Tampere Jazz Happening 2017 top 5

stars_group_copyright_michal_junbglut

Se on täällä taas! Tampere Jazz Happening, eräs kotimaisen festivaalikalenterin kirkkaista kiintopisteistä, alkaa tänään. Järjestyksessään 36. jazzkokoontuminen Tampereella esittelee  ajankohtaisen, mutta samalla syvän ikiaikaisen ohjelman. Myös omassa top-5-koonnissani on sekä uudempia tuttavuuksia että legendoja.

1) Lucia Cadotsch “Speak Low”
Törmäsin sveitsiläislähtöisen laulaja Lucia Cadotschin Speak Low -yhtyeeseen ensi kertaa vuoden 2014 XJAZZ-festivaalilla Berliinissä. Sekä Cadotsch että hänen yhtyeensä muut jäsenet, ruotsalaiset Otis Sandsjö ja Petter Eldh, asuvat Berliinissä. Yhtye käsittelee debyyttilevyllään puhkikuluneita jazz-standardeja täysin uudella otteella luoden esimerkiksi Slow Hot Windin, Speak Low’n ja Don’t Explainin freesiksi uudelleen nykyjazziksi, joka akustisuudessaankin hengittää modernin elektronisen musiikin vaikutteita.

2) VIRTA
Jos et ole vielä nähnyt Svart Recordsilla erinomaisen Hurmos-albumin julkaissutta VIRTA-yhtyettä, on nyt hyvä aika korjata tilanne. Bändi soittaa keikkansa intiimin Telakan syövereissä – paikassa, joka luo myös omanlaisensa haasteen laajaa soonista kangasta täyttävälle soundille.

3) Nik Bärtsch’s Mobile
Nik Bärtsch on persoonallinen pianisti-säveltäjä Sveitsistä. Ninjahenkisesti pukeutuva ja ajatteleva Bärtsch on ehkä parhaiten tunnettu Ronin-yhtyeensä myötä, mutta Tampereelle saapuu varsin mielenkiintoinen akustinen kvartetti, “rituaalista groovemusiikkia” omien sanojensa mukaan esittävä Mobile. Bärtsch kuuluu legendaarisen ECM-levymerkin nuoremman polven luottonimiin.

4) The Fifth Man
Brittisaksofonisti Evan Parker on koonnut tämän uuden yhtyeen ilmeisesti varta vasten Tampere Jazz Happeningiin. Bändi lupaa “laajentaa trion ‘kamarimusiikkia’ prosessoimalla ja tilaa manipuloimalla isommaksi soinniksi laajempaa äänentoistosysteemiä hyödyntäen”. Taivas varjele mitä sieltä tulee…

5) Digelius
Eräs Jazz Happeningin kiintopisteitä on jo iät ja ajat ollut levykauppa Digeliuksen myyntipiste ja siellä iloisena päivystänyt Ilkka “Emu” Lehtinen. Lehtisen yllättävä kuolema vain vajaa kaksi viikkoa ennen festivaalia jätti koko jazz-yhteisön shokkiin, jonka käsittely jatkunee vielä kauan. Emun perustama kotimaisen musiikkielämän instituutio Digelius jatkaa toimintaansa ja on läsnä myös tämän vuoden Tampere Jazz Happeningissa.

Tampere Jazz Happening 2.–5.11.
Lisätiedot ja koko ohjelma

Kommentit (1)
  1. *2.-5.11.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *