Kaiken saa sanoa – #vanhemmatrasismiavastaan

#vanhemmatrasismiavastaan

Meinasi tulla riita miehen kanssa. Ensin siitä, että mun olisi pitänyt ajoissa huomauttaa sille koulusta tulleesta sähköpostista (jota se ei siis itse ollut huomannut), sitten siitä, että mun olisi pitänyt kattaa pöytä (eikä tehdä töitä sillä aikaa kun se räpläsi tablettia), sitten siitä että mun olisi pitänyt laittaa kello soimaan pelmenien kiehumisen ajaksi (sen sijaan, että katsoo kattilasta, koska ne on valmiita).* Ja sitten siitä, kun mies totesi, että hän kyllä kannattaa sellaista sananvapautta, joka tarkoittaa sitä, että ihan mitä tahansa saa sanoa.

Siinä vaiheessa mulla oli jo puoli kulhollista pelmenejä mahassa, mutta silti oli vähällä palaa hihat. ”Oikeesti? Mä en nyt lasten kuullen voi sanoa, mitä ihmiset tuolla toisilleen kirjoittelee ja huutelee, mutta voit ehkä kuvitella. Ja sun mielestä se on ihan ok?”

Kahden sekunnin kuluttua selvisi, että mies tarkoitti, että mitä tahansa saa sanoa, kunhan se ei vahingoita ketään toista, eli ei ole herjaavaa eikä yllytä väkivaltaan. Tämä oli sen mielestä itsestäänselvää. Mä jouduin vain toteamaan, että Suomessa se ei enää ole ollenkaan itsestäänselvää. Se on asia, jota joutuu hokemaan kerta toisensa jälkeen. Toisten ihmisten vahingoittaminen, henkisesti tai fyysisesti, ei ole oikein. Ei mistään syystä.

Nyt vietetään rasisminvastaista viikkoa ja perhebloggarit polkaisivat käyntiin #vanhemmatrasismiavastaan -kampanjan. Minä ja muut ollaan valmiita hokemaan tätä samaa viestiä niin kauan, että se muuttuu taas itsestäänselvyydeksi. Osallistua voi tykkäämällä Facebook-sivusta, josta löytyy lisää juttuja aiheesta, kirjoittamalla oman jutun, jakamalla kuvan Instagramissa – ja vastustamalla rasismia aktiivisesti. Täälläkin on lisää luvassa.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

*Kuten huomaatte, mä olen meillä aina oikeassa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tämä on hyvä kampanja, ja valitettavasti tarpeen. Kunpa ei olisi.

    Mä mietin, että itsestäänselvänä pitämäni asian toistaminen ihmisille, jotka itsekin pitävät sitä itsestäänselvänä, auttaa lopulta hirveän vähän. Mun blogia tuskin kovin moni rasisti lukee.

    Siksi kirjoitin pääministerille. Kirjoita sinäkin?

    • 1.1

      sanoo

      No hyvä että kirjoitit, hyvä idea! Ehkä se hokeminen on tarpeen ennen kaikkea niitä ajatellen, jotka on vähän jossain siinä välissä. Ettei pääsisi käymään niin, että rasistiset mielipiteet ja kommentit on vain mielipiteitä muiden joukossa, joita on ihan ok esittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *