Oivalluksia yrittäjyydestä, osa 242

Tähän organisointiongelmaan liittyy se, että usein jätän hommat ihan viime tinkaan, viimeksi esim. vappupäivänä istuin pöydässä vieraiden kanssa ja leikkelin sopivia kuvia filosofiakahvilan kollaaseihin.

Tähän organisointiongelmaan liittyy se, että usein jätän hommat ihan viime tinkaan, viimeksi esim. vappupäivänä istuin pöydässä vieraiden kanssa ja leikkelin sopivia kuvia filosofiakahvilan kollaaseihin.

Oikeasti, mietin kehtaanko edes kirjoittaa tänne tätä mieletöntä oivallustani. Mutta antaa mennä. Tajusin tässä nimittäin hetki sitten jotain tästä yrittäjän työn organisoinnista, mikä on mulle tuottanut vaikeuksia, siis se, että työt ei oikeastaan koskaan ole tehty, koska ainahan niitä on lisää, ja aina välillä se sitten aiheuttaa sellaisen lamaannuksen, että en saa yhtään mitään aikaiseksi.

No, mä olen siis tosiaan ajatellut, että työpäivän lopuksi pitäisi töiden olla tehtynä – mutta hyvänen aika, ei tietenkään! Joka päivälle vain on omat hommansa, ja se mikä ei tänään ole ehdottoman välttämätöntä voi hyvin olla huomisen työ, se kuuluu tehdä huomenna.

Mä olin lukiolaisena yhden hiihtolomaviikon kosmetiikkatehtaalla huulipunakoneella töissä. Koneen ääressä oli varmaan viiden hengen tiimi ja kone syöksi huulipunatuubeja sitä tahtia, että mä en kerennyt saada niitä samaa vauhtia laatikoihinsa. Aina välillä vaihdettiin väriä, ja vaihtelun vuoksi tehtiin myös testereitä. Joka väristä kirjattiin ylös, kuinka paljon niitä oli tehty, samoin päivän kokonaissaldo. Totta kai tarkoituksena oli päivän aikana saada tehtyä mahdollisimman paljon – mutta ei niitä kaikkia sen tehtaan maailmaan tunkemia huulipunia. Seuraavallekin päivälle pitää olla töitä, ja sitä seuraavalle.

Toinen vertaus: mä olen suhtautunut tähän vähän niin kuin yrittäisin yhden päivän aikana kasvattaa lapset valmiiksi. Kuulostaapa tosiaan fiksulta.

Nyt pitäisi vain oppia sirottelemaan ne tehtävät edessä oleviin päiviin, viikkoihin ja kuukausiin jotenkin järkevästi. Välillä – tai hyvin usein – tässä tuntee itsensä aika tyhmäksi. Mutta jos sen koettaisi trendikkäästi kääntää positiiviseksi, niin sehän on vain sitten tilaisuus oppia uutta. Tai ihan ilman sarkasmia, olisihan se tosiaan kamalaa, jos osaisi ja tietäisi kaiken työstään (ja elämästä).

Mutta kertokaa silti joku, että tekin oivallatte itsestäänselvyyksiä välillä.

p.s. Meidän keittiöön tulee joka kevät muurahaisia, kesän tullen ne sitten muuttaa ulos. Eilen mä jo ilahduin, että muuttopäivä oli koittanut. Tänä aamuna keittiön poikki kulkevalla polulla oli kuitenkin taas vilkas liikenne. Kai se kesä joskus vielä tulee.

Toukokuu on uusi joulukuu

ravintolapäivä töölö

Huomenna Ruusulan pöytiin katetaan lounasta Välimeren itäreunalta ja leikkejä Helsingistä.

Tiedäthän sen tunteen, joka iskee joskus marraskuussa kalenteria katsoessa? Kun päivät rupeaa olemaan jo täyteen sutattuja, viikonloput samoin ja sitä kaikkea katsellessa ajattelee vain, että kun nyt vain päästäisiin jouluun.

No, toukokuussa sama toistuu, ainakin kaikissa lapsiperheissä, kun loppukevät täyttyy juhlista ja esityksistä, kevään viimeisistä ja kesän ensimmäisistä, kevättapahtumista, kesän valmistelusta ja mun tapauksessa jo syksyn valmistelusta. Blogissa on ollut pisin hiljaisuus koskaan, eikä se suinkaan ole ainoa tekemätön työ.

Tänä viikonloppuna meillä on ohjelmassa Ravintolapäivä lasten filosofiakahvilassa Töölössä, joten nämä helavapaat ovat menneet sen valmistelussa, ja sunnuntaina lunastan lapsille löyhästi annetun lupauksen, että ”totta kai voitte joku kerta kutsua kavereita kylään”.  Ensi viikko menee tekemättömiä töitä kiinni kiriessä ja seuraavalla aloitankin kesätyöt Suomenlinnassa oppaana ja toimistohommissa- filosofiakahvilat pitävät siis kesälomaa elokuun loppuun ja mä teen sinä aikana muita töitä.

Eli nyt mä en odota lomaa, vaan kesätöiden alkua, tuntuu, että sekin ehkä tuo vähän hengähdystaukoa, kun työt pysyy työpaikalla ja joku muu toimii esimiehenä.

Onko teidän perheen toukokuu hengästyttävä?