Kesäohjelmaa koululaisille ja parhaat festarit

kesäohjelmaa koululaisille

”Mitäs te teette kesällä?” kysytään aina kun tavataan tässä vaiheessa vuotta. No mä voin kertoa, mitä mä teen:

28.-29.5. mä olen Maailma kylässä -festareilla Kaisaniemessä vetämässä lasten ja vanhempien filosofiakahvilaa (3-6 -vuotiaille). 12 ensimmäistä paria mahtuu mukaan, eli kannattaa olla ajoissa – mutta siellä on muutenkin tosi paljon lastenohjelmaa, eli varmasti riittää jotain kaikille.

Heinäkuussa me lomaillaan Ranskassa (ja ilmeisesti myös Bilbaossa).

Lomalta tullaan takaisin juuri sopivasti 30.7. pidettäville Skidit festareille, jonne on tulossa Leluteekin non-stop filosofiatyöpaja 2-12 -vuotiaille.

6.8. on Töölönlahdella ilmaiset Lasten festarit, ja paikalla myös filosofiatyöpaja.

Koululaisten vanhemmat yleensä kysyy myös: ”Mites te ootte kesäkuun järjestänyt?” Mulla on nyt siihen kullanarvoinen vinkki: Filo ry:n filosofinen päiväleiri Helsingin keskustassa 1.-3. -luokkalaisille. Facebook-tapahtuma löytyy täältä linkistä, ja sitä saa mieluusti vielä levittää, sillä kakkosleirille 13.-17.6. kaivattaisiin vielä muutamaa osallistujaa, jotta leiri saataisiin toteutettua (ja useampiakin ryhmään mahtuu). Ohjelmassa on filosofisten leikkien, tarinoiden, kyselyn ja keskustelun lisäksi myös aiheiden käsittelyä taiteen keinoin – ja tietenkin lounas, välipala ja leikkiä puistossa. Minä ja pari muuta Filosofiaa lapsille -ryhmiä ohjannutta aktiivia on leirillä ohjaajina.

Eli sellaista kesäohjelmaa tiedossa. Mitäs te teette kesällä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Toukokuun sillat

silta

Helatorstai tulossa, ja monissa kouluissahan on sen jälkeinen perjantai tehty sisään jonain räntäisenä marraskuun lauantaina, niin että tulossa on pitkä viikonloppu. No, Ranskassa on ihan oma terminsä näille pidennetyille viikonlopuille: faire le pont, eli tehdään silta pyhän ja viikonlopun välille. Touko- kesäkuu on näiden siltojen kulta-aikaa sillä pyhäpäiviä riittää: kuukauden aloittaa vappupäivä, heti viikko sen jälkeen 8.5. on toisen maailmansodan päättymisen muistopäivä, sitten tuleekin helatorstai ja satsin kruunaa helluntai, joka Ranskassa on edelleen arkipyhä (aina siis maanantaina).

Tänä vuonnahan ranskalaisilta meni hukkaan kaksi hyvää pyhäpäivää (siltojen rakennusmahdollisuuksista puhumattakaan), kun vappu ja 8.5. osui sunnuntaille. Ranskassa on laskettu, kuinka monen miljoonan tuottavuuslisä näistä kahdesta väliin jääneestä pyhästä tulee – aika paljon se oli. Yleinen mielipide toki oli, että työtätekevää kansaa huijataan.

Lasten koulussa ei kuitenkaan tyydytty odottamaan vuotta 2018, jolloin nämä pyhät osuu tiistaille ja siltoja rakentamalla saadaan kaksi kolmipäiväistä viikkoa peräkkäin. Menetetyt pyhät otetaan takaisin, aloittamalla tänä vuonna helatorstain juhliminen varmuuden vuoksi jo keskiviikkona. Ja sitten jatketaan tietysti perjantaina. Olisikohan sen voinut nimetä joksikin isoäitien juhlaksi? Ei nimittäin näin pitkien siltojen rakentaminen taida muilta luonnistua.

Voiton puolella ollaan, koska mulle tämä ylimääräinen vapaapäivä valkeni jo maanantaina.

p.s. Kuvan silta ei liity tapaukseen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Ihana Helsingin vappu

hattaraa lintsillä

Mä en aina ole tykännyt vapusta niin kauheasti, joskus parikymppisenä sen juhlimiseen liittyi aina paineita siitä, että pitäisi löytää ne parhaat bileet ja pitää niin kamalan hauskaa. Lasten saaminen on kivasti vapauttanut näistä paineista. Helsingin vappu on ihana, varsinkin silloin kun aurinko paistaa. Mies joutui olemaan viikonlopun Turussa töissä, mutta ei sekään niin haitannut, vapussa kun ei ole sellaisia perhejuhlan paineitakaan kuin vaikka joulussa.

Tähän pitäisi nyt ladata toinen toistaan aurinkoisempia kuvia ja pitkä selostus ilmapallojen hankinnasta ja Lasten vapusta Lintsillä ja heräämisestä ilmapallojen kanssa ja piknikeväiden valmistuksesta ja vappumarssista ja Kansalaistorin piknikistä ja loputtomasti naamaan läiskivistä ilmapalloista ja keväisestä Töölönlahdesta ja kesän ensimmäisistä jäätelötötteröistä – mutta antaa olla. Kuvan hattaransyöjä tiivisti tunnelman: ”Tämä on mun ihanin viikonloppu.”

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Paras lasten ikäero ja sosiaalipolitiikka

Lähiömutsi Hanne kirjoitti koskettavasti siitä, millainen mullistus kahden lapsen äidiksi tuleminen on. Kommenteissa ja esimerkiksi tässä Salamatkustajan jutussa samasta teemasta korostuu musta se, miten iso vaikutus lasten ikäerolla on siihen, millaiseksi se kahden (tai useamman lapsen) äitiys muodostuu. Meillähän esikoisen ja kaksosten ikäero on neljä vuotta, mm. siksi, että esikoisen keskosuuden takia me ei haluttu ottaa riskiä toisen pikkukeskosen syntymästä niin kauan kuin esikoinen olisi vielä tosi pieni. No, en ajatellut nyt kirjoittaa siitä, vaan tästä keskustelusta mieleen tulleita muita ajatuksia.

Puuttumatta tässä nyt siihen, että lapsia ei synny tilauksesta ja että monissa perheissä pieni ikäero toimii tosi hyvin (varsinkin kun ensimmäisistä vuosista on selvitty), musta on mielenkiintoista, että Suomessa on sellaisia rakenteellisia juttuja, jotka puskee pieneen ikäeroon. Se, että meillä on kolmen vuoden hoitovapaa, jota käyttää 90% äidit (vedin luvun hatusta, saa kertoa mulle, että olen väärässä ja että nykyään enää 80% hoitovapaasta menee äideille), se että äitiyspäivärahan saa ensimmäisen lapsen mukaan, jos ikäeroa ei tule yli kolme vuotta, se, että nuorten naisten työmarkkina-asema on mikä on ja että (senkin takia) ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin lähes kolmikymppisenä kaikki vaikuttaa.

Mä vertaan Ranskaan – toki siellä monet haluaa lapsille vain parin vuoden ikäeron, koska silloin lapset leikkii luontevasti keskenään ja koko homma menee niin kuin siinä samassa konkurssissa – mutta kyllä tosi paljon siellä kuulee (ja näkee) ikäerona 3-4 vuotta tai enemmän. Suuri osa esikoisen äideistä pitää vanhempainvapaita vain sen kolme kuukautta, mutta pienten lasten hoito on kallista ja paikat on tiukassa. Kaikki 3-vuotiaat sen sijaan saa ilmaisen paikan valtion koulussa. Juuri sen koulun alun takia 3-vuotiaita myös pidetään aika isoina, ne osaa pukea itse, niiden pitää olla vähintään päiväkuivia, ne syö reippaasti eikä paljon istu rattaissa. Eli sellaisen ison kanssa on jo sitten aika helppo handlata uusi vauva. Ja niin toki onkin.

Ranskan vanhempainvapaat ei ole sellainen esimerkki, jota mä toivon Suomeen, mutta kyllä niitä mietittäessä voisi ottaa huomioon myös tän näkökulman. Systeemin pitäisi olla sellainen, että perheet voisi oikeasti tehdä valinnat oman hyvinvointinsa parhaaksi, eikä pelkästään sen mukaan, että näillä valinnoilla saadaan ne päivärahat just riittämään. Mä taidan ruveta kallistumaan siihen, että jonkinlainen vapaiden pakkojako vanhempien välillä voisi olla hyvä malli.

Mitä te ajattelette? Onko teillä nää rakenteelliset jutut vaikuttaneet lasten ikäeroon?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kirjoitatko pöytälaatikkoon? No mä kirjoitan

Mä aloitin ensimmäisen romaanini seitsemänvuotiaana, reteästi kirjoituskoneella. Viimeisen taisin aloittaa kaksikymmentä vuotta sitten. Yhtään siinä välissä aloitetuista ei ole julkaistu, ja viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen en ole sitten yhtään aloittanutkaan.

Tässä neljänkympin kynnyksellä esikoiskirjailijoista suurin osa rupeaa olemaan mua reilusti nuorempia. Katselen niitä ja ajattelen, että helppoahan se noille on. En tiedä, miksei mulle sitten ollut, tai ole.

Vietin helmikuussa iltapäivän Imagen kirjoittajakoulussa (vähän niin kuin työsuhde-etuna). Elina Hirvonen puhui siellä kirjoittamisen sudenkuopista, ja miten niitä voi välttää. Yksi isoimmista sudenkuopista Elinan mukaan (ja tunnistan tämän täysin) on se, että ei koskaan aloita. Että odottaa, että jostain tulee se Täydellinen Inspiraatio, tulee se Suuri Aihe, tulee se Henkeäsalpaavan Loistava Aloitus, ja sitten, niin sittenhän se kirjoittaminen on ihan helppoa.

Mutta koska niitä ei oikeasti ikinä tule, niin parempi on vain ruveta kirjoittamaan, siitä mistä nyt sillä hetkellä tuntuu, että pitäisi kirjoittaa – tai ihan mistä vain, koska kirjoitettu teksti on kuitenkin aina parempi kuin kirjoittamaton, ja kun jotain on paperilla, tekstiä voi ainakin muokata (siteeraan nyt hyvin vapaasti, tekemäni muistiinpanot on jossain ihan hukassa). Koulutuksen jälkeen mä lainasin Elinan omat romaanit (en jostain syystä ollut lukenut aikaisemmin), ja vähän masennuin; niissä kyllä totisesti oli suuria aiheita ja teksti oli tosi viimeiseen saakka hiottua.

Mutta jotain jäi kytemään. En tiedä, oliko inspiraatio ihan Täydellinen, mutta yksi iltapäivä auringon häikäistessä auton tuulilasin läpi se iski: sisäoppilaitosromaani.

Mä olen tänä vuonna kaivanut 9-vuotiaalle esikoiselle kirjahyllystä mun vanhat tyttökirjat, joista suurin osa on mun äidin vanhoja, ja osa sellaisia, joita mun isoäiti on lukenut. Eevan luokka, St.Ursula-koulun tytöt, Setä Pitkäsääri ja muut. Mä rakastin niitä alakoululaisena (ja olen lukenut ne moninaiset kerrat vielä aikuisenakin), ja kaikkein eniten niitä, missä oltiin sisäoppilaitoksessa. Yksi syy siihen, miksi mä lähdin vaihto-oppilaaksi Ranskaan oli se, että siinä vaihto-ohjelmassa asuttiin sisäoppilaitoksessa. Mä en tiedä, miksi mä en ole aikaisemmin ajatellut, että kirjoittaisin omista sisäoppilaitoskokemuksistani, mutta nyt se tuli kuin valaistuminen: se kirja, joka mun pitää kirjoittaa, on tyttökirja, sisäoppilaitosromaani.

Niinpä mä pari viikkoa sitten istuin illalla keittiön pöydän ääressä, hahmottelin lasten värikynillä aiheita, henkilöitä ja tapahtumia ja naputin sitten pari sivua tarinaa. Kyseessä ei ole se Suuri Aihe (jonka puuttumista mä olen kaksikymmentä vuotta ihmetellyt) ja aloitus oli kaikkea muuta kuin Henkeäsalpaavan Loistava, mutta aloitinpahan kuitenkin. Ja meinaan jatkaa. Vaikka se ei ehkä koskaan valmistu, vaikka se todennäköisesti ei koskaan etene mun koneelta minnekään, vaikka siitä ei ainakaan tule maailmankirjallisuuden merkkiteosta, vaikka sen kirjoittamiseen menee kallisarvoista aikaa. Koska mä haluan olla sellainen ihminen joka kirjoittaa, myös tarinoita, jotka on kirjoitettu vain kirjoittamisen ilosta.

Löytyykö teiltä pöytälaatikkotekstejä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kasvomaalaus vaihe vaiheelta: keijukainen

keijukainen kasvomaalaus ohje

Kerta kiellon päälle: nyt seuraa kasvomaalausohje keijukaiselle. Itse asiassa edellisen dinosaurus kasvomaalauksen mä sain tehdä, koska lupasin, että sitten se voidaan pestä pois ja tilalle saa keijun. Siksi lapsen pohjaväri on myös kevyesti vihertävä.

Tämä on kuitenkin hyvin helppo pestä pois ja aika nopea ja helppo tehdäkin, eli sopii ihan arkikeijukaisellekin.

kasvomaalaus keijukainen

Aloitetaan tekemällä otsalle kolme pisaraa vaaleammalla violetilla ja poskille kaksi.

kasvomaalaus malli keijukainen

Pisaroiden välit täytetään tummemmalla violetilla, poskille taas tulee vähän sydämen muotoiset vaaleammalla violetilla.

kasvomaalaus ohje lapsille keiju

Otsakuvion päälle tupsutellaan sienellä kevyesti valkoista.

kasvomaalauksia keiju

Lopuksi vielä koristellaan valkoisella.

Lisää kasvomaalausohjeita Leluteekistä löytyy täältä linkistä. Ja lisää löytyy myös kasvomaalien valmistajan Snazaroon ohjeista joista tähänkin otin mallia.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.