Joulukalenterin 14. luukku – joulukalenterikatsaus

Nyt ollaan joulukalentereissa jo reippaasti yli puolenvälin, eli tähän mennessä nähdyn perusteella niistä uskaltaa jo kirjoittaa arvostelun.

Meillä lapsilla on siis äitini itsetekemä yllätyskalenteri jokaisella, mutta sen lisäksi myös kuvakalenterit. Esikoinen ratkaisi oman kuvakalenterinsa hankinnan voittamalla sen palkinnoksi leikkipuiston tietokilpailussa. Hyvä saalis, sillä kalenteri on vanha kunnon klassikko Myyrä. Kaksosilla on ollut tämä samainen Myyrä-kalenteri muutama vuosi sitten, mutta kukaan ei tuntunut muistavan sitä.

Mä ostin kaksosille kalenterit kerrankin tosi hyvissä ajoin, kun olin Stockalta etsimässä halogeenejä keittiöön, ja kalenterit oli siinä lamppuosaston vieressä.

muumi joulukalenteri

Valitsin tytölle tuon Muumi-kalenterin, koska viime vuonna oli samaa sarjaa, ja se oli tykätty. Kuvat on aika kivoja, sellaista alkuperäistä Muumi-tyyliä. Luukut irtoaa kokonaan, ja niistä voi myöhemmin koota palapelin. Tämä oli tänäkin vuonna hyvä hankinta

disney dusty joulukalenteri

Pojan kalenteria mä pohdin pitkään, koska näin heti hyllyssä tuon Dusty-kalenterin, mutta mietin pitkään ja hartaasti, haluanko sitä oikeasti lapselle. Sitten totesin, että jos se saisi itse valita, niin Dustynhan se ottaisi, ja otin sen minäkin.

Dusty-kalenteri on kuitenkin osoittautunut pettymykseksi. Iso kuva on kiva, ja saaja ilahtui kalenteristaan tosi paljon. Sitä oli kuitenkin mahdoton kiinnittää seinälle, mikä on meillä ollut perinteinen kalenterin paikka – tässä pahvi on vain jotenkin tosi paksua. Luukut on numerojärjestyksessä, mikä on ihan tylsää, ei mitään jännitystä sen etsimisessä aamulla, eikä epätoivoa silloin kun joku luukku on piiloutunut kuvaan erityisen ovelasti. Luukut on myös tosi pieniä, joten niistä paljastuva kuva on postimerkin kokoinen, ja ne ei mitenkään liity toisiinsa, isoon kuvaan tai jouluun. Kaikissa ei edes ole lentokonetta. Mä tiedän, että mun pitäisi kertoa tämä kaikki Disneylle sen sijaan, että vain valitan blogissa ja jätän Disneyn kalenterit ensi vuonna ostamatta, mutta en tiedä, jaksanko tehdä sitä palvelusta.

Mä tykkään eniten kalentereista, joissa luukkujen kuvat liittyy isoon kuvaan. Partiolaisten kalenteri näytti olevan sellainen, eli täytyy harkita ensi vuonna sen hankkimista. Aikoinaan Hufstadsbladetin tilaajalahjana tuli myös tosi kiva kalenteri, joten ehkä täytyy myös harkita Höblän tilausta syksyllä. Tässä sarjassa paras oli kyllä Luonto-Liiton kalenteri, jollainen mulla oli lapsena monena vuonna, mutta niitä ei valitettavasti ole enää vuosiin ollut saatavana. Nyt löytyy vain Suomen Luonnonsuojeluliiton nettikalenteri, joka on kiva sekin, mutta ei se sama asia ole.

Oletteko olleet teidän kalentereihin tyytyväisiä?

p.s. Ranskassa kalenterit ei ole ollenkaan niin must-juttu kuin Suomessa, kyllä niillä nykyään suklaa- ja lelukalentereita on, mutta ei se ole mikään itsestäänselvyys. Aikoinaan vaihto-oppilaana mun huonekaverit sisäoppilaitoksessa ei lakanneet ihmettelemästä mun sängyn vieressä roikkuvia kalentereita – kotoa siis lähetettiin sekä se äidin tekemä yllätyskalenteri että Luonto-Liiton kuvakalenteri, ja mä avasin ne uskollisesti joka aamu.

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    anonyymi sanoo

    Ripustamme joulusukkaketjun, jossa on sukat joka päivälle joulukuun alusta aattoon. Päivän sukassa on jokaiselle (suklaa)makeinen ja lisäksi joululaulunsanat. Laulamme/opettelemme laulun päivällisen yhteydessä. Lisäksi meillä on ollut adventtikynttilöitä, joko itse tavallisista pitkistä kynttilöistä steariiniväreillä tehtyjä tai valmiina ostettuja.

    Lapset eivät ole haikailleet tavarakalentereiden perään. Ehkä siksi, ettei meillä ikinä ole sellaisia ollutkaan? Itse en jaksaisi niitä pikku tavaroita -niiden määrä isossa perheessä olisi valtava.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Toi joululauldea kuulostaa kyllä tosi kivalta! Pikkutavaroita tosiaan kertyy kalenterista nopeasti melkoinen kasa, siksi meilläkin on nykyään enemmän pikku herkkuja ja vähemmän muita yllätyksiä.

  2. 2

    sanoo

    Mulla oli hienot suunnitelmat tehdä itse sellainen täytettävä joulukalenteri, mutta en vaan ehtinyt, tai lähinnä en saanut aikaiseks. Muita kalentereita sitten riittääkin. 1-vuotiaalla ei kalenteria ole, mutta meillä muilla on omat suklaakalenterit ( äidillä fazer, isällä dumla ja vajaa 3-vuotiaalla hello kitty, kun siinä on riittävän pienet suklaat 😉 ). Lisäksi on veikkauksen arpakalenteri, partiolaisten kalenteri, lumilyhdyn arpakalenteri ja aku ankka -kalenteri. Hups, lähtikö vähän käsistä 😉

  3. 3

    Vilijonkka sanoo

    Partiokalenteri on joka vuosi sellainen, jossa ne pikkukuvat liittyy siihen isoon. Meillä yleensä aina on se, ja sitten lisäksi saattaa olla muitakin kalentereita.
    Yhtenä vuonna lapset halusi lego-kalenterin, mutta mun mielestä ne oli kalliita siihen nähden että niissä oli vaan aika vähän legoja, joten tein oman. Eli ostin jonkun legopaketin ja laitoin vähän kerrallaan niitä osia kalenteriin. Tenavilla meinasi kyllä kärsivällisyys loppua ennenkuin ne kaikki tarvittavat osat oli koossa. Tänä vuonna on ”oikea” lego-kalenteri, ja siinä ne jutut joita tulee on niin pieniä, että mahtuu aina yhteen luukkuun, esim. ukko tai kärry tai joku ihme radiopuhelinhökötys.
    Joskus on ollut myös suklaakalenterit, mutta tänä vuonna kehitin ”terveellisen” version: se on kirjaimellisesti adventtikalenteri, josta tulee suklaata vain adventtina (eli siis sunnuntaisin). Silloin tulee tosin sitten useampia suklaakarkkeja kerralla. Tämä on itsetehdyistä kalentereista helppotekoisimmasta päästä, koska ennen jouluahan on vain neljä adventtia, ei tarvi joka päivä muista täyttää kalenteria 🙂

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Multakin voisi jotenkin onnistua tollainen adventtikalenteri – tosin pitäisi olla valmiiksi täytettynä, muuten tasan varmasti unohtaisin sunnuntaiksi täyttää sen. Täytyy ehkä vinkata meidän kalenterintekijälle, että legopaketeista voisi tosiaan laittaa täytettä yllätyskalenteriin. Tollaiseen luukkukalentriin ei kyllä tosiaan kovin montaa palaa mahdu yhden luukun taakse…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *