Tampere Jazz Happening top 5

paalnilssen-lovelargeunit0900p

Marraskuun alku on harmaa. Kuljen kadulla laahustaen ja liiskaantuneita vaahteranlehtiä potkiskellen. Tiistai-iltapäivä on mitäänsanomaton ja epälegendaarinen. Sitten muistan: viikonloppuna on Tampere Jazz Happening!

Loka-marraskuun taitteessa pyhäinpäivän viikonloppuna jo 34 kertaa järjestetty Happening on muodostunut syystalven valopilkuksi ja tehnyt rokkikaupunki Mansesta yhdeksi viikonlopuksi paitsi Suomen jazzkapitaalin, myös arvostetun kansainvälisen kohtaamispaikan. Tampereella voidaan hyvin ja artistit haluavat palata festivaalille. Näin myös yleisö, joista merkittävä osa on tapahtumassa perinteisesti joka vuosi käyvää jengiä. Uuttakin ryhmää mahtuu onneksi mukaan ja olemassa oleviin kiinnekohtiin on helppo tykästyä.

Tampere Jazz Happening järjestetään Telakan, Pakkahuoneen ja Klubin muodostamassa jazzin Bermudan kolmiossa, jonne solahtaessaan saattaa hetkellisesti menettää ajan ja paikan tajunsa. Digeliuksen Emu myy Pakkahuoneen ja Klubin välisessä aulassa levyjä ja toimii eräänlaisena Happening-tunnelman kulminaatiopisteenä. Jos et tiedä mitä mennä kuuntelemaan, tiedustele asiaa Emulta ja saat varmasti suosituksen.

Musiikki Jazz Happeningissä on vuosien varrella ymmäretty aika usein free jazziin kallellaan olevaksi, mutta itse asiassa kattaus on vuosittain erittäin laaja ja jazzin eli alatyylit hyvin huomioiva. Mukana on yleensä sekä nousevia starboja että etabloituneita legendoja, niin tänäkin vuonna. Venueista Pakkahuone saattaa jättää kylmäkiskoisen tunnelman, mutta intiimi ja yleensä täyteen ahdettu Telakka tarjoaa sille oivan vastapainon. Klubi on jostain näiden välimaastosta ja toimii esityspaikkana myöhäisilloissa. Muulloin siellä voi hengähtää hetken ja kuulostella jazzvirtauksia muiden kävijöiden kanssa kuulumisia vaihdellen – tärkeä osa välittömän ja yhteisöllisen festivaalin tunnelmaa.

Ohessa Kuulokuvia-blogin top 5 -poiminnat tämän vuoden ohjelmistosta.

1) The Necks
Legendaarinen australialaistrio rakentaa jokaisen keikkansa kokonaan improvisoiden. Musiikki alkaa kuin tyhjästä ja valtaa noin tunnin mittaisen kestonsa aikana koko tajunnan maagisen varmasti. The Necksillä on erittäin harvinainen kyky vääristää aikaa musiikillaan. 30-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä yhtye esiintyy Suomessa paitsi Tampereella, myös Helsingin G Livelabissa 14.11. Juhlan kunniaksi on hyvä paikka ottaa kuunteluun vuoden 1986 debyyttilevy Sex.

2) Verneri Pohjola Plays Pekka Pohjola
Kotimaan ehdottomiin jazz-starboihin lukeutuva trumpetisti Verneri Pohjola ottaa käsittelyynsä legendaarisen ja edesmenneen isänsä, basisti Pekka Pohjolan musiikin. Nuorempi Pohjola on koonnut elokuussa Viapori Jazzissa ensi kertaa kuultua projektia varten nimekkään kvintetin, joka ei tyydy toisintamaan kanonisoituja alkuperäisteoksia, vaan etsii niihin jatkuvasti uusia kulmia.

3) Steve Lehman Octet
Nykistä Tampereelle saapuva alttosaksofonisti ja säveltäjä Steve Lehman kuuluu jazzin uudistajiin. Hänen tuore albuminsa
Sélébéyone näytti seuraavan tason jazzin ja hiphopin fuusiossa, mutta tällä kertaa Lehmania kuullaan oktettikokoonpanon kanssa. ”Jazzin merkittävimmäksi ajattelijaksi” tituleerattu artisti ottaa varmasti ilon irti mainetekoihin valmiista kahdeksan hengen henkilöstöstään.

4) Jazzliiton Juhlaorkesteri
Suomen Jazzliitto on koonnut 50-vuotisen historiansa kunniaksi viiden Yrjö-palkinnon voittaneen muusikon superbändin. Yrjö myönnetään vuosittain vuoden kotimaiselle jazzmuusikolle ja Juhlaorkesteri koostuu aiemmista voittajista. Mikko Innanen, Teemu Viinikainen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen saavat Tampereella lauteille seurakseen samassa tilaisuudessa julkistettavan vuoden 2016 Yrjö-palkitun.

5) Charles Lloyd Quartet
Tapasin kerran Charles Lloydin ja hän oli yllättävän nihkeä, paikoin jopa miltei vihamielinen haastattelijaansa kohtaan. No, tästä huolimatta fonistilegenda lukeutuu niihin elämää suurempiin jazzhahmoihin, joiden keikalle kannattaa tilaisuuden tullessa etsiytyä. Lloydin mukana ovat tällä kertaa pianisti Gerald Clayton, basisti Reuben Rogers ja rumpali Kendrick Scott – kukin alansa ehdottomia huippuja. Toisin kuin monien muiden pioneerien kohdalla, Lloydilla on vanhoilla päivillään vielä rutkasti annettavaa taiteellisesti. Tässä näytteeksi levytys kappalesta Go Down Moses parin vuoden takaa.

Tampere Jazz Happening 3.–6.11.
Lisätiedot ja koko ohjelma

Kuva: Maarit Kytöharju

10 kysymystä: Peter Brötzmann

peter_broetzmann2

Saan sähköpostiini kuvan, jossa vanha mies tuijottaa tietokoneen ruudun takaa eroottisen kuvataiteen ympäröimänä. Hän on Peter Brötzmann, 74-vuotias saksalainen saksofonisti ja klarinetisti, free jazzin legenda. Brötzmannin oma levymerkki Brö julkaisi miehen debyyttilevyn For Adolphe Sax vuonna 1967 ja sen jälkeen raivokkaasta soittotyylistään tunnettu artisti on kasvattanut mainettaan tasaisesti nousten eurooppalaisen improvisoidun musiikin klassikkonimeksi. Brötzmann saapuu Helsinkiin 17.2. ja esiintyy amerikkalaisartisti Heather Leigh’n kanssa duona Muissa Maailmoissa -tapahtuman ja Mental Alaska -klubin yhteistuotannossa Korjaamolla.

Minkälaista Brötzmannin musiikki sitten on? Ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni on totaalinen. Kuulijan roolina on vastaanottaa suoraa energiaa ja antautua Brötzmannin kanavoiman sensuroimattoman fonivirran vietäväksi. Myös kuvataiteilijana toimiva Brötzmann esiintyy aktiivisesti sekä omien yhtyeidensä kanssa että vierailijana erilaisissa kokoonpanoissa, mutta konteksti ei yleensä pysty muuttamaan hänen soittotyyliään vähemmän tunnistettavaksi. Riippumatta siitä, rakastaako vai vihaako Brö-saundia, sitä on mahdoton jättää huomiotta. Vai mitä tuumaat esimerkiksi vuonna 1968 julkaistusta Machine Gun -klassikosta?

Nyt Brötzmann saa lavalle seurakseen kitaristi-säveltäjä Heather Leigh’n, jonka tuore albumi I Abused Animal valittiin mm. kokeellisen musiikin ykkösmedia Wiren arvostetussa vuoden levyt -koonnissa sijalle viisi. Brötzmann ei itse ohessa olevassa meilihaastattelussa analysoinut duon soundia kovinkaan monisanaisesti, joten esimakua Helsingin-keikalle voi hakea esimerkiksi tästä klipistä.

Kuulokuvia tavoitti kiireiseksi tunnustautuneen Peter Brötzmannin 10 kysymyksen kera.

1. Missä olet juuri nyt ja millä fiiliksillä?

Olen kotitoimistossani (kts. kuva yllä). En aio kertoa sinulle fiiliksistäni.

2. Jos voisit palata vuoteen 1967, minkä neuvon antaisit nuorelle itsellesi debyyttilevysi nauhoituksissa?

En mitään. Se meni hyvin.

3. Mitä levyistäsi suosittelisit henkilölle, joka ei ole koskaan kuunnellut musiikkiasi?

Low Life, joka on duolevy Bill Laswellin kanssa tai Schwartzwaldfahrt, joka on duo Han Benninkin kanssa.

4. Mikä on mielestäsi dokumentaation rooli improvisoidussa musiikissa?

Ainoastaan se, mitä seuraavaksi tapahtuu on tärkeää. Odotan innolla esiintymisiä Heather Leigh’n kanssa.

5. Miten konteksti (esimerkiksi keikkapaikka) vaikuttaa esiintymiseesi?

Pidän yhä soittamisesta akustisesti, joten tilan akustiikalla on tärkeä osansa. On hyvä, jos yleisö suhtautuu esiintyjään tietyllä kunnioituksella. Samalla on muistettava se, että yleisö on vain yhtä hyvä kuin esiintyjä itse, eli pitää olla vakuuttava onnistuakseen.

6. Miten luonnehtisit suhdetta instrumenttiisi?

Pidän hyvin toimivista funktionaalisista laitteista. Ne kehittävät oman kauneutensa.

7. Mikä on mielestäsi parasta keikkailemisessa?

Hyvien tyyppien kanssa hengailu ja työskentely.

8. Entä mikä on kiertue-elämän ikävin puoli?

Typerät ihmiset lentokentillä.

9. Esiinnyt Helsingissä Heather Leigh’n kanssa. Miten kuvailisit teidän kahden välistä lavadynamiikkaa?

Hän on nainen. Minä olen mies.

10. Kenen muusikon kanssa haluaisit aloittaa yhteistyön?

He ovat kaikki kuolleet.

Muissa maailmoissa & Mental Alaska esittävät:
Peter Brötzmann & Heather Leigh (DE/US)
Arttu Partinen & Sami Pekkola
ke 17.2. klo 20, Kulttuuritehdas Korjaamo
tapahtuma Facebookissa

Soldier Of The Road from The Wire Magazine on Vimeo.

Winter Jazzfest NYC

File Jan 17, 2 23 07 PM

New York on maailman jazzpääkaupunki. Merkittävä osa kansainvälisesti arvostetuista jazzmuusikoista asuu metropolissa tai sen liepeillä. Vuonna 2005 showcase-tapahtumana startannut vuotuinen Winter Jazz -festivaali on noussut New Yorkin jazzvuoden kohokohdaksi ja samalla myös Pohjois-Amerikan ja koko globaalin jazz-skenen seuratuimpien tapausten joukkoon. 13.–17. tammikuuta 2016 järjestetyn festivaalin mittava esiintyjäkaarti on samalla oiva katsaus siihen, mitä amerikkalainen jazz on tällä hetkellä. Listalta löytyy urkuri Lonnie Smithin ja Sun Ra Arkestran kaltaisia klassikkonimiä, ajan hermolla operoivia nousevia artisteja kuten rumpali Makaya McCraven ja multi-intrumentalisti Matana Roberts, sekä luovinta vaihettaan elävää jazzin ydinryhmää à la trumpetisti Avishai Cohen, saksofonisti Colin Stetson tai basisti Christian McBride.

New York antaa Winter Jazzille vireän leikkikentän ja suurtapahtuma tuntuu monin paikoin yllättävän kotikutoiselta. Suuri syy tähän on esityspaikkojen kirjo ja festivaalin painottuminen isojen areenoiden sijaan lukuisille pienille klubeille erityisesti Greenwich Villagen alueella. Toiminnan fokus on vahvasti perjantai- ja lauantai-illoissa, jolloin järjestetään niin sanottu Winter Jazz Marathon. Kymmenet yhtyeet levittäytyvät yhteensä yhteentoista eri esityspaikkaan ja jazzfanilla on miettimistä oman aikataulunsa rakentamisessa. Venuehin kuuluivat tänä vuonna mm. klubit Le Poisson Rouge, Zinc Bar ja The Bitter End, musiikinopetusta tarjoavan The New School of Manhattanin auditoriot ja Washington Squarella sijaitseva kaikuisa Judson Church.

Esityspaikkaratkaisut olivat pääosin toimivia, mutta merkille pantavaa oli keikkamestojen vähäinen somistustuotanto. Pikkuruinen Winter Jazz -lakana näytti orvolta kirkon suurella seinällä ja musiikkikoulun auditoriossa ECM-levymerkin showcasessa tunnelma oli kuin yliopiston luennolla, vaikka haasteellisesta tilasta olisi saattanut pienellä vaivalla saada melko mukavankin. Koen, että puutteellisessa asettelussa oli kyse enemmänkin amerikkalaistyylisestä suoraviivaisuudesta kuin viitsimättömyydestä tai osaamattomuudesta.

Jälkikäteen ajateltuna Winter Jazz antoi paljon, mutta samalla ohjelmasta jäi merkittävä osa kokematta. Toisaalta pystyin välttämään erityisesti aiemmin vaarana olleen päättömän sekoilun paikasta toiseen ja ajan tuhlaamisen jonoissa keikkapaikkojen ulkopuolella. Ohessa muutama huomionarvoinen elämys tältä vuodelta ja yksi poiminta myös virallisen ohjelman ulkopuolelta.

File Jan 16, 4 33 55 PM

Avishai Cohen Quartet / New School Tishman Auditorium, pe 15.1.

Suomessakin vieraillut trumpetisti Avishai Cohen (siis eri henkilö kuin hieman tunnetumpi basisti Avishai Cohen) esiintyi Winter Jazzissa müncheniläisen suurlevymerkki ECM:n showcasessa. Kahtena iltana Fifth Avenuella sijaitsevan New Schoolin auditorion haltuun ottanut ECM Records marssitti lavalle timantinkovan ja erittäin ajankohtaisen artistikatraan, joka kristallisoi perjantaina osuvasti sen, miksi visionäärituottaja Manfred Eicherin julkaisuja seuraamalla voi ymmärtää jotain jazzin nykytilasta. Tammikuun lopulla ECM-debyyttinsä Into the Silence julkaissut Cohen sai rinnalleen osaavan yhtyeen, joka näytti mitä soljuva bändisoitto jazzissa voi parhaimmillaan olla. Cohenin pohdiskeleva soittotyyli on herättänyt vertauksia Miles Davisiin ja hänen rauhalliset sävellyksensä aukeavat hitaasti, pelmahtaen täyteen kukkaansa juuri sopivissa kohdin. Cohenin kvartetti on herkkää, modernia jazzmusiikkia parhaimmillaan. ”Ei ole olemassa täydellistä hetkeä tai täydellistä nuottia”, miettii Cohen tällä lyhyellä dokumenttivideolla summaten paljon siitä hauraan kauniista epävarmuudesta, joka tekee israelilaistrumpetistin musiikista erittäin oleellista nykyjazzia.

Keikan jälkeen törmäsimme ystäväni kanssa konserttipaikan aulassa Helsingin-vierailluillaan tutuksi tulleeseen rumpali Nasheet Waitsiin. Hän oli ehtinyt hädin tuskin pakata symbaalinsa Cohen-keikan jäljiltä ja oli jo juoksemassa toiseen konserttipaikkaan. ”Hey, great to see you guys out here”, Waits ehti huikata kiirehtiessään toiselle illan neljästä keikastaan. Pelin henki on New Yorkin kaltaisessa jazzin suurkaupaupungissakin on selvä: vahvaan maineeseen nousseilla luottomuusikoilla riittää kysyntää ja välillä tuntuu, että puolet bändeistä pyörii samojen usein käytettyjen ”rivimiesten” varassa. Kilpailu on kovaa ja keikoista pidetään kiinni kynsin hampain.

File Jan 17, 2 15 23 PM

Mark Turnet Quartet / New School Tishman Auditorium, pe 15.1.

Toinen ECM-illan superbändeistä oli saksofonisti Mark Turnerin johtama kvartettikokoonpano, jossa puhallinrivissä bändiliiderin rinnalla kuultiin yllä mainittua trumpetisti Avishai Cohenia. Myös basisti Joe Martin ja etenkin rumpali Marcus Gilmore kuuluvat Nykin jazzpiirien vakiokalustoon. Analyyttisen oloinen Turner on teknisesti huipputasoa, omassa ilmaisussaan jopa kliinisen oloinen ja viileän etäinen. Mainiona vastinparina Turnerille toimii Cohen, jonka soitto on hauraan introspektiivistä ja voimakkaaseen tunneilmaisuun perustuvaa. Kvartetin geometrisen linjakas musiikki perustuu saksofonin ja trumpetin hitaasti aukeaviin melodisiin linjohin, ajoittaisiin raivokkaampiin pyrskähdyksiin ja rytmisektion tasaisen varmasti nakuttavaan pulssiin. Näistä elementeistä syntyy monikerroksista ja vektoriskaalautuvaa jazzia. Näytteen tästä tarjoaa vaikkapa kvartetin erinomaiselta Lathe of Heaven -levyltä löytyvä kappale The Edenist.

sunra2_kuulokuvia

Sun Ra Arkestra / Judson Church, la 16.1.

Jazzin kaikkien aikojen suurin astromystikko Sun Ra alias Herman Blount siirtyi maasta ”takaisin Saturnukseen” vuonna 1993, mutta hänen kuuluisa Arkestransa jatkaa maailmanlaajuista avaruusjazzmissiotaan edelleen. Kimaltaviin kaapuihin pukeutunutta joukkoa on bändiliiderin poismenon jälkeen johtanut nykyään 91-vuotias saksofonisti Marshall Allen, joka on kuulunut Sun Ran posseen jo 1950-luvun lopulta saakka. Vuoden 2016 Sun Ra Arkestra tuntuu kanonisoidun yhtyesoundinsa ansiosta lähinnä kummalliselta avantgardejazz-bilebändiltä. Winter Jazzissa Arkesteri esiintyi Judson Churchissa, jonka kakofoninen kirkkoakustiikka antoi big bandin toismaailmalliseen musiikkiin vielä oman säväyksensä. Superklassikko Door of the Cosmos aloitti noin tunnin mittaisen, kolmesta kosmisesta jamikappaleesta koostuneen setin, jonka loppua kohden osa jazzmaratonin uuvuttamasta yleisöstä alkoi jo hiljalleen valua ulos kirkon ovista. Keikan alkupuolella estottomasti tanssahdellut jazzkansa oli reihakkainta Winter Jazz -yleisöä, johon tänä vuonna törmäsin.

Off-WJF: Nick Mazzarella Trio / Manhattan Inn, to 14.1.

New Yorkissa tapahtuu jazzin saralla toki silloinkin, kun päähuomio on Winter Jazzissa. Tänä vuonna mielenkiintoisin sivubongaus oli Brooklynin hämyisässä Manhattan Innissä festariviikon torstaina esiintynyt chicagolaisen alttosaksofonisti Nick Mazzarellan triokokoonpano. Ultraviolet-albumillaan viime vuoden parhaiden jazzlevyjen pinoon kevyesti loikannut trio esiintyi intensiivisesti erittäin keskittyneelle yleisölle. Eräs pitkätukkainen mieshenkilö istui lattialla ja keinui koko keikan ajan edestakaisin kuin transsissa, leveästi hymyillen.

Winter Jazz: www.winterjazzfest.com

Festivaalikuvat: Bart Babinski