3 levyä juuri nyt: The xx, The Flaming Lips, Flo Morrissey & Matthew E. White
Perjantai 13. ei ole vuonna 2017 huono päivä ainakaan musadiggareille. Vuoden ensimmäisen suuremman julkaisupäivän levysaalis on suorastaan huikea. Tässä pinon päällimmäiset kuuntelusuositukset tänään ilmestyneistä uutuuksista.
The xx: I See You
(Young Turks)
Harva yhtye on vaikuttanut nykypäivän pop-soundiin yhtä paljon kuin vuonna 2009 debyyttinsä julkaissut The xx. Trion kolmannella levyllä Romy Madley-Croftin ja Oliver Simin lakoniset lauluäänet vuorottelevat Jamie Smithin (eli Jamie xx:n) sopivasti askeleen edellä aikaansa olevan tuotannon päällä. Lopputuloksena on tunnistettavaa The xx -soundia, joka kuulostaa tuttuuden ohella varsin tuoreelta. The xx:n suurin taistelu on bändin oman käsitteeksi muodostuneen soundin uudistamisessa ja uuden yllätysmomentin luomisessa. Siinä ensi kesänä Flow’hun saapuva yhtye onnistuu hienosti.
The Flaming Lips: Oczy Mlody
(Bella Union)
The Flaming Lips saavutti vallitsevan mielipiteen mukaan pitkän uransa tähänastisen huipun vuosituhannen vaihteen albumeilla The Soft Bulletin (1999) ja Yoshimi Battles the Pink Robots (2002). Viime vuosina Oklahoman outolinnut ovat lähinnä keskittyneet peittelemään luontaista kykyään kirjoittaa kauniita pop-kappaleita. Toinen toistaan happoisemman kuuloiset kokeilut ovat tehneet The Flaming Lipsistä asteittain hankalammin rakastettavan. Bändin neljästoista pitkäsoitto Oczy Mlody (miten tämä kuuluisi lausua?) on askel takaisin Yoshimi-levyn suuntaan ja sisältää joukon upealla tavalla outoja ja pimeässä talvessa ihastuttavasti neon-hohtavia pop-stygejä oudosta unimaailmasta, jossa lauletaan yksisarvisista, menninkäisistä ja noidista.
Flo Morrissey & Matthew E. White: Gentlewoman, Ruby Man
(Glassnote)
Lämpimän yhtyesoundin vaalija Matthew E. White yhdistää voimansa nuoren brittiläisen laulaja-lauluntekijä Flo Morrisseyn kanssa ja tarjoilee albumillisen raikkaita covereita Frank Oceanista Leonard Coheniin. Levyn avaava Look at What the Light Did Now on alkuvuoden tarttuvin biisi ja riemastuttaa luontevalla leikkisyydellään. White esittelee nuoren kollegansa laulamalla ensimmäisen säkeistönsä loppuun “Flo?”, ja sämplätty hurraava yleisö saattelee estradille hienon uuden kyvyn, joka toivottavasti saa lisää kuulijoita myös omalle musiikilleen julkaisun myötä. Samalla hetkeen tiivistyy jotain virkistävän pakotonta – eteenpäin menemisen energiaa, jota ei voi pullottaa vaikka haluaisi. Gentlewoman, Ruby Man tekee juuri sen mitä cover-levyn pitääkin: viihdyttää ja inspiroi samalla etsimään alkuperäisversion kustakin biisistä.