Itsestä huolehtiminen: henkinen ja fyysinen hyvinvointi

Otsikko kuulostaa ihan terveystiedon kirjan otsikolta. Tai neuvolan lehtiseltä: ”Äidin jaksaminen”. Tylsää. Itsestään selvää. Mä haraan vastaan, koska oma hyvinvointi ja siitä huolehtiminen tuntuu niin a) keski-ikäiseltä b) muodikkaalta. Ei meinaan kultaisessa nuoruudessa 90-luvulla kukaan moista ajatellut. Fyysinen hyvinvointi kuitattiin syömällä pikanuudeleja suoraan pussista ja rehkimällä teatteriharjoituksissa, henkinen hyvinvointi hoitui siinä ohessa. Eikä lehtihyllyssä musta myöskään samalla lailla keskitytty siihen, miten hoitaa ja helliä itseään (ja mieluiten isolla rahalla).

No, tämä nyt kuitenkin liittyy mun ”miten lopettaa lapsille huutaminen” -projektiini. Ihan oikeassahan ne ”äidin jaksaminen” -lehdykäiset on, ensin on huolehdittava itsestään, jotta voi huolehtia muista. Happinaamariteoria, tiedättehän: laita naamari ensin omille kasvoille ja auta vasta sitten muita, muuten kuukahdatte kaikki. Ja mä tiedän, että mä huudan vielä paljon herkemmin, jos mä olen väsynyt, nälkäinen tai stressaantunut. Eli näitä olisi vältettävä pitämällä huoli seuraavista:

äiti älä lepää1. Uni. ”Äiti älä lepää!” totesi yksi lapsista tuossa taannoin, kun mä hetkeksi suljin silmäni. Mutta kyllä vain, levätä täytyy. Mä tarvitsen aika paljon unta, mutta olen huonouninen, mikä on vähän huono yhdistelmä. Lasten saamisen myötä yöt ja nukkuminen on tietysti huonontuneet entisestään. No, tähän on koetettu saada parannusta. Lapsille on pidetty unikoulu (joo, mun pitäisi joskus kertoa meidän onnistuneista unikoulukokemuksista), ja viikossa on monta yötä, jolloin kukaan ei herää.
Mulla ongelmana oli erityisesti se, että mä heräsin vähän liiankin herkästi vielä lasten ruvettua nukkumaan täysiä öitä, ja uudelleen nukahtaminen heräämisen jälkeen oli tosi vaikeaa. Mä valitin tästä lääkärille, joka suositteli melatoniinia. Se auttoi, unen laatu parani huomattavasti ja enää hyvin harvoin mä jään kierimään unettomana keskellä yötä.

Toinen juttu on sitten nukkumaanmeno. Telkkaria meillä ei onneksi ole, mutta koneella roikkuminenkin illalla venyttää nukkumaanmenoaikaa ja pistää ajatukset pyörimään liikaa. Melatoniini ja näyttöön säädetty punainen valo sinisen sijasta on kuitenkin auttaneet siihen, että jos mä vain onnistun pistämään koneen ajoissa kiinni, niin nukahdan kyllä helposti. Mutta kun herätys on kuuden jälkeen, niin pitäisi vain pystyä pistämään itsensä nukkumaan (viimeistään) kymmeneltä joka ilta. Tässä on parantamisen varaa.

2. Ruoka. Facebookin perusteella monet tuntuu pitävän herkkulakkoa alkuvuodesta. Mä en kuitenkaan nyt lähde puuttumaan siihen, mitä syön, vaan otan vain tavoitteeksi sen, että syön, säännöllisesti. Alhainen verensokeri tekee musta todella kiukkuisen, eli iltapäivän välipala ei ole pelkkä herkkuhetki, vaan välttämättömyys.

3. Liikunta. Mä olen laiska ja liikunnanvastainen ihminen luonnostani, eli sellaiset ”reipas kävelylenkki pitää mielen virkeänä” -ohjeet on musta aina olleet järjenvastaisia; mun mielestä hyvä romaani ja riittävä annos suklaata pitää mielen virkeänä. Ja niin keski-ikäinen mä en sentään vielä ole, että huolehtisin rapistuvasta fyysisestä kunnosta ja sen mukanaan tuomista terveysriskeistä. No, nyt mä voin rauhassa inhota itseäni, kun totean, että mun syksyllä aloittamani hölkkääminen on kyllä oikeasti auttanut pitämään mielen virkeänä. Liina kirjoitti taannoin osuvasti Pudonneita omenoita -blogissaan tästä liikunnan hyvää tekevästä vaikutuksesta, ja erityisesti siitä, miten se auttaa olemaan imemättä ympäristön negatiivisia mielialoja itseensä. Eli kyllä, pari, kolme kertaa viikossa on jatkettava liikkumista.

4. Parisuhde. Tääkin kuulostaa tylsältä, ”muistakaa huolehtia myös parisuhteestanne.” Mutta joo, oma henkinen hyvinvointi on siitä parisuhteesta aika riippuvainen.

5. Ystävät. Vaikka aikaa ei ole kellään, niin ystävien tapaaminen tekee kyllä niin paljon omalle jaksamiselle, että ihan jo senkin takia ystäviä pitää nähdä. Puhumattakaan siitä, että ystävien tapaaminen on kivaa. Ja se on ystäville kivaa. Eli ystävien tapaamiselle on otettava aikaa.

6. Terveys. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja mä epäilen, että tämän syksyn erityinen kärttyisyys ja lyhytpinnaisuus on osittain johtunut liian pienestä lääkeannoksesta. Se vaikuttaa myös väsymykseen, sosiaalisuuteen ja moneen muuhun juttuun. Uutta tasapainoa haetaan, mutta sitä täytyy myös muistaa hoitaa.

7. Kiireettömyys. Mä olen usein vähän hidas ja stressaannun, kun tulee kiire ja asiat kasaantuu. Ja sitten mä ärsyynnyn ja huudan helposti. Kiireettömyyden tunnun lisääminen tarkoittaa mulla ennen kaikkea ankaraa priorisointia; mitkä asiat on pakko tehdä, mitkä mä haluan tehdä, ja minkä annetaan olla. Tämä on vaikeaa.

Tähän liittyy varmaan myös yleinen relaaminen ja rauhoittumisen ja rentoutumisen opettelu. Bongasin yhden helpon hengitysharjoituksen ja koetan nyt sitten muistaa myös hengittää.

8. Itsetuntemus. Kuulostaa taas mun korviin vähän höpöhöpöltä, mutta kyllä, jotta mä voisin opetella uusia käyttäytymismalleja, olisi hyvä ensin ymmärtää, miten mä nyt käyttäydyn ja miksi. Eli varasin kirjastosta Raisa Cacciatoren ”Kiukkukirja: aggressiokasvattajan käsikirja” ja Liisa Keltikangas-Järvisen temperamenttia käsittelevät kirjat. Mä oletan, että näistä on iloa myös seuraavassa vaiheessa, kun mietin lasten hyvinvointia.

Mä mietin, pystyisinkö jotenkin palkitsemaan itseäni huutamisen vähentämisestä, jos se vaikka kannustaisi lisää. Mutta ensinnäkään mä en ole ihan vielä varma, mikä se mun tavoite on – ei ainakaan lopettaa huutaminen kokonaan, koska se ei ole mulle realistista. Mutta miten sitten päättää, mikä on sallittu määrä huutamista? No, näistä ennaltaehkäisevistä taustavaikuttajista mä taidan kuitenkin tehdä itselleni tarkistuslistan (mä tykkään listoista ja niiden ruksimisesta). Voin sitten aina illalla ruksia, olenko syönyt ja hoitanut pari- ja ystävyyssuhteita – ja aikaiseen nukkumaanmenoonkin mua voisi motivoida se, että silloin saan laittaa itselleni sen ruksin. Saas nähdä.

Mä listasin nämä tähän suunnilleen tärkeysjärjestyksessä, vaikka näistä monet vaikuttaa toisiinsa ristikkäin. Millainen sun järjestys olisi? Miten sä huolehdit omasta hyvinvoinnistasi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä oon niin väsynyt etten edes jaksaisi ajatella noin perusteellisesti. Mutta kyllä, ruoka ja riittävä määrä jotain liikuntaa (mulla se juoksu, koska se nyt pitää hoitaa alta pois) on hyvä tavoite.

  2. 2

    bleue sanoo

    Tosi tosi hyviä juttuja ja allekirjoitan kaikki. Hieno kirjoitus, sillä näitä on hyvä pitää aika ajoin mielessä. Siis joka lukukauden alussa, ainakin näin meikäläisellä. Itse pohdin tällä hetkellä myös sitä, miten pidän omasta jaksamisestani kiinni, kun palaan töihin. Että en olisi huutava paska mutsi kotona joka ilta.
    Mutta huutamisesta vielä, että lapsetkin on oikeasti erilaisia, että jos lapsi on juoksemassa autotielle ja tiedät ettei varmaan pysähdy jos sössötät että etsäviitsisi, viitsisitkö, niin mielekkäämpi juttu se on huutaa p-a pitkällä että STOOOOOOOP kuin kohdata mahdolliset seuraamukset. Silläkin uhalla, että joku painaa mieleensä, että olen huutava paska mutsi. Kyllä, mutta jos se säilyttää statuksen mutsi, se on musta aika ok. Tuo oli nyt radikaali esimerkki mutta kyllä äänen korottamista itse mietin myös, että joskus niin on lähes pakko tehdä, kun tuntuu, ettei muu auta ja tilanne on ihan kaoottista, joku pysähdys on tehtävä, eikä sen toivoisi olevan sydämen-.
    Että semmosia mietteitä tällä kertaa!

    • 2.1

      sanoo

      Kyllä, noissa vaaratilanteissa mäkin huudan aika estoitta, varmasti jatkossakin. Musta on myös kadulla kulkiessa kivempi antaa lasten kävellä itsekseen (jos ne ei halua pitää kädestä kiinni), luottaa siihen, että ne pysähtyy kadunreunaan (niin kuin nykyään yleensä pysähtyy), ja huutaa sitten jos ei meinaa pysähtyä, kuin että nalkutan jatkuvasti pitämään kädestä kiinni tai kulkemaan vieressä.

      Toi töihinpaluu on tosiaan ihan oma lukunsa. itse on väsyneempi ja stressaantuneempi ja niin on kaikki muutkin perheenjäsenet ja sitten lapset vielä kaipaisi aivan erityisesti huomiota. Melkoinen yhdistelmä.

      • 2.1.1

        sanoo

        Mut ehkä tuossakin on se, että sitä luotettavampi lapsi on, mitä enemmän siihen luotetaan. Siis noin keskimäärin. Mä taas haluaisin koko ajan pitää lasta kädestä koska se tuntuu niin kivalta. Lapsi parka!

        Hyvä lista. Mulla pykii etenkin tuo unihomma. En nuku lähellekään tarpeeksi – mutta syy ei ole lapsessa. Ihan mea culpa on.

        • 2.1.1.1

          sanoo

          Melkoista tasapainoilua se on tuon luottamuksen kanssa – toki se varmaan lisää sitä luotettavuutta, mutta aika tarkkaan pitäisi aavistaa, missä tilanteissa lapsi pystyy ansaitsemaan luottamusta, esim. jos on kauhean tohkeissaan jostain asiasta, niin ei huomioi ympäristöään. Ja riippuu siis myös lapsesta. Mikä tekee homman vähän hankalaksi, kun niitä on kolme; eri säännöt tuntuu epäreilulta, mutta samat säännöt kaikille ei myöskään välttämättä ole reilua.

          Kädestä pitämisessä pätee joku Murphyn laki: joko kaikki kolme haluaa yhtä aikaa pitää kädestä, tai sitten se ei kelpaa kenellekään. Mutta käsi kädessä kulkeminen on kyllä yksi niitä vanhempana olemisen ehdottoman hyviä puolia.

  3. 3

    sanoo

    Hyvä lista tämä. Aika samanlaisia mietteitä mullakin.

    Mullekin toi uni on ihan ykkönen ja jos ja kun saan tarpeeksi unta voin nipistää noista muista aika paljonkin. Oikeasti uskon, että olisin aika leppoisa äiti jos aina saisin nukkua täyden yön. Mutta se ei ole mitenkään kovin realistista eikä olekaan toteutunut kovin usein viime vuosina, siis yhtenäinen yö unta. Jos lapset vaikka kaikki nukkuisivatkin, niin koirat heräävät haukkumaan ohikulkevaa kulkukoiraa ja herättävät mutkin, tai mä havahdun vartijan radiopuhelimen ääneen. Muutaman päivän tässä äskettäin jossain naapuritalossa hälytti soimaan jäänyt herätyskello tai joku muu vastaava piipittäjä, toki läpi yön myös, ja mä herkkäunisena heräsin muutaman kerran kuuntelemaan sitäkin… Häiriötekijöitähän riittää. Täytyisi siis oppia pysymään rauhallisena myös silloin kun väsymys painaa ja kiristää pinnaa koska unen määrään en juuri nyt pysty kovin paljon vaikuttamaan. Tämä on varmasti se mun suurin haaste.

    Toi kiireettömyys on myös mulle erityisen tärkeää ja siihen onneksi voi vaikuttaakin: yritän itse muistuttaa itseäni, että monesti ei oikeasti ole niin kiire kuin miltä tuntuu. Olen huomannut, että esim aamupuuhat ei kyllä ainakaan nopeudu tai helpotu siitä, että kärttyinen äiti hätyyttää muuta perhettä 🙂 Yritän nyt tämän projektin myötä ennemminkin keskittyä olemaan rauhallinen kuin huolehtia siitä tuleeko kaikki tehtyä ja ajallaan, ja järjestää sillä tavalla itselleni kiiretöntä aikaa kiireenkin keskelle. Maailma ei oikeasti kaadu vaikka lapset menisivätkin joku aamu kouluun myöhässä…

    Jos vielä saisin säännöllisesti liikkua ja urheilla niin asiat olis juuri nyt aika mukavasti. Liikkumiselle yritänkin nyt järjestää aikaa ja tilaisuuksia. Mä alan olla niin keski-ikäinen, että on pakkokin 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Hyvä pointti tuosta kiireestä, tosi harvat asiat oikeasti on niin tärkeitä, että kiirehtimiseen olisi syytä. Sitä kiirettä vain jotenkin kerää oman pään sisään ja purkaa sitten muille kärttyilemällä ja huutamalla.

  4. 4

    sanoo

    Samaa mieltä monestakin asiasta! Mä olen tavallaan oikein taistellu vastaan että en tarvi omaa aikaa, väittänyt että parisuhde toimii kyllä vaikka yhdessä ei tehtäis mitään ja kuntoilu vie liikaa aikaa lapsilta, mä en yksinkertaisesti voi sitä siis harrastaa. Mutta niin ne vaan vaikuttaa siihen omaan vointiin, ja pikkuhiljaa joku ärsyttävä persoona on hiipinyt meille, joka huutaa ihan liikaa.. (En muuten ole lukenut tota sun juttua, teen sen heti seuraavaksi!) Eli niin keski-ikäiseltä kuin se kuulostaakin, niin ehkä tässä on alettava pitämään huolta myös itsestään, muutenkin kuin vaan shoppailemalla. Meinaa tulla muuten kalliiksi tää elämä.

    • 4.1

      sanoo

      Juuri tämä, että se itsestä huolen pitäminenhän on sitten pois lapsilta ja perheen yhteisestä ajasta – mutta kun rupeaa punnitsemaan, niin kyllä se omaan hyvinvointiin satsattu aika sitten kuitenkin on lapsillekin plussaa.

  5. 5

    Äiti kans sanoo

    Heips! Mulla on ihan samanlaisia ongelmia ollut unen kanssa kuin sulla, eli jos (tai siis lapsen kanssa kun) herään keskellä yötä niin saattaa mennä pari tuntia että saan taas unen päästä kiinni. Mäkin löysin melatoniinin, mutten ole uskaltanut sitä kauhean paljoa syödä. Käsittääkseni siihen ei voi jäädä fyysisesti koukkuun, mutta pelkäänkin enemmän henkistä puolta: entä jos en enää osaa nukahtaa ilman sitä? Miten paljon ja pitkään sä olet sitä syönyt? Ja miten hyvin olet saanut herättyä yöllä jos lapsella on ollut enemmänkin hätä kuin vain joku ähinä? Ratkaisu noihin yöheräilyihin (tai siis uudelleennukahtamisiin) pitäisi löytää kun olen juuri työelämäänkin palannut, enkä voi enää kulkea päiviä koomassa kahvikuppi kädessä kuten äitiyslomalla.

    • 5.1

      sanoo

      Mä otin puolisen vuotta tabletin pari kertaa viikossa, jos olin erityisen väsynyt ja tuntui, että nyt täytyy saada nukkua kunnolla. Vuosi sitten siirryin ottamaan yhden tabletin joka ilta – ja en tiedä, olenko koukussa, en ole nimittäin yrittänytkään nukkua ilman. 😉 Katsotaan sitten, kun (jos) jonain päivänä öiset häiriötekijät loppuu.

      Mä kyllä herään yleensä edelleen lasten ääniin, jos niillä oikeasti jotain asiaa on. Joskus alkuyöstä saatan nukkua niin sikeästi, että mies vielä valveilla ollessaan ehtii reagoida ennen kuin mä herään, mutta puolen yön jälkeen havahdun kyllä parin seinän läpikin. Juuri toissa yönä piti käydä tarkistamassa, että mikä siellä oikein oli hätänä klo 04.20. ”Mathilde ärsyttää!” No just, olisikohan tän voinut säästää aamuun?

  6. 6

    sanoo

    Tämä oli hirveän hyvä postaus ja naulan kantaan nuo kaikki pointit! Piti jo kommentoida siihen huutamispostaukseen, koska itsekin tulen kyseistä lajia ”harrastaneeksi” ja koen siitä morkkista. Täysin huutamattomaksi en minäkään tavoittele, koska olen sen verran äkkipikainen luonne, mutta olen tismalleen samaa mieltä, että oma hyvinvointi heijastuu myös toisiin. Olen taatusti parempi äiti, jos saan pidettyä huolta itsestäni viime aikaista paremmin. Kiva kun kirjoitat tästä aiheesta!

  7. 7

    sanoo

    Minulla tilanne on ollut sellainen, että olen yllättänyt itseni huutamalla lapselle paljon vähemmän kuin mitä pelkäsin etukäteen. Korotan selvästi silti ääntäni herkemmin kuin puolisoni, sillä jos hän joskus, todella harvoin, kieltää lasta kovemmalla äänellä, ei edes huutaen, lapsi pillahtaa itkuun. Univaje, stressi ja nälkä kyllä madaltavat kiehahtamiskynnystä osaltani ihan kiistatta…

    • 7.1

      sanoo

      Ei voi muuta sanoa kuin mahtavaa! Meilläkin yksi lapsista ottaa tosi herkästi itseensä ihan rauhallisenkin torumisen – sille ei kyllä sitten tule huudettuakaan. Ikävä kyllä sekin raukka tietysti joutuu sellaisen kollektiivisen huutamisen kohteeksi.

  8. 8

    sanoo

    Tosi hyvä lista!

    Mulla on vielä joululoman jäljiltä unirytmi ihan sekaisin, mikä näkyy siinä, että saatan yksi ilta kukkua puoli kolmeen yöllä, ja yksi ilta simahtaa sänkyyn jo ennen lapsia (jos vaan mies sallii). Eli jonkinlainen rytmin palauttaminen olisi mulla nyt ykkösprioriteetti!

    • 8.1

      sanoo

      Joo, lomat (ja aikaero) on tässä pahasta. Eikä auttaisi viikonloppunakaan yhtään lipsua rytmistä, kun ei ikinä tiedä, millainen yö tai aamu on tiedossa.

  9. 9

    sanoo

    Apua, en voi edes lukea tätä tekstiä kokonaan. Syyllistyn joka kohtaan. Paitsi uni. Menen nukkumaan.zzz

    • 9.1

      sanoo

      No tässähän ei edes ollut nettiajan vähentämistä (tosin se ehkä menee sen aikasemmin nukkumaan menon piikkiin). Hyvää yötä, kohta täytyy munkin tästä joutua. 🙂

  10. 10

    Kaislakerttu sanoo

    Oletko Emilia huomannut että melatoniini aiheuttaisi painajaisia? Harmillinen sivuvaikutus päästä K18-elokuviin jokainen yö, näin siis täällä…

    • 10.1

      sanoo

      Mulla liian iso annos (2 tablettia) tekee unista liian syviä ja kummallisia (ei painajaisia kuitenkaan). Mutta onpa tosi inhottava sivuvaikutus. 🙁

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *