Facebook 6 – todellisuus 0

kesä kaksoset voikukkaseppele

Tämä kuva ei tietenkään ole ihan koko totuus miedän päättäjäispäivästä. Silti se oli ainoa, mitä postasin lauantaina Facebookiin (ja Leluteekin Instaan); auringossa veikeileviä juhlapukuisia lapsia.

No, mitä mä sitten jätin kertomatta? Kaiken sen, mikä edelsi voikukkaseppeleet päässä hymyilemistä. Aamupäivällä oli esikoisen kevätjuhla, joten aamulla me ehdittiin miehen kanssa hyvin käymään yksi ikuisuusriita – tosin yllättävän rakentavassa hengessä, kukaan (lue minä) ei huutanut, kukaan (lue minä) ei paiskonut ovia tai tavaroita ja lopputulos ehkä oikeasti vie aihetta eteenpäin.

Hermot oli kuitenkin edelleen vähän pinnassa, ja sen takia mä kilahdin heti, kun viisi minuuttia ennen lähtöä toinen kaksosista roiskutti sulanutta voita karjalanpiirakaltaan juhlapaidalleen. Lapsi taas hermostui, kun luuli, että juhlapaita otetaan kokonaan pois, vaikka kävin siis vain hankaamassa sitä sappisaippualla ja silittämässä kuivaksi. Lopputuloksena itkua, huutoa ja nälkäinen lapsi puhtaassa paidassa.

Siinä vaiheessa esikoinen ilmoitti, ettei löydä juhlakenkiään. Hermostuin vähän siitäkin, koska olin tuntia aikaisemmin käskenyt ottaa ne esiin. Lopputuloksena itkua, manailua, yksi juhlakenkä ja talvisaappaissa kevätjuhliin lähtevä lapsi.

Oltiin jo oven ulkopuolella kun huomasin, että esikoisella ei ole mukanaan aamulla opettajilleen tekemiään kortteja. Ilmeni, että ne olivat joutuneet hukkaan viimeisen tunnin aikana. Lopputuloksena itkua, syyllistämistä ja kaksi edelleen mystisesti kadoksissa olevaa korttia.

Autoon pakattiin siis vaisujen lasten ja kihisevien vanhempien lisäksi karjalanpiirakat, tyhjä kortti ja kynät ja miehelle likainen paita, koska puhdasta ei enää ehditty hakemaan. Juhlaan kuitenkin kerettiin ennen sen alkamista, siellä oli juuri niin haikeaa ja ihanaa kuin kuuluukin, ja nuorimmaisetkin jaksoivat käyttäytyä.

Joten iltapäivällä kun suunnattiin pikkuserkun ylioppilasjuhliin oli tunnelma jo ihan iloinen ja esikoisellakin talvisaappaiden sijaan tennarit jalassa. Ja kun puutarhasta vielä löytyi pitkävartisia voikukkia seppeleitä varten ja jännittäviä muurahaisia ja hämähäkkejä, niin kelpasihan siinä poseerata kamerallekin.

Ja kyllä, mä haluan mieluummin kerätä lapsille muistoja aurinkoisista voikukkaseppelepäivistä kuin pää kenkäkaapissa kiroilevasta äidistä. Vaikka niitäkin hetkiä on kyllä hyvä jakaa, ainakin näin vanhempien kesken. Tämän alemman kuvan jaoin viime syksynä Leluteekin Facebook-sivulla, ja tykkäysten määrästä päätellen muitakin helpottaa huomata, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.