Introvertti coctailkutsuilla

Mulla oli asukriisi. Kysyin neuvoa ja sain vastaukseksi, että tennarit ja farkut on ihan hyvä.  Ilmeisesti se oli muiden kutsuissa lukenut pukukoodina. No, mulla on viimeksi ollut converset niihin aikoihin, kun nämä kuvan jalat on olleet pastellinsävyisissä töppösissä.

Mulla oli asukriisi. Kysyin neuvoa ja sain vastaukseksi, että tennarit ja farkut on ihan hyvä. Ilmeisesti se oli muiden kutsuissa lukenut pukukoodina. No, mulla ei vuoden 1993 jälkeen ole ollut converseja. Nää kuvan jalat oli siihen aikaan varmaan vielä pastellinsävyisissä villatöppösissä.

Oletko ujo? Hitaasti lämpiävä? Introvertti? Hauska tavata, niin mäkin.

Tämä on yksi niitä asioita, joiden kanssa eläminen on helpottunut keski-iän ja sen mukanaan tuoman itsetuntemuksen myötä.  Ensinnäkin mä osaan vähän paremmin tunnistaa ja varautua tilanteisiin, jotka tulee olemaan mulle väsyttäviä. Introverttiyshän tarkoittaa sitä(kin), että vaikka ihmisten tapaaminen on kivaa, niin se on myös tosi kuluttavaa.

Silloin mä osaan myös psyykata itseäni sosiaalisiin tilanteisiin, selittää itselleni, että joo, se tuntuu vähän ahdistavalta ja se on väsyttävää, mutta se on kuitenkin niin kivaa, että ehdottomasti kannattaa.

Lauantaina oli juuri sellainen päivä, joka vaati vähän valmistautumista, kun noin neljäntoista tunnin katkeamattomassa putkessa vedin ensin filosofiakahvilaa, pörhelsin coctail-lasi kädessä bloggareiden Indiedays Inspiration Dayssä johon olin saanut Lähiömutsilta avec-kutsun, suuntasin sieltä esikoisen balettiesitykseen ja sitten veljen kolmikymppisille. Loppujen lopuksi päivä oli tosi kiva, ja siihen vaikutti myös se, että mä osasin ottaa siihen pieniä hengähdystaukoja, ja tiesin etukäteen, että niitäkin oli luvassa.

indiedays inspiration day coctailpala

Mä olen myös oppinut juttelemaan ihmisten kanssa. En mä edelleenkään ole vieraassa seurassa se puheliain, mutta en myöskään täysin tuppisuuna odota, että joku tulisi mua hakemaan nurkastani (niin kuin mulla on ennen ollut tapana). Mä en vain ota puhumisesta enää niin paljon paineita kuin nuorempana vaan avaan vain suuni – yleensähän ihmiset ilahtuu, kun niille puhutaan, koska oudossa tilanteessa ne saattaa ihan yhtä lailla pohtia, että mitenkäs sitä tässä pääsisi juttusille.

Tämä pätee ihan yhtä lailla leikkipuistossa kuin siellä bloggarikokkareilla. Siellä kyllä kävi tuuri, koska kun ryhdyin siinä baaritiskillä vääntämään jutunjuurta pikkusuolaisista, niin jo toinen uhri olikin Hetken vaan -blogin Tintti joka jopa tiesi Leluteekin, ja niinpä mä sitten saatoin kynsien lakkauttamisen lisäksi jubailla Tintin, Helenan ja Marian kanssa eikä mun tarvinnut yrittää iskeä itselleni juttuseuraa muoti- ja sisustusbloggareista, joita taisi olla paikalla kuitenkin reilu enemmistö.

Viinaa pillillä! Ja punaiseksi lakatut kynnet! Paheellisen elämän ytimessä.

Ja iloisen jutustelun, kuplajuoman, aurinkoisen Helsingin ja uusien punaisten kynsien lisäksi mielialaa nostatti ehdottomasti juuri se, että onnistuin mukavuusalueelta poistumisessa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    OSUI! Tunnistin niin itseni ja painiskelen samojen ongelmien kanssa tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Onneksi oon itsekin hoksannut jo tuon, että eipä sitä aina tarvitse mitään kovin säkenöivää osata sanoa. Ja osaan pyhittää menopäivän jälkeen aikaa omien akkujen latautumiselle, koska vaikka kuinka kivaa olisi ollut, tulee se aina tarpeeseen.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Joo se lataaminen on kyllä ihan ehdoton juttu, muuten ei vaan jaksa. Ehkä nuorempana myös jaksoi paremmin, mutta nyt niitä hengähdystaukoja ja hiljaisempia päiviä tarttee.

  2. 2

    sanoo

    Jep, kuulostaa tutulta. Viimeksi vähän isommissa kahden suvun juhlissa huomasin, miten vaan vetäydyn kuoreeni. Paljon ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, enkä osaa mitenkään seurustella luontevasti. Kaikkien kanssa pitäisi jutella vähän jotain, eikä kenenkään kanssa sitten kuitenkaan ehdi. En todellakaan ole parhaimmillani ja väsymys tuntuu. Onneksi sen jälkeen kun olen tämän tiedostanut on ollut vähän helpompaa, mutta edelleen olen se seinäruusu usein isommassa porukassa. Toivottavasti en vaikuta kovin töykeältä.
    Silloin kun mukavuusalueelta poistuminen sujuu hyvin, saan virtaa ja taputtelen itseäni olalle. Aika usein olen myös huomannut todenneeni, että olisi kannattanut jäädä kotiin. Mutta mä vasta harjoittelen! Kiva kuulla että sä olet onnistunut noin hyvin. 🙂

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Mua on ehkä auttanut se, kun olen antanut itselleni luvan keskittyä vain pariin ihmiseen – että saan ne sosiaalisuuspointsit jo jonkun kanssa juttelemisesta ja bonukset jos puhun jollekin uudelle. Mutta joo, niitäkin tilanteita tulee jolloin olisi vain kannattanut jäädä kotiin, se on vaikea arvioida etukäteen milloin sieltä mukavuusalueella poistuminen oikeasti kannattaa.

  3. 3

    sanoo

    En varmaan kuvais itseäni introvertiksi mutta rajansa on sosiaalisuudellani. Esim töiden päälle on superkiva olla ihan omassa porukassa ja mielellään välillä omissa ajatuksissa seisahtuen. Osaan sanoa, että ei kiitos kutsuille mutta joskus on kiva mennä sille epämukavuusalueelle- jos kokonaisuus on kuitenkin hallinnassa ja rentoutumisellekin tilaa! I need my time to unwind niin kuin Seinfeldin Elaine sanoi!

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Mulle on välillä töiden päälle se omakin porukka vähän liikaa – onneksi nyt mahtuu päivään enemmän niitä hiljaisiakin hetkiä, opettajana ne hetket oli välillä turhankin harvassa.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *