Joulukalenterin 25. luukku – ranskalaisessa joulupöydässä

ankka

Kuvassa ranskalaisen joulupöydän päätähti.

Ranskassa jouluaterioita on oikeastaan kaksi: ensimmäinen nautitaan jouluaattoiltana myöhään, ja toinen tärkeä ateria on sitten joulupäivän lounas. Yleensä ruoat on sellaisia, että niitä ei voi valmistella etukäteen (niin kuin vaikka laatikoita) muuten kuin tilaamalla lihat ja muut isommat jutut.

Meillä ei mun varhaislapsuuden jälkeen ole kotona syöty perinteisiä jouluruokia. Niitä saatiin kuitenkin aina isoäidin luona viimeistään Tapaninpäivänä, mutta koska ne ei kenenkään meistä lempiruokia ole, niin vanhemmat päätti, että mieluummin laitetaan aikaa ja vaivaa sellaisen aterian laittamiseen, josta kaikki oikeasti tykkää. Usein pöydässä on ollut lampaanpaisti, joskus myös poroa ja kerran joku epäonninen lintu.

Mä en siis Ranskan-jouluinakaan jää kaipaamaan kinkkua ja laatikoita. Viime jouluna esikoinen kuitenkin puhui niin haikeasti riisipuurosta – ja onnistui selittämään, mitä se on – että yhtenä päivänä saatiin jälkkäriksi riz au lait, eli käytännössä valmiiksi makeutettua riisipuuroa. Hyvää oli, ja piilotettiin siihen vielä mantelikin.

Ranskassa jouluaterian koostumus ei ole ihan niin tarkkaan perinteiden määräämä kuin Suomessa, mutta on siinä sellaisia toistuvia elementtejä. Alkuruokana on varsinkin täällä Lounais-Ranskassa ankanmaksaa. Siitä voi tehdä kaikenlaisia nouvelle cuisine -viritelmiä viikunoiden ja piparien kanssa, mutta anoppilassa ollaan yleensä perinteisiä, ja ankanmaksa syödään yksinkertaisesti paahdetun leivän kanssa. Tänä vuonna tosin syötiin peräti hanhenmaksaa, mutta vaikka maku on vähän hienostuneempi, niin se ei musta ehkä ihan ole hintaeron väärtti.

Jostain syystä aina käy niin, että maksaa on hankittu useammasta paikasta (se on siis valmiiksi kypsennetty säilyke, omassa rasvassaan purkissa tai muussa tyhjiöpakkauksessa), ja niinpä niitä päästään vertailemaan. Niissä onkin kyllä eroa, vaikka ei edes olisi kyse supermarketin ankanmaksasta. Joskus miehen isä on itsekin säilönyt maksan, ja se oli kyllä tosi hyvää. Usein voi sitten lisänä olla vielä esimerkiksi savustettua ankanrintaa. Kylmäsavulohi on myös perinteinen joulupöydän herkku, mutta meille sitä ei tarjota, koska mehän asutaan melkein Norjassa, mistä lohet yleensä tulee.

ranskalainen joulupöytä ankkaaTänä vuonna jouluaattoillan aterialla pääruoka oli melkein jokaiselle 12 ruokailijasta erilainen, oli hummeria ja vasikanaivoja ja pihviä ja kampasimpukoita, jokaiselle makunsa mukaan. Joulupäivänä oltiin sitten perinteisempiä ja pääruokana oli  uunissa paistettu hanhi. Me käytiin aatonaattona hakemassa se kotitilaltaan, mikä on kyllä kivaa, vaikka kuvassa esiintyy ankkoja, niin samalla lailla ne hanhetkin siellä tepasteli ulkosalla, nyhti ruohoa ja läiskytteli vettä. Totta kai Ranskassakin on tehotuotantoa vaikka kuinka, mutta onneksi lötyy myös tiloja, joilla eläimet elää ulkosalla. Syynä ei yleensä ole varsinaisesti huoli niiden hyvinvoinnista, vaan se, että ruoasta tulee parempaa kun raaka-aineet tuotetaan hyvin. Lopputuloksena kuitenkin kaikki voittaa.

Joulupöydässä voi olla myös kalkkuna tai chapon (kuohittu kukko) tai täällä päin ankka. Mun suosikki on ehkä ankka, mutta tämänkertainen hanhi oli kyllä oikein onnistunut eikä yhtään kuiva. Joskus tästä uunissa paistamisesta on poikettu ja syöty sen sijaan ankkaa confit, eli omassa rasvassaan säilöttynä. Lisukkeina on miehen perheessä perinteisesti aina öljyssä säilöttyjä ja pannulla paistettuja herkkutatteja, mutta voi olla myös esim. pannulla paistettuja omenakuutioita ja säilöttyjä kastanjoita (mun suosikki).

juustoa

Meidän kaikki lapset ei tykkää kaikesta juustosta, mutta tämä tapaus on ollut suuri homejuustojen ystävä kymmenkuisesta saakka – ranskalaisten ohjeiden mukaan silloin oli sopiva hetki ruveta maistelemaan juustoja.

Jälkiruokaan ei sentään liity ankkaa eikä muitakaan lintuja. Jouluna yleensä syödään sekä juustot että makea jälkiruoka, eli ensin tehdään kierros juustotarjottimella. Siellä on aina miehelle Rocquefortia (mä en ole oppinut tykkäämään siitä) ja mulle Camembertia ja jotain paikallista vuohenjuustoa. Ja lapsille comtéta ja sitten vielä yleensä pari muuta lajia.

ransklainen vuohenjuusto

Cabécou, eli pieniä vuohenjuustoja, kastanjan lehtiin käärityt on pippuroituja.

Perinteinen joulupöydän jälkiruoka on bûche de Noël, jouluhalko, joka on usein sellainen rakastettu inhokki, niin että mulla meni todella monta vuotta ennen kuin pääsin oikeasti maistamaan sitä, kun se aina oli korvattu jollain muulla. Perinteinen bûche on oikeasti kääretorttu, usein voikreemitäytteellä ja suklaakreemillä tai -kermavaahdolla haloksi naamioitu. Niin kuin kakut Ranskassa yleensä, se ostetaan leipomosta. Ja jostain syystä kukaan ei ikinä tajua tilata sitä ajoissa, vaan sitten juostaan jouluaattoaamuna leipomosta toiseen etsimässä kunnollista viidentoista hengen halkoa. Tänä vuonna halko oli pakaste, ja niinpä se syötiin vasta joulupäivänä, koska aattona sitä ei ollut muistettu ottaa sulamaan. Selvittiin sitten pelkillä suklailla.

joulupöydän jälkiruoka

Tämän pakastehalon naamiointi on nyt varsin vaatimaton, yleensä pinta on kreemiä pursottamalla tehty aika uskottavasti kaarnan näköiseksi.

Aterian läpi juodaan tietysti viiniä, meidän joulupöydässä enimmäkseen Cahorsia, koska suku on sieltä kotoisin. Albikin on keskellä viinialuetta, Gaillacia, mutta Gaillac ei ole ihan niin arvostettua. Tosin sen taso on noussut, ja nyt pöytään kelpuutetaan myös yhden luottotilan tuotantoa. Toiset tykkää juoda ankanmaksan kanssa makeaa Sauternia (mm. minä) tai Gaillacin vastaavia, mutta aika usein mennään punaviinillä läpi aterian. Tosin usein voidaan myös aloittaa sampanjalla maljojen nostamiseksi.

Ranskalaisilla aterioilla juominen on kyllä ihan oma taitolajinsa. Halutessaan voi juoda itsensä ihan pöydän alle, sillä juomat ei kyllä lopu kesken, ja kun lasi on tyhjä siihen on aina joku tarjoamassa lisää. Toisaalta on ihan ok heilutella samaa puolilasillista koko ilta, ja anoppi esimerkiksi on täysin absolutisti, vaikka skoolaakin kyllä sampanjalla.

Ja lopuksi päästään kahviin ja suklaakonvehteihin. Mitään perinteisiä joululeivonnaisia ei halkoa lukuunottamatta ole, mutta suklaat kyllä kuuluu jouluun. Tässä vaiheessa perinteisesti on lähdetty keskiyön messuun, mutta me yleensä vain ruvetaan kasaamaan lahjapaketteja kuusen alle, kun on ensin varmistettu, että lapset oikeasti nukkuu sängyissään – joulupukki kun käy tuomassa lahjat kuusen (tai takan) eteen asetettuihin kenkiin yön aikana. Toisikin vain kengällisen, mutta useimmiten tässä vaiheessa todetaan, että taas on karannut mopo yhden jos toisenkin käsistä lasten lahjojen suhteen. Ja sitten vain sänkyyn mahan viereen odottamaan unen tuloa, joka jää ihan liian lyhyeksi, sillä lapset tietysti ryntää kukonlaulun aikaan avaamaan pakettejaan.

IMG_2302.JPGSitten onkin viikko aikaa sulatella ennen uudenvuoden aterioita.

Joulukalenterin 23. luukku – ranskalainen joulukuusi

ranskalainen joulukuusiJoulukuusista on monta koulukuntaa. Ensinnäkin on latvakuusien ja näreiden kannattajat (luokittelusta jo ehkä huomaa, mitä kuusia mun lapsuudenkodissani suosittiin). Tosin nykyään, kun niitä kasvatetaan varta vasten jouluksi eikä vain harvenneta jostain metsän reunasta, niin ne kokonaisetkin on kyllä aika hyviä.

Sitten on kysymys siitä, milloin kuusi laitetaan. Ihmisten ikkunoissa ja parvekkeilla (ja blogeissa) on näkynyt koristeltuja kuusia jo monta viikkoa, eli ilmeisesti monet laittaa kuusen jo ensimmäisenä adventtina. Me käytiin aina ostamassa se aatonaattona, ja nostettiin sisään ja koristeltiin aattona iltapäivällä – sopivan kivaa puuhaa lapsille, kun iltaan on vielä pitkästi.

Meillä on aina ollut kuusessa oikeat kynttilät, vaikka yleisesti kynttiläkysymys on tainnut ratketa sähkökynttilöiden puolelle. Tai sanon meillä, vaikka mullahan ei omassa kodissa ole koskaan ollut joulukuusta, koska joko me on oltu joulua Ranskassa tai sitten lasten ollessa vauvoja mun vanhempien luona Helsingissä. Yksi joulu me ollaan miehen kanssa oltu Suomessa kahdestamme, ja mä kävin jo katselemassa kuusia, mutta me asuttiin silloin Kampissa, ja siellä oli kuuset niin hinnoissaan (jo silloin viime vuosituhannella), että totesin, että jos meinataan syödä jouluna, niin ei oteta kuusta.

No, viimeisten viidentoista vuoden aikana mä olen viettänyt suurimman osan jouluista Ranskassa, ja siellä anoppilassa on tekokuusi. Pari joulua oltiin isotädin luona, ja sinne ostettiin torilta oikea kuusi, mutta muuten se on sama vanha tuttu, joka kaivetaan vintiltä esiin joko meidän tullessa tai joka odottaa jo valmiiksi pystytettynä olohuoneen nurkassa. Niille, jotka ei koskaan ole tutustuneet tekokuuseen lähemmin, niin se siis puretaan osiin säilytyksen ajaksi, oksat nypitään irti, niin se menee pieneen tilaan.

Ekana Ranskan-jouluna mä olin vähän järkyttynyt tekokuusesta, koska mulle ne oli aina edustaneet jonkinlaista mauttomuuden huipentumaa, mutta sittemmin mä olen tottunut siihen (ja ehkä vähän kiintynytkin). Tämä yksilö on aika pieni, mutta muuten ihan kivan mallinen, ja vihreä, ja anoppi on löytänyt sen kirpparilta, eli mä luulen, että nyt kun se on palvellut parikymmentä vuotta (ja saman verran on varmaan vielä edessä), niin se on todennäköisesti kohtuullisen ekologinenkin vaihtoehto, ainakin maassa, jossa joulukuuset on pitkälti tuontitavaraa (niitä tuodaan mm. Belgiasta. Belgia, tuo tunnettu metsäjätti.)

Kuusenkoristeetkaan ei noudata kaikilta osin ihan yhtä puritaanista linjaa kuin mun lapsuudenkodissani, mutta niistäkin mä olen oppinut pitämään. Kummassakaan taloudessa ei kuitenkaan ole ollut mitään tiukkaa teemaa kuusenkoristeiden kanssa, vaan siellä on lasten askartelut eri vuosikymmeniltä sulassa sovussa kaupan pallojen kanssa. Viime jouluna mä olin tosi pettynyt, kun Ranskan-kuusen perinteisistä leppäkerttuvaloista oli lamppu palanut, niin että niitä ei saatu syttymään. Kuuseen ne ripustettiin kuitenkin.

Mitä joulukuusikoulukuntaa te edustatte?