Pahoinvointivaltion hinta (vaaliextra)

Populistien ja diktaattorien suussa totuus vääntyy yksinkertaistuksiksi. Demokratioissa voi äänestyskopissa tehdä oman henkilökohtaisen päätöksen. Tiukan kurin valtioissa yksinkertaisin keino vaikuttaa mielialoihin on osoittaa poikkeusolojen johtuvan ulkoisesta uhasta.

Meillä on presidenttiä valittaessa tapana sivusilmällä vilkuilla Venäjää. Näin on tehty itsenäisessä Suomessa aina. Härskeimmät käyttävät hyväkseen valheita ja tietoista väärinymmärtämistä, varovaisemmat koettavat todistella näkemyksiään pitkällä kokemuksella.

Sekin on suhteellista.

Suomen suhde Venäjään ei ole koskaan ollut vain kahdenvälinen, vaan siihen liittyy yleinen kehitys maailmalla.

Perustuslaissamme määritellään hallituksen ja presidentin suhde. Presidentiltä on karsittu valtaa reilusti varsinkin sisäpolitiikassa. Niinistön aikana on syntynyt sellainen kuva, että ulkopolitiikassa hänellä on sitä enemmän vaikutusvaltaa, mitä pidemmän tauon hän pitää sanan ”ulkopolitiikkaa” jälkeen ennen ”yhdessä hallituksen kanssa” -lauseen loppua.

Äänestäjän on päätettävä uskoako vaikka RKP:n Nils Torvaldsin pohdintoja Venäjästä vai istuvaa presidentti Sauli Niinistöä (Kansalaisliike). Niinistön halua rakentaa siltaa EU:n ja Venäjän välille ei tohdi kyseenalaista juuri kukaan mutta Torvaldsin päätelmien nousemisessa yleiseksi keskustelun aiheeksi Suomessa, niin realistinen kuin hänen Nato-kantansa onkin, on hänen pulmansa, koska Venäjän sisäpolitiikan seuraaminen ja sikäläisen mielipiteenmuodostuksen vaikutusten arviointi on vaikeaa.

Niinistö on vakuuttunut ja ollut jopa yllättynyt Venäjän pyrkimyksistä parantaa suhteitaan Eurooppaan. Torvalds uskoo Venäjän taloudellisen selkärangan murtuvan lähimpien 15 vuoden kuluessa.

Toisaalta. On ehkä hyvä, ettei vedetä liian pitkälle meneviä päätelmiä Venäjän lähitulevaisuudesta. Mitään nopeasti politiikkaa muuttavaa kehitystä ei Venäjällä ole näköpiirissä. (Gaidar-foorumin keskusteluista löytyy aineistoa englanniksi mm. täältä.) Helsingin yliopiston professori Vladimir Gelman arvioi  Venäjän jatkavan eristäytymistään. Muu maailma pitänee Venäjää edelleen mahdollisena uhkana. Venäjä ylläpitää itse keskustelua maan valmistautumisesta myös sotaan.

Lännen vastainen propaganda pitää nykyisen vallanpitäjät istuimillaan. Yhden käsityksen mukaan Venäjä valmistautuu ainoastaan siirtymään presidentti Vladimir Putinin ajasta häntä seuraavan sukupolven komentoon. Vaikka Venäjä kohtaisikin uusia pakotteita, on maan tulevaisuus todennäköisesti sidottu sen nykyiseen hallitsevaan luokkaan.

Eräät yritykset välttelevät sijoittamista Krimille, ja jo pelkkä uhka joutua uusien pakotteiden kohteiksi vaikuttaa Venäjän ilmapiiriin, arvioi tutkija Lilia Ševtsova Deutche Wellen haastattelussa.

Kun maassa edellisen kerran valmistauduttiin presidentinvaaleihin, vaaleja edelsi joukko mielenosoituksia, jotka olivat suurimpia sitten 1990-luvun alun. Tänä vuonna yhä useampi sanoo, että mistään vaaleista on turha puhua, kun kyse on siitä, että maaliskuussa ainoastaan vakaannutetaan tilanne hamaan tulevaisuuteen. Vallan kulissien murtuminen ei ole todennäköistä.

Ennen kuin toteutuvat Putiniin kohdistuvat kriittiset odotukset siitä, että venäläinen poliittinen eliitti hajotetaan pikaisesti ja merkittävä osa poliittisia toimijoita lakkaa pitämästä Putinia suojelijanaan järjestäytyen uudelleen, voidaan tuskin odottaa tuollaista lopputulosta. Ei liene Amerikan etujen mukaista, että Putinin hallinto romahdutetaan kertaheitolla, koska sitten herää kysymys – mitähän sitten mahtaakaan tapahtua tuossa ydinasevaltiossa?” Ševtsova pohtii.

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Talouselämän lonkerot ovat toisiinsa lomittuneita

Venäjää seuraava saa maan kehityksestä jatkuvasti ristiriitaisia tietoja niin Suomessa kuin Venäjällä. Venäjän puolestapuhujilla on vaikutusvaltaa ja kabineteissa osataan pelin henki.

Talouselämä ja Suomen hallitus kertovat mielellään, että vienti vetää vaikka toisaalla nähdään isoja ongelmia Venäjän suhteessa muuhun maailmaan.

Kaikille on selvää, että vauraus näyttää keskittyvän yhä harvempiin käsiin niin kuin monessa muussakin diktatuurissa, joista varoja siirretään oman maan kehittämisen sijaan turvaan ulkomaille.

Venäläisillä on meille merkitystä niin ulkopolitiikkamme piilovaikuttajina kuin talouselämäämme aktiivisesti osallistuvinakin. Käytännössä kyse on muutamasta henkilöstä ja joistakin yrityksistä.

Pienessä maassa henkilösuhteiden merkitystä ei pidä yhtään vähätellä. Vaikutusvaltaisten venäläisten asema Suomessa on vakaalla pohjalla, mutta Yhdysvalloissa ollaan asettamassa pakotelistalle muitakin kuin suomalaisellakin passilla tarvittaessa liikkuvat Gennadi Timtšenko ja Rotenbergien veljekset. Helsingin telakan kaupassakin riittää puhuttavaa, mutta poliittista ohjausta ei Suomen talouselämässä ole niin kuin Venäjällä.

Toki energia-asettaan käyttävä Venäjä pitää julkisuudessa olleiden tietojen valossa otteessaan Fortumia ja vaikuttaa meihin jatkuvasti. Jollei muuten, niin ainakin haastamalla kaikki repivään keskusteluun turvallisuuspolitiikkamme hinnasta.

Kaasuputki Itämerellä on muka suomalaisille vain ympäristökysymys. Harva uskoo selitystä, mutta moni haluaa ymmärtää kaasuntoimitukset vain Saksan ja Venäjän välisenä asiana.

Ševtsova muistutti Deutsche Wellen haastattelussa, että vuoden 2017 lokakuussa amerikkalaisten pakotelistalle joutui 33 venäläisyritystä. Samaan aikaan monet lobbausorganisaatiot ovat yrittäneet pehmentää listan toimenpidevalikoimaa.

Lisäksi Euroopan maat, etenkin Saksa, tekivät kaikkensa lieventääkseen välillisten sanktioiden uhkaa niiden suuntaan, jotka tekevät yhteistyötä jo sanktioita saaneiden yritysten kanssa. Nord Stream 2 on saatu käytännössä turvaan kaikilta uhilta.”

Ševtsova kertoo haastattelussa, että hänestä näyttääkin siltä, että Euroopan maat eivät ole valmiita muodostamaan Amerikan kanssa yhteistä rintamaa sitoakseen Venäjän kädet ja saadakseen hyvitystä Venäjän suhteen. Sen sijaan moni maa Kreikasta Itävaltaan yrittävät päin vastoin kaikin voimin heikentää lännen Venäjän vastaista rintamaa, joka koskee myös Ukrainan sotatoimien aiheuttamia sanktioita.

Venäjän eliitti joutuu koville

Krimin miehityksen vuoksi Venäjälle asetetut pakotteet ovat kovia ja yhä pahenevia. Venäläiset ovat tottuneita puhumaan tuonnin korvaamisesta. Vaikka presidentti Donald Trumpin ensimmäinen vuosi on ollut vuoristorataa, on maan kongressi ollut yhtenäinen päättäessään uusista venäläistä talouselämää koskevista rajoituksista.

Venäjällä katseet on suunnattu tammikuun loppuun, jolloin Yhdysvalloissa on määrä päättää jälleen uusista Venäjän vastaisista pakotteista. Trumpin Yhdysvalloissa pörssikurssit nousevat ja talous saa voimaa myös venäläisistä varoista.

Ševtsova uskoo, että Yhdysvallat jatkaa politiikkaa, joka heikentää venäläisen eliitin selviytymismallia, johon kuuluu yhdessäolo lännen kanssa, eläminen lännessä ilman mitään rajoitteita ja oleminen kuitenkin länttä vastaan. Näin venäläinen eliitti on voinut siirtää varansa pois Venäjältä ja realisoida ne läntisten lobbaajien avulla.

Pakotteiden lisäämisen tarkoituksena on lopettaa venäläisen eliitin integraation Amerikan talouselämään.

On toinenkin syy, miksi tuo sidos loppuu. Lännen lobbausrakenteet joutuvat uhanalaisiksi, etenkin Amerikassa. Ne ovat helpottaneet rahojen valumista pois Venäjältä, venäläisen pääoman muuttamista rahaksi ja rahanpesua.

Venäjällä Yhdysvalloista puhutaan tärkeimpänä syynä maan ongelmiin myös ulkopolitiikassa, Yhdysvalloissa riittää, että keskitytään hitaasti mutta varmasti selvittämään Venäjän mahdollista sekaantumista maan vaaleihin.

 

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hyvinvoiva Venäjä on kaikkien etu

Pahoinvointi uhkaa kuitenkin jo koko valtiota.

Ainakin jos uskomme taloustieteilijöitä, professori Tatjana Vorožeikinaa ja Jevgeni Gontmaheria. Virallisten laskelmien mukaan köyhimpiä kansalaisia on yli 13 prosenttia väestöstä. Venäjän köyhyysaste on 13,8%, mutta kuten Moskovan sosiaali- ja taloustieteiden korkeakoulun professori Tatjana Vorožeikina huomautti, ”nämä ihmiset eivät elä köyhyydessä vaan kurjuudessa, ja köyhyydessä elävien määrä on paljon suurempi”.

Gontmaherin mielestä kauniit puheet minimi toimeentulosta saisi jo unohtaa.

Jos venäläisten köyhyyttä tarkastellaan toimeentulominimiä käyttäen, tulokseksi saadaan yli 25% väestöstä. Tuo määrä uhkaa jo koko valtion olemassaoloa, koska jos tuollainen määrä ihmisistä on köyhiä, emme voi uneksiakaan pääsystä kehittyineimpien maiden joukkoon.

Taloustutkijan näkemyksen mukaan tilannetta pahentaa entisestään se, että valtaosa kansalaisista on riippuvainen valtiovallan varoista. Välillisesti nämä niin sanotut valtion budjetista palkkansa nostavat työntekijät sukulaisineen muodostavat 100 miljoonan ihmisen joukon 146 miljoonan väestöstä.

Tulevaisuus on synkkä

Kamppailua köyhyyttä vastaan (jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua) on Venäjällä käyty jakamalla köyhimpien tukeen keskushallinnosta saatuja varoja. Ajan oloon nämä varat ovat paikallisesti sulautuneet muihin menoihin ja jääneet kokonaan jakamatta.

Politologi Dmitri Oreskin ennustaa, että ”Venäjällä on edessä parin vuoden taantuma alueilla, jolloin ei makseta palkkoja. Tämä johtaa koko maan jatkuvaan heikkenemiseen.

Useimpien mielestä Putin ei tarvitse enää enempää legitimiteettiä, sanoo sosiologi Aleksei Levinson.

Tuo osa yhteiskuntaa on omaksunut psykologisesti nykytilanteen eli kun Venäjää ympäröivät viholliset. Tuon tilanteen voi konservoida. Nuo samat ihmiset voi myös ilman mitään poliittisia muutoksia saada kannattamaan suhteiden parantamista lännen kanssa, ja he tekevät sen yhtä vilpittömästi kuin pysyvät nykyisessä kannassaan.”

Venäjän sisäpolitiikan ja talouden ongelmat ovat vakavia, mutta silti Venäjän johto on saanut vakuutettua suuren osan kansalaisista siitä, että maan ongelmat johtuvat ennen muuta Yhdysvalloista. Omat toimet olisivat tarpeen, sanoo professori Gontmaher, ja opastaa MK-lehdessä valtiovaltaa.

Itse asiassa on ryhdyttävä päättäväisesti purkamaan valtion sääntelyä kaikilla elämänaloilla. On kehitettävä todellista paikallishallintoa ja poistettava valtion läsnäolo monilta talouselämän alueilta, joita voivat menestyksellisesti kehittää pienten ja keskisuurten yritysten pyrkimykset. Kaikki tuo on tietenkin mahdollista vain muuttamalla radikaalisti koko poliittista järjestelmää.”

Satisfaction-video jakaa mielipiteitä

Venäjällä perinteet velvoittavat, mutta nurkkakuntaiset asenteet voivat aiheuttaa kiusallisia tilanteita, joissa sukupolvien väliset erot saavat absurdeja muotoja. Lentäjiksi opiskelevien upseerioppilaiden hauskanpito – video, tulkittiin liian monella taholla maan perinteisiä arvoja loukkaavaksi.

Opettajien mielestä miehille ei enää ole sijaa lentokoneiden ohjaamossa. Puolestapuhujien vetoomukseen on toisaalta saatu nopeasti kymmeniätuhansia allekirjoituksia.

Kysymys videosta tuo mieleen Neuvostoliiton vanhojen seniilien johtajien ajat.

Toimittaja Andrei Arhangelski arvioi osuvasti, sitä miksi valtiovalta pelästyi hauskanpitoa:  ”Totalitaarisen yhteiskunnan pienen rattaan on vain elettävä valmiina kuolemaan isänmaan puolesta. Demokratiassa saa elää oman yksilöllisen onnensa eteen. Niin yksinkertaiselta se tuntuu.

Itse tapahtunut oli kohtuullisen viaton parodia muutaman vuoden takaisesta brittihuumorista: videosta, jossa miehet eroottisesti kalsareissaan kuurasivat kasarmin lattiaa.

 

Arhangelski kiteyttää artikkelinsa loppuun, että hauskanpidon määrittely rienaukseksi kuvaa valitettavalla tavalla maan henkistä pysähtyneisyyden tilaa.

Jos ihminen etsii henkilökohtaista onneaan eikä riko maan lakeja, kukaan ei saa häntä häiritä siinä. Se on juuri normaali kansallinen idea. Elää oman onnensa vuoksi, ja jos tuo periaate on legitimisoitu, ääneen lausuttu, siitä tulisikin yleiskansallisen konsensuksen peruspilari ja sillä voi ratkoa mainiosti tällaisia konflikteja. Ihmiset iloitsevat? Pitävät hauskaa? Huvittelevat? Eivät aiheuta samalla mitään pahaa kenellekään? Kyllä heillä on täysi oikeus siihen. Moraalisen käytöksen tärkeimpänä kriteerinä on tähän asti pidetty sodan antamaa kokemusta, mutta rauhanaikainen elämä ei voi nojata sodan kokemuksiin, olivatpa ne kuinka oikeudenmukaisia tahansa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Moshesin mukaan vaalivoitto voi olla Putinille helppo, mutta se on kaikkea muuta kuin ilmainen ja riskitön niin Venäjälle itselleen kuin muulle maailmalle.

 

 

 

 

 

Kirja-arvio: Luke Harding – Salajuoni

Seksi, raha ja vaikutusvalta. Kaikki sanomalehtiä iät ja ajat myyneet elementit ovat toimittaja Luke Hardingin kirjassa Salajuoni (Into). Kirja kertoo siitä, miten mahdottomasta tuli totta, ja kuinka tarinaa Yhdysvaltojen presidentin valinnasta alettiin valmistella jo aikaa sitten.

Oli vain seurattava seksin ja rahan jälkiä.”

Luke Harding Salajuoni

Luke Harding Salajuoni

Erikoissyyttäjä Robert Mueller selvittää parhaillaan mitä Yhdysvalloissa oikein tapahtui presidentti Donald Trumpin valinnan liepeillä. Maailmassa tuskin on ajattelevaa ihmistä, joka ei olisi pysähtynyt pohtimaan sitä, miten on mahdollista, että Trump voitti vastaehdokkaansa Hillary Clintonin – niukasti, ja saatuaan tätä vähemmän ääniä. Ja miksi ylivoimaisen voiton korostaminen on Trumpille niin tärkeää. Miksi Trump ei sano poikkipuolista sanaa Venäjän presidentistä, vaikka hän on muuten käyttäytynyt typerästi. FBI:n johtaja sai lähteä.

Kesällä 2017 Trumpin viesti tuntui jo olevan: Aivan, me huijasimme. Mitä aiotte tehdä asialle?”

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Hardingin kirja on itsenäinen teos, vaikka se pohjaa hyvin pitkälle brittikonsultin ja entisen tiedustelupalvelun tutkijan tekemän raportin tietojen varmistamiseen. Presidentin yhteydet paljastaneen Christopher Steelen raportti vaikutti Hardingin mielestä pätevältä. Salajuoni-kirjassa on selkeästi tavoitteena varmistaa se, olisiko Trumpin koneisto voinut saada apua – jos ei suoraa niin selvää vetoapua Venäjältä.

Mutta ellei sen keskeisiä väitteitä – joiden mukaan Trump oli aktiivisesti vehkeillyt venäläisten kanssa etenkin varastettujen sähköpostien julkaisemiseksi – pystyttäisi todistamaan, sen julkaiseminen ei ollut todennäköinen vaihtoehto. Mahdollisesti väärän tiedon levittäminen ei ollut kenenkään etu, päinvastoin siinä saattoi tehdä itsestään pölvästin. Lisäksi saattoi päätyä keskelle juridista taistoa. Putin tuskin haastaisi ketään oikeuteen, KGB:llä riitti muitakin menetelmiä.

**

Hardingille Venäjän turvallisuuselinten nykyäänkin käytössä olevat tavat ovat tuttuja. Niistä tämä kertoo kirjassaan Mafiavaltio. Salajuoni-kirjaansa varten Harding haastatteli lukuisia ihmisiä ja melkoinen osa aineistosta on kertynyt muiden aiheiden parissa työskennellessä. Hän kuuluu niihin tutkivan journalismin perussäännöt oppineisiin, jotka voivat palata muistiinpanoihinsa vielä vuosien jälkeen.

Salajuoni-kirjaansa hän löysi sopivia huomioita vanhoista Ukrainan vallanvaihtoa koskevista haastatteluistaan. Yksi tällaisista aineistoista lojui vuosia kaapin päällä. Kuva Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovitsin konsulttina useiden vuosien ajan toimineesta Paul Manafortista täydentyy vanhan aineiston pohjalta. Manafort on parasta aikaa tutkinnan keskipisteessä ja kotiarestissa.

**

Suhteita luodaan aina vuosikymmeniä. Hardingin kirjaa voi lukea kuin lähteistä huolehtivan tutkivan toimittajan käsikirjaa: Trumpin yhteyksiä venäläisiin tahoihin tarkastellaan seikkaperäisesti. Palaset loksahtelevat paikalleen hieman sovittamalla. Yhtään johtopäätöstä ei jätetä yhden arvion varaan. Aukotonta todistusketjua ei synny, mutta vaikuttaa siltä, että on syytä epäillä Trumpin olleen sellaisten joukossa, jotka rekisteröitiin jo Neuvostoliiton KGB:n ohjeistuksen mukaan ihmiseksi, josta voi olla hyötyä myöhemmin.

Harding on kova luu kirjoittajana ja kertomuksen rakentajana. Välillä omakohtaisia kokemuksia hieman liikaakin tyrkyttävä. Lukija hengästyy vähemmästäkin, ja aineisto kyllä puhuisi puolestaan. Välillä henkilökohtainen ote tuntuu hieman turhan alleviivatulta, mutta toisaalta, jos puhuisimme muutaman vuosikymmenen takaisilla termeillä, sanoisin että Harding on perinteinen lehtimies, joka ei pelkää liata käsiään painomusteella pyrkiessään paljastamaan epäkohtia.

Voi varmaan sanoa, että Harding on hyvä innostuessaan ja mainio kuuluisan Watergate-skandaalin muokkaaman ammattikunnan työn jatkaja, joka tuntee nykyjournalismin työtavat (kirja Wikileaksista). Eikä Harding pelkää henkilökohtaista sitoutumista (kirjat Mafiavaltio ja Vaiennettu). Hardingin kirjoja enemmän lukenut toivoisi hieman tasaisempaa, hillitympää menoa, mutta tyylilleen uskollisen kirjailija-toimittajan teokset myyvät hyvin. Ruotsissa Salajuoni ohitti kaupan tilastossa hetkeksi Dan Brownin uutuuden.

 

**

Lyhyessä ajassa on myös journalismissa tapahtunut paljon. Vielä liki vuosi sitten tuntui selvältä, että vain moneen kertaan tarkastetut Trump-raportit voisivat läpäistä seulan ja päästä julkisuuteen. Liian raflaaviin teksteihin on aina suhtauduttu hieman kylmäkiskoisesti ja ne on helposti leimattu viihteeksi.

Tammikuussa 2017 alkoi julkisuudessa näkyä tietoja Trumpin Moskovan vierailuista ja niiden aikana kerätystä kompromaatista eli henkilöä raskauttavasta aineistosta, jota Venäjän nykyisen tiedustelupalvelun edeltäjät alkoivat jo Stalinin hallitessa kerätä mahdollista myöhempää kiristämistä varten. Ensimmäisissä raportista kertoneissa uutisissa oltiin varovaisia. Tiedot Trumpin kampanjan yhteistyöstä Kremlin kanssa tuntuivat liian selviltä.

Steelen raporttiin nojautuvien uutisjuttujen eteneminen julkisuudessa oli monen päätöksen tulosta, sillä sisäpiireissä oli jo kuukausikaupalla tiedetty asiasta, mutta suuri yleisö oli pidetty pimennossa. Koko raporttia ei haluttu julkaista. Harding muistuttaa, että julkisuuteen raportti (englanniksi täältä) tuli kokonaisuudessaan, kun verkkomediayhtiö BuzzFeed teki yhden Yhdysvaltojen julkaisuhistorian merkittävimmistä päätöksistä. BuzzFeedistä on muutamassa vuodessa kasvanut hyvin varteenotettava journalistinen resurssi, jolla on joukoissaan päteviä toimittajia ja erittäin hyvin aineiston jakamiseen käyvät julkaisusovellukset.

Raportin saateartikkelissa BuzzFeed totesi julkaisevansa tämän vahvistamattoman asiakirjan, ´jotta amerikkalaiset saavat itse muodostaa mielipiteensä´. Sen mukaan kansion sisältämät väitteet olivat ´kiertäneet Yhdysvaltojen hallinnon korkeimmilla tasoilla´. Artikkelissa huomautettiin, että raportti oli vahvistamaton ja siinä oli muutama virhe. Tulevan presidentin reaktio oli myrskyisä. Hän välitti sen tavanomaisen väylänsä kautta, halveksimansa liberaalin median päiden yli ja suoraan miljoonille kiihkeille äänestäjilleen.

Tammikuun 11. päivänä kello 01.19 Trump tviittasi:
VALEUUTINEN – PELKKÄÄ POLIITTISTA NOITAVAINOA!
Väite valeuutisesta paisui vähitellen ja sitä toistettiin.”

**

Trumpin ja Venäjän tarinassa onkin koko ajan muistettava myös mediamurros. Perinteisen median vaikeudet ja sosiaalisen median nousu ovat tehneet mahdolliseksi aivan toisenlaisen suoran yleisön kosiskelun. Trump vetoaa tunteisiin ja hänen henkilökohtainen kaunansa mediaa kohtaan toimii ja toimi bensana liekeissä. Trump käyttäytyy twitterissä kuin pahin esiteini. Tämä osoittaa heikkouden myös yhdysvaltalaisessa (ja samalla tavalla) myös meikäläisessä tavassa käsitellä asioita mediassa. Mitä selkeämmin tuodaan esille koko ajatusrakennelman perustuvan valheeseen eikä vain värinkäsitykseen, sitä enemmän Trump (tai joku muu populisti) puhuu välittämättä seurauksista.

Harding kirjoittaa, että vaikka Trump kuinka suolsi herjojaan toimitusten niskaan, ”kamerat sen kuin pyörivät”. Trumpin mediakielteisyydessä oli hysteerinen sävy, mutta hänen vaalien jälkeisissä väitteissään oli tiettyä loogisuutta. Demokraattinen puolue oli heikko ja lyöty. Trumpin – ellei peräti Yhdysvaltojen kansan – päävastustaja oli hänen mukaansa liberaali media ja eritoten tutkintaryhmät, jotka yrittivät täyttä häkää selvittää hänen yhteyksiään Venäjään.

Hardingin kirjan ilmestymisen jälkeen on aina vaan selvempää, että Trump toimii niin kuin hänen tavoitteenaan olisi hyödyttää erityisesti Venäjää, vaikka kyse olisi vain halusta suitsia liian liberaalina pitämäänsä Yhdysvaltain mediaa. Kansainvälisistä uutistoimistoista parhaimpiin kuuluva CNN on Trumpin mukaan valemedia.

Viimeisten kuukausien aikana Trump ei ole antanut yhtään haastattelua sellaisille toimittajille, jotka voisivat haastaa hänet asiakysymyksissä. Yhdysvalloissa tällaisia kysymään pääseviä toimituksia vielä on, Venäjällä Putinin haastaminen on jo sellaista masokismia, ettei siihen juuri kukaan julkisesti antaudu. Toki samaan aikaan on muistettava, että kovaakin päämiehen arvostelua julkaistaan myös Venäjällä.

**

Jostain syystä Putin on ollut usein ja monen valtiojohtajan arvioinnin kohteena. Brittien pääministeri Theresa May sanoo maan tiedustelun näyttäneen toteen Venäjän osallisuuden hakkerointiin.

Tuskin kenellekään on epäselvää, että Yhdysvallat joutuu Venäjän aktiivisten toimien vuoksi sietämään yhä syvenevää eripuraa ja kahtiajakoa. Voidaan jo hyvin kysyä, onko läntisen maailman johtajaksi tituleerattu presidentti hyötynyt siitä, että Venäjällä salaisia operaatioita hoitavat tahot ovat saaneet touhuta sosiaalisessa mediassa ja kylvää epäluuloa ja vihaa Yhdysvalloissa kuten myös monessa naapurimaassa.

Harding osoittaa monin eri tavoin sen, kuinka Trumpin valtaantulo on muuttanut myös meidän lähipiirimme elämää. Nimittäin siinä missä EU ja virkansa kahdeksan vuoden jälkeen jättäneen Barack Obaman hallinto olivat yhdessä sopineet, miten ne vastaavat Venäjän Ukrainaan kohdistuneeseen hyökkäykseen, ollaan nykyisin ihan eri tiellä.

Tähän asti sodanjälkeinen transatlanttinen suhde on ollut vakaalla pohjalla. Se perustuu yhteisiin arvoihin, vaikka niiden käytännön toteutus usein horjuu. Harding muistuttaa, että arvoihin kuuluvat kansainväliset järjestöt, Nato ja sen yhteinen puolustussopimus, kansainvälinen oikeus, ihmisoikeudet ja yleinen säädyllisyys.

Salajuoni-kirja ei ole maailman selitys. Se on journalismia. Vetävästi ja nopeasti kirjoitettu ajankohtainen teos.

Paljon epäselvää ja kyseenalaista tarkistettavaa on jäljellä. Yhdysvalloissa on kyettävä näkemään Trumpin valehtelun ohi. Valehtelusta ei saa tehdä uutta normaalia, eikä epätotuuksilla saa hämätä kansalaisia näkemästä sitä, millaisia päätöksiä mielipuolen johtamassa maassa tehdään. Ei siis niin paljon huonoa, ettei tiivistyneessä ja kehittyneemmässä faktojen tarkistamisessa olisi jotain hyvääkin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Washington Post tuotti voittoa. Trumpin valinta oli koitunut siunaukseksi: Watergate-skandaalin aikanaan paljastanut lehti pystyi nyt palkkaamaan kuusikymmentä uutistoimittajaa ja kahdeksan tutkivaa journalistia. Uudella presidentillä oli tervehdyttävä vaikutus myös faktojen tarkistukseen. Trump lasketteli niin paljon valheita, että kokopäiväinen faktantarkistuspiste oli tuplattava kahteen työntekijään. Lehti loi itselleen jopa uuden vetävän tunnuslauseen: ”Democracy dies in darkness”, demokratia kuolee pimeydessä.”

Vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä, että Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan Yhdysvaltoihin monella eri tavalla saadakseen lopetettua sitä vastaan asetetut pakotteet. Pakotteita on säädetty Venäjälle monesta syystä. Niin sanottu Magnitsky-laki (Yhdysvallat kieltäytyy myöntämästä maahantuloviisumeja venäläisviranomaisille) on suunnattu suoraan Venäjän johtoa ja maan rahamaailmaa vastaan.

Krimin miehityksen vuoksi asetetuilla pakotteilla yritetään niilläkin saada painetta Venäjän johdon suuntaan. Venäläiset eivät ole kuitenkaan toimettomia, vaan ovat onnistuneetkin omilla tuonninrajoittamislaeillaan eli vastapakotteilla luomaan painetta varsinkin Euroopassa, jossa monet ovat sitä mieltä, että Venäjää vastaan ei pidä käydä sitä ärsyttämällä.

Kreml auttoi Trumpin Valkoiseen taloon ensisijaisesti yhdestä syystä. Se halusi lopettaa Yhdysvaltojen asettaman taloussaarron. (Toissijainen tavoite oli kaivella Yhdysvaltojen olemassa olevia sosiaalisia ja ideologisia haavoja. Se oli onnistunut aika hyvin.)

Putinin operaatio oli rohkea, jopa ylimielinen. Siihen kuului hakkerointia, väärennettyjä Facebook-tilejä ja perinteisiä KGB:n huijaus- ja värväystaktiikoita. Voisi kuitenkin väittää, että suunnitelma oli kääntynyt tekijäänsä vastaan. Kremlin virkamiehet kuvittelivat usein, että Yhdysvallat oli Venäjän peilikuva. He eivät ymmärtäneet Yhdysvaltojen institutionaalista politiikkaa.

**

[Luke Harding on The Guardianin kiitelty ja palkittu toimittaja. Into on suomentanut häneltä muun muassa kirjat Assange, Snowden ja Vaiennettu, joka kertoo venäläisen agentti Litvinenkon murhasta Lontoossa. Kirjan ovat suomentaneet Ulla Lempinen ja Tiina Ohinmaa.]

**

Antti Kuronen –  YLE Toimittajalta: Paljastuskirja ei löydä savuavaa asetta Trupin Venäjä-kytköksistä, mutta tarjoaa kosolti ihmeteltävää

Jorma Melleri – US Vapaavuoro: Onko Trump Putinin pihdeissä?

Arja Paananen – IS KGB kiinnostui Donald Trumpista jo 1977 – ”Tehosi häneen kuin hunaja mehiläiseen”

 

 

Kirja-arvio: Timothy Snyder – Tyranniasta

Isänmaallisuuteen kuuluu palvella omaa maata. Muista ihmisistä välittäminen on inhimillistä, mutta se ei ole politiikan tavoite. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Kompromissit, sovitellut sopimukset liimaavat poliitikot toisiinsa, mutta karkottavat politiikan änkyrät omiin kuppikuntiinsa.

Suomalaisen eliitin, niin tunnetun pankkiirin kuin entisten puoluejohtajien, näkemykset osoittavat, että historian kertaus on paikallaan. Pankkiiri käy kirjasellaan demokratian perusteita vastaan ja kansanedustaja hakee vihamiehiä väärästä paikasta.

Poliittisessa pamfletissaan Tyranniasta [20 opetusta 1900-luvulta] (Siltala)  historioitsija Timothy Snyder muistuttaa meitä, mitä meidän on syytä ymmärtää, kun alkaa vaikuttaa siltä, että demokratiamme on uhattuna.

”Politiikassa ei riitä tekosyyksi, että on tullut petetyksi”, kuuluu kirjan motto, lainaus Leszek Kolakowskilta. Kolakowski oli merkittävä puolalainen filosofi ja kirjailija, joka menetti oppituolinsa Varsovan yliopistossa siksi, että ilmaisi vastustavansa kommunistihallitusta, eikä saanut julkaista teoksiaan.

Snyder on kiertänyt luennoimassa kirjastaan, kuten hän itse sanoo, kyllästymiseen asti. Kirjan voi lukea pieninä annoksina. Ei sen laajuuden vuoksi vaan koska jokainen luku herättää ajattelemaan ja tuntuu joka päivä ajankohtaiselta. Se ikään kuin selittää sen, missä juuri nyt mennään.

Mihin kaikki läheisten ajatusten ymmärtäminen ja myötätunto on kadonnut? Jokainen aikalaisnäkemys on tärkeä, eikä historiasta oppimista voi pitää kovin kummoisena viisautena, jos hakee analogioita, ja vertaa tapahtunutta kritiikittä nykypäivään.

Mutta jos ymmärtää edes osan siitä, miksi maailmamme on sellainen kuin se nyt on siksi, että jotkut asiat toistuvat ihmisten käyttäytymisen vuoksi, ollaan jo paljon pidemmällä. Samalla on viety osa poliittisten helppoheikkien ja pahinta laatua olevien älykkäiden opportunistien, tilaisuuteen tarttuneiden ihmisten voimavaroista.

Snyder on juutalaisten kansanmurhan ja natsien hirmutöiden tuntija. Hänen kirjansa Musta maa ja Tappotanner, joka kertoo niin Stalinin kuin Hitlerin hirmutöistä, ovat merkittäviä kokonaisteoksia Euroopan synkästä lähihistoriasta.  Molemmat ovat Siltalan kustantamia.

Snyder kirjoittaa, että demokratia epäonnistui Euroopassa 1920-, 1930- ja 1940-luvulla ja epäonnistuu nykyään suuressa osassa Eurooppaa ja eri puolilla maailmaa. Sen historia ja kokemus paljastavat meille mahdollisen tulevaisuutemme synkät vaihtoehdot. Nationalisti sanoo: ”se ei voi tapahtua täällä”, mikä on ensimmäinen askel kohti tuhoa. Patriootti sanoo: ”se voisi tapahtua täällä, mutta me pysäytämme sen”.

Kokemus isänmaasta on hyvin henkilökohtainen

Snyderin kirja on seurausta maailman myllerryksestä. Katalonian itsenäisyys on yhtä aikaa pelottava ja samalla oikeutettu päätös.

 

kataloniayle

Snyder sanoo, että omaksumalla vaihtoehdottomuuden politiikan on kasvatettu sukupolvi, jolla ei ole historiaa. Venäjä ei hajota Eurooppaa kansojen itsemääräämisoikeutta tukeakseen, vaan omaa vaikutusvaltaansa lisätäkseen.  Voimme vain huomata joutuneemme sen tosiasian eteen, että Yhdysvalloissa isänmaallisuuden käsite muokkautui toisenlaiseksi Donald Trumpin noustua presidentiksi.

”Ei ole isänmaallista nimittää kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi henkilö, joka on ottanut rahaa venäläiseltä propagandaelimeltä. Ei ole isänmaallista nimittää ulkoministeriksi öljyalan mies, jolla on taloudellisia etuja ajettavana Venäjällä, joka on venäläis-yhdysvaltalaisen energiayhtiön johtaja ja joka on saanut ystävyyden kunniamerkin Putinilta.”

Tyranniasta-kirja on syntynyt tarpeesta vastata muuttuneeseen tilanteeseen Yhdysvalloissa. Kuitenkin myös jokaisen eurooppalaisen olisi syytä huomata Euroopan demokratioiden joutuneen vastaamaan kotimaisten haasteiden lisäksi myös suurvaltaintressiensä ohjaamana toimivan Venäjän tekoihin.

”Vuoden 2016 alussa Venäjä lavasti valheellisen terroriteon Saksaan. Samaan aikaan kun Venäjä pommitti syyrialaisia siviilejä ja siten ajoi muslimipakolaisia Eurooppaan, se koetti perhedraamaa hyväksi käyttämällä opettaa saksalaisille, että muslimit olivat lasten raiskaajia. Tavoitteena näyttää taas olleen demokraattisen järjestelmän horjuttaminen ja äärioikeiston puolueiden tukeminen. ”

Lisan tarina on kasvattanut äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannatusta. (Venäjän televisio kertoi 13-vuotiaan venäläissyntyisen tytön raiskaamisesta.) Kuva Nikolai Mitrohinin artikkelista Idäntutkimus-lehdessä.

Lisan tarina on kasvattanut äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannatusta. (Venäjän televisio kertoi 13-vuotiaan venäläissyntyisen tytön raiskaamisesta.) Kuva Nikolai Mitrohinin artikkelista Idäntutkimus-lehdessä.

Venäjää ei voi pitää totalitaarisena yhteiskuntana, mutta jo vuosia on sanottu maan muuttuvan autoritaarisesti itsevaltaiseksi.

Vuoden 2018 presidentinvaalit ovat varmasti yksi rajapyykki, kuten oli Trumpin valinta Yhdysvalloissa viime vuonna. Yhdysvalloissa muutosta avittivat monet tietoisesti ja toiset ymmärtämättä yksittäisten tekojen vaikutusta. Media sokaistui omista mahdollisuuksistaan.

Yksityisyyden suojaa avaamalla annettiin työkaluja demokratiaa halveksiville ihmisille. Yhdysvaltoihin vaikutettiin uudella tavalla maan sisällä.

Snyder reagoi kaivamalla historian opetukset esiin.

”Poliittinen ajattelija Hannah Arendt ei tarkoittanut totalitarismilla kaikkivoipaa valtiota, vaan yksityisen ja julkisen elämän rajan murenemista. Olemme vapaita vain niin kauan kuin pystymme valvomaan sitä, mitä ihmiset meistä tietävät ja missä tilanteessa he saavat tietonsa.”

Yhdysvalloissa astuttiin vuoden 2016 vaalikampanjassa aivan huomaamatta askel kohti totalitarismia, kun sähköisen tietosuojan loukkaaminen hyväksyttiin normaaliksi. Snyder kirjoittaa, että olipa loukkaajana yhdysvaltalainen tai venäläinen tiedusteluvirasto tai mikä instituutio tahansa, yksityisten viestien varastaminen, käsitteleminen tai julkaiseminen tuhoavat länsimaisen käsityksen oikeuksistamme.

”Jos emme voi määrätä, kuka lukee mitä ja milloin, meidän ei ole mahdollista toimia tässä hetkessä eikä suunnitella tulevaisuutta.”

tyranniasta

Puolusta yksityiselämää

Liberaali ja avoin maailmankäsitys on haavoittuvainen. Snyderin mukaan ihmisten on voitava luottaa mediaan. Nyt tuota luottamusta horjutetaan koko ajan ja erityisesti näin kävi Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä.

Yleensä on ajateltu, että journalistisen ärhäkkyyden tasoittavat toimitusten linjaukset, joilla tuetaan olemassa olevaa yhteisymmärrystä, konsensusta, näkemystä kaikkien hyvästä. Toimituksissa tehdään journalismia. Yksittäinen mielipide ei ole yhtä arvokas kuin kollektiivin luoma, mutta ei se välttämättä ole väärä tai rikollinen. Suunta on kuitenkin ehdottoman väärä, kun pääuutiseksi nousee halu paljastaa jotain, joka on joskus ollut luottamuksellista.

(Snyder kertoo esimerkiksi sen, että on ällistyttävää kuinka uutismedia onnistuu luottamuksellisuuden säilyttämisessä paljon kehnommin kuin esimerkiksi muoti- tai urheilutoimittajat, jotka tietävät mitä takahuoneissa tapahtuu, mutta eivät mässäile suihkukuvauksilla tai kertomuksilla vaatteiden vaihdosta.)

Vikaan mentiin ja pahasti, kirjoittaa Snyder, silloin kun media alkoi seurata sähköpostipommeja ikään kuin ne olisivat olleet uutisia, ne pettivät oman tehtävänsä.

”Harva toimittaja edes yritti selittää, miksi ihmiset sanoivat tai kirjoittivat niin kuin he siinä tilanteessa tekivät. Kertoessaan yksityisyyden loukkauksista uutisina media harhautui jättämään tärkeät päivän varsinaiset tapahtumat kertomatta. Eräs melko tärkeä esimerkki: mediamme ei kertonut perusoikeuksien loukkaamisesta, vaan piti usein tärkeämpänä mässäillä luontaisella kiinnostuksella muiden ihmisten asioista. ”

Valemedia olemme me

Mediaa on tietenkin syyttäminen muustakin kuin yksittäisistä ylilyönneistä, mutta varsinkin silloin, kun lähdetään ruotimaan yksittäisen ihmisen tekemisiä porukalla kaikissa mahdollisissa julkaisuissa, on yhteiskunnallisen merkittävyyden oltava erittäin hyvin perusteltua.

Sananvastuu on ymmärrettävä olipa kyse #meetoo –kampanjan paljastamasta häirinnästä tai jonkun ihmisen huumeiden käytöstä aiheutuneesta keskustelusta.

Tietenkään kyse ei ole enää pitkään aikaan ollut vain toimituksista, vaan meistä kaikista internetin miljoonista kirjoittajista ja vaikuttajista. Yksittäinen meemi voi olla paljon vaikutusvaltaisempi mielipiteenmuokkaaja kuin hyvä ja ajateltu kirja. Mutta toisten ajatusten levittäminen onkin aina helpompaa.

”Internet-ajassa me kaikki olemme julkaisijoita, joten kukin meistä kantaa henkilökohtaista vastuuta suuren yleisön totuuskäsityksestä. Jos haluamme vakavissaan etsiä tosiasioita, jokainen voi tehdä pienen vallankumouksen internetin tavassa toimia. Jos tarkastaa hankkimansa informaation, ei välitä valheuutisia edelleen muille. Jos päättää seurata toimittajia, joihin on syytä luottaa, heidän selvittämiään tietoja voi välittää myös muille. Jos tviittaa eteenpäin vain sellaisten ihmisten töitä, jotka ovat tehneet oikeaa toimittajantyötä, ei kovin todennäköisesti pilaa aivojaan vuorovaikutuksessa bottien ja trollien kanssa.”

Snyder pureutuu oleelliseen todetessaan, että emme näe keiden ajatuksia loukkaamme julkaistessamme valheita, mutta se ei tarkoita, että emme vahingoita heitä.

”Ajattelepa autolla ajamista. Emme näe toista kuljettajaa, mutta tiedämme, että hänen autoonsa ei pidä törmätä. Tiedämme, että vahinko olisi yhteinen. Suojelemme toista ihmistä häntä näkemättä kymmeniä kertoja joka päivä. Emme liioin näe toista ihmistä tietokoneensa ääressä, mutta kannamme osavastuun siitä mitä hän siellä lukee. Jos kykenemme olemaan internetissä tekemättä vääryyttä näkymättömien ihmisten ajatuksille, toiset oppivat tekemään samoin. Ehkä internetliikenteemme lakkaa silloin näyttämästä suurelta veriseltä onnettomuudelta.”

Jotenkin kohtalon ivalta tuntuvat tämän päivän uutiset Tšekistä, jossa vaihtoehtomedialla on vahva jalansija.  

Tuoreiden selvitysten mukaan Venäjän tiedusteluelimet hyödyntävät hybridivaikuttamisessaan kaikkia käytettävissään olevia keinoja. Vaikuttamistoiminta pyritään mediatietojen mukaan mitoittamaan siten, että ”se ei ylitä vastustajan reaktiokynnystä, vaan johtaa joko halvaantumiseen tai vääränlaisiin reaktioihin.”

Snyder tuntee hyvin itäisen Keski-Euroopan historian ja muistuttaa siitä, kuinka toisinajattelija Vaclav Havel kirjoitti kolme vuosikymmentä sodan jälkeen vuonna 1978 teoksensa ”Vallattomien valta”, jossa hän selitti sortovallan jatkumista, vaikka sen päämääriin ja ideologiaan harva enää uskoi.

Snyder kirjoittaa, kuinka Havel, tärkein ajattelija 1970-luvun kommunistidissidenttien joukossa, esitti vertauksen vihanneskauppiaasta, joka tekstaa puotinsa ikkunaan kyltin ”Maailman työläiset, liittykää yhteen!” Se ei tarkoita, että kauppias todella kannattaisi kommunistisesta manifestista otetun lainauksen viestiä. Hän asettaa kyltin ikkunaansa, jotta voisi jatkaa arkielämäänsä joutumatta vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

”Vihanneskauppias ilmoittaa lojaalisuutensa ainoalla tavalla, jota hallitus pystyy kuulemaan; toisin sanoen hyväksymällä määrätyn rituaalin, hyväksymällä ulkokuoren todellisuudeksi, hyväksymällä annetut pelisäännöt ja siten mahdollistamalla pelin jatkumisen, sen koko olemassaolon.”

Kun ihmisluonto antaa periksi, se valitsee helpomman tien

Snyder opastaa myös näin: säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia. Nykyajan tyrannia on terrorin hallintaa. Kun terrori-isku tapahtuu, autoritaariset vallanpitäjät käyttävät sitä valtansa vahvistamiseen.

Laumaväkivallan tarkoitus oli muuttaa poliittinen ilmapiiri, minkä se myös sai aikaan.

”Jotta väkivalta voisi muuttaa sekä ilmapiirin että koko järjestelmän. Joukkokokousten mielenliikutukset ja poissulkemisen ideologia on liitettävä osaksi aseellisten joukkojen koulutusta. Ensin ne uhmaavat poliisia ja asevoimia, sitten ne tunkeutuvat poliisiin ja asevoimiin, ja lopuksi ne muuttavat poliisin ja asevoimat. ”

Snyderin kirjan helmiä on vaikea erotella. Yksi niistä on kuitenkin tämä: ”Jos todella tavoittelemme tosiasioita, internet antaa kadehdittavan mahdollisuuden välittää niitä. Aiemmin lainatuilla auktoriteeteilla ei ollut sellaisesta tietoakaan.”