Taistelu venäjäläisten sieluista

Venäjä on vallannut Helsingin: Messukeskuksessa on kirjamessut ja yliopistolla Venäjä-tutkijat täyttivät viikolla päärakennuksen luentosalit. Monet kyselevät: minne menet Venäjä? Vastaus riippuu usein jo valmiiksi kysyjästä.

lue_venajaa

Julkisesta keskustelusta voi päätellä, että moni on sitä mieltä, että Venäjä toimii odotetusti – laajenee. Myös kirjallisuuden saralla. Venäjänkielistä maailmankirjallisuutta julkaistaan niin Euroopassa kuin Amerikoissa. Internetin sivustoista puhumattakaan.

Kulttuurin tulkkaus vaatii paljon tietoa ja kokemusta sekä useita kohtaamisia.  Kuvaa voi selkeyttää ainoastaan lähestymällä tapahtuvaa sen syntysijoilla. Uusi venäläinen realismi voi vahvasti, sananvapaus on moniäänisyyttä.

Ulkopolitiikan otsikoiden takana tapahtuu koko ajan. Media ei ole aina yhteiskunnan paras peili.

Suomen suhde Venäjään näkyy tavalla joka herättää kysymyksiä. Informaatiosota on monen huulilla.

Suurlähettiläs Heikki Talvitie toteaa ystävyysseuran sivulla pitämässään blogissa: “Toisaalta Venäjä on suomalaisille ja varsinkin medialle yksi suuri pila ja satiirin kohde. Kunnes toisin todistetaan. Eduskuntakin tuomitsi vihapuheet ja –teot. Milloinkahan tämänkaltaiset kannanotot koskisivat myös Venäjää, venäläisiä ja venäläisyyttä.”

**

Kulttuurintutkijat ja tekijät kertovat, että muutama vuosi sitten Venäjällä alkanut kulttuurivallankumous näkyy jo.

Netissä koiranleuat sanovat, että Venäjän johto jatkaa Neuvostoliiton aikana tehtyjä ihmiskokeita. ”Ne aloittavat kyllä kerran vielä ydinsodankin, jotta joku pääsisi kokeilemaan betonibunkkereiden kuningaspulttien kestävyyttä ja geigermittareiden toimivuutta.”

Venäjällä ollaan tietoisia siitä, että maassa ei ole mitään hirvittävää ideologista diktatuuria, joka palauttaisi SNTL:n. Siitä ovat tutkijat ja kirjailijat yhtä mieltä, että maassa on käynnissä aivan tavallista rosvoamista ja huijaamista.

Kaikki me muutkin näemme kehityksen kulun, kun hieman mietimme television propagandan muotoutumista ja viestin viejien papukaijoina toitottamaa ”muka” todellisuutta.

Venäläisessä nykykirjallisuudessa satiirilla olisi sijansa. Korruptiosta kirjoittaminenkin naurattaisi, jos se ei samaan aikaan olisi ylittänyt kaikki soveliaisuuden rajat.

konttinen.pyharanta

Runoilija, moskovalaisen konseptualismin perustaja Lev Rubinstein on mielellään Facebookissa.  Kaikkea ei tarvitse lukea järjestyksessä vaan kaaoksesta ja metelistä taiteilija löytää mielestään rakentavan ja tarpeellisen tiedon.

Rubinstein kertoi Hesarin Jussi Konttiselle, ettei tiedä miksi nyky-Venäjällä ihmiset niin herkästi omaksuvat virallisen totuuden.

On mahdotonta ymmärtää, miten Venäjän talous ylipäätään on olemassa. Varastaminen on niin laajamittaista, totesi puolestaan Venäjän talouden asiantuntija Maxim Blant YLE:n venäjänkielisessä A-studiossa Kerstin Kronvallin haastattelussa. “Kaikki ovat vaan alkaneet syödä huonommin ja vähemmän.”

(Ilmeisesti tällaiset Hesarin ja YLEn jutut antavat vääristelevän kuvan Venäjästä.)

**

Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Venäjälle lisää ongelmia syntyy siitä, että viimeisten parin vuoden aikana monen luovan ja koulutetun ihmisen tie on vienyt ulkomaille.

Tuoreen Levada-tutkimuslaitoksen mukaan Venäjällä uskotaan yhä enemmän televisiota ja vähemmän internetiin. Seuraako vallanpitäjien ohjaama digivallankumous kansalaisjärjestöjen ja kulttuuritoimijoiden parissa toteutettua linjaa?

Korruptio-sivustostaan tunnettu aktivisti ja poliitikko Aleksei Navalnyi roimii Venäjän internet-asiamiehen lausunnoista noussutta kohua.

Dmitri Marinitšev hämmästytti kaikki laukomalla totuuksia: Venäjällä ei pidä kouluttaa koodaajia ja asiantuntijoita, jotka joka tapauksessa muuttavat ulkomaille. Enempää haittaa ei Venäjälle voisi tuottaa. Keskustelua herätti myös asiamiehen huomio siitä, että venäläinen teknologia menestyy vain valloitetuilla alueilla.

-Jos valitsemme valtiollisella tasolla opin ‘Venäjä kaikkia vastaan’, ei meillä ole muuta mahdollisuutta myydä tuotteitamme ja teknologioitamme, kuin suorittamalla geopoliittista laajentumista”, Marinitsevin kerrottiin sanoneen.

"Jos haluat vahingoittaa maata, sijoita IT-alaan..." Lähde: kuvakaappaus Intermag-sivustolta.
“Jos haluat vahingoittaa maata, sijoita IT-alaan…” Lähde: kuvakaappaus Intermag-sivustolta.

Venäjä toimet informaatiodoktriinin kehittämisessä kertovat osaltaan maan tavoitteista. Kommersant lehdessä lainataan informaatiodoktriinia: “Venäjä ryhtyy kehittämään voimia ja keinoja informaatiosodankäyntiin sekä panostamaan informaatiokentällä strategiseen pelotteeseen sekä sotilaallisten konfliktien ehkäisyyn”.

Kamppailua käydään niin venäjäläisistä omassa maassa kuin maailmalle levittäytyneistä sieluista.

**

Marinitšev on Kremlin ensimmäinen Internet-asiamies. Vuonna 2014 työnsä aloittanut asiamies toimii Venäjän valtiojohdon ja it-alan yritysten yhteyshenkilönä ja neuvonantajana. Venäjän ei Kremlin asiamiehen mielestä tule hyväksyä teknologiamarkkinoilla altavastaajan asemaa Yhdysvaltojen suhteen.

Omasta mielestään hän toimii kansallisen edun mukaan, ei virkamiehenä vaan it-alan etujen mukaan. Navalnyin kritiikkiin vastaus oli suora ja henkilökohtainen, kuten kritiikkikin.

“Hän kritisoi minua, menee ihan henkilökohtaisuuksiin. Tietämättä minusta mitään. Hän pitää minua virkamiehenä ja Kremlin hallintoon kuuluvana, vaikka en ole missään tapauksessa ollut kumpaakaan enkä sellaiseksi tule. Tarkkaan ottaen aivan päin vastoin, lain suomin perustein minulla on oikeus puolustaa IT-bisneksen etuja viranomaisiin päin. Joudun sitä paitsi usein konflikteihin heidän kanssaan. Puolustan mielipidettäni, joka perustuu alan asiantuntemukseen ja joka on hankittu konkreettisten yritysten ja alan järjestöjen konkreettisilta edustajilta.”

**

Navalnyin selvitysten mukaan asiakirjoista käy ilmi, että asiamiehen organisaatiolla on valtaa. Sen haltuun siirtyvät Venäjän datapankit. Organisaatio nimeltä Radius Group, itse asiassa haalii Navalnyin mukaan koko valtiollisen koneiston itselleen, duumasta Roskomnadzoriin (valtiollinen viestinnän, informaatioteknologian ja joukkotiedotusvälineiden valvontavirasto), jotta voi imaista budjetista 2 miljardia ruplaa .

Navalnyi muistuttaa, että alun perin hän kirjoitti Venäjän todellisista vihollisista, jotka johtavat kansan tuhoon mm. jättämällä maan jälkeen teknisesti. Todellisuudessa hänellä on mielestään täydet perusteet lisätä: ”rikastuen tällä kaikella henkilökohtaisesti korruption avulla”.

”Sanotte, että ei korruptiosta tarvitse kirjoittaa, että se on niin pientä. Kuinka siitä voi olla kirjoittamatta, jos vallanpitäjien jokaisen typerän toiminnon tai oudon nimityspäätöksen takana ei ole pelkästään vahingollinen vanhentunut ideologia, vaan ihan suoraan roisto (aioin ensin kirjoittaa ”pieni” roisto, mutta kyse on 2 miljardista ruplasta budjetissa).”

Marinitšev puolustautuu päättäväisesti:  “En ymmärrä, miksi Navalnyin on helpompi nimittää tätä minun kehotuksekseni sotilaalliseen laajentumiseen. Hän ei varmaankaan oikein ymmärrä, että minä olin ja olen se henkilö, joka auttoi amerikkalaisia ja eurooppalaisia yrityksiä poistamaan jännitteitä ja tasapainottamaan henkilötietoja koskevan lain säätämisen seurauksia. Henkilö, joka puolusti liike-elämän asemaa vallanpitäjien edessä ja esitti meidän argumentaatiomme siitä, kuinka välttämätöntä on olla avoin Venäjällä ulkomaisten yritysten ja niiden liiketoimien suhteen ja pehmentää mahdollisimman paljon erittäin radikaalin lain seuraamuksia. Ja me onnistuimme siinä.”

**

Netin keskusteluissa muistutetaan siitä, kuinka kaikki on järjestetty. Koko suuri huijaus on tapahtunut samaan aikaan, kun kansalaiset ovat kirjoitelleet teräviä artikkeleita internetin kansallistamisesta, valtion yrityksistä kontrolloida rajanylityksiä, kansallisen turvallisuuden käsitteen laajentamista verkossa ja muuta fiksua – soopaa.

Syyriassa sotimisen ansioista Putinin kannatus on noussut jälleen ennätyslukemiin. Kuvakaappaus Open Russia World -yhteisön Facebook-sivulta.
Syyriassa sotimisen ansioista Putinin kannatus on noussut jälleen ennätyslukemiin. Kuvakaappaus Open Russia World -yhteisön Facebook-sivulta.

Siinä missä pienessä maassa voidaan luoda paikallinen henkilökultti, ei Venäjä mahdu mitenkään maantieteellisiin raameihinsa. Miksi pitäisikään?

Monen ajattelevan ihmisen  on vaikea hyväksyä ajatusta siitä, miksi jonkun pitäisi olla muita suurempi ja määrätä ”kaikesta.” Suurvaltana itseään pitävän maan johtajan lausunnoista välittyy kuva, että hän on valmis käyttämään kaikkeen voimaa. Kyky on olemassa.

Venäjän politiikan rajuimmat kriitikot ovat huolissaan: “Venäjän uuden maailmanjärjestyksen maksumiehiksi pitää saada kaikki venäläiset. Venäjän uudessa sotilaallisessa koalitiossa kyse ei ole siitä, miten voimaa käytetään, vaan kumppaniksi pääsee, jos on valmis pelaamaan ilman sääntöjä.”

Putin jatkaa omalla tavallaan, josta kertoo se, että hän esittää mielellään tarinaa kokemuksistaan Leningradin kadulla. “Jos yhteenotto on väistämätön, on iskettävä ensin.” Olosuhteet pakottavat toimimaan aikaan sopivasti. Uskon silti, että oikeat valtiomiehet kasvavat tehtäviinsä rauhantyössä. Monet heistä ovat ammentaneet valtiomiesviisautensa vankilassa ajatuksensa kooten.

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Pauli Räsänen
    25.10.2015, 17:01

    Talvitie on oikeassa, jos samanlainen joukkohysteria olisi lietsottu vaikkapa somaleja vastaan,olisi oikeussaleissa ollut tugosta, mutta rysää saa lyödä,niin on pääteltävissä. On suorastaan kummallinen suomalainen tapa lähteä mukaan baltttien possosialistisen trauman aiheuttamaan täysin kohtuuttomaan venäjäpelkoon, he ovat menettämässä järkensä tässä kouhkaamisessa. Samoin koko europanunionin venäjän suhteet ovat samojen oikeastaan sairaalloisten pelkojen vuoksi, meidän vahigoksemme umpikujassa. Rajantakana ovat alkamassa uuden silkkitien valmistelut, samoin kaasuputki hankkeissa olisi työtä tarjolla suomalaisillekin osaaville urakoitsijoille. Hudilainen kävi elokuussa Kiinassa tekemässä esisopimuksia kostamukseen saakka ylettyvän rata ja moottoritie yhteyden avaamisesksi. Samoin vienanmeren satama hanke olisi mitä parhainta aktiviteettiä suomalaiselle työtäpelkäämättömälle väestön osalle, kai meiltä sellaistakin viellä löytyy. Saksalainen Steffan Duerr on europan suurin maidontuottaja nykyisin ,hän otti osin protestiksi pakotepolitikalle myös venäjän kansalaisuuden,onko tämäkin viesti jotain trollausta,vai.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.