3 levyä juuri nyt: The xx, The Flaming Lips, Flo Morrissey & Matthew E. White

3levya_image_130117

Perjantai 13. ei ole vuonna 2017 huono päivä ainakaan musadiggareille. Vuoden ensimmäisen suuremman julkaisupäivän levysaalis on suorastaan huikea. Tässä pinon päällimmäiset kuuntelusuositukset tänään ilmestyneistä uutuuksista.

The xx: I See You
(Young Turks)

Harva yhtye on vaikuttanut nykypäivän pop-soundiin yhtä paljon kuin vuonna 2009 debyyttinsä julkaissut The xx. Trion kolmannella levyllä Romy Madley-Croftin ja Oliver Simin lakoniset lauluäänet vuorottelevat Jamie Smithin (eli Jamie xx:n) sopivasti askeleen edellä aikaansa olevan tuotannon päällä. Lopputuloksena on tunnistettavaa The xx -soundia, joka kuulostaa tuttuuden ohella varsin tuoreelta. The xx:n suurin taistelu on bändin oman käsitteeksi muodostuneen soundin uudistamisessa ja uuden yllätysmomentin luomisessa. Siinä ensi kesänä Flow’hun saapuva yhtye onnistuu hienosti.

Kuuntele albumia Spotifyssä

The Flaming Lips: Oczy Mlody
(Bella Union)

The Flaming Lips saavutti vallitsevan mielipiteen mukaan pitkän uransa tähänastisen huipun vuosituhannen vaihteen albumeilla The Soft Bulletin (1999) ja Yoshimi Battles the Pink Robots (2002). Viime vuosina Oklahoman outolinnut ovat lähinnä keskittyneet peittelemään luontaista kykyään kirjoittaa kauniita pop-kappaleita. Toinen toistaan happoisemman kuuloiset kokeilut ovat tehneet The Flaming Lipsistä asteittain hankalammin rakastettavan. Bändin neljästoista pitkäsoitto Oczy Mlody (miten tämä kuuluisi lausua?) on askel takaisin Yoshimi-levyn suuntaan ja sisältää joukon upealla tavalla outoja ja pimeässä talvessa ihastuttavasti neon-hohtavia pop-stygejä oudosta unimaailmasta, jossa lauletaan yksisarvisista, menninkäisistä ja noidista.

Kuuntele albumia Spotifyssä

Flo Morrissey & Matthew E. White: Gentlewoman, Ruby Man
(Glassnote)

Lämpimän yhtyesoundin vaalija Matthew E. White yhdistää voimansa nuoren brittiläisen laulaja-lauluntekijä Flo Morrisseyn kanssa ja tarjoilee albumillisen raikkaita covereita Frank Oceanista Leonard Coheniin. Levyn avaava Look at What the Light Did Now on alkuvuoden tarttuvin biisi ja riemastuttaa luontevalla leikkisyydellään. White esittelee nuoren kollegansa laulamalla ensimmäisen säkeistönsä loppuun ”Flo?”, ja sämplätty hurraava yleisö saattelee estradille hienon uuden kyvyn, joka toivottavasti saa lisää kuulijoita myös omalle musiikilleen julkaisun myötä. Samalla hetkeen tiivistyy jotain virkistävän pakotonta – eteenpäin menemisen energiaa, jota ei voi pullottaa vaikka haluaisi. Gentlewoman, Ruby Man tekee juuri sen mitä cover-levyn pitääkin: viihdyttää ja inspiroi samalla etsimään alkuperäisversion kustakin biisistä.

Kuuntele albumia Spotifyssä

Flow Festival top 5

Flow Festival 2015 Saturday 15th of August 2015 (c) Jussi Hellsten www.jussihellsten.com www.facebook.com/jussihellstenphotography

Kevät 2004. Olen opiskelijavaihdossa Hampurissa. Saan Suomesta viestin, jonka mukaan brittiräppäri Ty, soul-laulaja Marlena Shaw, DJ-kollektiivi Jazzanova ynnä muut esiintyvät Helsingissä ”jollain uudella festivaalilla, Nuspirit Helsinki Festival tai joku tollane”. Se kuulosti käsittämättömältä. Olin tottunut siihen, että suomifestareilla pitää kahlata läpi tuntikausien perushevikavalkadit saadakseen kuunnella omia suosikkejaan – jos joku niitä uskalsi buukata. Yhtäkkiä tämä uusi tapahtuma valoi peruskivensä rakastamani epämääräisesti määriteltävän ”rytmimusiikin” ympärille. Ymmärsin, että jotain uutta oli syntymässä ja ostin lipun heti kun se oli mahdollista.

Flow04 oli hieno elämys, mutta jälkikäteen ajateltuna en tietenkään silloin ymmärtänyt, miten määrittävä tekijä kyseisestä tapahtumassa tulisi sekä omassa elämässäni että koko Suomen musiikkiskenessä. Flow aloitti uuden aallon festariaikakauden. Nykyään kaikki muutkin panostavat tarjoiluihin ja alueen viihtyvyyteen.

Yllättävien, mutta loogisten sattumuksien kautta sain mahdollisuuden olla mukana tekemässä Flow’ta useissa eri rooleissa vuosina 2008-14. Näin näkemyksellisen ydinporukan kasvattavan Flow’n intiimistä klubifestarista Suomen halutuimmaksi tapahtumabrändiksi. Sain kokea aamuseitsemään venyvien ohjelmajulkistusaattojen uupumuksen ja täydellisesti menneen festariviikonlopun sunnuntai-illan nostatuksen. Festivaalityö on kaikkia ääripäitä laimentamattomana – erittäin raskasta ja todella antoisaa. Kokemuksen jälkeen on helppo todeta, että arvostan suuresti tapahtumajärjestäjiä, niin huikeisiin mittasuhteisiin paisuneessa nyky-Flow’ssa kuin muuallakin.

Kasvaessaan Flow’sta on tullut helposti vähäteltävä, mutta mielestäni vielä helpommin rakastettava. Panostus suurempiin headlinereihin ei ole tapahtunut ohjelman syvyyden kustannuksella. Helsinkiin tullaan elokuussa kaukaa ulkomailta Flow’n takia ja syystäkin. Harva tapahtuma yhdistää maailmanlaajuisesti helpon lähestyttävyyden, ajan hermolla olemisen, historian tuntemuksen ja vanhan kunnon ”hyvän meiningin” yhtä vaivattoman oloisesti. Design-anti ei ole päälleliimattua vaan oikeasti osa konseptia. Päävisionääri Tuomas Kallion ja muun tiimin ohjelmabuukkaukset pitävät sisällään harvinaislaatuisen osuvasti valitun spektrin huomionarvoista musiikkia stadionluokan popista mikroskooppiseen avantgardeen. Ja mikä parasta, kaikki on kenen tahansa festivaalivieraan löydettävissä.

Viikonloppuna koetaan jälleen kerran hyvin todennäköisesti paras Flow tähän asti. Minulle Flow’n seuraaminen alusta asti sekä yleisön että tekijän näkökulmasta on opettanut kenties olennaisimpana asiana sen, että oikeasti innovatiivinen tapahtuma on jatkuvasti elävä taideteos. Sen on pakko olla aina paras tähänastisista ja rima nousee koko ajan. Nostalgian aika on vasta viimeisen festarin jälkeen.

Ai mitäkö odotan itse eniten tältä vuodelta? No, esimerkiksi näitä esityksiä:

1) ANOHNI: Hopelessness
Antony Hegartyn ja supertuottajakaksikko Oneohtrix Point Neverin sekä Hudson Mohawken poliittisesti kantaaottava eepos tuntui aluksi kylmältä ja etäiseltä. Sen jälkeen 4 Degreesin kivitalon kokoinen biitti, Drone Bomb Men julistuksellisuus ja Marrow’n kuiskutteleva imu ovat vieneet mennessään. Olen valmis.

2) Ata Kak
Flow’ssa parasta on täydellisesti kohdilleen osuvat tunnelmat esityksen ja kontekstin kohdatessa. Balloon 360 -lava on oma suosikkini venueista ja yleensä meininki huipentuu siellä loppuillasta afrikkalaisten musiikkien parissa, niin nytkin. Aiemman Flow-vieras Awesome Tapes From African tallista löytyvä Ata Kak saa mahdollisuuden olla tämän vuoden yllätystärppi.

3) Jeff Mills
Ennuste lupaa täydellistä myrskyn silmää myös teknomessias Jeff Millsin setille rustiikkisessa Voimalassa lauantaina viimeisessä slotissa. ”Techno interests me.” 

4) olemisen sietämätön keveys
Toisinaan Flow’n suhteen puhutaan ”valinnan vaikeudesta”, ”ikävistä päällekkäisyyksistä” ja ”festarisuorittamisesta, kun siellä on niin paljon nähtävää”. Ehdotan toista näkökulmaa: mene ihan minne tahansa. Normiperjantaina laatumusan etsiminen baarista toiseen hortoilemalla voi olla vaikeaa, Flow’ssa se on jopa niin helppoa, että sitä ei muista oikein kunnolla arvostaa. Sitä paitsi, tämän yleiskohdan alle saan ovelasti ujutettua monta muuten top 5 -listan ulkopuolelle jäävää olennaista suositusta kuten Kamasi Washington, LaraajiIan William Craig, Voices from the Lake, Jukka Eskola Soul Trio, Hercules & Love Affair, Teddy’s West Coasters, Thee Oh Sees, Myttys ja niin edelleen…

5) hengailu ja moikkailu
Flow’ssa näkee paljon tuttuja. Siis todella paljon. Jos tiiviiseen ohjelmaan jää mitään rakoja, aion käyttää sen hengaillen ja moikkaillen.

Flow Festival Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.
Lisätiedot ja koko ohjelma

ps. Käsittelen Flow’ta myös keskiviikkoillan NIVEXXX-ohjelmassani Radio Helsingissä klo 21 alkaen.

pps. Hyvä tapa tutustua festariantiin on kuunnella Flow’n kokoamaa Spotify-listaa.

Kuva: Jussi Hellsten