5 kysymystä: Viiden minuutin festivaali

tomi_kuulokuvia

Turussa tapahtuu tulevana viikonloppuna kummia. Dynamossa järjestetään Viiden minuutin festivaali, jossa mahdollisimman suurenmoinen musiikkielämys yritetään tiivistää otsikossa mainittuun aikajänteeseen. Esiintyjälista on komea: K-X-P, Aavikko, CircleAntti Tolvi, The Hearing, Faarao Pirttikangas, ja niin edelleen. Tapahtumaa järjestää useiden tässäkin mainittujen kokoonpanojen rumpalina tunnettu Tomi Leppänen. Mistä on kyse, Tomi?

1. Mikä on Viiden minuutin festivaali ja miten idea syntyi?

Viiden Minuutin Festivaali on vuodesta 2005 asti toiminut, satunnaisesti järjestettävä festivaalikonsepti, jossa esiintyjät tiivistävät settinsä viiteen minuuttiin. Tai tämä oli ainakin alkuperäinen idea, josta sittemmin on kehittynyt erilaisia versioita, kuten kymmenen- tai viidentoista minuutin festivaali. Lauantaina järjestettävä versio kulkee alkuperäisellä nimellä, mutta soittoajat vaihtelevat artistikohtaisesti 1 x 5 minuutista 3 x 5 minuuttiin. Idea syntyi, kun huomasin että festivaaleilla on välillä vaikea keskittyä pitkiin keikkoihin. Samoihin aikoihin luin japanilaisesta Masonna-nimisestä noise-artistista, joka soittaa lyhimmillään vain muutaman sekunnin mittaisia keikkoja. Ajattelin kokeilla voisiko nämä kaksi havaintoa yhdistää festivaali-viitekehykseen sopivaksi.

2. Onko kyseessä kannanotto liian pitkäksi venähtäneisiin keikkasetteihin vai muuten vaan konseptuaalinen tulokulma?

Viiden minuutin festivaalin idea ja slogan on tarjota ”maksimaalinen musiikkielämys minimaalisessa ajassa”. Utopistisena tavoitteena on aiheuttaa hetkellinen kollektiivinen aikavääristymä, jossa yleisön vastaanottokyky joutuu koetukselle jatkuvan uuden musiikki-informaation syötteessä. Artistille konsepti tarjoaa mahdollisuuden vaikkapa soittaa pelkkiä hittejä, tai kokeilla uusia lähestymistapoja.

3. Miten olet valinnut tapahtuman esiintyjät?

Olen yleensä yrittänyt pitää ohjelmiston musiikillisesti laaja-alaisena ja olisi hienoa tehdä vieläkin isompia harppauksia eri genrejen ja ja taidemuotojen välillä. Tulevan festivaalin ohjelmisto on siitä erikoinen, että siellä on useampi kokoonpano joissa myös itse soitan. Ohjelmisto muotoutui luonnostaan, vietän samalla myös syntymäpäiviäni, joten halusin tällä kertaa kerätä ystäviäni yhteen ja esiintymään yhdessä.

4. Mitä esiintyjä ehtii enimmillään tehdä viidessä minuutissa?

Tässä kohtaa genrejen ominaispiirteet tulevat hienosti esiin. Eräällä festivaalilla esiintynyt HC-bändi Sold Out ehti soittaa useamman biisin, kun taas Jori Hulkkonen esitti yhden modulaarisyna-arpeggion. Molemmat täysin erilaisia lähestymistapoja ja täyttä timanttia.

5. Miten viiteen minuuttiin supistettu keikka mielestäsi näyttäytyy nykyajan ajankäyttöhaasteisiin ja nopeutuneeseen viestintään suhteutettuna?

Festivaali pyrkii tarjoamaan mahdollisimman paljon uutta sisältöä kuulijan alitajuntaan työstettäväksi, kuitenkaan viemättä liikaa ihmisten kallisarvoista aikaa. Vähän kuin selaisi Instagramia siis!

Viiden minuutin festivaali Turun Dynamossa lauantaina 10.12.
Tapahtuma Facebookissa

Kuva: Antti-Jussi Rantala

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *