Äiti hölläsi pipoa

suomenlinna

Maisemat työmatkalla. En oikeastaan valita edes siitä, että ovelta ovelle menee tunti.

Väsyttää. Mutta sillä tavalla hyvällä tavalla. Viime viikonloppuna oltiin viettämässä Suurta Lapsetonta Lomaa, ja se selvästi rentoutti. Ja tällä viikolla mä olen ollut kaksi päivää töissä, ja se on ollut tosi kivaa. Palasin keikkahommiin vanhaan kesätyöhöni oppaaksi Suomenlinnaan, ja ei voi kuin hymyillä. Työ menee vanhasta tottumuksesta – mitä nyt välillä täytyy vähän miettiä, että niin se Krimin sota siis; 1853? ei. 1856? ei. eikun siis tarkoitin 1855. Mutta nopeasti niistäkin taas pääsi kiinni. Ja se on tosi kivaa, on aina ollut, ja puitteet on niin upeat, ettei Suomessa komeampaa työpaikkaa kyllä ole, eikä mahtavampaa työmatkaa. Ja sitten vielä tapaa vanhoja työkavereita.

Aamulla lapset on vähän nurisseet, kun mä olen kertonut, että äiti lähtee nyt sinne töihin ja ne pääsee isoisänsä kanssa pyöräilemään, mutta illalla vastassa on ollut vain iloisia taaperoita eikä mitään itkupotkumarttyyreja. Ja itsellä on ihan uutta virtaa, kun on päivän puuhaillutkin ihan muita juttuja. Niinpä tällä viikolla mä olen huutanutkin lapsille huomattavasti vähemmän kuin muutoin viime aikoina.

Periaatteen naisella oli avautumista tästä huutajamutsi sivupersoonasta, ja Liisa kirjoitti samasta aiheesta todella raastavasti täällä. Mä jäin miettimään omaa huutamistani ja ehkä siksikin olen huutanut taas hetkellisesti vähemmän. Mutta ennen kaikkea siksi, että mä olen paljon kivempi äiti (ja mun on paljon kivempi olla äiti), kun pipo ei ole koko ajan niin kireällä. Ja sitä pipoa mä saan höllättyä, kun mä

a) nukun tarpeeksi

b) saan päivässä jonkun hiljaisen hetken ja haahuilua

c) teen välillä jotain oikeasti rentouttavaa, on se sitten samppanjan juontia, pilatesta tai Kanniston koulun kutosluokkalaisten sivistämistä.

No, tämähän on vähän sellainen rusinat pullasta tilanne, lapset on hyvässä hoidossa kotona ja mä vaan fiilistelen kivojen töiden parissa muutaman päivän silloin tällöin. Saa nähdä sitten, millainen pipo päähän napataan syksyllä, kun oikeasti pitää joka päivä tehdä töitä ja tuoda ja viedä lapsia aamuin illoin. Mutta jos nyt nämä pari viikkoa nautin niistä rusinoista.

Mikä teitä auttaa jaksamaan lasten kanssa – ja huutamaan vähemmän? (Joo mä tiedän, että kaikki ei välttämättä huuda ollenkaan.) Ja oletteko käynyt hoitovapaalla töissä, onko se ollut kivaa vai stressaavaa?

Klikkaa tästä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Kommentit
  1. 1

    Laura Sadinsalo sanoo

    Meillä helpottaa kun mennään johonkin.Vaikka lähimetsään tai puistoon,mutta parhaita on pidemmät reissut.Kotkasta Loviisaan tai Porvooseen.Pipo löysällä palloillaan ja nähdään kaikkea kivaa 🙂 Mun lapset on hyviä matkakavereita,joten matka kouvolan juna-asemalle ja takaisin on ihan rentouttava 🙂 En ole käynyt töissä,mutta olen välillä miettinyt,että se olisi voinut olla ihan hyvä juttu.Meillä vaan ei toi lastenhoitoapu ole helposti saatavilla, niin siihen se on kaatunut. Kuten sinäkin, aion minäkin nyt nauttia rusinat pullasta tän hoitovapaan lopun.Tehdään mitä halutaan ja kupataan säästötiliä kun on tarvis. Saatan siis syödä myös ne pullat!

    • 1.1

      sanoo

      Se on totta että retket virkistää kanssa – sitäpaitsi julkisilla paikoilla mä en kehtaa huutaa niin paljon, ja lapsetkin yleensä on vieraskoreita, metsässä taas ne saakin törttöillä ympäriinsä eikä tarvitse olla kieltämässä.

  2. 2

    Laura Vee sanoo

    Kun on pitkään kotona, mulla takana nyt neljä ja puoli vuotta, on ihan pakko tehdä jotain muutakin. Tai siis itsestäni puhun tietysti ainoastaan, mutta mä en olisi varmaan jaksanut tätä aikaa ollenkaan, ellen olisi samalla opiskellut ja työskennellyt koko ajan. Töissä käyminen tai opiskelu ei todellakaan ole ollut stressaavaa, vaan tuntunut suunnilleen spa-hoidolta. Bussimatka keskustaankin (yksin) on juhlavaa. Lapsettomista ihmisistä varmaan kuulostaa siltä, että lasten kanssa on ihan hirveää, kun puhuu tällä tavalla, mutta eihän se ole niinkään, ollenkaan. Lasten kanssa on ihanaa, ja olen suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla on ollut kaikki nämä mahdollisuudet – vaatii lähellä asuvia ja innokkaita isovanhempia (joilla vieläpä yrittäjinä hyvin joustavat työajat) ja (ilmaista) kaupungin kerhoa jne. Mutta omalla kohdallani mä olen kokenut suurimmaksi vaikeudeksi sen oman passiivisuuden, joka kotivanhemmalle helposti iskee. Että saisin mennä vaikka mihin tai lähteä kaljalle tai sinne spa-hoitoon, mutta en vain osaa ja tajua. Ja tietysti nyt joka tapauksessa sana ruuhkavuodet on tosiaankin kolahtanut, sellaista joutilasta hetkeä ei juuri ole.

    • 2.1

      sanoo

      Niinpä, lasten kanssa on kivaa, mutta eihän kukaan töitäkään tee 24/7, vaan kaikkea muuta siinä ohella. Mulla on kyllä myös niin mahtava tilanne, kun voin pyytää isääni hoitamaan lapsia varsin joustavasti.

      Ja tosiaan se ”oma aika” (on se sitten töitä tai kylpylässä käyntiä) täytyisi vaan organisoida, kun sellaista tilannetta, että ”no eipä mulla tässä muutakaan ole” ei tosiaan tule. Välillä tuntuu, että ei ole sen säädön arvoista, mutta kyllähän se sitten yleensä kuitenkin on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *