Blogini tarina

Mitä merkitystä tällä blogilla on?

Mä en yritäkään väittää, että kirjoittaisin blogia vain itselleni. Mutta mä voin kirjoittaa sitä niin kuin toivoisin itselleni kirjoitettavan. Se oli lopputulos, johon mä päädyin, kun mietin syytä bloggaamiseen.

Kesällä Leluteekki-blogissa oli pitkä tauko (palaan siihen vielä toisessa postauksessa) ja nyt syksyllä pakolaiskriisi veti hiljaiseksi. Mä en halua enkä jaksa kirjoittaa poliittista tai ajankohtaisia asioita käsittelevää blogia, mutta muut aiheet rupesi tuntumaan hyvin turhilta. Mutta kai se on niin, että ei sekään pakolaisten tilannetta auta, jos mä lopetan blogin kirjoittamisen. Että vaikka välillä tuntuu, että koko meidän maailma on murroksessa, niin yksi tapa auttaa on vain jatkaa entiseen malliin.

Mä sain uuden jännän suunnan löytäneestä Tänään on kaunis päivä -blogista tämän #blogisitarina -haasteen – juuri hyvään saumaan, sillä olin ajatellut napata haasteen muutenkin, kun olen pohdiskellut Leluteekin olemusta.

Kaksoset ja isosisko

Kuva ensimmäisestä postauksesta – äitiysblogi parhaimmillaan.

Miten kaikki alkoi?

Mä kirjoitin ensimmäisen postauksen Leluteekkiin jouluna 2012. Oltiin Ranskassa lomalla, ja mä istuin miehen isotädin ruokasalin pöydän ääressä varhain aamulla, kun sade ropisi ulkona ikkunaluukkuihin ja muu suku vielä nukkui. Naputtelin miehen läppärillä tekstin siitä, miten äitien pitäisi olla toisilleen armeliaampia.

Mä en koskaan julkaissut sitä tekstiä, mutta muutama muista sillä joululomalla syntyneistä teksteistä päätyi blogiin asti,* kun aloitin sen maaliskuussa 2013. Mä olin aikeissa perustaa Leluteekki-nimisen yrityksen, jonka ideana olisi toimia leluvuokraamona ja kohtauspaikkana vanhemmille lapsineen. Filosofianopettajana mulla ei ollut minkäänlaista koulutusta yrittämiseen, mutta (niin ikään filosofianopettajana) mulla oli vankka usko siihen, että kirjastosta löytyy vastaus kaikkeen tarpeelliseen, ja mä rupesin ahmimaan sieltä businesskirjahyllyä läpi.

Kaikissa niissä businesskirjoissa korostettiin markkinoinnin tärkeyttä, ja kaikissa markkinointiopuksissa korostettiin sisältömarkkinointia ja sen ytimessä olevaa yrityksen blogia.

  1. Määritellään kohderyhmä
  2. Määritellään kohderyhmän ongelma ja mielenkiinnon kohteet
  3. Tarjotaan vastaus kohderyhmän ongelmaan ja arvokasta sisältöä kohderyhmää kiinnostavasta aiheesta
  4. Siinä ohessa myydään kohderyhmälle mitä nyt sitten ollaankaan myymässä

Vau, mä ajattelin, helppoa kuin heinänteko (mikä sanonta! Ei ole helppoa meinaan, olen kokeilllut.) Mähän olin itse oman kohderyhmäni tyypillinen edustaja, ja niinpä mun tarvitsisi vain kirjoittaa blogia itseäni kiinnostavista aiheista.

Mä en siis aikonut perustaa tylsää yritysblogia ”nyt meille on tullut mahtava uutuus Etelä-Australiasta ja saatte alennuskoodin kaupan päälle”, enkä edes sellaista ”etelä-australialaisen uutuustuotteemme mahtavat ominaisuudet”, vaan yksinkertaisesti loistavan äitiysblogin, joka keräisi verkosta tuhansia lukijoita (kaikki mun kohderyhmääni kuuluvia), jotka olisi sitä mieltä, että mun yritysideani oli yhtä loistava kuin blogikin ja rynnistäisi mun leluvuokraamoon (ja suosittelisi sitä ystävilleen – mä luin ne oppaat tarkkaan.)

Niinpä mä päätin silloin maaliskuussa 2013, että aloitan blogin, vaikka yritys oli vielä idean tasolla. Varasin sille blogspot-osoitteen ja pähkäilin sitä muutaman päivän, ja vaihdoinkin sitten wordpressiin (kaikki amerikkalaiset markkinointiblogit kehotti valitsemaan wordpressin – niin myös mun mies, jolla ei ole kokemusta sen enempää blogeista kuin markkinoinnistakaan). Julkaisin ensimmäisen tekstin ja kiemurtelin vuorokauden verran jännityksestä, julkaisin toisen ja laitoin sen jakoon Facebookiin (oppaissa sanottiin, että blogissa on hyvä olla sisältöä, ennen kuin sitä rupeaa markkinoimaan).

Ensimmäinen varsinainen postaus, Asuuko teilläkin eksistentialisti? Eli uhmaikä filosofian näkökulmasta on edelleen yksi mun lemppareita. Ja blogin kirjoittaminen oli mahtavaa! Mä olin ajatellut julkaista pari postausta viikossa, mutta puolen vuoden ajan postasin joka päivä. Sitä ei vaan voinut lopettaa.

muumi risteilyllä

Mä uskallan väittää, että alkuajoista blogin kuvien taso on parantunut. Tämä kolmannesta postauksesta.

Ihanat lukijat

Mä sain kolmanteen postaukseeni kommentin! Olin ihan fiiliksissä (enkä vähiten siksi, että kommentoija oli Elsa, joka oli Ihan Oikea Bloggaaja – ja jota mä en ennestään tuntenut). Blogia luki siis joku muukin kuin mun äiti ja paras ystävä (vaikka ilman äidin ja ystävien kehuja bloggaaminen olisi välillä ollut hyvinkin kuivakkaa).

Kaikissa bloggausohjeissa kehotetaan kasvattamaan blogin näkyvyyttä käymällä itse kommentoimassa muita blogeja. Niinpä mä rupesin etsimään äitiblogeja, joihin mulla olisi jotain sanottavaa – ja niitähän löytyi. En ole varma, kumpi on bloggaamisessa ollut parempaa, itse kirjoittaminen, vai toisten bloggaajien kanssa ristiin kommentointi.

Lukijoiden kehuminen on sellainen blogiklisee, mutta aika luonnollinen: totta kai tyypit, jotka jaksaa lukea mun juttuja, on musta hyviä tyyppejä. Ja oli mahtava havaita, että Leluteekille oli löytynyt vakilukijoita, joilla ei itsellään ollut blogia, ja jotka silti näki sen vaivan, että täytti nimimerkkinsä lomakkeeseen ja osallistui mun aloittamaan keskusteluun. Nyt moni niistä ensimmäisistä blogeista on jo siirtynyt arkistoihin, ja mun pitäisikin ehkä katsastella uusia blogeja. Onneksi ne bloggaajat ei ole hävinneet mihinkään, vaan taas on suunnitteilla yhteiset illanistujaiset.

aco aurinkovoide

Aurinkorasvaakin on saatu blogiyhteistyönä. Vakaa aikomus on kirjoittaa siitä sitten joskus kun aurinko taas paistaa.

Kaupallinen blogi?

Ja kyllä, blogi toimi myös markkinointivälineenä. Vaikka leluvuokraamo muuttuikin lasten filosofiakahviloiksi, aika moni sinne tiensä löytäneistä on tullut joko luettuaan asiasta täältä tai jonkun tutun bloggarin kirjoituksesta.

Yrittäjäksi ryhtyessäni mä mietin sitäkin, että olisi kiva, jos blogilla voisi saada tuloja. Jos mä kuitenkin kirjoitan sitä ja ihmiset tykkää siitä, niin eikö joku voisi maksaa mulle siitä hyvästä. Toistaiseksi kaupalliset yhteistyöt on kuitenkin olleet varsin vaatimattomia (mulla on yhdet sponsoroidut nimilaput ja yksi kirja odottamassa arviointia).

Mä en oikein ole ratkaissut tätä kaupallisuusyhtälöä vieläkään. Jos mä haluan kuulostaa itseltäni, niin mun tyylini ei kertakaikkiaan ole sellainen ihkupihku, mikä markkinointipostauksiin usein yhdistetään. Ja sitten on toi ekologinen omatunto. Mun on tosi vaikea suostutella ihmisiä ostamaan mitään, koska kaikki ostaminen on pohjimmiltaan aika huono juttu, noin planeetan ja ihmiskunnan kannalta. Ja jos mä tämän mielipiteen räväytän yhdessä postauksessa, ja sitten seuraavassa vakuutan, että niin mutta juuri tämän jutun ostaminen ei olekaan niin paha – no, uskottavuus menee, puolin ja toisin. Parasta olisi siis, että joku maksaisi mulle ihan vain näiden omien juttujeni kirjoittamisesta, mutta sitä ei nyt vielä ole nähty.

askarteluohjeita

Askartelua à la Leluteekki. Voisin ehkä aloittaa myös sellaisen ”epic Pinterest fails” -tyyppisen blogin.

Äitiysblogi, kaksosblogi, keskosblogi, askartelublogi, lifestyleblogi…?

Mun ensimmäinen kosketukseni blogeihin oli Pinterestin askartelublogit. Niinpä mä ajattelin, että Leluteekkiinkin voisi tulla muiden vanhemmuusjuttujen lisäksi myös selostuksia meidän askartelusessioista. Askarteluohjeista on tullut ylivoimaisesti blogin suosituimpia juttuja, ja mä toivon että niistä oikeasti on myös iloa askarteluohjeita epätoivoisesti googlaaville äideille ja ammattilaisille. Itse mä olen ohjeisiin aika tyytyväinen, kuvat on mitä on, mutta ohjeet on musta selkeitä (ja joskus vähän hauskojakin) ja otsikointi on usein tosi onnistunutta – ne löytyy googlesta hyvin helposti.

Kaikki bloggausohjeet tuntuu olevan sellaisiin ”ratkaise lukijasi ongelmat” -tyyppisiin blogeihin. Niin myös ohjeet otsikoiden muotoiluun. Mäkin voin kyllä keksiä kasapäin sellaisia lukijoideni ongelmia, joihin voisin muotoilla iskeviä ja hakukoneoptimoituja otsikoita, mutta ei musta oikein ole esiintymään guruna. Vertaistuki on se, mitä Leluteekistä voi löytää, ja ehkä joitain sellaisia ”älä tee niin kuin minä tein”-tyyppisiä näkemyksiä.

Leluteekki on äitiysblogi, koska mä olen äiti, mutta mä mietin joka kerta, mitä postaan lapsista. Itsestäni mä voin kertoa kaikenlaista, mutta niiden elämää mä en ihan rajattomasti voi blogissa revitellä. Lasten kasvaessa blogi ehkä keskittyykin entistä enemmän mun omaan napaan. Vaikka Leluteekistä ei varmaan koskaan tule erityisen tyylikästä, niin sisältö on selvästi liukumassa sellaiseen yleisempään lifestyle-suuntaan (jos sillä käsitetään blogia, joka käsittelee laveasti kirjoittajansa elämää ja ajatuksia).

Mutta ennen kaikkea mä haluan, että Leluteekki on jatkossakin Leopardikuningattaren alkuaikojen määritelmän mukaan ”kepeä mutta pohdiskeleva”.

blogisi tarina logo

Ja koska tämä on haaste, niin sehän pitää laittaa eteenpäin. Mä nyt kuitenkin vähän fuskaan, enkä nimeä – vielä – haasteen saajia. Sen sijaan, jos kirjoitat kivaa blogia, josta mä voisin tykätä (ja vaikka mun äiti ja paras ystäväkin), niin vinkkaa siitä tähän alle kommentteihin. Ja jos haluaisit siihen kivaan blogiisi tämän haasteen, niin vinkkaa siitäkin.

Haasteen ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

* Ainakin ”Asia on muumi”, ”Ihana anoppi ja ”Hyväksyisikö Kant hammaskeijun?” taitaa olla sen joululoman satoa

ps. Optimaalinen blogikirjoituksen pituushan on noin 400 sanaa. Joskus täytyy vähän rikkoa sääntöjä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kas, tässähän tulee siis kommentoidessa hoidettua oman blogin markkinointia samalla (en kyllä tiedä kenelle ja millä meriiteillä mitään kaupitellaan, mutta näkyvyys näkyvyys näkyvyys!).

    Ihanasti kirjoitettu, jotenkin tosi hauska, ja mitä olen aina arvostanut sun blogissa on selkeä ja hyvin jäsennelty teksti – tietenkin sisältö on super, mutta sisäinen pilkunviilaajani rakastaa lukea tällaista hyvää materiaalia!

    Oh, ja parasta bloggaamisessa on kyllä itselleni te mahtavat ihmisolennot, joiden kanssa samanhenkisyyttä on voinut jalostaa myös livenä. Hyvä me!

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Mahtavaa, Periaatteen Naisen paluu! Ja saat haasteen tietysti heti uuteen blogiin – tosin se siellä ehkä ensimmäisessä postauksessa tulikin jo käsiteltyä. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Heh, mistä toi neljäsataa sanaa tulee?

    Meikäläisen blogia ainakin olet joskus lukenut, vähän sellainen hassunhauska vinkki että pohtivan ihania kommenttejasi kaivataan ja tää haaste vaikuttaa kivalta, ei ole kukaan sitä minulle vielä nakittanut – mutta toisaalta olen tainnut useasti kirjoittaakin bloggaamisesta

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Etkö tosiaan ollut vielä saanut tätä – käyn heti heittämässä! Mä olen viime kuukausina ollut surkea kommentoija, osittain johtuu ihan siitä, että kännykällä kommentointi on niin kertakaikkisen hankalaa. Mutta ehkäpä tässä parannan sitäkin puolta…

      400 sanaa on sellainen suositus, johon mä olen törmännyt näissä markkinointi/bloggausoppaissa, (tai 300-500), ilmeisesti google ei arvosta lyhyempi pyrähdyksiä, mutta myös helposti dissaa tosi pitkiä tekstejä – tosin sitten taas lukijat saattaa hyvinkin arvostaa erityisesti jompaa kumpaa, että ketä varten sitä nyt sitten kirjoittaakaan…

      • 2.1.1

        sanoo

        Kiitos! <3 Ja ihana että heti kävit kommentoimassa, tuli sellainen kiva lämmin olo siitä! Kännykällä kommentointi on kyllä joskus tosi hankalaa.. En itsekään ole ollut mitenkään superaktiivinen kommentoimaan blogeja, vaikka edelleen hyvin paljon (eritoten iltaisin) blogeja luen. 🙂

        En ole tosiaan tuollaiseen suositukseen törmännyt! SEO:n rajoitukset ovat vielä tiukempia, mutta postauksen pituusrajoituksiin ei ole tullut mitään kautta törmättyä. Googlesta olen vain ymmärtänyt, että se tarkistaa tyyliin pari ensimmäistä postauksen riviä, ja siksi suositus olisi ettei mitään postausta kannattaisi aloittaa kuvalla, vaan pariin ekaan riviin vähän jo summata, mistä postauksessa tulee kertomaan.

        Mistä en itse taas toisaalta tykkää, kun mieluummin ns. vihjaan jostain ja se paljastuu sitten postauksen lopussa. Tiedätkö, mitä tarkoitan?

  3. 3

    Jenni sanoo

    Ihan ensimmäiseksi: Onpa ihana otos teidän lapsista. Varsinkin pojan katse tulee suoraan läpi sydämeen ja toki koko kuva on hyvin kaunis. Voi hento unentuoksuinen pieni, leivän syöjä ja kaksikon rinnalla iso, mutta kuitenkin pieni isosisko.

    Olen pidempään lukenut blogiasi ja tykännyt huomioistasi, vaikken ihan kaikkia näkemyksiä jaakaan. Itse filosofiakahvilakonsepti on todella kiinnostava – hienosti olet sitä toteuttanut! Asumme hieman turhan kaukana osallistuaksemme, mutta on ollut kiva seurata täältä ja Hesarin jutusta toimintaa ja sen taustaa. Tsemppiä työ- ja kotikuvioihin! Arvostan korkealle monen lapsen vanhemman yrittäjyyttä.

  4. 4

    sanoo

    Nyt vasta ennätin lukemään tämän! Mielettömä hyvä ja kiinnostava teksti, kiitos. Sun blogisi on hieno ja jotenkin hirmuisen ammattimaisesti tehty, mitä ihailen. Teksteistäsi uhku semmoinen rauhallisuus ja oppineisuus.

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Kiitos, saanhan lainata tätä cv:ssä? Tai ehkä pitäisikin koota bloginsa ihanimmista kommenteista sellainen huoneentaulu, jota voisi heikkoina hetkinä fiilistellä. Ja todella upeaa, jos blogi onnistuu vähän puolivillaisesta ulkoasustaan huolimatta antamaan ammattimaisen vaikutelman – sitähän mä olen aina toivonutkin, että teksti peittoaa muut esteettiset puutteet.

Trackbacks

Vastaa käyttäjälle Meriannen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *