Kaksosten synnytyskertomus

kaksosten synnytyskertomus - suunniteltu sektioTasan neljä vuotta sitten mä tarkistin herätyskellon vielä kerran, asettelin tukisukat valmiiksi yöpöydälle ja koetin saada unenpäästä kiinni, kaksoset viimeistä yötä mahassani.

Sektiopäätös

Oikeastaanhan tämä tarina alkaa jo siitä, mihin esikoisen synnytyskertomus päättyi. Silloin tuli selväksi, että mahdollinen seuraava synnytys tulisi olemaan sektio; esikoisen kiirellinen sektio meni niin kiireelliseksi, että kohtuun jouduttiin tekemään kaksi viiltoa, ja niinpä arven repeämisriskin takia ei alatiesynnytys enää ollut mahdollinen. Alunperin tää harmitti mua tosi paljon, mutta vähitellen ajatuksen kanssa oppi elämään, ja siinä vaiheessa kun me saatiin tietää, että tulossa onkin kaksoset, niin oli oikestaan vähän helpottavaa tietää synnytystapa varmasti jo etukäteen.

Suomessa lähtökohtaisesti kaksoset synnytetään alakautta, mutta jos A-vauva (eli ensimmäisenä ulos tulossa oleva vauva) on perätilassa tai poikittain, niin synnytystapa on sektio. Sen sijaan B-vauvan perätila ei haittaa, kaksosodottajien synnytysvalmennuksessa lääkäri ilmaisi asian niin, että ”jos siitä on yksi mahtunut tulemaan, niin kyllä se toinen sieltä tulee vaikka olisi miten päin.” Toisinaan käy tietysti myös niin, että A-vauva syntyy alateitse, mutta B-vauva joudutaan leikkaamaan, kun synnytyksessä tuleekin yllättävä komplikaatio. Että kaksoset voi olla tuplapotti siinäkin mielessä: saa toipua samaan aikaan alatiesynnytyksestä ja sektiohaavasta. Ei käy kateeksi.

kaksosmaha

Kolme kuukautta ennen synnytystä mä vielä a) mahduin L-koon äitiysfarkkuihin ja -paitaan b) kävin rennosti piknikillä esikoisen kanssa.

No, mulla siis tiedossa oli sektio, ja joskus viikolla 37 Naistenklinikalla sovittiin sille tarkka päiväkin elokuiselle keskiviikolle eli rv38+5. Mua pelotti tosi paljon, että vauvat lähtee syntymään itsekseen jo aikaisemmin, niin iso osa kaksosista kuitenkin syntyy ennen laskettua aikaa, mutta sektiot suunnitellaan vasta rv39, jos vain mahdollista, jotta vauvat ehtii mahdollisimman kauan kasvaa rauhassa. Naistenklinikalla kuitenkin rauhoiteltiin, että jos supistuksia rupeaa tulemaan, niin sitten vain tulen suoraan synnytysosastolle ja sektio tehdään kiireellisenä, eikä se leikkausarpi vielä ensimmäisistä supistuksista poksahda. Nyt jälkikäteen harmittaakin, ettei sitten odotettu vielä muutama päivä kauemminkin, jotta vauvat olisi olla mahassa niin kauan kuin vain mahdollista.

Aika kummalliselta tuntui tietää päivä jo etukäteen ja merkitä se kalenteriin. Esikoisen syntymään mä ehdin valmistautua vajaan tunnin, mutta nyt valmistautumisaikaa oli runsaasti. Mä koetin vauvoillekin selittää, että nyt sitten tulee lähtö, pian nähdään.

Sektioon valmistautuminen

Mä kerkesin valmistautuakin sektioon, kun se tosiaan oli tiedossa jo alusta lähtien.  Naistenklinikalla järjestetään leikkaukseen tulijoille fysioterapeutin valmennus, johon mäkin lyllersin, ja se oli kyllä tosi hyvä, fyssari selitti, miten leikkauksesta toipumista voi edistää ja näytti asentoja sängystä nousemiseen ja vauvan nosteluun. Kirjastosta löytyi myös sektiosta toipumista käsittelevä amerikkalainen kirja, jossa oli myös ihan hyviä vinkkejä.

Tällä kertaa mä pakkasin sairaalakassinkin valmiiksi. Esikoinen ja koira lähti sektiota edeltävänä iltana mun vanhempien luokse, ja me mentiin miehen kanssa hyvissä ajoin nukkumaan – meille oli annettu ohjeeksi saapua synnytysosastolle klo 7 aamulla. Oli kyllä aika vaikea saada unta.

Aamulla ensimmäiseksi kiskoin ne sairaalasta annetut tukisukat jalkaan (pienentävät leikkauksiin liittyvää veritulpan riskiä), join vettä (syöminen oli kielletty) ja soitettiin taksi. Olisihan siinä ollut tyyliä lähteä taas bussilla synnyttämään, mutta kaksosmahan kanssa pariakymmentä metriä pidemmät kävelyt rupesi olemaan jo pois laskuista.

kaksosmaha

Tää kuva ei tee oikeutta kaksosmahalle, mutta ne jotka tekee, ei ole perheblogiin sopivia.

Osastolle päästyä ei sitten enää ollutkaan kiirettä. Me tavattiin meidän oma kätilö, joka onneksi puhui ihan sujuvaa englantiakin, miehen suomi kun on aika rajallista. Ensin otettiin vielä verikokeet, mulla oli verihiutaleiden määrä ollut aika alhainen, ja piti mm. tarkistaa oliko se riittävä siihen, että leikkaus voitiin tehdä spinaalipuudutuksessa eikä nukutuksessa. Mä olin tosi helpottunut, kun varmistui, että ei tarvitse nukuttaa, se mua oli jännittänyt tosi paljon. Halusin olla hereillä vauvojen syntyessä, ja nukutuksessa tehtävään leikkaukseen mieskään ei olisi päässyt mukaan.

Saatiin sairaalavaatteet meille molemmille ja vauvoista otettiin taas sydänkäyrää (mä olin käynyt käyrillä pari kertaa viikossa viimeisten viikkojen ajan, joten se rupesi olemaan tuttua puuhaa). Molemmat vauvat oli hereillä – usein ongelmana oli ollut, että A-vauva nukkui aamulla otettujen käyrien ja ultrien aikana, ja sitä jouduttiin tökkimään ja tuuppimaan ja herättelemään mehulla. Se on edelleen, 4-vuotiaana, melkoisen aamu-uninen.

kaksosten synnytys, käyrillä

Ei ollut älypuhelimia, piti ihan vain itselaukaisimen kanssa pelleillä.

Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Meidän edelle meni pari hätäsektiota ja muutama kiireellinen sektio. Mua ei onneksi ruvennut heikottamaan, vaikka en ollut syönyt mitään. Kätilö kyllä lupasi laittaa tipan heti, jos tuntuu, että en enää jaksa.

Sektio

Ja sitten tuli meidän vuoro. Kätilö työnsi sänkyä, mutta mä sain omin jaloin kävellä leikkaussaliin. Siellä oli väkeä kuin pipoa, mistä meitä oli varoitettukin, kaksosten synnytyksessä kun tarvitaan kaksi kätilöä ja lastenlääkäri on myös aina paikalla. Sen lisäksi vielä leikkaussalihoitaja, anestesialääkäri, anestesiahoitaja ja yksi opiskelija. Kaikki tervehti ystävällisesti, ja tunnelma oli kaikinpuolin rento ja lupsakka. Mies aseteltiin leikkauspöydän pääpuoleen ja käskettiin katsomaan muualle sinä aikana kun mulle laitettiin kanyyli käteen ja ruvettiin laittamaan puudutetta selkään. Sehän sattuu, mutta sidettävän rajoissa. Sitten pitkälleen odottelemaan vaikutuksen alkamista. Hommaan saatiin vähän jännitystä, kun me kerrottiin, ettei oltu haluttu tietää vauvojen sukupuolta etukäteen.

Mua ei ole kummassakaan sektiossa sattunut, puudutus on toiminut juuri niin kuin pitääkin, mutta kovin tarkkaan mä en ole halunnut ajatella sitä, että se mikä tuntuu siltä kuin joku vetäisi sormella viivaa mahaan onkin itse asiassa veitsi joka leikkaa mahan auki. Onneksi siinä naaman edessä on telineessä roikkumassa lakana, joten leikkausta ei yhtään näe itse, eikä Suomessa mun tietääkseni saa myöskään itse vetää vauvaa mahasta ulos niin kuin Amerikassa joskus tehdään.

Esikoisen sektiossa mun verenpaine romahti yhtäkkiä ja meinasin pyörtyä, se tuntui tosi inhottavalta vaikka pitkällään olinkin. Mä sanoin tästä anestasialääkärille ja niinpä se seurasi mun verenpainetta erityisen tarkkaan ja kyseli vointia koko ajan. Leikkauksen alkaessa paine lähtikin vähän laskuun, mutta olo pysyi hyvänä, kun pääpuolta laskettiin vähän saman tien ja kanyyliin ruiskaistiin jotain painetta nostamaan.

A-vauva saatiin ulos tosi nopeasti. ”Poika!” hihkui henkilökunta useampaankin otteeseen. Napanuora katkaistiin ja vauvaa taputeltiin vähän puhtaaksi sivupöydällä ja käärittiin pakettiin, joka tuotiin sitten mun rinnalle. Leuan alla oli juuri tilaa pienelle mytylle. Se oli ihan tutun näköinen, vaaleaa tukkaa vain nimeksi ja töröttävä ylähuuli.

vastasyntynyt kaksoset

Tutulta se näytti. Vain A-vauva sai käteensä rannekkeen ja mä pelkäsin koko sairaalassaoloajan hukkaavani B:n johonkin, ja etten enää tunnistaisi sitä.

Samaan aikaan kun minä ja mies höpötettiin vauvalle, mun mahaa paineltiin ja tongittiin kahden ihmisen voimin, B-vauva nimittäin oli ottanut tilaisuudesta vaarin ja livahtanut karkuun jonnekin mun kylkiluiden taakse. Parilla painalluksella se kuitenkin saatiin sieltä esiin ja nostettua ulos. ”Ja täältä tuli tyttö!” ”Bien sûr”, oli miehen kommentti, sen mielestä ilmeisesti lapsia yleensäkin syntyy eri sukupuolta tasaisesti vuoronperään. ”Mikäs oli syntymäaika?” muisti joku huikata perään, ja ikäeroksi kirjattiin yksi minuutti.

Mies sai auttaa napanuoran leikkaamisessa, ja sitten A-vauva nostettiin punnittavaksi ja tarkastettavaksi ja mä sain B-vauvan rinnalleni. Se oli selvästi vähän isompi, ja ihan eri näköinen kuin veljensä, tummatukkainen ja suurisilmäinen. Lääkäri oli ruvennut jo ompelemaan haavaa kiinni, ja selitti mulle samalla löytäneensä kudoksista myös endometrioosia – tämä osa multa meni kyllä vähän ohi, sillä mä juttelin samalla vauvalle ja keskityin toisella korvalla kuuntelemaan, mitä mies jutteli kätilön kanssa A-vauvasta.

Sitten B-vauvakin vietiin punnittavaksi ja pakattiin peittojen sisään samaan sänkyyn veljensä kanssa, ja mies ja meidän oma kätilö lähti viemään niitä osastolle.

kaksosvauvat samassa sängyssä

Taas yhdessä.

Mut ommeltiin kokoon ja kärrättiin heräämöön. Pääsin samalle paikalle kuin neljä vuotta aikaisemmin esikoisen sektion jälkeen, ja nyt kyllä huomasi, miten kipeänä mä silloin oikein olin raskausmyrkytyksen jäljiltä. Vaikka vietin silloin koko päivän heräämössä, niin en oikeastaan ollut nähnyt koko huonetta. Hoitajakin oli sama kuin edellisellä kerralla, se kävi ilmi, kun selattiin mun kansiota. Olo oli tosiaan kuitenkin hyvin erilainen, olin ihan virkeä ja tajuissani ja aika pian pystyin jo vähän heiluttelemaan varpaitakin. Mies tuli katsomaan mua, ja mä meinasin hermostua, senhän piti olla vauvojen kanssa. Ne kuitenkin kuulemma nukkui saatuaan tilkan maitoa pullosta (mikä meinasi hermostuttaa mua myös, sillä olin vakaasti päättänyt imettää niitä. No, jos mä jotain esikoisen kanssa olen oppinut, niin ihan kaikkeen ei kannata takertua.)

Heräämössä meni pari tuntia, sen jälkeen mä pystyin liikuttelemaan jalkoja sen verran ja vaikutin riittävän toipuneelta, että mut kärrättiin synnyttäneiden osastolle. Mies odotti siellä vauvojen kanssa, ne oli pakattu samaan sänkyyn, ja pipot päässä niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Poika, 2340g, tyttö, 2650g. Siinä  me sitten oltiin, kaksoset ja niiden äiti ja isä.

Varsinainen synnytyskertomushan päättyy tähän, mutta mä niin innostuin (ja herkistyin), kun löysin tietokoneen kätköistä näitä ensimmäisten päivien kuvia, joita en ollut nähnyt neljään vuoteen, ja ajattelin jatkaa myöhemmin vielä vähän niistä ekojen päivien tunnelmista kaksosten kanssa .

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    <3 Ihana tarina, kiitos kun jaoit! Mulle aina nousee kyyneleet silmiin synnytystarinoissa. Niin ihmeellinen tapahtuma ja joka kerta erilainen! Onnea synttärisankareille ja urhealle äidille!

    • 1.1

      sanoo

      Tää on kanssa näitä ”en kyllä uskonut ennen kuin itse sain lapsia”-juttuja, että sitä lukee toisten ihmisten synnytyskertomuksia tippa linssissä. 😉

  2. 2

    sanoo

    Ooh! Hurjan kiinnostava juttu, muakin vähän itkettää nyt! Onnea synttärisankareille hieman jälkikäteen – hienoja päiviä syntyä ovat nämä elokuun viimeiset.

    Meinasin kyllä tikahtua naurusta tuon vauva B:n karkuretken kohdalla. Onneksi sieltä nyt ei kauhean kauas pääse, vaikka kuinka on vilkas liikkeissään 😀

    Nyt tosin kyllä aloin toivoa, etten joudu ikinä mihinkään leikkaukseen, jota EI tehdä nukutuksessa – puudutusaine tehoaa muhun melko huonosti muutaman pienemmän (luomen ja viisaudenhampaiden poistot, jälkimmäisen kipumuisto on karmea) operaation perusteella ja ajatuskin siitä, että se veitsi ei tuntuisi sormelta vaan veitseltä on vähän liikaa.

    • 2.1

      sanoo

      Joo, mäkin vähän hämmästyin, että miten se vauva voi päästä karkuun mahan uumeniin – mutta tokihan siellä tuli tilaa, kun yksi otettiin tieltä pois. 🙂

      Mä toivon, että mua ei tarvitse ikinä nukuttaa, en ollut ajatellut asiaa ennen tuota sektiota, ja silloin huomasin, että ajatus on tosi pelottava. No, jos se eteen tulisi, niin varmaan ajatukseen tottuisi nopeasti.

      Eikö noi spinaalipuudutukset ole ihan eri tavaraa kuin paikallispuudutus? Tosin nekin kyllä tehoaa muhun aika hyvin, hammaslääkärin jälkeen valutan kuolaa suupielestä koko loppupäivän, kun koko naama on ihan lamassa.

      • 2.1.1

        sanoo

        Aaa, totta, niinpä tietysti ovatkin eri tavaraa. Ainakin epiduraali taisi tosiaan tehota kuin leka otsaan, minkä muistan nyt, kun asian puheeksi otit 😀

        Mut on kerran aikuisiällä nukutettu, keskenmenon yhteydessä kun tehtiin kaavinta, ja se oli ehkä parasta ikinä. Heräsin lämpimästä huoneesta utuisessa ja rauhoittuneessa mielentilassa. Verrattuna lääkkeelliseen tyhjennykseen, jossa vapisin kylmissäni omalla sohvalla ja juoksin vessassa, nukutus oli paratiisi. Itse asiassa se oli paratiisi ilman ikävää vertailukohtaakin. Jos ikinä saan enää keskenmenoa, tiedän tasan, minkä hoitomuodon valitsen 😀 (Nyt varmaan lääkäriliitto tulee ja puraisee kun vastuuttomasti hehkutan täällä nukutusta, mutta kyllä väitän, että potilaan subjektiivinen kokemus on merkityksellinen myös.)

        (Mäkin olen valuttanut hammaslääkärin jälkeen kuolaa suupielestä koko loppupäivän, mutta sitä edelsi kyllä lääkärin lausunto: ”Vieläkö sattuu? No kai mä voin tänne vielä yhden puudutuspiikin laittaa, vaikka olen laittanut jo neljä, ja yleensä laitan yhden.”)

  3. 3

    sanoo

    Piti jo aiemmin kommentoida tätä. Ensinnäkin onneksi olkoon kaksosille syntymäpäivän johdosta! 🙂

    Kovin oli tutun kuuloinen tarina. Jo lähtien siitä esikoisen syntymästä ja sen seurauksena johtuvista tulevista synnytyksistä sektiona. Esikoisen syntymä oli tosin hätäsektio, josta minulla ei ole mitään muistikuvia- edes ennakkoon. Ja onkin ollut pitkä tie ”tyytyä” kohtaloon, että se oli meidän synnytyksemme. Sen jälkeen sitten prosessi siitä, että en koskaan tule synnyttämään alakautta.

    Mutta tuo fyssarikäynti kuulostaa melkein kadehdittavalta. 🙂 Ei olisi varmaan pahaa tehnyt täälläkään. Tein tuon keskimmäisen synnytystä (suunniteltu sektio) varten synnytystoivelistan ja olen kyllä niin kiitollinen että tein ja sain siitä jutella etukäteen ja jälkikäteen ja itse synnytyskin meni hyvin. Ja siltä pohjalta tein synnytystoivelistan myös nyt tähän raskauteen ja synnytykseen. Tosin idioottina tallensin sen vain sinne esitietolomake.fi -palveluun. Ja on ollut tarkoitus kirjoittaa se blogiin, vaan tietenkään koko palvelu ei suostu enää toimimaan, niin että saisin kopsattua tuon itselleni. Argh!

    Mutta eiköhän se tästä. Meinasin kai sanoa vielä jotain, mutta unohdin jo 😀

    • 3.1

      sanoo

      Toi oli hyvä tietää (jollekulle jolla sektio on vielä edessä), että sektiosynnytykseenkin voi tehdä toivelistan. Mä jotenkin ajattelin, että eihän se ole ”oikea” synnytys, eli ei voi esittää toiveitakaan samalla tavalla kuin normisynnytykseen. No, onneksi kaksosten synnytyksessä oikeastaan kaikki meni toiveiden mukaan joka tapauksessa – ei mulla ne toiveet niin korkealla olleetkaan, lähinnä, että mies voisi olla mukana, että näkisin vauvat ennen kuin ne viedään osastolle ja että voisin imettää (jossain vaiheessa).

  4. 4

    sanoo

    Ihana kertomus ja ihana lopputulos! Just eilen keskusteltiin vastasynnyttäneen kälyn kanssa spinaali- ja epiduraalipuudutusten eroista. Yhdyn muuten Liinaan siinä, että nukutus on mahtavaa. Mut nukutettiin veritankkauksen ajaksi kun esikoinen oli syntynyt ja voi että oli mukavaa goisia pari tuntia :). Etenkin kun luomu-uni oli ihan kortilla.

  5. 5

    sanoo

    Olipa ihana tarina, kiva että jaoit sen kanssamme! Mua jäi kiinnostamaan, miten tämän endometrioosiasian kanssa kävi?

    • 5.1

      sanoo

      Kiva että tykkäsit. 🙂

      Endometrioosi vaan jäi – mä en siis ole hakeutunut sitä mitenkään hoitamaan, se oireilee vähän (pistän mun pömpöttävän mahan sen piikkiin 😉 ), mutta ei niin pahasti, että mä olisin jaksanut tehdä asialle jotain. Kaksosten syntymän jälkeen on ollut muutakin puuhaa. 😉 Ehkä tyhmää, koska eihän se mihinkään katoakaan, mutta ei ole myöskään pahentunut nopeasti.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *