Le Guess Who? – kolme huutomerkkiä

lgw_tim_van_veen

Hollannissa asioita ei jätetä puolitiehen. Kun jotain on, sitä on erittäin paljon. Utrechtissa 10.–13.11. järjestetty kymmenes Le Guess Who? -festivaali ilmensi tätä eetosta hyvin. Festivaalin ohjelmistoon kuului neljän päivän aikana yhteensä noin 120 bändiä, pari leffaa, muutama kirppis, yksi alafestivaali ohjelman sisällä ja vielä ympäri kaupunkia levittäytynyt hollantilaisia kykyjä esitellyt toinen festari Le Mini Who?. Samaan aikaa Utrechtissa järjestettiin myös maailman suurimmat levymessut.

Tapahtuman pääpaikkana toimiva TivoliVredenburg on itsessään melkoinen megakompleksi ja sanalla sanoen ”päräyttävin” musiikkivenue, jossa olen vieraillut. Helsinkiläinen voisi ymmärtää asian vaikka niin, että Kulttuuritalo, Tavastia, Kuudes linja ja Korjaamo laitettaisiin saman korkeuksiin nousevan katon alle ja heitettäisiin kaupan päälle vielä uskottava ravintola. Tivoli-keikkojen lisäksi oli vielä, kuinkas muutenkaan, kymmenkunta muuta esityspaikkaa ympäri kaupunkia.

Varsinainen musiikkiohjelmisto oli kuin erittäin hyvin kultivoitu levykokoelma, josta voi poimia tarkasti valikoiden tai summan mutikassa melkein mitä vaan klassikoista harvinaisuuksien kautta mielenkiintoisimpiin uutuuksiin. Le Guess Who? on festivaali, jossa jokaisella keikalla on oma merkityksensä – myös niillä, jotka eivät lunasta kaikkia odotuksia.

Ohessa poimintana kolme isoa onnistujaa tämän vuoden tapahtumasta, jonka taustat voit kerrata täältä.

cate_le_bon_jan_rijk

Cate Le Bon
Walesista kotoisin oleva Cate Le Bon herätti mielenkiintoni Mug Museum -albumillaan vuonna 2013, mutta jätti Crab Day -uutukaisellaan hieman etäiseksi. Aion antaa levylle ansaitun toisen mahdollisuuden festariviikonlopun kiistattomiin kohokohtiin kuuluvan keikan myötä. Nelihenkinen bändi soitti millintarkasti ja samaan aikaan rennon irtonaisesti. Le Bon oli liiderinä hillityn suvereeni. Liian usein uuden indierockin perusongelmaksi muodostuvasta valjusta lavaolemuksesta ei ollut tietoakaan, vaan levyllä ajoittain taustalle vaipuva musiikki tuli iholle, rokkasi ja liikutti. Olen varma, että jatkuvasti katsekontaktia yleisöönsä hakenut Cate Le Bon lauloi juuri minulle.

Kuuntele: Mug Museum

©Jelmer de Haas

Good Sad Happy Bad
Mystinen Good Sad Happy Bad tunnettiin ennen nimellä Micachu & The Shapes, jonka levyn nimi puolestaan oli Good Sad Happy Bad. Hämmentävää? Ehkä hieman, mutta juuri tällaista pakan sekoitusta voi odottaa nerokkaalta brittiartistilta Mica Leviltä. Livenä GSHB osoitti, että kaikki lähtee rummuista. Bodarin atleettisuudella taotun jyräävän biitin päälle voidellaan stoner-kitaraa ja leikkisiä synakuvioita. Täydellisesti terästetty musiikillinen perunamuusi on valmis nautittavaksi. Mausteena erittäin hyvin kokonaisuutta täydentävä introvertin mystisuuden sumu. Konserttiseurani summasi asian hyvin: ”Tuntuu, että nuo bändin välispiikit on lähinnä tarkoitettu heille itselleen.”

Kuuntele: Micachu & The Shapes – Good Sad Happy Bad

©Jelmer de Haas

Junun featuring Shye Ben Tzur, Jonny Greenwood & The Rajasthan Express
Le Guess Who?:n todellinen pommi räjähti kalkkiviivoilla. Radioheadin monipuolisesti briljantti kitaristi Jonny Greenwood esitteli yhteistyöprojektinsa säveltäjä Shye Ben Tzurin ja intialaisen The Rajasthan Express -kokoonpanon kanssa. Luonteva yhdistelmä veivasi ja reivasi festarisunnuntain päätökseen hurmoshenkisesti. The Rajasthan Expressin muusikot juhlivat tiensä yleisön halki lavalle soittaen keikalla muutamaankin otteeseen toistunutta teemakappalettaan Junun. Alusta asti oli selvää, että nyt ollaan juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Junun ilmensi koko tapahtuman välitöntä henkeä hyvin. Jos homma toimii, se toimii. Silloin muusikoiden taustastoorilla tai muilla muuttujilla ei ole mitään sen suurempaa väliä. Le Guess Who? päättyi ansaitusti isoon huutomerkkiin.

Kuuntele: Junun

Seuraava Le Guess Who? järjestetään Utrechtissa 9.–12.11.2017. Lisätiedot tapahtuman Facebook-eventissä.

Kuvat: Tim van Veen (yleiskuva), Jan Rijk (Cate Le Bon), Jelmer De Haas (GSHB, Junun)

10 kysymystä: Le Guess Who?

collage-final-poster

Kä-sit-tä-mä-tön!!! Siinä ainoa sana, jolla pystyn kuvaamaan Hollannin Utrechtissa 10.–13.11. järjestettävän Le Guess Who? -festivaalin esiintyjälistausta. Kyseessä on musanörtin unelma – ja niin paljon enemmän. Ai niin, mainitsinko jo sen, että samaan aikaan festarin kanssa Utrechtissa järjestetään maailman suurimmat levymessut?

Lyhyesti kyse on tästä: Neljä ultrakiinnostavaa kuraattoria Wilco, Julia Holter, Suuns ja Savages on rakentanut oman LGW?-ohjelmansa ja lisäksi luvassa on erittäin laaja ”general program”. Pelkästään omia suosikkejani löytyy listalta siinä määrin, että shortlist-luettelon esittelemisen sijaan suosittelen tsekkaamaan koko kattauksen täältä. Kaikkea ihanaa löytyy mielin määrin indiestä avantgardeen ja elektronisesta musiikista alt countryyn. Suomesta mukana on varmasti hyvin tähän viitekehykseen soveltuva Lau Nau. Tapahtuma levittäytyy neljän päivän aikana ympäri Utrechtin keskustaa erilaisiin keikkapaikkoihin ja myös harvemmin musiikkiesityksiin käytettäviin lokaatioihin. Festivaalivieraiden yöpyminen järjestetään laivahotellissa.

Kymmenvuotista taivaltaan juhlistavan festivaalin perustajiin kuuluva Bob Van Heur vastasi kymmeneen Kuulokuvia-kysymykseen. Ja jos Utrechtin-reissu ei tällä kertaa parin päivän onnistu, niin kannattaa ainakin ottaa kuunteluun festivaalin mainio Spotify-lista.

1. Mikä on Le Guess Who? ja kuinka kaikki alkoi?

Le Guess Who? alkoi vuonna 2007, jolloin kyseessä oli paljon nykyistä pienimuotoisempi, kanadalaista musiikkia esittelevä tapahtuma. Nimen alkuun valikoitui “Le” kanadanranskalaista osuutta kuvaamaan ja mukana oli bändi nimeltään The Guess Who, joka tunnettiin hitistään American Woman (ja jota luultiin usein amerikkalaisyhtyeeksi). Kysymysmerkki puolestaan edustaa monien festarillamme esiintyvien bändien tuntemattomuutta.

2. Miten olette valinneet ohjelmakuraattorit ja kuinka työskentely heidän kanssaan on edennyt?

LGW?:n buukkausissa ei noudateta mitään tiettyä kaavaa, joten homma menee aina hieman eri lailla ja se on hyvä asia. Kutsumme artistikuraattoreiksi tekijöitä, jotka inspiroivat sekä meitä itseämme että tapahtuman yleisöä. Kurattorin on oltava joku, jonka visio ja musiikillinen sivistys syventävät festarin antia. Kuraattorit toimittavat meille toivelistansa, jota pyrimme toteuttamaan mahdollisimman hyvin. Joskus myös ehdotamme heille sopivia nimiä, mutta yleensä artistikuraattorit päättävät esiintyjät itse.

3. Entä niin sanottu “yleisohjelma”, miten se kootaan?

Sen kokoaminen aloitetaan kunhan olemme nähneet, mitä kuraattorit valitsevat. Oman ohjelmabuukkauksemme tarkoitus on täydentää kurattooreiden valintoja ja toimia siten eräänlaisena vastapainona heidän kokoamilleen ohjelmakokonaisuuksille. Meillä on omat pitkäaikaiset esiintyjäunelmamme ja löytömme, joita yritämme päästä esittelemään. Aina lopulta se kuuluisa “gut feeling” ratkaisee ja tällä metodilla on nähdäkseni pärjätty varsin hyvin tähän mennessä.

4. Minkälainen artisti on mielestäsi ihanteellinen buukkaus ohjelmistoonne? Mitä ominaisuuksia haette?

Hyvä kysymys. Konteksti vaikuttaa aina, joten mitään tiettyä vastausta tähän ei ole. Pyrimme löytämään artisteja, jotka eivät ehkä ole kovin tunnettuja, mutta ansaitsisivat enemmän huomiota mielestämme. Silloin LGW? voi toimia myös ponnahduslautana. Emme ajattele kokonaisuutta pääesiintyjien kautta, vaan yritämme luoda tilanteen, jossa musiikkia voisi ymmärtää paremmin. Suosikit ovat kullekin kävijälle yksilöllisiä.

5. Minkälainen alusta Utrecht on tapahtumalle?

Utrecht on täydellisen kokoinen kaltaisellemme festivaalille. Kaupunki on pieni, mutta upea ja kaikkialle voi kävellä. Festarin käytössä on jo aika monia esityspaikkoja ja niiden määrä tuntuu olevan edelleen kasvussa. Samoin Utrecht kasvaa ja uutta luovaa toimintaa on kaupungissa paljon. Tämä sopii hyvin festivaalimme fiilikseen. Yhteistyö on kaiken avain.

6. Miten valitsette esityspaikat?

Osa venueista on tunnettu muutenkin keikkapaikkoina ja sitten on sellaisia mestoja, joita on vaan yksinkertaisesti mahdoton olla käyttämättä. Eräs näistä on Janskerk, mielettömän upea, enimmillään 650 henkilöä sisäänsä vetävä kirkko kaupungin keskustassa. Yritämme jatkuvasti löytää uusia paikkoja, jotka voisivat toimia keikkapaikkoina. Se on päätavoitteemme: kehittyä jatkuvasti.

7. Tänä vuonna juhlitaan kymmenettä Le Guess Who? -festivaalia. Miltä saavutus tuntuu ja kuinka tapahtuma on kasvanut vuosien varrella?

Alussa emme aavistaneet, että tapahtuma jatkuisi näin kauan, mutta kaikki tuntuu yhä uudelta ja tuoreelta näiden vuosien jälkeenkin. Kaksi vuotta sitten uudesta Tivoli Vredenburgista tuli tapahtuman päämaja ja se avasi melkoisen mahdollisuuksien kavalkadin. Festarin koko kaksinkertaistui kertarysäyksellä ja käyttöön tuli uusia, hieman spesifimpiä tiloja. Vanhan Tivoli-rakennuksen fiilistä kaipaan yhä, mutta se kai liittyy vain kehityksen kanssa elämiseen. Tapahtuman kasvaessa myös järjestäjäporukan kunnianhimo lisääntyi ja niin kauan kun uusia unelmia syntyy, yritämme parhaamme mukaan saada ne toteutumaan. Pahinta olisi vain toteuttaa jotain valmista formaattia, joten pyrimme pitämään homman freesinä.

8. Pystytkö nimeämään jonkin henkilökohtaisen huippukohdan vuosien varrelta?

Huh, niitä on niin paljon… Todella haastava kysymys. Vuorokauden mittainen drone-katsaus oli huippu, varsinkin kun olin unelmoinut konseptin toteuttamisesta jo vuosia, ja lopulta mukaan saatiin William Basinskin ja Stephen O’Malleyn kaltaisia supernimiä. Turkkilaisen Seldan esiintyminen kaksi vuotta sitten on toinen ehdoton helmi. Oli mahtavaa pystyä toteuttamaan paitsi festarikeikka, myös livelevy, joista molemmat osaltaan nostivat esille tuntemattoman, mutta legendastatuksen ansaitsevan artistin tekemistä.

9. Mitä Utrechtissa kannattaa nähdä ja tehdä (jos aikaa jää festarin ohella)?

No tietenkin maailman suurimmat levymessut, se on ihan must kaikille levydiggareille. Utrecht on myös De Stijl -taidesuuntauksen kotipaikka, joten kannattaa vierailla Rietveld-Schröder-Housessa, jos taide kiinnostaa. Julkaisemme Treasure Guide -nimistä festivaalilehteä ilmaiseksi ja sieltä löytyy lisää vinkkejä, joten sellainen kannattaa poimia mukaan.

10. Yksi syy, miksi jokaisen mitäisi vierailla Le Guess Who? -festareilla?

Sanoisin, että paras syy on koko festivaali, jossa voi päästä sisälle vierailevien kuraattoreiden musiikilliseen ajatteluun ja jossa voi kokea Elza Soaresin ja Patty Watersin kaltaisten legendojen harvinaislaatuisia keikkoja. Ja toki sieltä löytyy myös Digable Planets. Ja Swans. Ja Dinosaur Jr. Ja punklegenda The Exin oma festivaali festivaalin sisällä, jossa on mukana etiopialaista sirkusta, neljän tunnin freejazz-sessiot Han Benninkin ja Ken Vandermarkin kaltaisten tekijöiden kanssa. Ja ilmainen sisarfestivaali Le Mini Who, jossa voi kuulla parhaita nousevia hollantilaisia bändejä. Ja Jujun, eli Radioheadin Jonny Greenwoodin projekti intialaisen suurorkesterin kanssa. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Onhan siinä syytä jo kerrakseen.

Le Guess Who? Utrechtissa, Hollannissa 10.–13.11.
Lisätiedot ja koko ohjelma

Winter Jazzfest NYC

File Jan 17, 2 23 07 PM

New York on maailman jazzpääkaupunki. Merkittävä osa kansainvälisesti arvostetuista jazzmuusikoista asuu metropolissa tai sen liepeillä. Vuonna 2005 showcase-tapahtumana startannut vuotuinen Winter Jazz -festivaali on noussut New Yorkin jazzvuoden kohokohdaksi ja samalla myös Pohjois-Amerikan ja koko globaalin jazz-skenen seuratuimpien tapausten joukkoon. 13.–17. tammikuuta 2016 järjestetyn festivaalin mittava esiintyjäkaarti on samalla oiva katsaus siihen, mitä amerikkalainen jazz on tällä hetkellä. Listalta löytyy urkuri Lonnie Smithin ja Sun Ra Arkestran kaltaisia klassikkonimiä, ajan hermolla operoivia nousevia artisteja kuten rumpali Makaya McCraven ja multi-intrumentalisti Matana Roberts, sekä luovinta vaihettaan elävää jazzin ydinryhmää à la trumpetisti Avishai Cohen, saksofonisti Colin Stetson tai basisti Christian McBride.

New York antaa Winter Jazzille vireän leikkikentän ja suurtapahtuma tuntuu monin paikoin yllättävän kotikutoiselta. Suuri syy tähän on esityspaikkojen kirjo ja festivaalin painottuminen isojen areenoiden sijaan lukuisille pienille klubeille erityisesti Greenwich Villagen alueella. Toiminnan fokus on vahvasti perjantai- ja lauantai-illoissa, jolloin järjestetään niin sanottu Winter Jazz Marathon. Kymmenet yhtyeet levittäytyvät yhteensä yhteentoista eri esityspaikkaan ja jazzfanilla on miettimistä oman aikataulunsa rakentamisessa. Venuehin kuuluivat tänä vuonna mm. klubit Le Poisson Rouge, Zinc Bar ja The Bitter End, musiikinopetusta tarjoavan The New School of Manhattanin auditoriot ja Washington Squarella sijaitseva kaikuisa Judson Church.

Esityspaikkaratkaisut olivat pääosin toimivia, mutta merkille pantavaa oli keikkamestojen vähäinen somistustuotanto. Pikkuruinen Winter Jazz -lakana näytti orvolta kirkon suurella seinällä ja musiikkikoulun auditoriossa ECM-levymerkin showcasessa tunnelma oli kuin yliopiston luennolla, vaikka haasteellisesta tilasta olisi saattanut pienellä vaivalla saada melko mukavankin. Koen, että puutteellisessa asettelussa oli kyse enemmänkin amerikkalaistyylisestä suoraviivaisuudesta kuin viitsimättömyydestä tai osaamattomuudesta.

Jälkikäteen ajateltuna Winter Jazz antoi paljon, mutta samalla ohjelmasta jäi merkittävä osa kokematta. Toisaalta pystyin välttämään erityisesti aiemmin vaarana olleen päättömän sekoilun paikasta toiseen ja ajan tuhlaamisen jonoissa keikkapaikkojen ulkopuolella. Ohessa muutama huomionarvoinen elämys tältä vuodelta ja yksi poiminta myös virallisen ohjelman ulkopuolelta.

File Jan 16, 4 33 55 PM

Avishai Cohen Quartet / New School Tishman Auditorium, pe 15.1.

Suomessakin vieraillut trumpetisti Avishai Cohen (siis eri henkilö kuin hieman tunnetumpi basisti Avishai Cohen) esiintyi Winter Jazzissa müncheniläisen suurlevymerkki ECM:n showcasessa. Kahtena iltana Fifth Avenuella sijaitsevan New Schoolin auditorion haltuun ottanut ECM Records marssitti lavalle timantinkovan ja erittäin ajankohtaisen artistikatraan, joka kristallisoi perjantaina osuvasti sen, miksi visionäärituottaja Manfred Eicherin julkaisuja seuraamalla voi ymmärtää jotain jazzin nykytilasta. Tammikuun lopulla ECM-debyyttinsä Into the Silence julkaissut Cohen sai rinnalleen osaavan yhtyeen, joka näytti mitä soljuva bändisoitto jazzissa voi parhaimmillaan olla. Cohenin pohdiskeleva soittotyyli on herättänyt vertauksia Miles Davisiin ja hänen rauhalliset sävellyksensä aukeavat hitaasti, pelmahtaen täyteen kukkaansa juuri sopivissa kohdin. Cohenin kvartetti on herkkää, modernia jazzmusiikkia parhaimmillaan. ”Ei ole olemassa täydellistä hetkeä tai täydellistä nuottia”, miettii Cohen tällä lyhyellä dokumenttivideolla summaten paljon siitä hauraan kauniista epävarmuudesta, joka tekee israelilaistrumpetistin musiikista erittäin oleellista nykyjazzia.

Keikan jälkeen törmäsimme ystäväni kanssa konserttipaikan aulassa Helsingin-vierailluillaan tutuksi tulleeseen rumpali Nasheet Waitsiin. Hän oli ehtinyt hädin tuskin pakata symbaalinsa Cohen-keikan jäljiltä ja oli jo juoksemassa toiseen konserttipaikkaan. ”Hey, great to see you guys out here”, Waits ehti huikata kiirehtiessään toiselle illan neljästä keikastaan. Pelin henki on New Yorkin kaltaisessa jazzin suurkaupaupungissakin on selvä: vahvaan maineeseen nousseilla luottomuusikoilla riittää kysyntää ja välillä tuntuu, että puolet bändeistä pyörii samojen usein käytettyjen ”rivimiesten” varassa. Kilpailu on kovaa ja keikoista pidetään kiinni kynsin hampain.

File Jan 17, 2 15 23 PM

Mark Turnet Quartet / New School Tishman Auditorium, pe 15.1.

Toinen ECM-illan superbändeistä oli saksofonisti Mark Turnerin johtama kvartettikokoonpano, jossa puhallinrivissä bändiliiderin rinnalla kuultiin yllä mainittua trumpetisti Avishai Cohenia. Myös basisti Joe Martin ja etenkin rumpali Marcus Gilmore kuuluvat Nykin jazzpiirien vakiokalustoon. Analyyttisen oloinen Turner on teknisesti huipputasoa, omassa ilmaisussaan jopa kliinisen oloinen ja viileän etäinen. Mainiona vastinparina Turnerille toimii Cohen, jonka soitto on hauraan introspektiivistä ja voimakkaaseen tunneilmaisuun perustuvaa. Kvartetin geometrisen linjakas musiikki perustuu saksofonin ja trumpetin hitaasti aukeaviin melodisiin linjohin, ajoittaisiin raivokkaampiin pyrskähdyksiin ja rytmisektion tasaisen varmasti nakuttavaan pulssiin. Näistä elementeistä syntyy monikerroksista ja vektoriskaalautuvaa jazzia. Näytteen tästä tarjoaa vaikkapa kvartetin erinomaiselta Lathe of Heaven -levyltä löytyvä kappale The Edenist.

sunra2_kuulokuvia

Sun Ra Arkestra / Judson Church, la 16.1.

Jazzin kaikkien aikojen suurin astromystikko Sun Ra alias Herman Blount siirtyi maasta ”takaisin Saturnukseen” vuonna 1993, mutta hänen kuuluisa Arkestransa jatkaa maailmanlaajuista avaruusjazzmissiotaan edelleen. Kimaltaviin kaapuihin pukeutunutta joukkoa on bändiliiderin poismenon jälkeen johtanut nykyään 91-vuotias saksofonisti Marshall Allen, joka on kuulunut Sun Ran posseen jo 1950-luvun lopulta saakka. Vuoden 2016 Sun Ra Arkestra tuntuu kanonisoidun yhtyesoundinsa ansiosta lähinnä kummalliselta avantgardejazz-bilebändiltä. Winter Jazzissa Arkesteri esiintyi Judson Churchissa, jonka kakofoninen kirkkoakustiikka antoi big bandin toismaailmalliseen musiikkiin vielä oman säväyksensä. Superklassikko Door of the Cosmos aloitti noin tunnin mittaisen, kolmesta kosmisesta jamikappaleesta koostuneen setin, jonka loppua kohden osa jazzmaratonin uuvuttamasta yleisöstä alkoi jo hiljalleen valua ulos kirkon ovista. Keikan alkupuolella estottomasti tanssahdellut jazzkansa oli reihakkainta Winter Jazz -yleisöä, johon tänä vuonna törmäsin.

Off-WJF: Nick Mazzarella Trio / Manhattan Inn, to 14.1.

New Yorkissa tapahtuu jazzin saralla toki silloinkin, kun päähuomio on Winter Jazzissa. Tänä vuonna mielenkiintoisin sivubongaus oli Brooklynin hämyisässä Manhattan Innissä festariviikon torstaina esiintynyt chicagolaisen alttosaksofonisti Nick Mazzarellan triokokoonpano. Ultraviolet-albumillaan viime vuoden parhaiden jazzlevyjen pinoon kevyesti loikannut trio esiintyi intensiivisesti erittäin keskittyneelle yleisölle. Eräs pitkätukkainen mieshenkilö istui lattialla ja keinui koko keikan ajan edestakaisin kuin transsissa, leveästi hymyillen.

Winter Jazz: www.winterjazzfest.com

Festivaalikuvat: Bart Babinski