Aurinkoinen aamu

unioninkatu helsinki

tuomiokirkko helsinki

helsingin tuomiokirkkosuomenlinna lonna kärrytsuomenlinna kustaanmiekkasuomenlinna tykistölahti suomenlinnakeskusEi ole kivaa olla koko kesää töissä. Ei ole kivaa, kun omat varsinaiset työt jäävät tekemättömien töiden listassa viimeiseksi kesätöiden ja muiden sivubisnesten alle. Ei ole kivaa, kun koko ajan väsyttää.

Mutta kun aurinkoisena aamuna herää kuuden jälkeen ja lähtee kohti Suomenlinnaa, se on aika kivaa.

Sellaisena aamuna saa syödä aamiaista omassa rauhassa ja lukea lehteä, moikata koiran kanssa huomenet mopsinomistajapapalle. Aloittaa bussissa hyvän kirjan, josta tulee innostunut olo: näinkin voi kirjoittaa. Kävellä autiota Unioninkatua, jossa joka aamu ainoa vastaantulija on sama nuori nainen, aina yhtä nyrpeän näköisenä maahan tuijottaen, aina yhtä tyylikkäästi pukeutuneena. Silloin saa hymyillä leveästi ja ajatella, että onpa mukavaa olla aamuihminen tällaisena aamuna. Tuomiokirkon yllä taivas on lasinkirkas ja korkeammalla kuin missään koskaan.

Kauppatorilla mansikat tuoksuvat jo paikoillaan, herneitä kaadetaan laatikosta. Myyjät eivät vielä viitsi huudella hintoja. Työporukka on kokoontunut viikkopalaveriin kahvien ja munkkipossujen äärelle. Samassa pöydässä muistellaan ja suunnitellaan lomia.

Vesibussin kannella aurinko lämmittää. Ravintoloiden työntekijät käyvät läpi kylmäkaapin sisältöä ja Kreikan tilannetta. Lonnan rannassa kärryt odottavat vesibussista purettavaa kala- ja salaattilastia.

Lonnan jälkeen Kustaanimiekasta puhaltava tuuli rupeaa tuntumaan, hetken aikaa meri on avoinna edessä. Sitten vesibussi kaartaa Tykistölahteen. Kaksi miestä polkee työhaalareissa sillan yli. Kaupunkiin lähtevät työmatkalaiset jonottavat rauhassa laiturilla. Ensimmäiset kiinalaiset tulevat vasta puolen tunnin kuluttua, nyt traktori saa vielä kaahata rantatiellä. Näinä aamuina on ollut kiva olla töissä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *