Joulumielisabotööri viettää Lucian-päivää

joulukoriste

Oletteko selanneet tänään bloglovinia? Jokaisesta postauksesta, jossa ei toistu sana ’joulumieli’ saa pisteen (’joulutunnelma’ ja ’joulun odotusta’ -postauksista ei jaeta pisteitä). Voittaja on se, joka pääsee kymmeneen ennen loppiaista. Veikkaan että palkintoa (piparkakkutaloa) ei tarvitse jakaa.

Viime vuonna mullakin oli blogissa joulukalenteri, ja sitä varten mä mietin postausta myös siitä, miksi joulua oikein vietetään. Sitten ajattelin, että ei se oikein sovi joulumieli-aiheeksi. Tunsin itseni sabotööriksi. Itselleni mun täytyy joka vuosi kuitenkin miettiä se joulun tarkoitus uudelleen. Sillä eihän tässä valosarjojen ripustelussa, kynttilöiden sytyttelyssä, mausteisten keksien ja mehun laittelussa ja tavaroiden käärimisessä paperiin mitään varsinaista järkeä ole. (Ja ehkä siksi mulla ei tänä vuonna olekaan kalenteria blogissa.)

Mutta ei kai ihmisen toiminnassa muutenkaan niin paljon järkeä ole. Mua häiritsi yläasteella ihan kamalasti, kun matikantunnilla selitettiin, että mikä tahansa luku potenssiin nolla on yksi. ”Se on vain sellainen sopimus”, matikanopettaja yritti selittää. Ja sehän on toki järkevää, niin saadaan homma toimimaan. Joulu taitaa kuulua samaan kategoriaan.

Me ollaan siis tänä viikonloppuna pidetty sopimuksesta kiinni. Eilen oltiin esikoisen joulukonsertissa. Sinne piti kiitää viime hetkessä taksilla, koska joku oli taas jättänyt auton oven auki, ja akku oli tyhjentynyt yön aikana (enkä sano mitään siitä, kuka on se aikuinen ratin takana, jonka kai pitäisi ennen avaimen napsautusta vilkaista, onko ne ovet kiinni). Siitä huolimatta lasten joululaulut oli taas kyyneliin saakka liikuttavia.

Iltapäivällä askarreltiin joulukortteja (niistä tulee oma postauksensa myöhemmin). Kuvataideakatemian joulumyyjäisiinkin oli tarkoitus lähteä, mutta siinä vaiheessa rupesi vähän hyydyttämään (ei vähiten siksi, että mies oli viettänyt pikkujouluja edellisenä iltana).

Tänään me käytiin aamulla heittämässä mies lentokentälle, josta se suuntasi viikon työmatkalle Pariisiin. Me nähdään se siis vasta lomalla Ranskassa, ja tästä ”minähän pärjään viikon lasten kanssa itsekseni” -fiiliksestä huumaantuneena mä ehdotin takapenkille, että jos lähdettäisiinkin retkelle, ja ajaa hurautettiin sitten saman tien Porvooseen. Ja onko mitään jouluisampaa kuin Porvoo Lucian-päivänä? No eipä juuri, sumuisesta säästä huolimatta.

Nyt lapset leikkii yhtäkkiä sataneessa lumessa, ja viikolla sitten vielä vähän joulusiivotaan, hankitaan joitain elintärkeitä joululahjoja, koetetaan pakata esikoisen leipoma piparikeinuhevonen matkalaukkuun, itketään läpi kahdet joulujuhlat ja sitten ollaankin valmiina joulunviettoon – tuttuun tapaan anoppilassa Ranskassa.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Melkein ne jaksoi kuunnella konserttia. Kahden vuoden kuluttua niiden pitäisi jo jaksaa sekä kuunnella että laulaa itse.

Melkein ne jaksoi kuunnella konserttia. Kahden vuoden kuluttua niiden pitäisi jo jaksaa sekä kuunnella että laulaa itse.

 

joulukorttiaskartelu

porvoo

Koetin ottaa tuomiokirkosta kuvaa. Nämä ilmaantui siihen.

 

piparitalo

Ei ole omatekemä, on Cafe Fannyn Porvoon torin laidalla.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mun piti nyt ihan googlata toi nollas potenssi. En saa vieläkään ihan selvää, onko kyseessä sopimus, joka on tehty siksi, että nolla on outo otus, vai oikeasti todistettavissa oleva asia. Mutta haluaisin silti väittää, että lukion matikanopettajasi oli laiskalla päällä.

    Ja mitä joulumieleen tulee, huomaan itse kokevani jotkut sinänsä ehkä loogisesti hieman järjettömät asiat jollain tavalla hyvin lohdullisiksi. Mutta hyvin eri tavalla kuin matematiikan. Usein myös mietin sitä, että jonkinlainen pimeimmän vuodenajan juhla on tainnut kuulua lähes jokaiseen ihmiskulttuuriin kautta aikain. Ilmenemismuoto on vaihdellut.

    • 1.2

      Emilia sanoo

      Tää nollapotenssi tuli vastaan jo yläasteella, joten mä en ihmettele, ettei opettaja viitsinyt ruveta sitä meille avaamaan – mä en muista palattiinko aiheeseen lukiossa, mutta en siis muista mitään selitystäkään.

      Ja siis joo, täällä päin maailmaahan on oikeastaan ihan loogista juhlia tähän aikaan vuodesta. Ja joka tapauksessa sitä vuodenkiertoa merkkaavia juhlia ja niihin liittyviä yhteisiä tapoja tarvitaan, muuten menisi pohja koko ajanlaskulta ja yhteisöltä. Katselen tässä vastapäisen talon jouluvaloja, että kyllähän ne kertoo nimenomaan sellaisesta yhteenkuuluvuudesta, että täällä samassa pimeydessä vaelletaan, mutta tiedetään, että kohta jo taas helpottaa.

  2. 2

    sanoo

    Mä olen hyvin huono tekemään mitään sellaisia asioita joita vain kuuluu tehdä. En ole muun muassa viitsinyt lukea monia maailmankirjallisuuden klassikoita ihan vain siksi, että harmittaa sellainen odotus, että ne pitäisi lukea. Vastarannan kiiski olen ja todellinen joulumielisabotööri: minähän olen alusta asti kertonut lapsille, ettei joulupukkia ole olemassakaan, eikä tontut kurki meidän ikkunoista. Meillä ei ole toistaiseksi minkäänlaisia joulukoristeluja ja kuustakin on keskimmäinen kärttänyt jo monta päivää ilman tulosta. Mutta ehkä tänään kannan sen vihdoin kellarista esiin – pienen muovikuusemme – ihan siksi, että sen koristeleminen lasten kanssa on mielestäni mukavaa. Ihan mielelläni annan ihanille lapsillemme myös lahjoja ja siltäkin osin siis kyllä pidän joulusta. Maailmalla ja varsinkin nyt muslimimaassa on ollut helpottavaa se, ettei joulunviettoon liity niin paljon sellaista mitä kuuluu tehdä, vaan voin valita juhlamenoista ne mitkä tuntuu omimmilta jutuilta. Paitsi että jouluksi olemme menossa anoppilaan ja siellä on mentävä jouluvirran vietävänä…

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Multa jäisi varmaan joulu kokonaan viettämättä, jos ei olisi tätä ympäristön tarjoamaa vinkkiä siihen (en nyt sano painostusta) – ja sitten harmittaisi, koska se on kuitenkin mukava juhla, ja täällä pimeässä tosiaan tulee tarpeeseen. Näkyykö siellä Sudanissa joulu mitenkään?

      Mä toivon, että meillä anoppilassa on kuusi myös vielä koristelematta, että lapset pääsee siihen ripustelemaan, se on kuitenkin olennainen osa joulua.

      • 2.1.1

        sanoo

        Mä toin kuin toinkin kuusen kellarista ja sen koristeleminen yhdessä lasten kanssa oli kyllä tosi mukavaa.

        Sudanissa ei joulu katukuvassa näy lainkaan mutta kyllä täällä erilaisia joulutapahtumia sentään on; viime viikonloppuna oli Saksan suurlähettilään residenssissä joulubazaari ja koptien klubilla samoin jonkinlainen joulujuhla. Jätettiin molemmat väliin kun oli muita menoja ja ajattelin, että Euroopassa lomalla tulee sitten joulua mun makuun vastaan ehkä liikaakin!

        Eilen käytiin kuitenkin Ruotsin suurlähettilään residenssissä Lucia-juhlassa jo toista vuotta peräkkäin. Olen jostain syystä aina tykännyt Lucianpäivästä. Ja täällä jokainen ilta pimenee niin mustaksi, että valoa kyllä aina kaivataan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *