Kevät tulee, oletko valmis? Ensipyörä taaperolle – tai kahdelle

Ensipyörä taaperolle

Siinä ne pyörät nyt odottaa kevättä.

Miten ennen lapset oppi pyöräilemään? No laitettiin kolmipyöräiseen naru ja ruvettiin kiskomaan ylpeää lasta korttelin ympäri ja huudettiin aina välillä, että ”pidä se suorassa se tanko! polje nyt välillä itekin!” Me asuttiin aikaisemmin parin korttelin päässä Valtterin kirpparista, joten siellä tuli käytyä usein. Sinä keväänä, kun esikoinen oli 2,5-vuotias mies huomasi siellä reippaan punaisen kolmipyöräisen ja osti sen vitosella. Ja sitten ruvettiin kiskomaan sitä narusta perässä. Hyvin sujui, vain yksi vekki tuli leukaan.

Kaksosten täyttäessä kaksi mä en tietenkään enää ollut näin naiivi. Olin nähnyt puistossa potkupyöriä ja lukenut niistä ylistäviä arvioita vauvalehdistä ja foorumeilta. Tasapaino kehittyy ja nopeammin oppii oikeaa pyörää ajamaan. Olin myös tietoinen siitä, että perinteisen mallisessa kolmipyöräisessä (niin kuin se meidän punainen biltema) polkimet ovat aivan väärässä kulmassa (siellä etupyörässä), ja lapsi oppii väärän polkemisasennon – ja raskastakin se on. Ketjuvetoisia kolmipyöräisiäkin on olemassa, mutta ne ovat kalliimpia, myös (ja varsinkin) jos ne on valmistettu itäblokissa ennen vuotta 1989.

Kaksoset ihailivat isosiskon polkupyörää (tässä vaiheessa jo apupyörätön 16-tuumainen) yli kaiken ja leikkipuistossakin potkuttelivat liian isoilla kolmipyöräisillä ympäri ympäri. Todettiin, että pyörät olisivat siis oiva 2-vuotissynttärilahja. Mutta millaiset pyörät? No ei siis ainakaan sellaiset perinteiset kolmipyöräiset, sehän oli selvää. Vain parasta meidän lapsille (esikoisraukkaa lukuunottamatta siis, joka on saanut kärsiä äitinsä valistumattomuudesta myös tässä pyöräasiassa). Ehkä sellaiset ketjuvetoiset? Tutkin markkinoita, ja totesin, että tulee tosiaan kolmipyöräiselle hintaa – ja lyhyen aikaahan se on käytössä.

Potkupyörät, niillä kehtaa lähteä liikenteeseen. Ja lapset osaa jo valmiiksi potkutella (ainakin niillä puiston kolmipyöräisillä). Vilkuilin ulkona liikkuvia potkupyöriä sillä silmällä. Jaa, menee aika lujaa. Ohoh, nyt se kaatui päälleen tuolla alamäessä. Ai, toikin vanhempi on pistänyt sen pyörän roudaukseen rattaiden tankoon. Totesin, että kaksi potkupyörää ja kaksi reipasta taaperoa mäkisessä kaupunkimaastossa on ehkä enemmän kuin mun hermot kestää. Lasten pitäisi älytä a) mennä samaan suuntaan b) mieluiten sinne suuntaan, missä ei ole autoja c) hillitä menoa jotenkin niissä mäissä d) potkutella koko matka. Ei kuulosta meidän 2-vuotiailta. Kts. viime lauantainen sekoilu kauppahallissa.

Ensipyörä taaperolle

Arvaa kumpi on Mathilden ja kumpi Felixin?

Päätin, että selvä, hankitaas niille sitten ihan sellaiset oikeat pienet pyörät apupyörillä ja työntötangolla. Polkevat tai potkuttelevat, pysyvät pystyssä ja äiti ja isä tuuppaa (tai jarruttaa) tarvittaessa tangosta. Ja niillähän ne voi sitten ajaaa vaikka kuinka monta vuotta, pienikokoisia kun ovat. Niin, pienikokoisia. Siinähän se ongelma olikin. Käytiin pyöräliikkeessä vähän tesmailemassa ja todettiin, että eihän näillä yllä jalat polkimien lähellekään, saati maahan. Armoton googlaus paljasti, että 10-tuumaisia ei oikeastaan löydy (niitäkin on kyllä olemassa), mutta 12-tuumaisissakin on senttien eroja. Kaksosvanhempien foorumilta saatiin vielä tuunausvinkki, jolla tietystä merkistä saa nipistettyä satulan korkeudesta vielä muutaman sentin pois.

Eli sen merkkiset sitten (on muuten crescentit – ja tuunausvinkki on se, että irrottaa kissansilmän). Isovanhemmat tarkan ohjeistuksen kanssa asialle, ja a vot, pyörät löytyi, loppukesän alesta vielä. Tosin jäljellä oli enää prinsessamallia, mutta toisesta tuunattiin näppärästi tarroilla vaaleanpuna-vihreä junamalli (meillä ei siis harrasteta sukupuolineutraalia kasvatusta). Päivänsankarit oli onnesta soikeina, eikä ensin meinanneet uskaltaa koskea koko värkkeihin. Koeajolla todettiin, että polkeminen ei edelleenkään onnistu, mutta työntäminen sujuu, jopa kahden pyörän yhtäaikaa. Ja sitten tulikin talvi. Että katsotaan nyt lumien sulettua, millaisen kasvuspurtin ovat ottaneet.

Tarinan opetus: isosisko on punaisesta biltemasta huolimatta oppinut erinomaisesti ajamaan pyörällä, ensin apupyörillä ja 5-vuotiaana ilman. Että ehkä olisin hitusen voinut hellittää tästä lastentarvikehifistelystä ja yksinkertaisesti hankkia punaisen bilteman kaveriksi toisen samanlaisen.

Millainen ensipyörä teille on hankittu? Ja millaisen pähkäilyn jälkeen?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

p.s. Huomasitko? Sivuhan on ihan eri näköinen! Sain vinkin, että leveämpää tekstiä olisi helpompi lukea, onko? Itse en tykkää kun navigointipalkki on ”väärällä” puolella, mutta ei näitä pystykään nähtävästi muuntelemaan loputtomiin – tai sitten pitää opetella tekemään itse alusta asti. Ehkä jossain vaiheessa.

Kommentit
  1. 2

    Laura Sadinsalo sanoo

    Pyöräasia on ajankohtainen meilläkin. Meille tuli ekaksi semmonen kolmipyörä joka ruostui tohon pihalle kun ei sillä pystynyt ajamaan. Nyt toi pikkuinen vauva on hieman yli kaksivuotias ja mä tiedän kokemuksesta,että kaksivuotias ei vielä osaa polkea.Ei ainakaan mun lapsi. Ajattelin siis,että iso veljeltä otetaan apupyörät pois ja se saa ajella tolla 12 tumasella.Otin pyörän varastosta ja kaksi vuotias huusi:”MISSÄONMINUNPYÖRÄN?! MINÄ HALUAN AJAA!” pyöräkaupoille siis 16′ tummaisen pyörän hakuun ja sitten saakin taas työntää työntöaisallista pyörää. Ja huudella toiselle, että OHJAA OHJAAA SIINÄ ON OJA TIE KÄÄNTYY OHJAAA:..äiti tulee auttamaan ei ole hätää.Pääsetkö pois ojasta itse?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *