10 kysymystä: VII Kallion nykymusiikkipäivät

sininen juliste vaaka_pieni

Seitsemättä kertaa järjestettävä Kallion nykymusiikkipäivät tuo avantgarden Sörnäisissä sijaitsevaan Vapaan taiteen tilaan 22.-24.1. Kuulokuvia-blogin uuden 10 kysymystä -sarjan ensimmäisessä osassa tapahtuman taiteellinen johtaja, sellisti Juho Laitinen kertoo mistä on kyse.

1. Mikä on Kallion nykymusiikkipäivät?

Käynnistin tapahtuman vuonna 2010. Ensinnäkin olen halunnut järjestää esityksiä sellaisista historiallisen modernismin ja avantgarden teoksista, joita ei usein saa kuullakseen. Toiseksi tapahtuma on toiminut laboratoriona, jossa tutkia mahdollisimman konstailematonta vuorovaikutusta ihmisten ja soivan materiaalin välillä.

2. Kuka tapahtumaa järjestää?

Alun perin vain minä itse. Työstin ajatusta siitä, että järjestäminen on eräänlainen papillinen, yhteisöä palveleva akti: suunnittelin ohjelmiston, tiedotin, toimin lavajärjestäjänä, sytytin ulkotulet, myin liput, kerroin teoksista, soitin muiden mukana, tarjoilin väliajalla virvokkeita ja siivosin viikonlopun päätteeksi. Vuodesta 2014 festivaali on ollut osa Tulkinnanvaraista-sarjaa, jota järjestää Uteliaat muusikot ry. Nykyään osaan myös pyytää apua edellä mainittuihin toimiin.

3. Millä perusteella olet valikoinut tapahtuman ohjelmiston?

Intuitiivisesti. Kunkin vuoden ohjelma heijastaa sitä, mikä sillä hetkellä minua sattuu eniten kiinnostamaan. Ja vaikken pääsääntöisesti harrasta teemakonsertteja, on kyllä helppo löytää esteettisiä ja filosofisia yhteyksiä teosten välille.

4. Minkälainen tapahtumapaikka Vapaan taiteen tila on tapahtumalle mielestäsi?

Periaatteessa kiintoisa, koska on niin riisuttu. Suurena, betonista rakennettuna ja jälkikaiultaan omintakeisena tilana se on myös soinnillisesti mielenkiintoinen. Toisaalta väkevä ilmanvaihto tekee kovin hiljaisen musiikin esittämisen epätyydyttäväksi, mikä on sääli, sillä rakastan myös hiljaista musiikkia. Joskus saatan myös haikailla takaisin alkuperäistä tapahtumapaikkaa, Flemarin Vaihtolavaa, ainutlaatuisen intiimiytensä vuoksi.

5. Mitä ulottuvuuksia tila tuo taiteeseen?

Aikaisemmin Senaatintorilla sijainneesta Vapaan taiteen tilasta eräs sanomalehtikriitikko kirjoitti tilan olevan “hirvittävän epäviihtyisä ja konserttikäyttöön epätarkoituksenmukainen”, mikä kuitenkin johtaa “kaiken huomion siirtymisen musiikkiin”. Tämä ei mielestäni ole lainkaan huono tavoite!

6. Entä yleisö? Mikä sen merkitys on esityksen onnistumiselle mielestäsi?

Musiikin esittäminen on jakamista. Esitys muodostuu odottamattomalla tavalla omanlaisekseen ja on yhtä lailla riippuvainen soittajista ja yleisöstä kuin vahtimestarista ja siivoojastakin. Mutta mitä on onnistuminen? Epäonnistumisena voisin pitää sitä, jos mikään ei yhdessäkään kuulijassa ole illan päätteeksi värähtänyt.

7. Miten toivoisit tapahtuman vaikuttavan siellä esiintyviin taiteilijoihin?

Toivon kaikille mukana olijoille samoja asioita: sitä, että ilta tai koko viikonloppu olisi miellyttävä kokemus kuulo-, näkö-, tunto- ja makuaistille. Toivon myös, että festivaalin muodossa esittämäni kysymys siitä, mitä kaikkea musiikin tekeminen, esittäminen ja kokeminen voi ihmiselle merkitä, saisi yhdessä tai useammassa läsnäolijassa aikaan hedelmällistä pohdintaa.

8. Mikä on mielestäsi antoisinta tapahtuman järjestämisessä?

Saada soittaa ja kuunnella tätä musiikkia.

9. Minkä toivoisit olevan helpompaa?

Mikään ei tunnu olevan helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. Organisaation lähtiessä rullaamaan kunnianhimo kasvaa, mikä tuottaa lisää vastuuta. Onneksi kuitenkin nautin ahertamisesta. Kun on vähän vastusta, saa lopputuloksista suurempaa tyydytystä.

10. Mitä yhtä esitystä suosittelisit ensikertalaiselle, jolle tällainen musiikki ei ehkä ole niin tuttua?

Suosittelen sunnuntain konserttia, jossa esitetään mm. Iannis Xenakisin jousitrio Ikhoor ja Steve Reichin minimalistinen klassikko Four Organs. Molemmat teokset ovat atleettisia, tinkimättömiä ja jännittäviä; saundeiltaan ne ovat täysin omaleimaisia, ja niiden kokeminen elävässä esityksessä voi olla ihmeellistä ja ihanaa.

VII Kallion nykymusiikkipäivät 22.–24.1. Vapaan taiteen tilassa (Vilhonvuorenkuja 16, Helsinki)

http://www.tulkinnanvaraista.fi/knmp7

Grafiikka: Heta Bilalednin

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *