Taas on se aika vuodesta…

itsetehty joulukalenteri

Viime vuonna julkaistuun joulukalenterin ohjeeseen löytyy linkki tekstistä.

Siellä ne odottaa jo kaapissa, nimittäin joulukalenterit. Mutta jos joku vielä innostuu, niin julkaisin blogissa viime vuonna ohjeen, jolla itsetehty joulukalenteri on niin helppo toteuttaa, että hyvin ehtii vielä maanantaiksi.

Mäkin olen vähän viime tipassa liikkeellä, tekisi nimittäin mieli toteuttaa blogissa joulukalenteri, mutta se on siis vielä ajatuksen tasolla. Mutta hyvinhän tässä vielä ehtii ennen maanantaita saada ajatuksia koneelle, eli ehkäpä tästä tulee todellisuutta. Huomaatte viimeistään maanantaiaamuna herätessänne.

Osa-aikatyö – uhka vai mahdollisuus?

Arvaa, onko kuva tältä aamulta? No ei, se katulampun valossa tihkussa kimaltavan nurmikko näytti ihanalta 4-vuotiaan silmissä, mutta ei kameran ruudulla.

Arvaa, onko kuva tältä aamulta? No ei, se katulampun valossa tihkussa kimaltavan nurmikko näytti ihanalta 4-vuotiaan silmissä, mutta ei kameran ruudulla.

”Hoo, ihana ilma! Nurmikko kimaltaa!” hihkaisi toinen kaksosista tänä aamuna astuessaan pilkkopimeään marraskuiseen tihkusateeseen. Mulla on vielä vähän matkaa vastaavan positiivisen asenteen saavuttamisessa. Välillä on viikkoja, jolloin mikään ei oikein tunnu kulkevan. Paitsi vatsatautiepidemia, joka on nyt kulkenut viikon aikana koko perheen yli kuin tavarajuna. Ja pyykkivuoren ja kipeiden lasten lisäksi pitäisi tietysti hoitaa työtkin, ja blogiakin olisi kiva välillä ehtiä kirjoittamaan.

Eilen oli Ylellä juttua pienten lasten vanhempien osa-aikatyöstä, mikä on musta tosi kiinnostava aihe (enemmän perheiden hyvinvoinnin kuin työllisyyden parantamisen kannalta), joten heti ajattelin, että luenpa /katsonpa nämä ja kirjoitan blogiin. Mutta mä en nyt viime päivinä ole viitsinyt paljon kuunnella uutisia, kun lapsia on ollut kotona, ja siellä kuitenkin puhutaan perhesurmista. Enkä kerennyt kunnolla lukemaankaan. Mutta kirjoitanpa nyt ylös sen, mitä mietin äsken koiran kanssa korttelin ympäri kiertäessäni (tai jos muistaisin edes puolet), ja toivon, että teillä olisi hyviä kommentteja, niin saisin tähän ajatteluuni vähän lisää potkua.

Musta olisi ihan mahtavaa tehdä osa-aikatöitä lasten ollessa pieniä. Yrittäjänä se olisi tavallaan mahdollista, mutta tulot tippuu helposti vielä sitä työpanosta enemmän. Aineenopettajan töissä osa-aikaisuuden saattaa saada isossa koulussa sovittua toimivaksi, mutta aikamoista sumplimista se teettää, ettei käy niin, että opetettavia tunteja on vähemmän, mutta ne sijoittuu viikolla niin, että työpaikalla on oltava ihan yhtä monta /pitkiä päiviä kuin ennenkin. Voihan siinä sitten tehdä suunnittelu- ja muut työt hyppytunneilla, mutta ei se esim. lasten hoitokuvioihin vaikuta.

Ja kun mä tätä mietin, niin ei varsinkaan pienten lasten äitien osa-aikatyön lisääminen ihan ongelmatonta ole.

  • Tuleeko siitä taas yksi pätkätyöloukku? ”Kohta se kuitenkin tekee lapsen, ja sitten sitä ei enää perjantaisin näy seuraavaan kymmeneen vuoteen.”
  • Naisten palkat on jo muutenkin miesten palkkoja pienempiä, eli jos kävisi niin, että nimenomaan naiset tekee osa-aikaista duunia, niin palkkaerot kasvaisi entisestään.
  • Naisten palkat on ylipäätään usein niin pieniä, että siitä ei ole paljon varaa nipistää prosentteja pois.
  • naisvaltaisilla kaupan ja palvelualoilla tehdään nytkin jo paljon osa-aikaisia duuneja, mutta ongelma perheellisten kannalta on hankalat työajat ja se palkan pienuus. Eli ei se osa-aikaisuus mikään autuaaksi tekevä systeemi ole.
  • Miten pystyttäisiin saamaan myös isät tekemään osa-aikaista duunia, ettei osa-aikaisuudesta tulisi vain lisäpainoa siihen systeemiin, jossa vastuu lapsista on äidillä ja isä painaa pitkää päivää ja tuo leivän pöytään?

Eli mitä te ajattelette: pienten lasten vanhempien osa-aikatyö – uhka vai mahdollisuus? Teettekö tai oletteko itse tehneet osa-aikaista, miten se on toiminut?

Filosofisia leikkejä

filosofianpäivän esseekilpailun palkintojen jako

Oikeasti lapsillakin oli hauskaa, vaikka mä näytänkin noin ankaralta. Kuva Olli Hakala.

Tänään on lasten oikeuksien päivä. Ja kansainvälinen UNESCON Filosofian päivä. Mulla oli vielä tossa alkuviikosta tarkoitus yhdistää nämä kaksi briljanttiin filosofiseen analyysiin lapsen oikeuksista. Sitten väliin tuli lapset ja yksi oksennustauti, ja filosofia ja filosofian päivän koululaisten esseekilpailun palkintojenjako, johon olin luvannut ohjelmaa. Ja koska se meni etusijalle, niin filosofisen analyysin sijasta saatte tekin nyt filosofisia leikkejä, ainakin tämän yhden.

Filosofiassahan on kysymysten muotoilun lisäksi paljolti kyse argumentoinnista ja pätevien argumenttien muotoilusta. Perusteleminen on siis yksi niitä ajatteluntaitoja, joita filosofiakahviloissa harjoitellaan. Tätä leikkiä voi leikkiä pareittain tai pienessä ryhmässä. Jokaisen pitää vain vastata vuorollaan kysymykseen: kumpi olisit mieluummin ja miksi? Ai kumpi mikä? No esimerkiksi olisitko mieluummin:

  • maan päällä vai vedessä elävä eläin?
  • peukalo vai pikkurilli?
  • pipo vai kengät?
  • kissa vai koira?
  • kaurapuuro vai mustikkakiisseli?
  • auto vai hevonen?
  • juna vai bussi?
  • iloinen vai onnellinen?
  • kynä vai paperi?
  • onnellinen sika vai onneton Sokrates? (no tätä ei ollut lasten listassa)

Perusteluja voi tietysti vaatia menemään pidemmällekin. Jos olisit mieluummin mustikkakiisseli, siksi, että useammat ihmiset tykkäävät mustikkakiisselistä kuin kaurapuurosta, niin miksi sinusta on hyvä asia, että ihmiset tykkäävät sinusta? Se tuntuu mukavalta. Onko mukava tunne sellainen kriteeri, jota voi pitää jotenkin yleispätevästi hyvän kriteerinä? Nelivuotiaalle tämän voi tietenkin muotoilla hieman toisin.

Professori Timo Airaksinen totesti puheessaan, että filosofian ei ole tarkoitus kertoa mitään reaalimaailmasta, se on abstraktia ajattelua, joka kurottaa niin pitkälle kuin mahdollista, sinne, mistä ei kauemmas pääse. Vaikka akateeminen filosofia ja lasten kanssa filosofointi on ihan eri asioita, niin sitä samaa ajattelun riemua niistä molemmista löytyy. Hyvää Filosofian päivää!