen kohdan toisella puolen on ne tulevat mahdollisuudet. Tosin juuri lohduttelin päälle nelikymppistä tuttavaa, että vasta lukemani (tentti)kirjan mukaan seitsemänkymppisetkin voivat luonnehtia itseään keski-ikäisiksi, joten mikäs hätä meillä vielä 🙂

    • 2.1

      Emilia sanoo

      No niin, tässähän on sitten ihan kivasti tätä keski-ikää vielä edessä. 😀

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *