”Sä sait tähden!” Äidin ja lapsen palkitseminen

palkitseminen pic

Mietin, että palkitsisin itseäni ostamalla kukkia, mutta sitten ostinkin muuten vaan.

Mä olen koettanut miettiä, miten voisin palkita itseäni niinä hetkinä, kun onnistun tässä ”huudan lapselle vähemmän” -projektissani. Kauheasti ylimääräistä rahaa ei ole, ei myöskään aikaa, ja mä oikeastaan lopetin suklaan syömisenkin. Sitä paitsi itseni tuntien mä saattaisin hyvinkin ruveta huijaaman itseäni tarratauluni kanssa – tai jättäisin sen vain täyttämättä, jos se olisi liian vaikeaa.

No, sitten keksin, että tehdään tästä kilpailu: kaksoset saa pisteen, jos ne pukee itse ulkovaatteet, mä saan pisteen jos en huuda pukemistilanteissa ja esikoinen saa pisteen, jos sille ei tarvitse muistuttaa pukemisesta. Sitten lasketaan pisteet ja voittaja saa superpalkinnon. Poikaa rupesi heti koko kilpailuajatus stressaamaan, eikä se pisteiden keräämien ilmeisesti muutenkaan ollut ihan selvää. Sanoin, että merkitään pisteet kalenteriin, ja nämä riemastui, että joulukalenteri!

Jalostetinkin ideaa sitten eteenpäin. Pienet jätettiin kokonaan laskuista, mutta minä ja esikoinen muodostetaan tiimi, joka kerää pisteitä yhdessä. Päivässä me voidaan saada viisi pistettä: yksi tulee siitä, jos mä en huuda ennen lounasaikaa ja toinen huutamattomuudesta sen jälkeen, ja lapsi voi saada yhteensä kolme pistettä käyttäytymällä rauhallisesti aamulla, koulusta tullessa ja iltatoimissa. Pisteitä kerätään yhdeksän päivää, ja jos sinä aikana saadaan 39 pistettä kasaan, niin meidän superpalkinto on iltapäivä kahdestaan kylpylässä.

Tavoite on kyllä aika kova, saa nähdä pitääkö sitä rukata, koska siihen tarvittaisiin kuitenkin useampana päivänä täydet pisteet. Mutta mulle tämä on erittäin motivoiva systeemi, sillä nyt palkinto on pois myös lapselta, jos mä en onnistu käyttäytymään toivotulla tavalla. Sinänsähän lapsen (ja oman) hyvän mielen pitäisi riittää motivoimaan olemaan huutamatta, mutta kun se tosiaan on sellainen paha tapa, niin sen korvaaminen hyvällä tavalla (ongelmien ratkominen muuten kuin huutamalla) vaatii aika lailla toistoa, ja mulle ehkä myös ulkoista motivaatiota.

Meillä ei tarrataulua ole vuosiin ollut käytössä, mutta aikoinaan tarroilla palkitseminen toimi kyllä tosi hyvin, kun esikoisen piti 2v-vuotiaana käyttää päivittäin silmälappua lievän karsastuksen hoidossa. Se inhosi niitä lappuja, ja oli ihan mahdotonta saada se pitämään sitä väkisin. Sitten tehtiin tarrataulu, päivittäisestä tunnista lapun kanssa sai ensinnäkin valita ihanan tarran tauluun liimattavaksi, ja jos viikossa sai viisi tarraa (lääkärin määräys oli lappu kuutena päivänä viikossa), niin palkinnoksi sai katsoa viikonloppuna videon. (Uskomatonta, että meidän 2-vuotias katsoi vain sen yhden videon viikossa. Nykyäänhän noi katsoo videoita ainakin viisi kertaa viikossa.) Lappua pidettiin, tarroja liimattiin ja karsastus korjaantui.

Noissa tarratauluissa vaikea musta on se onnistumisen määritteleminen ja palkinnon mitoittaminen. Niin kuin nyt: kivaa olisi tietysti, että kukaan ei ikinä huutaisi, mutta se nyt ei ole kovin realistista. Mutta mikä sitten on sellainen määrä huutoa, että sillä vielä voi ansaita palkinnon?

No, katsotaan. Oletteko te käyttäneet tarratauluja lasten tai itsenne palkitsemisessa? Kuinka toimi? Ja miten määrittelitte, mikä oli onnistunut suoritus?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Meillä on tällä hetkellä tarrataulu, jotta lapsi alkaisi juoda enemmän nesteitä. 🙂 yksi rasti yhdesä lasillisesta ja 12:nnen rastin kohdalla on tarra, joka tarkoittaa sitä, että saa paketista yhden muumimagneetin lisää.

    Joko aloititte? 🙂 Kerro sitten alkaako kuinka sukkelasti tilanne parantua.

    • 1.1

      sanoo

      Muumimagneetti kuulostaa kyllä aika motivoivalta. 🙂 Meilläkin esikoinen juo ihan älyttömän vähän, aina saa olla patistamassa, mutta ei ollut tullut mieleen jakaa siitä tarroja – varmaan kyllä tehoaisi paremmin kuin mun ainainen ”juos nyt lasis tyhjäksi” ”vielä kaksi kulausta” ”otapa iso hörppy” jne. jne.

      Meillä oli nyt kolmatta päivää tähdet jaossa, ja tänään saatiin täydet viisi. 🙂 Hitusen on tulkittu uudelleen lapsen kriteerejä, pisteen saa, jos kiukustuminen ei aivan lähde lapasesta täysimittaiseksi raivokohtaukseksi, vaan onnistuu hillitsemään itsensä ennen sitä. Mutta mä olen nyt neljä päivää peräkkäin ollut huutamatta – vaikka tänään äänensävy on kyllä välillä väsymyksen vuoksi ollut aika tyly, mutta en ole minäkään raivonnut.

      • 1.1.1

        sanoo

        Nojoo, meilläkin olisi voinut ottaa tuon käyttöön jo aiemmin. Nyt tämä on jo siis käytössä ihan lääketieteellisestä syystä ja lääkäreiden suosituksesta. :/ Eikä tuokaan tunnu riittävän tehokkaasti toimivan… Mutta jos nyt edes pieni kannustin ja jos nyt edes pikkuhiljaa muuttuisi suunta.

  2. 2

    sanoo

    Sullakin jo tulppaanit virkistyksenä :). Yhteinen tavoite on kyllä hyvä idea – hyödynnän vielä jossain tätä! Meillä aloiteltu lautapelien pelaaminen ja ihan suosituinta on pelata peliä, jossa on yhteinen tavoite kilpailun sijaan.

    • 2.1

      sanoo

      Tulppaanit on parhaita – voi melkein jo kuvitella, että on kevät. 🙂 Mitä tuollaisia yhteinen tavoite -pelejä pelaatte? Sopisi taatusti meillekin paremmin kuin Afrikan-tähti…

  3. 3

    sanoo

    koetin lahjoja niitä rasteilla, että viidestä rastista saa valita lelun kaupasta, jos siivoaa omaa huonetta. kolmen viikon aikana vaan 2v on siivonnut isompien jälkiä ja sillä on 4 rastia, ja isommila kaksi per naama.
    ja ei ole edes kysymys edes koko huoneen siivoamisesta, vaan esim ”tänään laatikot hyllyihin ja kirjat pois lattialta” ”barbit laatikkoon, laatikko hyllyyn ja likaiset vaatteet pyykkikoriin”
    no säästyypä rahat 😉

    • 3.1

      sanoo

      Jos ne tajusi, että uusi lelu toisi vaan lisää siivottavaa? 😀 Toi siivous on kyllä ihan toivotonta – tosin jos joku voisi lahjoa mua siinä vähän, niin ehkä tulisi tuloksia.

  4. 4

    sanoo

    Poika sai synttärilahjaksi lautapelin nimeltään Busytown. Pelissä voi olla kahdesta neljään pelaajaa. Tavoitteena on päästä yhdessä picnicille ennenkuin possut ovat syöneet eväät. Onnenpyörää pyörittämällä päästään eteenpäin, tekemään yhdessä tarkkuutta vaativia etsimistehtäviä tai menetetään picnic-eväitä. Kiva peli pienille!

  5. 5

    sanoo

    Meinasin alkaa kirjoittelemaan kokeilluista systeemeistä, kun muistin, että olen kirjoittanut jo. Valitettavasti eivät omatkaan opit ole kovin hyvin jääneet mieleen… http://tuulista.wordpress.com/2013/02/26/lasten-kasvatuksesta/

    Viimeisin yritys meillä on nelivuotiaan kanssa sopimus, että jos aamulla päästään tarhaan ilman kiukkua, saati KIUKKUA#&%!, niin mennään delfinaarioon. Seuraava aamu alkoikin murinalla ”mä en tykkää delfiineistä”. Ehkä hän kuitenkin vähän mietti(!) asiaa, sillä kaksi aamua on nyt saatu aika lailla sujumaan, kun myös vanhemmat ovat kovasti tsempanneet.

    Koululainen tykkää ipad-sovelluksesta Monsta Points (näemmä myös Adroid-). Se on kotimainen ”peli”, jossa saa yhdessä sovittuja palkintoja yhdessä määritellyistä tehtävistä, kotitöistä, käyttäytymisestä jne. Emme vielä ole päässeet varsinaiseen palkitsemiseen (mitoitushaasteita siinäkin), mutta voisin palata asiaan tuolla ”omalla puolella”, kunhan vielä vähän testaamme.

  6. 6

    pilami sanoo

    Meillä yritettiin noita tarrojen keräämisiä pyttyjuttujen kanssa. Toimi aina hetken, mutta selkeästi se ajatus suuremmasta palkinnosta ei jaksanut kantaa. Siirrytiin välittömään palkintoon eli karkkiin. 😉 Opin kyllä sitemmin, että lapsen pitäisi saada itse olla päättämässä / valitsemassa sitä superpalkintoa. Varmaan just isommalla lapsella paremmin toimiva kuin 3-vuotiaalla.

    Mä muuten olen sitä mieltä, että suuttua toki saa mutta suuttuneena ei saa käyttäytyä miten sattuu. Kuulostaa just hyvältä, että raivon hillitsemisestä palkitaan. Ei niinkään raivostumatta olemisesta. Mä olen opettanut lasta pistämään kädet puuskaan, tamppaamaan jalalla lujaa lattiaan ja sanomaan minua harmittaa. Yleensä alkaa myös naurattaa. Kun mietin joskus, että pitäähän sille lapselle kai kertoa mitä tehdä kun harmi iskee. Että jos ei kerran saa viskoa leluja ympäriinsä niin mitäs sitten?

    • 6.1

      sanoo

      Joo, me ollaan myös pienempänä koetettu opetella, mitä saa tehdä, silloin oli musta ihan ok huutaa (esim. puremisen ja tavaroiden paiskomisen sijaan), mutta nyt se huutokin rupeaa tuntumaan vähän överiltä – mutta jotenkinhan sitä tosiaan pitää saada ilmaista. Samaahan mä itse mietin, että miten sen raivon saisi asiallisesti ulos. Ehkä pitää kokeilla jalan polkemista.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *