Musica Nova top 5

musicanovabanner

Musica Nova on tapahtuma, joka täyttää tyhjiön. Kokeellista nykymusiikkia ei tässä mittakaavassa kuulla todellakaan liikaa Helsingissä. Vajaan parin viikon rupeaman aikana loskaisen(?) kaamoskaupungin herättävät henkiin toinen toistaan seikkailullisemmat esitykset, joiden aikana kuullaan avantgardesoundeja klasarista elektronisen musiikin muotoihin ja paljon siltä väliltä. Jotain mahdollisuuksien rajattomuudesta kertoo se, että eräs esitettävistä teoksista luetaan auki ainoastaan konseptina.

Tapahtumaa ensimmäistä kertaa luotsaava saksalaiskapellimestari André De Ridder on tiimeineen koonnut ohjelmiston, jota voi lähestyä oikeastaan mistä kohtaa tahansa aina jotain uutta ja jännittävää löytäen. Kuulokuvia poimii päällimmäiset kalenterimerkinnät biennaalin laajasta tarjonnasta.

1) s t a r g a z e + Matthew Herbert / G Livelab su 5.2. klo 20
Elektronisen musiikin suurhahmo Matthew Herbert lukee teoksensa The Music, eli kertoo millainen albumi ”voisi olla”, mielenkiintoinen klasarikollektiivi s t a r g a z e esittää Boards of Canadaa yhdessä Suomen avarakatseisimman jazzrumpalin Teppo Mäkysen kanssa ja soittaa myös Dawn of Midi -yhtyeen visionäärin Qasim Naqvin uuden teoksen. Ei siis aivan tavanomainen helmikuinen sunnuntai-ilta.

2) Tyondai Braxton Solo / G Livelab pe 3.2. klo 21:30
”Matikkarokin” superbändi Battlesista tutuksi tullut toisen polven kokeilijamuusikko Tyondai Braxton tekee soolouraansa iloisesti pirskahtelevien fosforisoundien kaitsijana. Miehen albumi HIVE1 antaa odottaa todella paljon soolokeikalta, jolta ei oikeastaan kannata odottaa mitään tiettyä.

3) defunensemble & Islaja / WHS Teatteri U:NI:ON la 11.2. klo 21:30
Kaksi kotimaista luottonimeä lyö hynttyyt yhteen ihanan tunnelmallisessa WHS-teatterissa. Ei ihmekään, että konsertti keräsi uteliaita loppuunmyydyn salillisen verran jo pian Novan ohjelmajulkistuksen jälkeen.

4) Le Noir de l’Étoile / Temppeliaukion kirkko ke 8.2. klo 21
Tämän kirkkokonsertin ohjelmistossa on perinteisempien klasarisäveltäjien ohella mm. The National -yhtyeestä tutun Bryce Dessnerin teos Tenebre, jossa sämplätään Sufjan Stevensin lauluraitoja. Kronos-jousivartetille alunperin tehdyn sävellyksen esittää konsertissa Kamus Quartet. Illan nimikkokappaleen puolestaan tulkitsee loistelias perkussioryhmä Osuma Ensemble, ja Helsingin Kamarikuoro ottaa käsittelyynsä György Ligetin Lux Aeteran, jota kuultiin aikoinaan Avaruusseikkailu 2001 -elokuvassa.

5) Lukas Ligeti: Delta Space / Musiikkitalon Camerata-sali pe 10.2. klo 19 
Lukas Ligeti on Tyondai Braxtonin tavoin kuuluisan isänsä varjoista omille siivilleen nouseva toisen polven musiikkinero. Lyömäsoittaja-säveltäjän musiikissa on afrikkalaisiin musiikkiperinteisiin viittaavaa kiehtovaa hypnoottisuutta.

Musica nova Helsinki 1.–12.2.2017
Lisätiedot ja koko ohjelma.

Tampere Jazz Happening top 5

paalnilssen-lovelargeunit0900p

Marraskuun alku on harmaa. Kuljen kadulla laahustaen ja liiskaantuneita vaahteranlehtiä potkiskellen. Tiistai-iltapäivä on mitäänsanomaton ja epälegendaarinen. Sitten muistan: viikonloppuna on Tampere Jazz Happening!

Loka-marraskuun taitteessa pyhäinpäivän viikonloppuna jo 34 kertaa järjestetty Happening on muodostunut syystalven valopilkuksi ja tehnyt rokkikaupunki Mansesta yhdeksi viikonlopuksi paitsi Suomen jazzkapitaalin, myös arvostetun kansainvälisen kohtaamispaikan. Tampereella voidaan hyvin ja artistit haluavat palata festivaalille. Näin myös yleisö, joista merkittävä osa on tapahtumassa perinteisesti joka vuosi käyvää jengiä. Uuttakin ryhmää mahtuu onneksi mukaan ja olemassa oleviin kiinnekohtiin on helppo tykästyä.

Tampere Jazz Happening järjestetään Telakan, Pakkahuoneen ja Klubin muodostamassa jazzin Bermudan kolmiossa, jonne solahtaessaan saattaa hetkellisesti menettää ajan ja paikan tajunsa. Digeliuksen Emu myy Pakkahuoneen ja Klubin välisessä aulassa levyjä ja toimii eräänlaisena Happening-tunnelman kulminaatiopisteenä. Jos et tiedä mitä mennä kuuntelemaan, tiedustele asiaa Emulta ja saat varmasti suosituksen.

Musiikki Jazz Happeningissä on vuosien varrella ymmäretty aika usein free jazziin kallellaan olevaksi, mutta itse asiassa kattaus on vuosittain erittäin laaja ja jazzin eli alatyylit hyvin huomioiva. Mukana on yleensä sekä nousevia starboja että etabloituneita legendoja, niin tänäkin vuonna. Venueista Pakkahuone saattaa jättää kylmäkiskoisen tunnelman, mutta intiimi ja yleensä täyteen ahdettu Telakka tarjoaa sille oivan vastapainon. Klubi on jostain näiden välimaastosta ja toimii esityspaikkana myöhäisilloissa. Muulloin siellä voi hengähtää hetken ja kuulostella jazzvirtauksia muiden kävijöiden kanssa kuulumisia vaihdellen – tärkeä osa välittömän ja yhteisöllisen festivaalin tunnelmaa.

Ohessa Kuulokuvia-blogin top 5 -poiminnat tämän vuoden ohjelmistosta.

1) The Necks
Legendaarinen australialaistrio rakentaa jokaisen keikkansa kokonaan improvisoiden. Musiikki alkaa kuin tyhjästä ja valtaa noin tunnin mittaisen kestonsa aikana koko tajunnan maagisen varmasti. The Necksillä on erittäin harvinainen kyky vääristää aikaa musiikillaan. 30-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä yhtye esiintyy Suomessa paitsi Tampereella, myös Helsingin G Livelabissa 14.11. Juhlan kunniaksi on hyvä paikka ottaa kuunteluun vuoden 1986 debyyttilevy Sex.

2) Verneri Pohjola Plays Pekka Pohjola
Kotimaan ehdottomiin jazz-starboihin lukeutuva trumpetisti Verneri Pohjola ottaa käsittelyynsä legendaarisen ja edesmenneen isänsä, basisti Pekka Pohjolan musiikin. Nuorempi Pohjola on koonnut elokuussa Viapori Jazzissa ensi kertaa kuultua projektia varten nimekkään kvintetin, joka ei tyydy toisintamaan kanonisoituja alkuperäisteoksia, vaan etsii niihin jatkuvasti uusia kulmia.

3) Steve Lehman Octet
Nykistä Tampereelle saapuva alttosaksofonisti ja säveltäjä Steve Lehman kuuluu jazzin uudistajiin. Hänen tuore albuminsa
Sélébéyone näytti seuraavan tason jazzin ja hiphopin fuusiossa, mutta tällä kertaa Lehmania kuullaan oktettikokoonpanon kanssa. ”Jazzin merkittävimmäksi ajattelijaksi” tituleerattu artisti ottaa varmasti ilon irti mainetekoihin valmiista kahdeksan hengen henkilöstöstään.

4) Jazzliiton Juhlaorkesteri
Suomen Jazzliitto on koonnut 50-vuotisen historiansa kunniaksi viiden Yrjö-palkinnon voittaneen muusikon superbändin. Yrjö myönnetään vuosittain vuoden kotimaiselle jazzmuusikolle ja Juhlaorkesteri koostuu aiemmista voittajista. Mikko Innanen, Teemu Viinikainen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen saavat Tampereella lauteille seurakseen samassa tilaisuudessa julkistettavan vuoden 2016 Yrjö-palkitun.

5) Charles Lloyd Quartet
Tapasin kerran Charles Lloydin ja hän oli yllättävän nihkeä, paikoin jopa miltei vihamielinen haastattelijaansa kohtaan. No, tästä huolimatta fonistilegenda lukeutuu niihin elämää suurempiin jazzhahmoihin, joiden keikalle kannattaa tilaisuuden tullessa etsiytyä. Lloydin mukana ovat tällä kertaa pianisti Gerald Clayton, basisti Reuben Rogers ja rumpali Kendrick Scott – kukin alansa ehdottomia huippuja. Toisin kuin monien muiden pioneerien kohdalla, Lloydilla on vanhoilla päivillään vielä rutkasti annettavaa taiteellisesti. Tässä näytteeksi levytys kappalesta Go Down Moses parin vuoden takaa.

Tampere Jazz Happening 3.–6.11.
Lisätiedot ja koko ohjelma

Kuva: Maarit Kytöharju

Flow Festival top 5

Flow Festival 2015 Saturday 15th of August 2015 (c) Jussi Hellsten www.jussihellsten.com www.facebook.com/jussihellstenphotography

Kevät 2004. Olen opiskelijavaihdossa Hampurissa. Saan Suomesta viestin, jonka mukaan brittiräppäri Ty, soul-laulaja Marlena Shaw, DJ-kollektiivi Jazzanova ynnä muut esiintyvät Helsingissä ”jollain uudella festivaalilla, Nuspirit Helsinki Festival tai joku tollane”. Se kuulosti käsittämättömältä. Olin tottunut siihen, että suomifestareilla pitää kahlata läpi tuntikausien perushevikavalkadit saadakseen kuunnella omia suosikkejaan – jos joku niitä uskalsi buukata. Yhtäkkiä tämä uusi tapahtuma valoi peruskivensä rakastamani epämääräisesti määriteltävän ”rytmimusiikin” ympärille. Ymmärsin, että jotain uutta oli syntymässä ja ostin lipun heti kun se oli mahdollista.

Flow04 oli hieno elämys, mutta jälkikäteen ajateltuna en tietenkään silloin ymmärtänyt, miten määrittävä tekijä kyseisestä tapahtumassa tulisi sekä omassa elämässäni että koko Suomen musiikkiskenessä. Flow aloitti uuden aallon festariaikakauden. Nykyään kaikki muutkin panostavat tarjoiluihin ja alueen viihtyvyyteen.

Yllättävien, mutta loogisten sattumuksien kautta sain mahdollisuuden olla mukana tekemässä Flow’ta useissa eri rooleissa vuosina 2008-14. Näin näkemyksellisen ydinporukan kasvattavan Flow’n intiimistä klubifestarista Suomen halutuimmaksi tapahtumabrändiksi. Sain kokea aamuseitsemään venyvien ohjelmajulkistusaattojen uupumuksen ja täydellisesti menneen festariviikonlopun sunnuntai-illan nostatuksen. Festivaalityö on kaikkia ääripäitä laimentamattomana – erittäin raskasta ja todella antoisaa. Kokemuksen jälkeen on helppo todeta, että arvostan suuresti tapahtumajärjestäjiä, niin huikeisiin mittasuhteisiin paisuneessa nyky-Flow’ssa kuin muuallakin.

Kasvaessaan Flow’sta on tullut helposti vähäteltävä, mutta mielestäni vielä helpommin rakastettava. Panostus suurempiin headlinereihin ei ole tapahtunut ohjelman syvyyden kustannuksella. Helsinkiin tullaan elokuussa kaukaa ulkomailta Flow’n takia ja syystäkin. Harva tapahtuma yhdistää maailmanlaajuisesti helpon lähestyttävyyden, ajan hermolla olemisen, historian tuntemuksen ja vanhan kunnon ”hyvän meiningin” yhtä vaivattoman oloisesti. Design-anti ei ole päälleliimattua vaan oikeasti osa konseptia. Päävisionääri Tuomas Kallion ja muun tiimin ohjelmabuukkaukset pitävät sisällään harvinaislaatuisen osuvasti valitun spektrin huomionarvoista musiikkia stadionluokan popista mikroskooppiseen avantgardeen. Ja mikä parasta, kaikki on kenen tahansa festivaalivieraan löydettävissä.

Viikonloppuna koetaan jälleen kerran hyvin todennäköisesti paras Flow tähän asti. Minulle Flow’n seuraaminen alusta asti sekä yleisön että tekijän näkökulmasta on opettanut kenties olennaisimpana asiana sen, että oikeasti innovatiivinen tapahtuma on jatkuvasti elävä taideteos. Sen on pakko olla aina paras tähänastisista ja rima nousee koko ajan. Nostalgian aika on vasta viimeisen festarin jälkeen.

Ai mitäkö odotan itse eniten tältä vuodelta? No, esimerkiksi näitä esityksiä:

1) ANOHNI: Hopelessness
Antony Hegartyn ja supertuottajakaksikko Oneohtrix Point Neverin sekä Hudson Mohawken poliittisesti kantaaottava eepos tuntui aluksi kylmältä ja etäiseltä. Sen jälkeen 4 Degreesin kivitalon kokoinen biitti, Drone Bomb Men julistuksellisuus ja Marrow’n kuiskutteleva imu ovat vieneet mennessään. Olen valmis.

2) Ata Kak
Flow’ssa parasta on täydellisesti kohdilleen osuvat tunnelmat esityksen ja kontekstin kohdatessa. Balloon 360 -lava on oma suosikkini venueista ja yleensä meininki huipentuu siellä loppuillasta afrikkalaisten musiikkien parissa, niin nytkin. Aiemman Flow-vieras Awesome Tapes From African tallista löytyvä Ata Kak saa mahdollisuuden olla tämän vuoden yllätystärppi.

3) Jeff Mills
Ennuste lupaa täydellistä myrskyn silmää myös teknomessias Jeff Millsin setille rustiikkisessa Voimalassa lauantaina viimeisessä slotissa. ”Techno interests me.” 

4) olemisen sietämätön keveys
Toisinaan Flow’n suhteen puhutaan ”valinnan vaikeudesta”, ”ikävistä päällekkäisyyksistä” ja ”festarisuorittamisesta, kun siellä on niin paljon nähtävää”. Ehdotan toista näkökulmaa: mene ihan minne tahansa. Normiperjantaina laatumusan etsiminen baarista toiseen hortoilemalla voi olla vaikeaa, Flow’ssa se on jopa niin helppoa, että sitä ei muista oikein kunnolla arvostaa. Sitä paitsi, tämän yleiskohdan alle saan ovelasti ujutettua monta muuten top 5 -listan ulkopuolelle jäävää olennaista suositusta kuten Kamasi Washington, LaraajiIan William Craig, Voices from the Lake, Jukka Eskola Soul Trio, Hercules & Love Affair, Teddy’s West Coasters, Thee Oh Sees, Myttys ja niin edelleen…

5) hengailu ja moikkailu
Flow’ssa näkee paljon tuttuja. Siis todella paljon. Jos tiiviiseen ohjelmaan jää mitään rakoja, aion käyttää sen hengaillen ja moikkaillen.

Flow Festival Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.
Lisätiedot ja koko ohjelma

ps. Käsittelen Flow’ta myös keskiviikkoillan NIVEXXX-ohjelmassani Radio Helsingissä klo 21 alkaen.

pps. Hyvä tapa tutustua festariantiin on kuunnella Flow’n kokoamaa Spotify-listaa.

Kuva: Jussi Hellsten