En ole talvi-ihminen

 

lunta puussa

 

talvinen oksa

Joo joo, mä tiedän. Tällaisena toisaalta-toisaalta -tyyppinä tiedän ihan hyvin, että:

  • lumihan on tosi kaunista. Ah, hangella kimaltavat timantit ja ilmassa tanssivat hiutaleet. Ja pimeän tultua lumisateinen Helsinki on suoraan valmis Pähkinänsärkijän kulisseiksi.
  • jos ei olisi talvea, niin sitä +15 ja tihkusadetta -vuodenaikaa ei osaisi niin arvostaa.
  • lapset rakastaa lunta (ainakin niin kauan kuin sitä ei ole niiden saappaissa /rukkasissa /niskassa /silmissä).
  • talvella on ihanaa käpertyä sohvannurkkaan teekupin kanssa (tosin musta se kertoo vain siitä, että ulos ei talvella paljon käperrytä).
  • talviurheilu on (joidenkin mielestä) mahtavaa ja meillä suomalaisilla geeneissä.
  • talviautoilussa ei tarvitse välittää nopeusrajoituksista. Jos sen merkin lumen alta näkisikin, niin ihan sama, mitä siinä lukee, sopiva nopeus on kuitenkin korkeintaan 30 km/h ja liikenneympyrään pitää ryömiä alta kahtakymppiä, jotta myös pysyy siinä ympyrässä eikä sinkoudu heti ensimmäisestä liittymästä ulos. Moottoritiellä olen sitten hurjastellut melkein seitsemääkymppiä.
  • pyykin kuivatus sisätiloissa käy kaksi kertaa nopeammin kuin kesällä. Sisäilma kun muistuttaa lähinnä olosuhteita Saharassa.
  • ei tarvitse välittää siitä, että tukka on joko liimautuneena päätä myöten tai leijuu herttaisena sädekehänä pään ympärillä. Pipo on pätevä asuste lokakuulta huhtikuulle.
  • talvisilla tarinoilla voi kerätä helppoja survival-pisteitä Ranskassa. ”Totta kai koulut on auki, kun sataa lunta. Kerran muistelen, että Lapissa sulkivat koulut, kun pakkasta oli yli -40C.” ”Ei talvi mitään liikenneongelmia aiheuta. Kaikilla on talvirenkaat ja Helsingissä on 300 lumiauraa. No joskus tietysti ratikan vaihteet voi jäätyä. Sitten vaan kävellään, siksi mullakin on sellaiset jääpiikit kengissä.” Ja sitten synkällä äänellä: ”Ei, ei siihen oikeastaan totu koskaan. Eihän se kylmyys ja lumi vielä mitään, mutta se pimeys. Meillä etelässä aurinko nousee yhdeksältä. Ja laskee kolmelta.”

 

————

Kirjoitettuani eilen tän kaiken synkistelyn, ajattelin, että eikä,  annetaas nyt talvelle mahdollisuus. Ilmoitin lapsille, että nyt lähdetään pulkkamäkeen.

lapset pulkkamäessä

Siinä me sitten nautittiin talven riemuista. Yksi itki, kun sen naamaan meni lunta (kaksi kertaa); kaksi valitti, kun niiden rukkasiin meni lunta; yksi veti herneen nenään ja heittäytyi hankeen, kun mä neuvoin kääntämään pulkan poispäin puusta eikä sitä päin; toinen rupesi murjottamaan, kun ohjausyrityksistä huolimatta pulkka joka kerta päätyi pöpelikköön ja mulla romahti verensokeri niin että jouduin pikaisesti käymään kotona tankkaamassa, jotta en huutaisi lapsille enää enempää (samalla kun etsin yhden omille teilleen lähteneen murjottajan).

Mutta kyllä, olihan siinä muutama mukava hetki välissä. Aurinko oli horisontin yläpuolella, kolmen vaatekerroksen alla ei oikeastaan palellut, lapsilla oli hauskaa (silloin kun ne ei itkeneet tai huutaneet) ja pulkalla laskeminen on kivaa. Mutta ei, en mä kyllä ole talvi-ihminen (edelleenkään). Oletko sinä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En ole. Mä tsemppaan ihan hemmetisti, lasten kanssa ulkoillaan säästä huolimatta, panostan pukeutumiseen, enkä jätä juoksulenkkiä väliin vain siksi, että ulkona on -12. Mutta. En minä talvesta pidä. En sitten millään. En pimeästä, enkä kylmästä (joo joo se on pukeutumiskysymys, mutta mä tykkään kun ei tarvitse pukeutua ihan yhtä paljon).

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Mustakaan ei ole yhtään sama juttu olla palelematta t-paidassa kuin olla palelematta toppa- ja villakerroksissa. Ja sitä paitsi niin kuin meidän lapset jaksaa joka aamu huomauttaa, naamaa palelee.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *