Harrastusruletti

perhesirkus

Kaikkihan (tai ainakin mun viiteryhmäni) on sitä mieltä, että lasten ei tarvitse välttämättä harrastaa mitään ja jos ne harrastaa, niin siinä pitää säilyä joku järki, ei liian vakavissaan, ei liian kallista, ei mitään joka päivä harjoituksia ja loputonta kuskaamista. Joo, mä olen ihan samaa mieltä.

Niinpä meidän lapsilla on vain muutama harrastus. Esikoinen soittaa klarinettia, koska soittaminenhan on tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Ja pelaa koripalloa, koska joukkueurheiluhan on myös tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Kaksoset käy uimakoulussa, koska uimataitohan on tosi tärkeä. Toinen kaksosista pelaa jalkapalloa, koska joukkueurheiluhan on siis tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Toinen kaksosista käy kuvataidekerhossa koska se taas tykkää hurjasti piirtämisestä (ja taideharrastuksethan on kehittäviä) ja luistelukoulussa koska luisteluhan on myös hyvä taito ja se tykkää siitä. Niin, ja sitten käydään kaksosten kanssa perhesirkuksessa koska onhan se kivaa kun on vanhempien ja lasten yhteinen harrastus ja se on kotinurkillakin (järjestäjänä siis meidän MLL).

Lopputulos on, että viikossa on yksitoista harrastuskertaa. Miten tässä näin kävi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    Vilijonkka sanoo

    Huh. Mä olen periaatteessa samaa mieltä, ettei harrastuksia ole pakko olla, mutta silti tosiaan löytyy jokaiselle harrastukselle loputtomasti perusteluja (kun se on kehittävää, kivaa, saa uusia kavereita, kun kaverikin on siellä, jne.) Meillä on ”vain” 4 harrastusiltaa viikossa, eli onneksi yksi ilta vapaa. Viikonloppuisinkin on usein/joskus jotain pelejä, leirejä, tms. Yritetään kuitenkin ehtiä olla myös kotona, koska kaikilla menee lopulta hermo, jos ollaan koko ajan menossa. Tietty olisi varmaan eri asia, jos perheessä olisi vaikka vain yksi lapsi (tai olisivat niin isoja, että kulkevat itsenäisesti ja/tai olisi toimiva julkinen liikenne), mutta kun lapsia on kolme, niin vaikka jokaisella olisi vain muutama harrastusilta viikossa niin perheen kalenteri täyttyy aika äkkiä. Yksi harrastus per nuppi olisi musta kohtuullista, kun ”kaikkihan” on myös sitä mieltä, että jos lapsella ei ole harrastusta niin hän syrjäytyy ja jää paitsi kaikesta. Tuntuu välillä myös, että enemmän lapsi syrjäytyy, jos ei ehdi ikinä olla kavereitten kanssa, kun aina pitää lähteä johonkin treeneihin. Ja liikuntakin jää vähiin, kun ei voi lähteä kavereitten kanssa luistelemaan ja pyöräilemään, kun pitää ehtiä syödä ja etsiä varusteet ja lähteä ajoissa ettei myöhästy harkoista. Vapaailtoina lapset saattavat juosta pihalla ja metsässä ja kiipeillä tuntikausia, kun ”urheiluharrastusiltana” liikuntaa tulee ehkä se 60 min ja loppuilta menee kulkemiseen ja vaatteiden vaihtoon ja suihkussa käymiseen… Sellaiset perheen yhteiset harrastukset ovat musta kivoimpia, joilla ei ole mitään tiettyä aikaa vaan niitä voi tehdä silloin kun huvittaa ja ehtii. Niitä ei kyllä useinkaan ajattelin niinkään harrastuksena, vaan enemmän sellaisena yhteisenä tekemisenä vain.

    • 1.1

      sanoo

      Joo, tää yksi harrastus per nenä olisi tosi hyvä periaate – mutta ei jotenkin ole onnistunut täälläkään. 🙂 Pois valitseminen on kauhean vaikeaa. Meillä ei sunnuntaisin ole mitään harrastuksia, mikä on aika ihanaa, ja kun esikoinen kulkee jo enimmäkseen itse, niin se helpottaa melkoisesti. Mua on jotenkin hämmentänyt tässä se, että mulla oli itsellä lapsena monta harrastusta, mutta ei se silti tuntunut aiheuttavan tällaista pyöritystä – mutta mun veli onkin niin paljon nuorempi, että käytännössä harrastavia lapsia oli vain yksi kerrallaan. Ja se on tosiaan vähän eri kuvio.

  2. 2

    Vilijonkka sanoo

    Ja siis joo, selvyyden vuoksi vielä mainittakoon, että en itsekään ole pystynyt noudattamaan tuota yksi harrastus per nenä -periaatetta. Juuri alussa mainituista syistä… 🙂

  3. 3

    sanoo

    Meillä on isommilla lapsilla molemmilla yksi sellainen harrastus joka vaatii multa osallistumista: vien kerran viikossa koulun jälkeen iltapäivällä molempia vuorollaan ratsastamaan. Siis yhteensä kahtena iltapäivänä. Kahdeksanvuotias esikoinen harrastaa ratsastuksen lisäksi taekwondoa ja kuusivuotiaamme on puolestaan innostunut tenniksestä, ja molemmat koittavat ajoittain myös ihan uusia juttuja, kuten tyttö tällä hetkellä kerran viikossa zumbaa. Kaikki muu harrastaminen ratsastusta lukuunottamatta onnistuu kuitenkin kätevästi koululla heti suoraan koulun jälkeen. Harrastuspäivinä lapset tulevat vain tunnin verran tavallista myöhäisemmällä koulubussilla kotiin eivätkä onneksi ihan kamalan myöhään silloinkaan, vaan pian neljän jälkeen. Aika paljon jää arkiviikkoon lapsille siis vielä vapaata hengailuaikaakin.

    Viikonloppuja ollaan yritetty rauhoittaa ihan kokonaan harrastustoiminnalta paitsi että perjantaiaamuna (täkäläinen lauantai) menemme kyllä koko porukka vielä kertaalleen koulun tallille kun on mun oman ratsastustuntini vuoro 🙂

    Meidän meno tuntuu mun mielestä tällaisenään melko maltilliselta ja toimivalta, mutta tähän pisteeseen on kestänyt aikansa saapua ja meillä on ollut huomattavasti hektisempiäkin aikoja harrastamisen suhteen. Kiireempi meno oli selkeästi kuitenkin meille kaikille ennen pitkää liikaa, joten näitä harrastusjuttuja on täytynyt siksi ihan ajatuksella miettiä ja sumplia.

  4. 4

    sanoo

    Mä pidän lasten harrastuksia aika suuressa arvossa. Niihin on siis meillä oltu valmiita allokoimaan sekä aikaa että suht vähäisistä varoista myös rahaa. Olen itsekin saanut lapsena harrastaa, ja olen halunnut tarjota saman mahdollisuuden omille lapsilleni.

    Meillä on ollut lapsilla 4-6-vuotiaana yksi harrastus, sitten kaksi, ja tällä hetkellä koululaisilla on kolme rakasta harrastusta kummallakin.

    Sehän siinä on, että jos lapsia on monta, niin harrastuskertoja per viikko vaan kertyy perheeseen… Ja monessa harrastuksessa myös viikkokertojen määrä vuosien myötä kasvaa, vaikka kyseessä ei olisikaan mikään futis, lätkä tai taitoluistelu. Eli jossain vaiheessa joutuu väkisinkin tekemään valintoja.

    Meidän esikoinen harrasti vuosikaudet kuvataidekoulua, sirkusta ja ratsastusta. Kun sirkustreenejä olisi alkanut olla jo neljät viikossa, hän teki valinnan ja päätti keskittyä ratsastukseen. Lisäksi on tullut intensiivinen käsityöharrastus, mutta se ei onneksi katso aikaa eikä paikkaa. Esikoinen myös kulkee menoihinsa jo pääasiassa omin nokkineen, mikä on perheen näkökulmasta iso huojennus.

    Vielä kun saisi raivattua vähän enemmän aikaa myös omille harrastuksille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *