Sanaton – monikulttuurisesta Suomesta

Meillä on unelma -mielenosoituksessa

Hienokaan mielenosoitus ei näytä paljon miltään metrin korkeudelta katsottuna.

Mulla on sellainen olo, että pitäisi kirjoittaa jotain tähän monikulttuurisuuskeskusteluun liittyen. Mutta ei mulla ole paljon sanottavaa. Koko aihe tuntuu lähinnä absurdilta.

Totta kai ihmisten kohtaamisiin ja yhteiselämään liittyy ongelmia. Ei niissä useinkaan isoin tekijä ole ihonväri, uskonto, kieli tai ”kulttuuri”, ne on vain helpompi tunnistaa. Ihmiselämä ylipäätään on yhtä isoa ongelmanratkaisua. Mutta ihmisten kohtaaminen ja yhteiselämä on myös se, mikä pohjimmiltaan antaa ihmiselämälle merkityksen.

Tän aamun Hesarissa Ruskeat tytöt -blogin kirjoittaja Koko Hubara on käärmeissään siitä, miten edelleen ihmiset olettaa ”ei-suomalaisen” näköisen automaattisesti olevan jotain muuta kuin suomalainen. Teksti on hyvä ja mä ymmärrän, että se on raivostuttavaa tulla kohdelluksi ulkomaalaisena omassa maassaan. Mutta mä tiedän, että mä itse mietin jokaisen ”ei-suomalaisen” näköisen ihmisen kohdalla, mistä se tai sen vanhemmat on mahtaneet tänne tulla. (Mä kyllä mietin myös jokaisen ei-helsinkiläisittäin puhuvan kohdalla, mistä se on mahtanut tänne tulla.)

Kai se liittyy nimenomaan siihen, että ne ulkoiset asiat jossain määrin selittää ihmistä, ja niitä on niin paljon helpompi tarkastella ja ymmärtää kuin sisäisiä. Ja siitä on kuitenkin vasta 30 vuotta, kun mun helsinkiläisellä 500 oppilaan ala-asteella oli  2 maahanmuuttajaa, Vietnamin venepakolaisia, jotka tuli 80-luvun lopussa. Sitä ennen oli niitä, joiden isä oli jostain muualta, eli kyllähän mekin opittiin, että voi olla ”ei-suomalaisen” näköinen vaikka olisi ihan suomalainen. Mutta nykyään sillä ala-asteella puhutaan 27 eri äidinkieltä.

Mun lapsiani ei kukaan kohtele minään muuna kuin suomalaisina, koska ne näyttää Eloveena-purkin kyljestä reväistyiltä – mutta ei niitä Ranskassakaan kohdella muuna kun ranskalaisina, siitä huolimatta että ne näyttää Eloveena-purkin kyljestä reväistyiltä. Musta Kokon lausuma tavoite siitä, että lähtökohtaisesti oletettaisiin, että Suomessa olevat ihmiset on suomalaisia, on tosi hyvä. Ja mä uskon, että me kyllä opitaan. Se vaatii ehkä vähän aikaa ja viitsimistä, ja sitä että joku jaksaa pitää asiasta meteliä, mutta kyllä mä uskon, että me opitaan.

Toinen hyvä pointti jutussa oli se, että lapsille pitäisi selittää, mistä rasismi ja syrjintä johtuu. Me oltiin tiistaisessa Meillä on unelma -mielenosoituksessa, ja oli aika vaikeaa selittää lapsille, mistä siinä oli kysymys. Ne kohtaa rasismia täällä Suomessa vain sivustakatsojina, mutta silti siitä olisi varmasti hyvä puhua.

Sana on vapaa, mua kiinnostaisi tietää mitä ajatuksia teissä on tämä viime päivien keskustelu herättänyt?

p.s. Tekstin otsikko liittyy tietysti myös siihen, että blogissa on ollut hiljaista kesän ajan. Sanottavaa on kertynyt luonnoksiin, eli ehkä alan purkaa niitä sieltä.

Ja hei, lauantaina Leluteekki on mukana Skidit-festareilla! Luvassa filosofisia leikkejä ja satuhetkiä.