Isoja ja pieniä

kaksoset

Äidin isot pienet. Vai pienet isot?

– Hoo! Äitin peppu iso!

Sinänsä positiivista, että lapsi oli kylppärissä mun aamupesun aikaan, eikä juoksemassa kohti bussipysäkkiä kuten parina edellisenä päivänä. No, kirmattuani perässä väärinpäin päällevedetty pyjama yllä mä olen nyt oppinut pitämään terassin oven lukossa lasten ollessa sisällä. Mutta en nyt tiedä, tarvitsiko mun peppua erityisesti tulla kommentoimaan.

– Äiti iso tyttö, selittää pontevasti toinen.

– Minä iso, minä pyörä, minä lukee, minä juokse lujaa (kyllä, tämä on siis tullut jo todettua) – minä pieni peppu.

Niin, miten sitä voikin samaan aikaan olla niin iso ja niin pieni.

Mitäs totuuksia teidän lasten ja imeväisten suusta on viime aikoina kuultu?

Klikkaa tästä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Ensitapaaminen Lastenklinikalla

Meidän esikoistytär syntyi siis mun raskausmyrkytyksen takia kiireellisellä sektiolla rv 28+2, kuten viime viikolla kerroin. Vauva kiidätettiin Lastenkilinikalle, ja mä vietin sekavan päivän heräämössä  ja nukuin yön synnytyssalissa tarkkailtavana.

Seuraavana amuna oli jo selkeämpi olo. Kysyin kätilöltä, miten vauva voi. Sain puhelimen soittaakseni Lastenklinikalle. Mä en tykkää soittaa puhelimella. En oikein tiennyt mitä sieltä pitäisi kysyä. Soitin kuitenkin, ja iloinen ääni kertoi, että vauva hengittää itse. Huokaisin mielessäni, come on, ei nyt ihan kaikkea tarvitse selittää, kyllä mä tiedän, että vauvatkin hengittää. Vasta viikkoja myöhemmin tajusin, että oli tosiaan aika iso juttu, että sinisenä ja velttona syntynyt vauva oli intuboinnin ja neljän hengityskonetunnin jälkeen ruvennut hengittämään ihan ilman konettakin.

Sektion tehnyt lääkäri tuli käymään, ja selitti, että vauvan arvioitua pienemmän koon (950 grammaa) ja kohdun voimakkaan supistelun takia oli kohtuun täytynyt tehdä poikittaisviillon lisäksi vielä toinen viilto pitkittäin. Tämä hidastaisi paranemista ja tarkoittaisi sitä, että mä en voisi jatkossakaan synnyttää alakautta arven suuremman repeytymäriskin vuoksi. ”Ei se mitään, en mä halua enempää lapsia”, mä ilmoitin. Lääkäri ei viisaasti kommentoinut tähän mitään, vaan kysyi, oliko mulla jotain kysyttävää. “Mikä se raskausmyrkytys oikein on?” mä kysyin, koska tää oli jäänyt mulle edelleen täysin epäselväksi. Se selitti istukan toimintahäiriöstä, joka muodostuu jo raskauden alussa, ja jota ei oikein voida hoitaa muuten kuin poistamalla se istukka – eli synnyttämällä vauva. Mulla oli lisäksi Hellp-syndrooma niminen komplikaatio, joka olisi jatkuessaan tuhonnut maksan. Leikkauspäätös tehtiin, koska sekä mun että vauvan tila rupesi olemaan vaarallisen huono.

Lääkärin mentyä kätilö komensi mut suihkuun. Pääsin jotenkuten avustettuna ylös sängystä ja hoiputtua kylppäriin, jossa onneksi sain rojahtaa istumaan. Takaisin tullessa meinasi silmissä pimetä. Olin menettänyt leikkauksessa verta sen verran, että korkea verenpaine ei enää ollut mikään ongelma.

Illalla mut siirrettiin synnyttäneiden osastolle, pääsin yksinäni kahden hengen huoneeseen. Mun vanhemmat ja veli tuli katsomaan, ja sitten tuli kätilö sanomaan, että jos vain jaksoin istua, mies voisi kärrätä mut pyörätuolissa Lastenklinikalle vauvaa katsomaan. Synnytyksestä oli kulunut 32 tuntia, enkä mä vielä ollut nähnyt vauvaa kertaakaan. Joten toki mä jaksoin istua pyörätuoliin, matka maanalaisia käytäviä pitkin oli suorastaan hilpeä.

Osastolle tultaessa piti pyörätuolista nousta pois, ja mä laahustin ensimmäiseen huoneeseen käytävän varrella. Ovella oli käsidesipullo, mutta mä en tiennyt pitikö kädet ihan oikeasti putsata, enkä sitten putsannut. Jälkeenpäin tuntui kamalalta, kun tajusin, miten tärkeää hygienia siellä on.

Vauva oli kaapissa, niitä oli hämärästi valaistussa huoneessa rivissä viisi. Kaappien takana oli valtava arsenaali erilaisia laitteita, koko ajan kuului tasainen piipitys. Sain tuolin meidän kaapin viereen. Istuin siihen. Kysyin hoitajalta, voiko vauvaa koskea. “Totta kai, sehän on teidän vauva, ei sairaalan.” Musta vastaus oli tyhmä, totta kai se oli meidän vauva, mutta en mä osannut sitä hoitaa kuntoon enkä tiennyt mitä sen kanssa voi tehdä, sairaalassa ne ilmeisesti tiesi. Avasin kaapin luukun ja laitoin käden sisään ja silitin vauvaa. Mun käsi peitti sen koko vartalon, pää ja jalat vain jäi näkyviin. Se oli kokonaan vaalean turkin peitossa. “Hei pikkuötökkä, nyt mä olen tässä”, mä sanoin sille. Sitten mä vain hetken istuin siinä ja itkin. Vauva hengitti, naamari kasvoilla, mutta ihan itse.

Tarina jatkuu ensi viikolla varmaan vielä sen verran, että saadaan sille onnellinen loppu (otsikolla Sairaala-aikaa).

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta  tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Helppoa kevätaskartelua lapsille: paperikukka

Huomasin, että askarteluohjeita ei taas vähään aikaan ole tullutkaan, ja niin ilmeisesti huomasi myös esikoinen, koska viikonloppuna  se taas kysyi, voitaisiinko pienten päiväuniaikaan tehdä joku askartelu. Ongelma on siinä, että mulla on päiväuniaikaan usein muutakin hommaa tehtävänä, joten tarvittaisiin sellaisia askarteluja, joita se voisi tehdä kohtuullisen vähällä ohjeistuksella. No, tällä kertaa löydettiin Pinterestistä tällainen Hands on as we grow -sivuston ohje (siellä on muutenkin paljon kivoja askartelujuttuja), jossa tehdään suodatinpusseista paperikukkia. Näytti kivalta ja riittävän helpolta.

paperikukat

Paitsi että meidän suodatinpussit on ruskeita eikä valkoisia, eikä ne ole sellaisia pyöreän mallisia kuin Amerikassa ilmeisesti käytetään. No, ei se mitään, otettiin talouspaperia ja lapsi leikkasi niitä pyöreiksi. Sitten vain vesiväreillä maalausta (kivan näköistä kun väri imeytyy paperiin ja muodostaa siihen kuvioita), annetaan papereiden kuivua (tätä oli hankala odottaa, me laitettiin kylppärin patterille) ja kiinnitetään varsiin. Paitsi että piipunrasseja löytyi vain kaksi – mutta nyt saatiin käyttöä kuivuneille tusseille, niihin saa teipillä kukan hyvin kiinni ja tulee iloisen värinen varsi. Kiersin yhden varren myös piirustuspaperista, joka maalattiin vihreäksi.

 paperi kukkia

Eli tarvikkeet:

– pyöreitä valkoisia suodatinpusseja tai talouspaperia ja sakset

– vesivärit ja pensseli

– varreksi piipunrasseja, kuivuneita tusseja tai piirustuspaperia (ja teippiä)

askartele paperikukkaKukka siis mytätään keskeltä ja kiinnitetään varteen, joko kieputtamalla piipunrassia sen ympärille tai teippaamalla muu varsi kiinni. Nämä olisi myös kiva äitienpäiväaskartelu, mutta nyt saavat olla muuten vain pöydänkoristeena. Maalausvaihe sopii mainiosti myös taaperoille (varren kiinnittämiseen isommatkin voi tarvita apua), eli hyvä askartelu pienille lapsille, jos haluaa maalauksen tulokset välillä muussa kuin littanassa muodossa.

p.s. Huomenna pidän taas varmaan taukoa, päivällä mä olen töissä ja illalla piirtämässä muutaman sata perhosta ja kaivinkonetta pasilalaislasten poskiin Kevätriehassa.

Edit 29.9.3013 Samalla tekniikalla voi toteuttaa myös syysaskartelua.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.