Kasarmi nimeltä Venäjä

Venäjän sotilaallinen uhittelu kasvaa. Maa valtaa tilaa mielikuvissamme. Uho on suurta ja ihmiset kärsivät. Yhä koveneva kieli on vakava merkki diplomaattisten keinojen vähäisyydestä.

Alun perin ajattelin kirjoittaa siitä, miten suomalaisten kannattaa nyt satsata Venäjälle ja olla mukana maan talouden kehittämisessä. Modernisaatiota on kaikki, vaikka vähän takkuinenkin kehitys. Ostin jopa Venäjään sijoittavaa rahastoa.

Mutta sitten avasin radion. Siellä puhui Kremlin politiikkaa aikansa tehnyt ammattilainen Gleb Pavlovski, jonka mielestä vihjauksia sodasta on jo ihan liikaa. Kun johtajat puhuvat sodan mahdollisuudesta, kuka tahansa voi tehdä samoin. Piiritetyn linnakkeen syndrooma vaikuttaa käsin kosketeltavalta, kun seuraa Venäjää mediasta.

Sota (sanan sudet tilalle) Sergei Jelkinin pilapiirros.

Sota (sanan sudet tilalle) Sergei Jelkinin pilapiirros.

Kyseessä ei tietenkään ole koko totuus sen enempää kuin sota ei ole mikään ratkaisu. Se, että televisiossa esitellään rautaa, aseita ja väkivaltaa, on kaukana yleisestä mielipiteestä, jonka tunnistaminen kaiken propagandan alta vaatii jonkun verran vaivaa. Politiikan tutkija Kirill Rogov kertoo ihmettelevänsä television spektaakkeleita voiman osoituksista.

Tuo kaikki on hyvinkin hyödyllistä puolustukselle, mutta näyttää televisiosta lavastukselta, vieläpä kalliilta ja turhalta: jos huomenna syttyy sota, se on aivan toisenlainen. Miksi silloin ajeltaisiin rauhan pelloilla toisen toisensa perässä raskailla panssareilla? Jotta kohotetaan yleistä sotilashenkeä, rautaisen lihasvoiman, metallisen äänen ja johdon komean päättäväisyyden esittelemiseksi. Kaikki nuo haarniskat pyörillä ovat juuri niiden alastomien torsojen symbolisia proteeseja. On vaikea uskoa, että nykyään alettaisiin haaskata rahaa tuollaisiin touhuihin, ellei korkea-arvoisista käskyistä ja reippaista raporteista tiedotettaisi tehokkaasti ja ellei olisi joka päivä tarpeen näyttää televisiossa pomppivia tankkeja, muodostelmassa nousevia hävittäjiä ja asevelvollisuuskutsuntoja.”

Venäläisen ex-kansanedustajan ja KGB-upseerin Gennadi Gudkovin mielestä Venäjä on jo suuri kasarmi. Budjetissa on varoja aina vaan vähemmän ihmisiä varten, mutta aseiden kehittämiseen riittää ruplia. Eivätkä Gudkov tai Rogov ole mielipiteineen yksin.

Maa on nykyisin kuin huoneisto, jossa on juhlat. Yhdessä huoneessa on juhla-ateria ja johdon jatkuvia maljapuheita, vieressä tupakkapaikalla toisenlainen touhu, sotaisa tarve päästä täräyttämään jotain kunnolla. Jos nämä kampanjat kohtaavat yhtäkkiä, huomenna on sota.”

**

Joku aika sitten Venäjällä ja varmaan hieman muuallakin mietittiin, että Putinille voisi antaa Nobelin rauhanpalkinnon työstä Syyrian hyväksi. Vuonna 2013. Muistatteko?

Syyrian Aleppon pommituksiin ja murhiin Venäjä on varmasti osallinen, mutta tietenkin syitä ahdinkoon on muissakin.

Presidentti Vladimir Putin teki tv-haastattelussa selväksi, että kaiken takana on länsi, joka tuki Arabikevään tapahtumia.  Kukapa meistä ei olisi tukenut demokratiaan pyrkiviä.

Kreml on tuskin tosissaan pyrkinyt sotaan kenenkään kanssa: sillä ei ole liittolaisia, ei rahaa, ei riittäviä voimavaroja. Kuten Gudkov sanoo: Sitäpaitsi turmeltunut johtomme on tottunut elämään yltäkylläisyydessä eikä ole valmis vaihtamaan palatsiensa, jahtiensa ja Maybachiensa yllä paistavaa pilvetöntä taivasta kenttäolosuhteisiin vahvistetuissa bunkkereissa. Lisäksi Kremlissä ymmärretään hyvin, ettei mitään tuontia korvaavaa tuotantoa tule, vaan maa on 99-prosenttisesti riippuvainen länsimaisesta teknologiasta. ”

Maybachinsa kyydissä maailmaa arvioiva venäläispoliitikko Vladimir Žirinovski on sitä mieltä, että Yhdysvallat ja maailma saavat varautua ydinsotaan, jos Hillary Clinton valitaan presidentiksi.

Venäjän ja Yhdysvaltojen välit eivät voi enää mennä huonommiksi. Ainoa, miten ne voivat mennä huonommiksi on jos sota syttyy, Zhirinovski sanoi valtavassa toimistossaan duuman kymmenennessä kerroksessa.

Rogovin mielestä vieläkin tärkeämpää on, että tämä närkästyksen aalto tekee länsimaiden yleisestä mielipiteestä ulkopoliittisen vastarinnan aktiivisen toimijan, joka vaikuttaa hallitusten päätöksiin.

Tästä syystä Donald Trumpin leirille tuli kiire muuttaa sävyään suhtautua Putiniin ja ottaa etäisyyttä kompromettoituun mediaan. ”Kuka Valkoisessa talossa onkaan vaalien jälkeen, rajoittaa huomattavasti toimiaan Moskovan-suhteissaan – yleinen mielipide ei hevin unohda Aleppoa.”

Venäjä tuskin välttää uusia pakotteita. Eikä ole ollenkaan varmaa, etteikö Aleppon pommituksia alettaisi tutkia sotarikoksina. Tällaisia sanoja Moskovan puoleen ei ole kuultu sitten kylmän sodan 80-luvun alkupuolella.

Putin puolestaan ei ole lähdössä mihinkään. Pikemminkin päinvastoin. Yksi arvio on, että Suomessakin tunnettu atomiteollisuusyhtiö (myös Venäjän ydinaseiden raaka-ainetoimittajan) Rosatomin johtajan Sergei Kirijenkon nostamisen presidentin lähipiiriin on arveltu tarkoittaneen, että maata oltaisiin jälleen viemässä samaan kuosiin, jossa se oli 15 vuotta sitten, kun Putin valittiin ensi kertaa presidentiksi.

On muistettava, että vuoden 2000 kampanjassa, jolloin mm. Kirijenkon ja tämän Oikeistovoimien liiton ansiosta Putin lähti toisen tšetšeenisodan melskeissä vaaleihin sekä revanssihenkisen voimankäytön keulahahmona että talousuudistusten kannattajien ainoana toivona. Ehkäpä Putin haluaisi palata poliittisen uransa lopuksi juuri tuohon tilanteeseen.

Rogovin mielestä nyt ero on kuitenkin siinä, että silloin nähtiin Venäjän vahvistuvan ja liittyvän läntisiin rakenteisiin ja markkinoihin ja sitä juuri liike-elämä odotti Putinilta. Nykyään taas Putin näyttäytyy päinvastoin tuollaisen kehityksen suurimpana esteenä. Lisäksi Aleppon katastrofi toi vielä yhden esteen lisää tuonkaltaisen geoekonomisen rakenteen kehittämiselle.

Kuka sitten haluaa sotaa? Toimittaja Oleg Kashin väittää, että puolustusministeri Sergei Shoigu esiintyy mielellään koristellussa asussaan, mutta tuskin hän bunkkeriin menisi.

Alhaisen itsetunnon omaavia miehiähän tämä kiihottaa ja nostaa heitä ylemmäs kuin he ovatkaan; naisiakin miellyttää, kun on metallia, univormuja ja pullistelua. Tosin mokailut oikean sodan melskeissä hävittävät vähitellen nämä uutisaiheet.”

Gudkov sanoo, ettei hän usko mihinkään ”vallanperijäoperaatioihin”. Kaikki nämä kenraalien ja Putinin henkilökohtaisten suojelijoiden pyörittelyt valtiollisiin virkoihin ovat vain hämäystä.

Näettehän, että istuva presidentti haluaa taas kriittisenä ajanjaksona taata henkilökohtaisesti rauhan ja maan vakauden ainakin kuudeksi vuodeksi ja sen jälkeen herran haltuun. On todennäköistä, muttei välttämätöntä, että presidentinvaalit siirretään vuoteen 2017. Ja on täysin mahdollista, että yleisen mielipiteen hitaus ja piiritetyn linnakkeen syndrooma antavat Kremlille mahdollisuuden venyttää vaalien järjestämistä kevääseen 2018 asti.

**

Voidaan varmaan sanoa, että ainoa mitä Venäjän kansalaiset voivat pelätä on se, että maan asevoimat osallistuvat paikallisiin konflikteihin jossain Keski-Aasiassa tai Lähi-Idässä. Kaikki muu on asettumista NATOa ja muita sellaisia vastaan, mikä taas olisi lähinnä tappavaa Kremlille.  Tämä on Gudkovin mielestä kuolettavan vaarallista miljoonille venäläisille, joilla ei ole mitään väliä eikä Kreml ole mokomaa edes ajatellut pitkiin aikoihin.

**

Rogov muistuttaa, että Aleppon katastrofin seurauksena Kreml riisti itseltään aloitteet vastakkainasettelussa länsimaiden kanssa. Tämä on sääli, sillä edeltäneiden kahden vuoden aikana pääasiassa Moskova sääteli vastakkainasettelun tasoa ja nosti liennytysvalmiutensa hintaa. Putinin tukijana on ollut muitakin kuin fanaattisia putinisteja. Lienee oikein sanoa, että tänään tilanne on täysin muuttunut. ”Jos Kreml haluaakin yhtäkkiä liennytystä, hinta voi olla sille melkoinen”, Rogov kirjoittaa.

**

Näkemiin demokratisoitumiskokeilu

Valehtelulla on pitkät jäljet. Valtiojohtajia ei ole tapana syyttää valehtelusta. Valehtelu ei ole laitonta. Harhaanjohtaminen voi olla lähes valtiomiestaitoa. Silti kenen tahansa kunnioitus kärsii, jos jää toistuvasti kiinni liioittelusta ja muunnellusta totuudesta.

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Oikeutusta teoille voidaan esitellä valheen keinoin. Populistipoliitikko puhuu selvää ja kovaa kieltä. Totuus on sivuasia, kun tarkoitus pyhittää keinot. Retoriset vedätykset toki tunnistetaan, mutta vie aikansa ennen kuin niihin totutaan. Jos puhuu rauhasta, valmistautuuko silloin sotaan?

**

Törkeyksiä laukovana vastustajien tyrmääjänä Venäjällä on vaikuttanut jo neljännesvuosisadan erityisesti yksi mies – Vladimir Žirinovski. Television keskusteluohjelmien vakiovieras.

Suomessa hänet tunnetaan Suomi-syöjänä lausunnoistaan 1990-luvulla. Žirinovski muistutti Venäjää sen suuruudesta. Ajatusta Suomen kuulumisesta jälleen Venäjän yhteyteen tämä ns. liberaalidemokraatti, jonka puolueessa ei ole mitään liberaalia eikä demokraattista, on pitänyt yllä Neuvostoliiton kaatumisesta alkaen.

Viime aikoina tästä räyhäkansallisesta hahmosta on tullut television vakiokasvo. Ukraina-propagandassa Žirinovski on elementissään: puhujana suositumpi ja käyttökelpoisempi kuin koskaan. Aiemmin hän oli koko kansan pelle, jonka puheita ei pitänyt ottaa tosissaan tai vähintäänkin kääntää asiat päinvastaiseksi.

Tätä kansankunnan klovnin asemaa ei uhkaa kukaan, mutta presidentti Vladimir Putinin puheet alkavat olla yhtä kaukana tosiasioista.

Venäjän johtaja puhuu kuten Žirinovski. Totuus vaikuttaa päinvastaiselta kuin puhe:

”Krimillä ei ole venäläisiä joukkoja. Venäjä on rauhantahtoinen, mutta lentää muiden maiden ilmatilassa luvatta.” Kolumnisti Matvei Ganapolovski on edellä kuvatussa pohdinnassaan enemmän kuin oikeassa, valitettavasti. Näin on jos siltä näyttää.

**

Värivallankumouksien pelko on Venäjällä todellista. Putinin sanotaan ja ajatellaan uskovan puheisiinsa. Retoriikalla tarkoitetaan totisinta totta.

Muiden valtioiden katuprotestit koetaan Kremlissä todellisena uhkana. Venäjän puolustusministeriö tutkii värivallankumouksien syitä ja miettii sitä, miten sotilaat voivat estää kansalaisten liikehtimisen.

Kyse on heidän kertomuksestaan, narratiivistaan ja meidän narratiivistamme. Näissä keskusteluissa on menty jo niin pitkälle, että kaikki eivät halua enää edes puhua N-sanasta.

Poliittisessa puheessa on tarinalla aina merkitys. Tutkijat pystyvät erottelemaan motiiveja ja yksityiskohtia hyvinkin tarkkaan. Kun ymmärrät poliittisen kertomuksen puhujan motiivit, ymmärrät, mistä puheissa on kyse.

Vanhaan kunnon diplomatiaan kuuluu pyrkimys ymmärtää, mitä vastapuoli yrittää sanoa.

Putinin puhetta Krimistä maaliskuussa 2014 arvostetaan, vaikka sitä pidettiin tuoreeltaan sekoituksena harhaluuloisuutta ja uhoa. Mutta esitystä voidaan pitää myös hänen parhaanaan tähän asti, koska hän näyttää uskovan kaikkeen siihen, mitä sanoi. Nykyään sellainen on yhtä mahdollista kuin rehelliset vaalit. Toistaiseksi Putinin viesti on: ”Krim on meidän”.

**

Kolumni on julkaistu otsikolla ”Putin on Žirinovski” Saara Jantusen (Otava) Infosota-kirjassa. (Ohessa mukana linkit lähteisiin)

Suomi-syöjä Žirinovski väläytti Baltiaan kansanäänestystä

Putinin lomaillessa Italian entisen pääministerin kanssa muualla ahkeroidaan. Hyvänä uutispäivänä puhutaan ydinvoimasta ja Baltian itsenäistymisen kieltämisestä. Lähes käsittämättömän kokoisia asioita jo itsessään, mutta selitysten kera reilusti yli ymmärryksen meneviä juttuja.

Kuva Saarenmaalta pienen sotamuseon kokoelmasta.

Kuva Saarenmaalta pienen sotamuseon kokoelmasta.

Liike-elämän päätökset ovat loogisia. Täytyy vain ymmärtää, mihin perustuvat Fennovoiman ja Rosatomin yhteiset tavoitteet. Fennovoiman on määrä tuottaa sähköä suomalaisille kunnille ja yrityksille. Rosatomin myydä ydinvoimaloita maailmalle. Joidenkin taloudelliset intressit ja ihmisten muodostamat porukat eivät vaan pysy oman maansa rajojen sisäpuolella.

Suomalaisten jättäytyminen pois hankkeesta voi nyt olla moraalisesti aivan oikein, mutta mitä merkitystä päätöksellä on Venäjä-suhteisiimme. Siitä asiassa tuntuu olevan kyse. Ihan niin kuin Neuvostoliiton kanssa kauppaa tehtäessä. Energiapolitiikkamme isoon kuvaan kuuluu yhteys Venäjään ja Euroopan sähkömarkkinoihin.

Emme ole tässä tilanteessa rajalla, mutta päätöksillä on vaikutusta pidemmälle kuin lastenlasten lapsiin.

Baltian itsenäisyystutkinta röyhkeää vedätystä

Ymmärrä vihollisesi. Ystäväsi ajatuksista ei ole niin suurta lukua, kun ne eivät tarkoita mitään harmillista.

Venäjän yleisen syyttäjän saama tutkintapyyntö Baltian maiden itsenäisyyden laillisuudesta on järkyttävää ajankuvaa.

Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė reagoi välittömästi ja painotti, että maan itsenäisyydestä päättävät vain liettualaiset itse.

Vanha Suomi-syöjä Vladimir Žirinovski ehti jo ilmoittamaan, että jos Viron, Latvian, ja Liettuan todetaan saaneen itsenäisyytensä laittomasti, on niiden järjestettävä kansanäänestys Venäjän yhteyteen paluusta. ”Olemme hyljänneet maanmiehemme. Eivät he ole koskaan halunneet elää itsenäisissä maissa. He olivat neuvostokansalaisia ja halusivat sellaisina pysyä”, Žirinovski ilmoitti uutissivusto Lenta.ru:n mukaan.

Pontta vaatimuksille itsenäisyystutkinnasta on tietenkin saatu siitä, että Krimin liittäminen Ukrainaan vuonna 1954 on todettu laittomaksi. Ihan riippumatta siitä, että Ukrainan kohdalla kyse oli jo kartalta kadonneesta Neuvostoliitosta ja aikanaan muun muassa Krimin vesihuoltoon liittyvästä päätöksestä.

Venäjän federaation syyttäjäviraston toimintaa voi sanoa mielenkiintoiseksi. Duuman jäsenen kysymykseen, oliko Korkeimman neuvoston puhemiehistöllä oikeus siirtää Krim Venäjästä osaksi Ukrainan SNT:aa, virasto vastasi, että ei ollut. Virasto ei sen sijaan maininnut, että lopullisen päätöksen teki itse Korkein neuvosto muuttaessaan Neuvostoliiton vuoden 1936 perustuslakia. Vuosina 1977-1978 tämä muutos todettiin uudistettaessa Neuvostoliiton, Venäjän SFNT:n ja Ukrainan SNT:n perustuslakeja.

Absurdeja aloitteita hyväksytään

Se että presidentin lehdistöpäällikkö sanoo, ettei hän ymmärrä mihin tutkintapyynnön tehneet kansanedustajat pyrkivät, riipaisee lisää. Saattaa siis olla niin, että kyseessä on kansanedustajien julkisuustemppu. Syyttäjänvirasto toppuutteli Tassin sivulla, että se saa kaikenlaisia ehdotuksia tutkittavakseen. 

Kollega Laura Halminen muistutti Jevgeni Fjodorov ja Anton Romanov vaikuttavat yritteliäiltä parlamentaarikoilta. Vuonna 2012 toivat duumaan kolmannen edustajan kanssa lakiluonnoksen, jolla haluttiin rajoittaa Venäjällä toimivien medioiden ulkomaista omistusta. Seuraavaksi vuorossa oli aloite, jolla haluttiin kieltää venäläislasten adoptiot ulkomaille.

”Nyt medioiden ulkomaista omistusta on rajoitettu eikä Venäjä anna lapsia adoptoitaviksi maihin, jotka sallivat homoliitot.”

Mitä oudoimpia lakiehdotuksia ja tutkintapyyntöjä on esitetty. Niistä teki luettelon The Moscow Times. Fjodorov on kunnostautunut mm. väittämällä rokkia amerikkalaisten juoneksi, ja halunnut riistää Andrei Makarevitšilta tämän kulttuurin parissa ansioistaan saamansa palkinnot natsien kanssa juonittelun vuoksi. Makarevitš esiintyi viime vuonna Ukrainassa konsertissa lapsille.

Venäjä osaa junailla hankalia kysymyksiä julkisuudessa. On luontevaa vastustaa malesialaiskoneen ampumisen tuomista kansainväliseen tuomioistuimeen. Ulkoministeriön sivuilla menettelyä on sanottu vanhanaikaiseksi ja epärakentavaksi.

Duuman puhemies jäi Venäjälle

Historiassa on varottava analogioita. Valtion päätöksenteko arvioidaan julkisuudessa omana aikanaan. Venäjä ammentaa historiasta. Ei vain lähihistoriastaan vaan kauempaa.

Venäjän duuman puhemies Sergei Naryškin jäi vaille Suomen-viisumia. Mahtaako sillä ettei puhemies pääse ETYK-tilaisuuksiin olla pidemmässä katsannossa merkitystä? Mene ja tiedä. Pakotteet on sovittu kaikille. Venäjällä tapahtuneesta otetaan julkisuudessa kaikki irti.

Naryškin on monessa mukana. Hän on muun muassa vastikään uudelleenperustetun Venäjän historiallisen seuran puheenjohtaja.

Professori Kimmo Rentola arvioi Hesarissa, että Venäjän historiaprojektin suuntaviivat kiinnostavat.  Rentola nosti esiin sen, että Venäjä on elvyttänyt Neuvostoliiton menettelytapoja, ilman aatteen etumerkkejä. ”Nyt kun Bryssel on polttomerkitty, Venäjä tukee EU-vastaisia populisteja eri maissa hieman samoin kuin Neuvostoliitto rahoitti lännen kommunisteja. Suomen perussuomalaisista ei tuolla hillotolpalla ole havaintoja – eikä ehkä tulekaan.”

Vaikuttaa tosiaan siltä, että Putin rakentaa suurta kokonaisuutta sekä keisareiden että bolševikkien historiasta. Rentolan näkemykseen on helppo yhtyä. ”On kiinnostavaa nähdä, miten nämä ainekset yhdistyvät kumousvuoden 1917 satavuotisjuhlinnassa.”

Stalinin aikaa tuskin enää ruoditaan niin syvältä kuin saksalaiset ovat arvioineet Hitleriä ja omia tekojaan. Tai ehkä se aika tulee vielä. Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen.

21.08.1991 Kalininski prospekt. TV-dokumentista Elokuun vallankumous, kuvaaja Kari Ahola

21.08.1991 Kalininski prospekt.
TV-dokumentista Elokuun vallankumous,
kuvaaja Kari Ahola

Venäjällä Hodorkovskia epäillään murhasta

Samaan aikaan kun me olemme ihmetelleet Baltian maiden itsenäisyyden tutkimusta ja Hanhikiven voimalahankkeen edistymistä, on venäläinen media nostanut esiin uutisen siitä, kenet Putinin vastustaja, oligarkki Mihail Hodorkovski määräsikään tapettavaksi 1990-luvun lopussa, kun Venäjällä kamppailtiin öljy-yhtiöiden omistuksesta.

Kukaan ei kiistä, etteikö omaisuuden yksityistämisprosessia olisi värittänyt väkivalta, mutta syytteissä voi myös nähdä pyrkimyksen vaikuttaa demokratisoitumisprosesseja tukevan entisen poliittisen vangin mustamaalaukseen.

Lähes päivittäin saamme myös lukea siitä, että Putinin epäillään sopineen jo pari vuosikymmentä sitten mafian kanssa Pietarissa siitä, miten määrättyjä liiketoimia on hoidettava. Jäljet vievät ulkomaille. Oletettavaa onkin, että jos näitä asioita joskus tutkitaan, varsinaiset oikeudenistunnot pidetään muualla kuin Venäjällä. Onko niillä silloin mitään merkitystä, on toinen asia ja kiinni kansainvälisen yhteisön kyvystä ja halusta selvittää monimutkaisia tapahtumia ja sopimusvyyhtejä.

Venäjältä kuultu kommentti on kuvaava: Vääryys – olipa se mikä tahansa – on aina hyvä todeta vääryydeksi. Vääryyden toteaminen on tärkeä asia sinänsä. Millaisiin käytännön toimiin tai seurauksiin tämä johtaa, sitä emme aina osaa ennustaa…

Venäjä on laillisuuden perään

Napoleonkin oli.

Nykyisessä Venäjän ilmapiirissä näyttää olevan paljon niitä, jotka ovat paavillisempia kuin paavi. Niin vain käy autoritaarisissa järjestelmissä.

Maan pääpropagandisti on ollut jonkun aikaa poissa otsikoista, mutta viime sunnuntain esitys oli jälleen tehokas. Vladimir Kiseljov huomasi, että amerikkalaisprofessori oli syyllistynyt epäisänmaallisin tekoihin. Nižni Novgorodissa professorina työskennellyt Kendrick D. White oli riipinyt venäläisille tuttujen tiedemiesten kuvia yliopiston seiniltä.

Tuskin kyseinen toimi riitti antamaan innovaatioita opettavalle Whitelle potkuja, vaan taustalla on kiristynyt asenne ulkomaalaisia kohtaan.