”Naisia kiinnostaa vain hömppä”

pääjalkainen liidulla

Liittyykö aiheeseen? No ei, tää tyyppi vain ilahduttaa mua.

Henkilökohtainen on poliittista. Mä en ole ihan varma, mitä se tarkoittaa. Sitä että meidän pienet valinnat vaikuttaa maailmaan? Sitä, että meidän elämässä tapahtuvat asiat on seurausta poliittisista päätöksistä ja yhteiskunnan rakenteista? Vai sitä, että politiikan pitäisi tulla ihmisten tasolle, katsomaan niitä vaikutuksia, mitä niillä päätöksillä on ihmisten jokapäiväiseen elämään?

Mä haluaisin väittää, että äitiysblogeissa henkilökohtainen on hyvinkin poliittista. Ja niinpä tutkimustulokset siitä, että naiset ei lue yhteiskunnallisia blogeja ei pidä paikkaansa*. Tutkijat ei vain ole osanneet tulkita talvihaalarikeskustelun yhteiskunnallisia ulottuvuuksia (ja olen mä toki ihan suoraankin kirjoittanut yhteiskunnallisista aiheista, niin myös monet blogikollegat). Mä ymmärrän, että markkinoijat (ja jossain määrin lukijatkin) haluaa lokeroida blogeja, eikä siksi halua nähdä uusien jouluverhojen välissä esimerkiksi perhe- tai ympäristöpolitiikkaa. Mutta musta lokerointi on tylsää.

Mun mielestä blogien pointti on se, että ne on persoonallisia, kirjoittajansa näköisiä. Tutkimuksen perusteella miehet tykkää lukea asiablogeja, joista saa uutta tietoa, eli ehkä mä sitten olen vain tosi tyypillinen naisbloginlukija, koska mulle asiatietoa olennaisempaa blogissa on kirjoittajan näkökulma ja oma ääni. Jos mä tykkään blogista, niin silloin mä tykkään yleensä siitä kokonaisuutena, tykkään sen bloggaajan tavasta katsoa maailmaa ja kertoa siitä, ja niinpä on oikeastaan aika sama, mistä se kirjoittaa, mua kiinnostaa joka tapauksessa.

Ne blogit, joista mä tykkään käsitteleekin asioita usein aika laajalti, eikä vain yhtä kapeaa osa-aluetta elämästä. Mikä on musta ihan luonnollista, koska mä enimmäkseen luen äitiysblogeja, ja äitiys on kuitenkin aihe, joka koskettaa ihmisen elämässä melkein jokaista asiaa jollain tavalla. Tietysti äitiysblogiakin voi kirjoittaa pitäytymällä vain ja ainoastaan siinä lapsessa ja lapsen hoidossa (mutta silloin onkin ehkä kyseessä vauvablogi), mutta musta juuri äitiysblogiin sopii hyvin myös yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet.

Mun silmissä bloggarin uskottavuutta ei syö se, jos se kirjoittaa sekä kevyemmistä että vakavammista aiheista, ehkä päinvastoin. Tyypit, jotka aina on kamalan vakavissaan ja asiallisia ei musta ole kovin uskottavia, koska ne ei ole aitoja. Kaikki meistä tarvitsee hömppää välillä, mutta kaikilla on myös mielipiteitä ja näkemyksiä ihan tärkeistäkin asioista. Ei naisia kiinnosta pelkkä hömppä, sitä ei vain aina tarvitse lokeroida niin tarkasti.

Tykkäättekö te lukea yhden asian blogeja (ja onko ne silloin nimenomaan asiablogeja)? Tätäkin on tietysti vähän turha kysyä täällä, kun vastaajat ilmeisimminkin lukee myös tällaisia vähän-kaikkea-tyyppisiä blogeja.

*Koko tutkimus löytyy täältä. Kauhean kattavana en sitä pidä; 
mm. blogiportaalia ylläpitävän Aller median tekemä, ja 
osallistujia huhuiltiin mm. kyseisen portaalin 
lifestyle-blogeissa, joten ei ole kovin yllättävää, 
että tutkimukseen osallistujista iso osa oli nimenomaan 
lifestyle-blogien 
lukijoita.

Kun lapsi nukkuu…

kun lapsi nukkuu

Sisaruudessa varmaan parasta on siskonpetissä nukkuminen. En sentään sano, että vanhemmuudessa parasta on, kun lapset nukkuvat siskonpetissään omassa hotellihuoneessaan.

”On se niin söpö. Kun se nukkuu”, mä totesin aikoinaan pikkuveljestäni. Sama pätee toki omiinkin lapsiin. Äitibloggaajien facebook-ryhmässä ideoitiin postaus aiheesta ”Kun lapsi nukkuu” (linkit muihin postauksiin löytyy mainiosta Kaaosta ja kukkamekkoja -blogista) Mä kyllä totesin, että tylsäähän siitä tulee, kun kuitenkin lapsen nukkuessa kaikki vain bloggaa. Niin tietysti itsekin.

Mun lempihetki päivästä on aikainen aamu, kun lapset vielä nukkuu. Silloin mä luen tai selailen nettiä (ja arkiaamuna tietysti laitan samalla aamiaista ja ulkoilutan koiraa ja koetan ehkä jo saada itselleni vaatteita päälle). Tässä yksi aamu törmäsin postausotsikkogeneraattoriin (en siis itse blogannut, mutta luin bloggaamisesta). Pakko oli tietysti heti kokeilla, ja tulokset oli musta niin hulvattomia, että perhe meinasi herätä tyrskintään. Ja päätin, että nämähän on käytettävä.

Mä pistin otsikkokoneeseen aiheiksi lapset, vanhemmuus ja filosofia (toimii valitettavasti vain englanniksi). Sain tulokseksi otsikot:

  1. 15 Best Blogs To Follow About Kids
  2. 14 Misconceptions About Philosophy
  3. History of Kids
  4. The Worst Advice We’ve Ever Heard About Parenting
  5. Why We Love Kids (And You Should Too!)

Tykkään erityisesti tästä kuninkaallisesta me-muodosta. Ja mä varmaan ihan oikeasti käytän nämä kaikki otsikot – toi viimeinen on erityisen kutkuttava.

Mitä te teette lasten nukkuessa? Mulla oli kotiäitivuosina (ja edelleen viikonloppuisin) sääntö, että päiväuniaikaa ei saa (ainakaan kokonaan) käyttää siivoamiseen, vaan se on sitä kuuluisaa Äidin Omaa Aikaa. Tosin nykyään siihen pitää tietysti sovittaa myös esikoinen.

Syystyyliä

syystyyliäTakki Halosen aw’99 -mallistosta, housut Mango, kengät Ecco, myssy ties mistä ja huivi – ah, huivi on ihana blogikorruptiolahja Beck Sönder Gaardilta. Lasten asut on Reimaa (talvihaalareista mä postasinkin jo aikaisemmin).

——-

Perillä-blogin Anu antoi vaikean haasteen: kirjoittaa jostain ihan itselle vieraasta aiheesta, käydä yhden postauksen verran vieraalla maaperällä. Mutta mä en kyllä osaa.

Mä en postaile blogiin päivän asuja, koska mun päivän asut koostuu lähinnä siitä, mitä hygienisyyden nimissä voi edellisen päivän vaatteista laittaa päälleen. Teinivuosien jälkeen mä en ole kauheasti jaksanut intoilla vaatteista, ja sekin vähä into laantui lasten myötä.

Toisaalta mulle ei kyllä ole ihan sama, miltä mä näytän: mä en omassa pukeutumisessa kestä pliisuutta, mitäänsanomattomuutta. Siksi(kin) mulla on usein kirkkaanpunainen paita, että se on aika helppo lääke pliisuuteen. Ja toi turkoosi huivi toimii samalla tavalla.

Kohta keski-ikäisenä äiti-ihmisenä musta tuntuu, että mä en voi (enkä enää haluakaan) laittaa päälleni ihan mitä tahansa. Mutta en mä toisaalta halua ruveta vartavasten pukeutumaan keski-ikäisesti. Koetan luovia kummallisesta klassiseen vältellen sitä keskitietä. Ja toivon, että tyttömäinen tyyli vain kuvastaa mua, eikä näytä naurettavalta tädin päällä.

Äitityyli (onko sitä, pitääkö olla), voisi olla ihan mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi, mutta ei musta taida olla siihen. Harmi, ettei blogeja ollut keksitty 20 vuotta sitten, silloin olisi irronnut päivän asu jos toinenkin.