Pahoinvointivaltion hinta (vaaliextra)

Populistien ja diktaattorien suussa totuus vääntyy yksinkertaistuksiksi. Demokratioissa voi äänestyskopissa tehdä oman henkilökohtaisen päätöksen. Tiukan kurin valtioissa yksinkertaisin keino vaikuttaa mielialoihin on osoittaa poikkeusolojen johtuvan ulkoisesta uhasta.

Meillä on presidenttiä valittaessa tapana sivusilmällä vilkuilla Venäjää. Näin on tehty itsenäisessä Suomessa aina. Härskeimmät käyttävät hyväkseen valheita ja tietoista väärinymmärtämistä, varovaisemmat koettavat todistella näkemyksiään pitkällä kokemuksella.

Sekin on suhteellista.

Suomen suhde Venäjään ei ole koskaan ollut vain kahdenvälinen, vaan siihen liittyy yleinen kehitys maailmalla.

Perustuslaissamme määritellään hallituksen ja presidentin suhde. Presidentiltä on karsittu valtaa reilusti varsinkin sisäpolitiikassa. Niinistön aikana on syntynyt sellainen kuva, että ulkopolitiikassa hänellä on sitä enemmän vaikutusvaltaa, mitä pidemmän tauon hän pitää sanan ”ulkopolitiikkaa” jälkeen ennen ”yhdessä hallituksen kanssa” -lauseen loppua.

Äänestäjän on päätettävä uskoako vaikka RKP:n Nils Torvaldsin pohdintoja Venäjästä vai istuvaa presidentti Sauli Niinistöä (Kansalaisliike). Niinistön halua rakentaa siltaa EU:n ja Venäjän välille ei tohdi kyseenalaista juuri kukaan mutta Torvaldsin päätelmien nousemisessa yleiseksi keskustelun aiheeksi Suomessa, niin realistinen kuin hänen Nato-kantansa onkin, on hänen pulmansa, koska Venäjän sisäpolitiikan seuraaminen ja sikäläisen mielipiteenmuodostuksen vaikutusten arviointi on vaikeaa.

Niinistö on vakuuttunut ja ollut jopa yllättynyt Venäjän pyrkimyksistä parantaa suhteitaan Eurooppaan. Torvalds uskoo Venäjän taloudellisen selkärangan murtuvan lähimpien 15 vuoden kuluessa.

Toisaalta. On ehkä hyvä, ettei vedetä liian pitkälle meneviä päätelmiä Venäjän lähitulevaisuudesta. Mitään nopeasti politiikkaa muuttavaa kehitystä ei Venäjällä ole näköpiirissä. (Gaidar-foorumin keskusteluista löytyy aineistoa englanniksi mm. täältä.) Helsingin yliopiston professori Vladimir Gelman arvioi  Venäjän jatkavan eristäytymistään. Muu maailma pitänee Venäjää edelleen mahdollisena uhkana. Venäjä ylläpitää itse keskustelua maan valmistautumisesta myös sotaan.

Lännen vastainen propaganda pitää nykyisen vallanpitäjät istuimillaan. Yhden käsityksen mukaan Venäjä valmistautuu ainoastaan siirtymään presidentti Vladimir Putinin ajasta häntä seuraavan sukupolven komentoon. Vaikka Venäjä kohtaisikin uusia pakotteita, on maan tulevaisuus todennäköisesti sidottu sen nykyiseen hallitsevaan luokkaan.

Eräät yritykset välttelevät sijoittamista Krimille, ja jo pelkkä uhka joutua uusien pakotteiden kohteiksi vaikuttaa Venäjän ilmapiiriin, arvioi tutkija Lilia Ševtsova Deutche Wellen haastattelussa.

Kun maassa edellisen kerran valmistauduttiin presidentinvaaleihin, vaaleja edelsi joukko mielenosoituksia, jotka olivat suurimpia sitten 1990-luvun alun. Tänä vuonna yhä useampi sanoo, että mistään vaaleista on turha puhua, kun kyse on siitä, että maaliskuussa ainoastaan vakaannutetaan tilanne hamaan tulevaisuuteen. Vallan kulissien murtuminen ei ole todennäköistä.

Ennen kuin toteutuvat Putiniin kohdistuvat kriittiset odotukset siitä, että venäläinen poliittinen eliitti hajotetaan pikaisesti ja merkittävä osa poliittisia toimijoita lakkaa pitämästä Putinia suojelijanaan järjestäytyen uudelleen, voidaan tuskin odottaa tuollaista lopputulosta. Ei liene Amerikan etujen mukaista, että Putinin hallinto romahdutetaan kertaheitolla, koska sitten herää kysymys – mitähän sitten mahtaakaan tapahtua tuossa ydinasevaltiossa?” Ševtsova pohtii.

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Talouselämän lonkerot ovat toisiinsa lomittuneita

Venäjää seuraava saa maan kehityksestä jatkuvasti ristiriitaisia tietoja niin Suomessa kuin Venäjällä. Venäjän puolestapuhujilla on vaikutusvaltaa ja kabineteissa osataan pelin henki.

Talouselämä ja Suomen hallitus kertovat mielellään, että vienti vetää vaikka toisaalla nähdään isoja ongelmia Venäjän suhteessa muuhun maailmaan.

Kaikille on selvää, että vauraus näyttää keskittyvän yhä harvempiin käsiin niin kuin monessa muussakin diktatuurissa, joista varoja siirretään oman maan kehittämisen sijaan turvaan ulkomaille.

Venäläisillä on meille merkitystä niin ulkopolitiikkamme piilovaikuttajina kuin talouselämäämme aktiivisesti osallistuvinakin. Käytännössä kyse on muutamasta henkilöstä ja joistakin yrityksistä.

Pienessä maassa henkilösuhteiden merkitystä ei pidä yhtään vähätellä. Vaikutusvaltaisten venäläisten asema Suomessa on vakaalla pohjalla, mutta Yhdysvalloissa ollaan asettamassa pakotelistalle muitakin kuin suomalaisellakin passilla tarvittaessa liikkuvat Gennadi Timtšenko ja Rotenbergien veljekset. Helsingin telakan kaupassakin riittää puhuttavaa, mutta poliittista ohjausta ei Suomen talouselämässä ole niin kuin Venäjällä.

Toki energia-asettaan käyttävä Venäjä pitää julkisuudessa olleiden tietojen valossa otteessaan Fortumia ja vaikuttaa meihin jatkuvasti. Jollei muuten, niin ainakin haastamalla kaikki repivään keskusteluun turvallisuuspolitiikkamme hinnasta.

Kaasuputki Itämerellä on muka suomalaisille vain ympäristökysymys. Harva uskoo selitystä, mutta moni haluaa ymmärtää kaasuntoimitukset vain Saksan ja Venäjän välisenä asiana.

Ševtsova muistutti Deutsche Wellen haastattelussa, että vuoden 2017 lokakuussa amerikkalaisten pakotelistalle joutui 33 venäläisyritystä. Samaan aikaan monet lobbausorganisaatiot ovat yrittäneet pehmentää listan toimenpidevalikoimaa.

Lisäksi Euroopan maat, etenkin Saksa, tekivät kaikkensa lieventääkseen välillisten sanktioiden uhkaa niiden suuntaan, jotka tekevät yhteistyötä jo sanktioita saaneiden yritysten kanssa. Nord Stream 2 on saatu käytännössä turvaan kaikilta uhilta.”

Ševtsova kertoo haastattelussa, että hänestä näyttääkin siltä, että Euroopan maat eivät ole valmiita muodostamaan Amerikan kanssa yhteistä rintamaa sitoakseen Venäjän kädet ja saadakseen hyvitystä Venäjän suhteen. Sen sijaan moni maa Kreikasta Itävaltaan yrittävät päin vastoin kaikin voimin heikentää lännen Venäjän vastaista rintamaa, joka koskee myös Ukrainan sotatoimien aiheuttamia sanktioita.

Venäjän eliitti joutuu koville

Krimin miehityksen vuoksi Venäjälle asetetut pakotteet ovat kovia ja yhä pahenevia. Venäläiset ovat tottuneita puhumaan tuonnin korvaamisesta. Vaikka presidentti Donald Trumpin ensimmäinen vuosi on ollut vuoristorataa, on maan kongressi ollut yhtenäinen päättäessään uusista venäläistä talouselämää koskevista rajoituksista.

Venäjällä katseet on suunnattu tammikuun loppuun, jolloin Yhdysvalloissa on määrä päättää jälleen uusista Venäjän vastaisista pakotteista. Trumpin Yhdysvalloissa pörssikurssit nousevat ja talous saa voimaa myös venäläisistä varoista.

Ševtsova uskoo, että Yhdysvallat jatkaa politiikkaa, joka heikentää venäläisen eliitin selviytymismallia, johon kuuluu yhdessäolo lännen kanssa, eläminen lännessä ilman mitään rajoitteita ja oleminen kuitenkin länttä vastaan. Näin venäläinen eliitti on voinut siirtää varansa pois Venäjältä ja realisoida ne läntisten lobbaajien avulla.

Pakotteiden lisäämisen tarkoituksena on lopettaa venäläisen eliitin integraation Amerikan talouselämään.

On toinenkin syy, miksi tuo sidos loppuu. Lännen lobbausrakenteet joutuvat uhanalaisiksi, etenkin Amerikassa. Ne ovat helpottaneet rahojen valumista pois Venäjältä, venäläisen pääoman muuttamista rahaksi ja rahanpesua.

Venäjällä Yhdysvalloista puhutaan tärkeimpänä syynä maan ongelmiin myös ulkopolitiikassa, Yhdysvalloissa riittää, että keskitytään hitaasti mutta varmasti selvittämään Venäjän mahdollista sekaantumista maan vaaleihin.

 

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hyvinvoiva Venäjä on kaikkien etu

Pahoinvointi uhkaa kuitenkin jo koko valtiota.

Ainakin jos uskomme taloustieteilijöitä, professori Tatjana Vorožeikinaa ja Jevgeni Gontmaheria. Virallisten laskelmien mukaan köyhimpiä kansalaisia on yli 13 prosenttia väestöstä. Venäjän köyhyysaste on 13,8%, mutta kuten Moskovan sosiaali- ja taloustieteiden korkeakoulun professori Tatjana Vorožeikina huomautti, ”nämä ihmiset eivät elä köyhyydessä vaan kurjuudessa, ja köyhyydessä elävien määrä on paljon suurempi”.

Gontmaherin mielestä kauniit puheet minimi toimeentulosta saisi jo unohtaa.

Jos venäläisten köyhyyttä tarkastellaan toimeentulominimiä käyttäen, tulokseksi saadaan yli 25% väestöstä. Tuo määrä uhkaa jo koko valtion olemassaoloa, koska jos tuollainen määrä ihmisistä on köyhiä, emme voi uneksiakaan pääsystä kehittyineimpien maiden joukkoon.

Taloustutkijan näkemyksen mukaan tilannetta pahentaa entisestään se, että valtaosa kansalaisista on riippuvainen valtiovallan varoista. Välillisesti nämä niin sanotut valtion budjetista palkkansa nostavat työntekijät sukulaisineen muodostavat 100 miljoonan ihmisen joukon 146 miljoonan väestöstä.

Tulevaisuus on synkkä

Kamppailua köyhyyttä vastaan (jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua) on Venäjällä käyty jakamalla köyhimpien tukeen keskushallinnosta saatuja varoja. Ajan oloon nämä varat ovat paikallisesti sulautuneet muihin menoihin ja jääneet kokonaan jakamatta.

Politologi Dmitri Oreskin ennustaa, että ”Venäjällä on edessä parin vuoden taantuma alueilla, jolloin ei makseta palkkoja. Tämä johtaa koko maan jatkuvaan heikkenemiseen.

Useimpien mielestä Putin ei tarvitse enää enempää legitimiteettiä, sanoo sosiologi Aleksei Levinson.

Tuo osa yhteiskuntaa on omaksunut psykologisesti nykytilanteen eli kun Venäjää ympäröivät viholliset. Tuon tilanteen voi konservoida. Nuo samat ihmiset voi myös ilman mitään poliittisia muutoksia saada kannattamaan suhteiden parantamista lännen kanssa, ja he tekevät sen yhtä vilpittömästi kuin pysyvät nykyisessä kannassaan.”

Venäjän sisäpolitiikan ja talouden ongelmat ovat vakavia, mutta silti Venäjän johto on saanut vakuutettua suuren osan kansalaisista siitä, että maan ongelmat johtuvat ennen muuta Yhdysvalloista. Omat toimet olisivat tarpeen, sanoo professori Gontmaher, ja opastaa MK-lehdessä valtiovaltaa.

Itse asiassa on ryhdyttävä päättäväisesti purkamaan valtion sääntelyä kaikilla elämänaloilla. On kehitettävä todellista paikallishallintoa ja poistettava valtion läsnäolo monilta talouselämän alueilta, joita voivat menestyksellisesti kehittää pienten ja keskisuurten yritysten pyrkimykset. Kaikki tuo on tietenkin mahdollista vain muuttamalla radikaalisti koko poliittista järjestelmää.”

Satisfaction-video jakaa mielipiteitä

Venäjällä perinteet velvoittavat, mutta nurkkakuntaiset asenteet voivat aiheuttaa kiusallisia tilanteita, joissa sukupolvien väliset erot saavat absurdeja muotoja. Lentäjiksi opiskelevien upseerioppilaiden hauskanpito – video, tulkittiin liian monella taholla maan perinteisiä arvoja loukkaavaksi.

Opettajien mielestä miehille ei enää ole sijaa lentokoneiden ohjaamossa. Puolestapuhujien vetoomukseen on toisaalta saatu nopeasti kymmeniätuhansia allekirjoituksia.

Kysymys videosta tuo mieleen Neuvostoliiton vanhojen seniilien johtajien ajat.

Toimittaja Andrei Arhangelski arvioi osuvasti, sitä miksi valtiovalta pelästyi hauskanpitoa:  ”Totalitaarisen yhteiskunnan pienen rattaan on vain elettävä valmiina kuolemaan isänmaan puolesta. Demokratiassa saa elää oman yksilöllisen onnensa eteen. Niin yksinkertaiselta se tuntuu.

Itse tapahtunut oli kohtuullisen viaton parodia muutaman vuoden takaisesta brittihuumorista: videosta, jossa miehet eroottisesti kalsareissaan kuurasivat kasarmin lattiaa.

 

Arhangelski kiteyttää artikkelinsa loppuun, että hauskanpidon määrittely rienaukseksi kuvaa valitettavalla tavalla maan henkistä pysähtyneisyyden tilaa.

Jos ihminen etsii henkilökohtaista onneaan eikä riko maan lakeja, kukaan ei saa häntä häiritä siinä. Se on juuri normaali kansallinen idea. Elää oman onnensa vuoksi, ja jos tuo periaate on legitimisoitu, ääneen lausuttu, siitä tulisikin yleiskansallisen konsensuksen peruspilari ja sillä voi ratkoa mainiosti tällaisia konflikteja. Ihmiset iloitsevat? Pitävät hauskaa? Huvittelevat? Eivät aiheuta samalla mitään pahaa kenellekään? Kyllä heillä on täysi oikeus siihen. Moraalisen käytöksen tärkeimpänä kriteerinä on tähän asti pidetty sodan antamaa kokemusta, mutta rauhanaikainen elämä ei voi nojata sodan kokemuksiin, olivatpa ne kuinka oikeudenmukaisia tahansa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Moshesin mukaan vaalivoitto voi olla Putinille helppo, mutta se on kaikkea muuta kuin ilmainen ja riskitön niin Venäjälle itselleen kuin muulle maailmalle.

 

 

 

 

 

Älypuhelinpresidenttiä odotellessa

Vuoden 2018 aluksi saamme valita Suomessa seuraavaksi presidentiksi Sauli Niinistön (kansanliike),  maaliskuussa venäläiset äänestävät ”neljättä” kertaa maansa johtoon Vladimir Putinin (kansanliike). Valinnat vaikuttavat selviltä.

Venäjällä kyse on istuvan presidentin vallan vahvistamisesta – Suomessa normaalista demokraattisesta instituutiosta – presidentinvaalista, johon liittyy aavistus avointa turvallisuuspoliittista pohdintaa. Suomessa vaalikeskustelujen ärhäkällä haastamisella on puristettu kansansuosikista hieman hänen Nato-kannastaan, Venäjällä virkamiehet ovat saaneet jälleen katteettomia lupauksia palkkojen nostamisesta.

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Itse asiassa ihmisten tulot ovat Venäjällä laskeneet edelliset neljä vuotta.

Tämäkin toteamus on kuultu Putinin ainoalta merkittävältä vastaehdokkaalta Aleksei Navalnyilta, juristilta, joka on kampanjoinut vuoden verran, mutta ei saa osallistua vaaleihin.

(Vaalien koko ehdokaslista luettavissa täältä. Blogissa kahdesta kiinnostavimmasta ehdokkaasta – Navalnyista ((lisää täältä)) ja Ksenja Sobtšakista ((lisää täältä)). )

Putinin rinnalle hyväksytyt ehdokkaat ovat venäläisessä vaalisirkuksessa lähinnä varmistamassa, että äänestysvilkkaus saadaan nousemaan. Vaikka äänestyspaikoilla on jälleen tarjolla eksoottisia hedelmiä, ovat tosiasiat tilastojakin karumpia: kunnallistekniikka hajoaa käsiin ja köyhien määrä lisääntyy. Toisaalta suurissa kaupungeissa nuorisoa kiinnostavat lohkoketjut ja virtuaalivaluutta ihan kuin missä tahansa muuallakin.

Navalnyi ei sovi Kremlissä luotuun kuvioon. Hän edustaa kansalaistottelemattomuutta, jota vastaan putinistisella, erityisellä autoritaarisuudella ei ole keinoja. Vaalit ovat Putinille tarpeen kansan luottamuksen osoituksena.  Sobtšakille vaalit ovat parhaassa tapauksessa keino luoda pohjaa jonkunlaiselle uudelle liberaalille liikkeelle.

**

Ennustaminen on tunnetusti mahdotonta, mutta silti päätelmiä tehdään. Ja koska politiikka on mahdollisuuksien taidetta, on tähän blogiin koottu muutamia ajatuksia naapuristamme, jonka vakaus ei välttämättä ole niin vankalla pohjalla kuin moni toivoo.

Venäjänkielisessä keskustelussa käsitellään monipuolisesti maan tilaa ja tulevaisuutta: Nykyisellään Kremlin ei tarvitse hallita yhteiskuntaa täydellisesti. Sille riittää että ohjailee tärkeimpiä prosesseja. Tiedotusvälineiden ottamista kokonaan hallintaan tai sensuuria ei tarvita, kun voi kontrolloida tärkeimpiä televisiokanavia ja vaikuttaa taustalla muihin tiedotusvälineisiin ja kurittaa avoimesti oppositiohenkisiä julkaisuja.

Putinin presidentiksi valinnan  jälkeen vuonna 2012 median rooli muuttui ja vuodesta 2014 alkaen on tehty jako niihin, jotka ovat Kremlin politiikan puolesta tai sitä vastaan. Näiden erojen näkeminen ei ole vaikeaa, mutta yleensä aina on kaikki tiedotusvälineen tekemä suhteutettava sen asenteeseen Krimin kaappauksessa.

Yhden puolueen järjestelmää ei Venäjällä tarvita niin kauan kuin parlamentin alahuoneen duuman merkitys on koristeellinen ja johtava puolue tehtailee sovittuja lakialoitteita ja tekee lähes yksimielisiä päätöksiä. Mittaviin poliittisiin sortotoimiin ei ole tarvetta, jos tiettyjen yhteiskuntakerrosten pelon lietsomiseen riittävät oppositiojohtajiin ja aktivisteihin kohdistetut täsmäiskut. Se on hyvin herkkä,  joustava ja juuri siksi luotettava kontrollijärjestelmä, mutta on siinä heikkoutensakin, ennen kaikkea sen vaatimat valtavat resurssit.

Huolestunut odottaa - Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Huolestunut odottaa – Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Kansalaiset eivät ole passivoituneet eivätkä suinkaan unohtaneet, että Putinin vuosina 2008-2012 pääministerinä viettämää aikaa ei voi pitää muuna kuin järjestelynä, jolla kierrettiin maan perustuslain asettamaa rajoitusta kolmannesta kaudesta presidenttinä suoraan edellisten jatkoksi.

Täsmällisiä lukuja kansalaisten osallistumisesta edellisiin presidentinvaaleihin vuonna 2012 ei tiedetä, mutta muun muassa vaalipaikoilta kerätyn aineiston pohjalta Navalnyin taustajoukot ovat päätelleet, että äänestysvilkkaus saattoi hyvinkin jäädä noin 50 prosenttiin. Vuonna 2018 tavoitteena on kerätä 70 prosenttia äänestäjistä uurnille Putinin vallan laillisuuden varmentamiseksi.

Viimeksi Kaukasuksen tasavalloissa äänestettiin lähes sataprosenttisesti. Venäjän suurissa kaupungeissa äänestysvilkkauden lasku on ollut trendi. Eräs vaalien kiinnostavimpia kysymyksiä on se, miten eri alueilla äänestetään. Käytännössä Navalnyin tarkoitus on tehdä sosiologisesta tosiasiasta poliittinen tekijä – eikä missään nimessä vain Kremlin kiusaksi.

Vaaleja Venäjällä järjestetään usein, mutta lukuun ottamatta joitakin paikallisia vaaleja, ovat ne helposti manipuloitavissa olevia farsseja. Kun Kreml haluaa nostaa äänestysvilkkautta, on luontevaa, että muutosta haluavat koettavat laskea kiinnostusta; koska Kreml ylläpitää keinotekoisesti vaaleja, on kansan mentävä kaduille. Näistä ilmeisistä syistä johtuen Putinin vastaehdokkaaksi otettiin mukaan myös Sobtšak.

Sobtšak edustaa glamouria ja erityistä suhdetta Putiniin

Tunnettua tv-persoonaa ei oikeastaan tarvitse esitellä kenellekään, koska hänet tuntevat kaikki, kuten Vladimir Solovjev sanoi haastatteluohjelmansa aluksi esitellessään vieraansa. Sobtšak sanoo olevansa kuin kuka tahansa, joka ei pidä nykyisestä menosta vaan haluaa propagandattoman television ja mahdollisuuden saada oikeaa tietoa vaikkapa mahdollisista radioaktiivisista vuodoista. Edes sosiologeihin ei voi luottaa: ”Emme tiedä tällä hetkellä mikä Putinin kannatus on oikeasti.”

Sobtšakiin on nyt kiinnittynyt mitä erilaisimpien piirien toteutumattomia toiveita, jotka koskevat Venäjän institutionaalista modernisointia. Nuo toiveet ovat niitä samoja, jotka kohdistuivat viisi vuotta sitten Medvedeviin.

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Energinen nainen on jossain määrin kuin Medvedev, jonka ollessa nimellisesti presidenttinä Venäjän ajateltiin olevan menossa kohti kaukana häämöttävää liberalismia – modernisaatiota traktorein – ei panssariajoneuvoin. Ihmiset uskoivat uuden ajattelun ja iPhone-presidentin jatkavan.

Englannissa asuva tunnettu juristi Vladimir Pastuhov päättelee, että Sobtšak käyttää hyväkseen haavetta Venäjän väkivallattomasta modernisoinnista, jota löytyy Venäjän historiasta yhtä paljon kuin väkisin istutettua modernisaatiota. Sobtšak kulkee pisteestä pisteeseen Katariina Suuren reformien, kummankin Aleksanterin uudistusten kautta Sergei Witteen ja edelleen Aleksei Kosyginiin, Mihail Gorbatšoviin ja Boris Jeltsiniin.

Juuri siksi Sobtšakiin asetetut odotukset ovat kuitenkin paljon suurempia kuin hänen todelliset poliittiset mahdollisuutensa pystyvät toteuttamaan. Venäjä vaikuttaa olevan jakautunut myös eliitin keskinäiseen rähinöintiin joka näkyy Medvedevin linjauksia kannattavien ja kovan linjan ns. silovikien kamppailuna.

Sobtšakin vaalislogan on ”kaikkia vastaan”. Samaan aikaan kuitenkin moni, kuten Solovjev, haluaa osoittaa, että Sobtšak voi olla myös vaalipelin kohde – syvän valtion kasvottoman eliitin idea.

Häneen ovat valmiita kiinnittymään kaikki, jotka häilyvät valkoisen ja punaisen terrorin tai poliisivallan ja vallankumouksen välillä. Hän sopii vanhalle ”perheelle” (Jeltsinin aikana perheen lähipiiri sai Putinilta koskemattomuuslupauksen), piilevälle nomenklatuuraoppositiolle ja suurelle osalle älymystöä. On myös luonnollista, että hän herättää voimakasta vastenmielisyyttä voimaministeriöiden väessä ja vallankumouksellisten demokraattien piirissä.”

Navalnyi enemmän kuin poliitikko

Monista tempauksista tunnettu Navalnyi on kehottanut ihmisiä vaalilakkoon. Jo pelkästään lakko-sanan käyttö osoittaa luovuutta. Kyse ei ole vain presidentinvaalien boikotoinnista vaan laajemmasta hankkeesta, jolla pyritään heikentämään nyky-Venäjän vaaleja halveksivaa linjaa.

Boikottiin ryhtyvät osoittavat olevansa kiinnostuneita suuremmasta kuin vain rutiininomaisesta ehdokkaiden äänestämisestä. Ensimmäiseksi ihmisten aktivointipäiväksi kaavaillaan tammikuun 28. päivää. Vaalilakko on merkittävä – uusi avaus Venäjän politiikassa. Kukaan ei voi olla varma aloitteen toimivuudesta tai sen antaman sykäyksen vaikutuksesta. Aika näyttää, riittääkö tapahtuvan voima aloittamaan vallankumouksen tai suuremman muutoksen Venäjälle.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Uudelle avaukselle on tilaus, koska Venäjällä vaaleista puhumiselta on mennyt pohja moneen kertaan, ja nyt valtiovalta pyrkii politiikan tutkija Gleb Pavlovskin mielestä kaatamaan Navalnyin päälle mahdollisimman paljon lokaa ja varmistaa aloitteen pysymisen omissa käsissään.

Tämä on tutkijan mielestä vaikeaa, koska vaikka valta on Kremlissä – mainstream, valtavirta, ei ole enää sen hallinnassa. Kyse ei ole siitä, mitä Venäjän keskusvaalilautakunta päättää, sillä keskustelu maan tulevaisuudesta käytiin julkisuudessa jo sillä välillä, kun Putin jahkaili ehdokkuudestaan.

Kreml on nykyisin tilanteessa, joka muistuttaa sitä, missä liberaali oppositio oli nollavuosina, kun Kreml oli johtoasemassa ja kulki eteenpäin. Silloin oppositio kritisoi Kremliä takaa-ajoasemista ja hyödytöntähän se oli. On jopa huvittavaa sanoa, että nykyään Kremlille on käynyt samoin. Se on menettänyt etulyöntiaseman. On ymmärrettävä, että ei se nyt pysty hyökkäämään takaa-ajoasemista reagoidessaan tapahtumiin.”

Venäjän keskusvaalilautakunta perusteli Navalnyin ehdokkuuden eväämistä sillä, että tämä on tuomittu rikoksesta, mutta syy on paljon ilmeisempi. Aiemmin vain kommunistisella puolueella oli kunnossa koko maan kattava organisaatio.

Tänään sellainen on Navalnyilla: ”Ääni Navalnyille on ääni herääville luonnonvoimille. Kremlissä ymmärretään hyvin, että se on uhka, sitä vastoin ymmärrys, mitä sille pitäisi tehdä, on huonompi. Vastalääkettä Navalnyille ei ole, koska hän on heijastus valtaapitävien yhteiskuntaa tuhoavasta toiminnasta. Navalnyi on Putinin Venäjän historiaan heittämä varjo”, Pastuhov  kirjoitti jo ennen kuin Venäjän keskusvaalilautakunta esti varteenotettavan vastaehdokkaan osallistumisen vaaleihin.

Omassa kampanjassaan laillisuutta korostanut Navalnyi aikoo valittaa korkeimpiin oikeusasteisiin siitä, ettei häntä kelpuutettu ehdolle. Tämä on radioasema Eho Moskvylla puhuneen Navalnyin mielestä hänen velvollisuutensa äänestäjiä kohtaan.  Hänen vetämänsä kampanja on ollut valtakunnallinen ja perustunut ihmisten tapaamiseen.

Navalnyin organisaation korruptiotutkimukset erilaisten julkisten lähteiden tarjoamasta aineistosta – pöytäkirjoista ja asiakirjoista sekä sosiaalisen median kirjoituksista ja kuvista ovat tuoneet esiin aivan uusia uhkia valtaa pitäville.

Ympäri laajan Venäjän kampanjoineen oppositiohahmon mainetta ovat kasvattaneet YouTubeen ladatut pienoisdokumentit. Vuoden 2017 kovaäänisin meteli ja syy mielenosoituksiinkin syntyi paljastuksista, joissa esitettiin kuvia sosiaalisesta mediasta pääministeri Medvedevin  turhamaisista nettiostoksista ja miljoonaluokan huviloista.

Venäjän suunta arveluttaa

Diplomaattisten avausten merkittävyyttä tarkastellaan joka tapauksessa uudella tavalla Putin nimittämisen jälkeen. Voimme arvella yhtä sun toista myös maan ulkopolitiikasta, ja luottaa siihen, että tavalla tai toisella diplomaatit tekevät kulisseissa työtä.

Julkisuudessa on arvioitu, että Syyrian lisäksi ”kauppaa käydään” Itä-Ukrainan itsenäiseksi julistautuneiden alueiden rauhoittamiseksi.

Mutta vielä vähemmän kuin ulkopolitiikasta löisin vetoa Venäjän sisäpolitiikasta.

Pastuhov arvioi kirjoituksessaan, että Venäjää odottaa järjestyksessä viides vallankumous. 20. vuosisadalla se kävi läpi neljä kumousta. Viides vallankumous on huonompi asia kuin viides kolonna, koska valtion ns. vihollisiakin ohjaa joku – vallankumousta ei kukaan.

Niin tai näin, Venäjän kohtalon määrittelevät uudet sukupolvet, jotka astuvat politiikan näyttämölle Putinin neljännen kauden loppuvaiheessa.

**

Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mihail Gorbatšov alkoi irrottaa Venäjän kansoja neuvostotsaarien ajasta, Putin menettää toivonsa tulla Venäjän elinikäiseksi hallitsijaksi, ja Venäjä saa uuden mahdollisuuden muuttaa kohtaloaan.”

Vallankumous ylhäältä

Suurella todennäköisyydellä Venäjälle ilmestyy vahva johtaja, venäläinen [Augusto] Pinochet, joka osaa yhdistää väkisin implementoidun modernisoinnin puoltajat ja institutionaalisen modernisoinnin kannattajat esittämällä maltillisen demokraattisen institutionaalisen uudistusohjelman, joka perustuu uudelleen muotoiltuun vanhaan byrokratiaan. Jos tuo johtaja onnistuu vielä ottamaan haltuun vallankumoukselliset voimat, Venäjä kulkee Gorbatšovin haaveilemaa tietä. Siinä tapauksessa muutokset ovat hitaampia ja ristiriitaisempia, mutta toisaalta vähemmän kipeitä.”

Vallankumous alhaalta

Toinenkin kuvio on mahdollinen. Siinä vallankumoukselliset voimat pyyhkäisevät pois ja sulauttavat itseensä kumpaakin suuntaa edustavat ´järjestelmän sisäiset modernisoijat´. Tässä tapauksessa uudistukset ovat nopeampia ja perusteellisempia, mutta vaativat enemmän uhreja. Se on Jeltsinin tie.”

**

Venäjän arviointiin ei ole olemassa mitään oikotietä

Venäjällä luotetaan tuoreen kyselyn mukaan armeijaan, ei urheilijoihin. Käytännössä ainoa syvälle kansan mieleen piirtynyt tapahtuma vuodesta 2017 on venäläisten menestys Syyriassa sodittaessa, operoitaessa, kuten Venäjällä ilmaistaan. Mielipideselvitysten mukaan kaikki muut tapahtumat aina olympialaisiin liittyvistä skandaaleista Venäjän vallankumouksen 100-vuotisjuhlintaan saivat sen verran vähän ääniä, että ne eivät ylittäneet edes vertailukelpoista tilastollista arvoa.

Julkisista lähteistä on saatavilla paljon tietoa, mutta viime kädessä kyse on siitä, miten Venäjää arvioidaan jonkin kokonaisuuden osana. Venäjän presidentinvaalit luovat jännitystä vuosiksi eteenpäin. On selvää, että Suomessa osataan seurata Venäjää, mutta tutkimustieto ei vaikuta kaikkien mielestä olevan relevanttia.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Turun yliopiston professorin Kari Liuhdon tekemä yhden miehen selvitys kartoitti, minkälaista Venäjä-tietoa Suomessa tarvitaan ja miten tutkimusta voitaisiin hyödyntää paremmin turvallisuudesta vastaavien viranomaisten Venäjä-päätöksissä.

Lehden mukaan Liuhto haastatteli kymmeniä asiantuntijoita kolmesta ministeriöstä ja jätti selvityksensä puolustusministeriölle joulukuun puolivälissä. Liuhdon mukaan Venäjä-tutkimusta pitää kuitenkin suunnata enemmän Venäjän tulevaisuuden ymmärtämiseen.

Tästä keskustellaan varmaan edelleen kiivaasti. Twitterissä leukailtiin, että: ”Onhan tämä eräänlainen paradoksi: viranomaiset teettävät salaisen selvityksen, mitä vapaa tutkimus tuottaa ja miten tätä vapautta tulisi rajoittaa viranomaisten salaisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tee siinä sitten kenttätutkimusta Venäjällä!”

 

 

 

Kirja-arvio: Luke Harding – Salajuoni

Seksi, raha ja vaikutusvalta. Kaikki sanomalehtiä iät ja ajat myyneet elementit ovat toimittaja Luke Hardingin kirjassa Salajuoni (Into). Kirja kertoo siitä, miten mahdottomasta tuli totta, ja kuinka tarinaa Yhdysvaltojen presidentin valinnasta alettiin valmistella jo aikaa sitten.

Oli vain seurattava seksin ja rahan jälkiä.”

Luke Harding Salajuoni

Luke Harding Salajuoni

Erikoissyyttäjä Robert Mueller selvittää parhaillaan mitä Yhdysvalloissa oikein tapahtui presidentti Donald Trumpin valinnan liepeillä. Maailmassa tuskin on ajattelevaa ihmistä, joka ei olisi pysähtynyt pohtimaan sitä, miten on mahdollista, että Trump voitti vastaehdokkaansa Hillary Clintonin – niukasti, ja saatuaan tätä vähemmän ääniä. Ja miksi ylivoimaisen voiton korostaminen on Trumpille niin tärkeää. Miksi Trump ei sano poikkipuolista sanaa Venäjän presidentistä, vaikka hän on muuten käyttäytynyt typerästi. FBI:n johtaja sai lähteä.

Kesällä 2017 Trumpin viesti tuntui jo olevan: Aivan, me huijasimme. Mitä aiotte tehdä asialle?”

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Hardingin kirja on itsenäinen teos, vaikka se pohjaa hyvin pitkälle brittikonsultin ja entisen tiedustelupalvelun tutkijan tekemän raportin tietojen varmistamiseen. Presidentin yhteydet paljastaneen Christopher Steelen raportti vaikutti Hardingin mielestä pätevältä. Salajuoni-kirjassa on selkeästi tavoitteena varmistaa se, olisiko Trumpin koneisto voinut saada apua – jos ei suoraa niin selvää vetoapua Venäjältä.

Mutta ellei sen keskeisiä väitteitä – joiden mukaan Trump oli aktiivisesti vehkeillyt venäläisten kanssa etenkin varastettujen sähköpostien julkaisemiseksi – pystyttäisi todistamaan, sen julkaiseminen ei ollut todennäköinen vaihtoehto. Mahdollisesti väärän tiedon levittäminen ei ollut kenenkään etu, päinvastoin siinä saattoi tehdä itsestään pölvästin. Lisäksi saattoi päätyä keskelle juridista taistoa. Putin tuskin haastaisi ketään oikeuteen, KGB:llä riitti muitakin menetelmiä.

**

Hardingille Venäjän turvallisuuselinten nykyäänkin käytössä olevat tavat ovat tuttuja. Niistä tämä kertoo kirjassaan Mafiavaltio. Salajuoni-kirjaansa varten Harding haastatteli lukuisia ihmisiä ja melkoinen osa aineistosta on kertynyt muiden aiheiden parissa työskennellessä. Hän kuuluu niihin tutkivan journalismin perussäännöt oppineisiin, jotka voivat palata muistiinpanoihinsa vielä vuosien jälkeen.

Salajuoni-kirjaansa hän löysi sopivia huomioita vanhoista Ukrainan vallanvaihtoa koskevista haastatteluistaan. Yksi tällaisista aineistoista lojui vuosia kaapin päällä. Kuva Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovitsin konsulttina useiden vuosien ajan toimineesta Paul Manafortista täydentyy vanhan aineiston pohjalta. Manafort on parasta aikaa tutkinnan keskipisteessä ja kotiarestissa.

**

Suhteita luodaan aina vuosikymmeniä. Hardingin kirjaa voi lukea kuin lähteistä huolehtivan tutkivan toimittajan käsikirjaa: Trumpin yhteyksiä venäläisiin tahoihin tarkastellaan seikkaperäisesti. Palaset loksahtelevat paikalleen hieman sovittamalla. Yhtään johtopäätöstä ei jätetä yhden arvion varaan. Aukotonta todistusketjua ei synny, mutta vaikuttaa siltä, että on syytä epäillä Trumpin olleen sellaisten joukossa, jotka rekisteröitiin jo Neuvostoliiton KGB:n ohjeistuksen mukaan ihmiseksi, josta voi olla hyötyä myöhemmin.

Harding on kova luu kirjoittajana ja kertomuksen rakentajana. Välillä omakohtaisia kokemuksia hieman liikaakin tyrkyttävä. Lukija hengästyy vähemmästäkin, ja aineisto kyllä puhuisi puolestaan. Välillä henkilökohtainen ote tuntuu hieman turhan alleviivatulta, mutta toisaalta, jos puhuisimme muutaman vuosikymmenen takaisilla termeillä, sanoisin että Harding on perinteinen lehtimies, joka ei pelkää liata käsiään painomusteella pyrkiessään paljastamaan epäkohtia.

Voi varmaan sanoa, että Harding on hyvä innostuessaan ja mainio kuuluisan Watergate-skandaalin muokkaaman ammattikunnan työn jatkaja, joka tuntee nykyjournalismin työtavat (kirja Wikileaksista). Eikä Harding pelkää henkilökohtaista sitoutumista (kirjat Mafiavaltio ja Vaiennettu). Hardingin kirjoja enemmän lukenut toivoisi hieman tasaisempaa, hillitympää menoa, mutta tyylilleen uskollisen kirjailija-toimittajan teokset myyvät hyvin. Ruotsissa Salajuoni ohitti kaupan tilastossa hetkeksi Dan Brownin uutuuden.

 

**

Lyhyessä ajassa on myös journalismissa tapahtunut paljon. Vielä liki vuosi sitten tuntui selvältä, että vain moneen kertaan tarkastetut Trump-raportit voisivat läpäistä seulan ja päästä julkisuuteen. Liian raflaaviin teksteihin on aina suhtauduttu hieman kylmäkiskoisesti ja ne on helposti leimattu viihteeksi.

Tammikuussa 2017 alkoi julkisuudessa näkyä tietoja Trumpin Moskovan vierailuista ja niiden aikana kerätystä kompromaatista eli henkilöä raskauttavasta aineistosta, jota Venäjän nykyisen tiedustelupalvelun edeltäjät alkoivat jo Stalinin hallitessa kerätä mahdollista myöhempää kiristämistä varten. Ensimmäisissä raportista kertoneissa uutisissa oltiin varovaisia. Tiedot Trumpin kampanjan yhteistyöstä Kremlin kanssa tuntuivat liian selviltä.

Steelen raporttiin nojautuvien uutisjuttujen eteneminen julkisuudessa oli monen päätöksen tulosta, sillä sisäpiireissä oli jo kuukausikaupalla tiedetty asiasta, mutta suuri yleisö oli pidetty pimennossa. Koko raporttia ei haluttu julkaista. Harding muistuttaa, että julkisuuteen raportti (englanniksi täältä) tuli kokonaisuudessaan, kun verkkomediayhtiö BuzzFeed teki yhden Yhdysvaltojen julkaisuhistorian merkittävimmistä päätöksistä. BuzzFeedistä on muutamassa vuodessa kasvanut hyvin varteenotettava journalistinen resurssi, jolla on joukoissaan päteviä toimittajia ja erittäin hyvin aineiston jakamiseen käyvät julkaisusovellukset.

Raportin saateartikkelissa BuzzFeed totesi julkaisevansa tämän vahvistamattoman asiakirjan, ´jotta amerikkalaiset saavat itse muodostaa mielipiteensä´. Sen mukaan kansion sisältämät väitteet olivat ´kiertäneet Yhdysvaltojen hallinnon korkeimmilla tasoilla´. Artikkelissa huomautettiin, että raportti oli vahvistamaton ja siinä oli muutama virhe. Tulevan presidentin reaktio oli myrskyisä. Hän välitti sen tavanomaisen väylänsä kautta, halveksimansa liberaalin median päiden yli ja suoraan miljoonille kiihkeille äänestäjilleen.

Tammikuun 11. päivänä kello 01.19 Trump tviittasi:
VALEUUTINEN – PELKKÄÄ POLIITTISTA NOITAVAINOA!
Väite valeuutisesta paisui vähitellen ja sitä toistettiin.”

**

Trumpin ja Venäjän tarinassa onkin koko ajan muistettava myös mediamurros. Perinteisen median vaikeudet ja sosiaalisen median nousu ovat tehneet mahdolliseksi aivan toisenlaisen suoran yleisön kosiskelun. Trump vetoaa tunteisiin ja hänen henkilökohtainen kaunansa mediaa kohtaan toimii ja toimi bensana liekeissä. Trump käyttäytyy twitterissä kuin pahin esiteini. Tämä osoittaa heikkouden myös yhdysvaltalaisessa (ja samalla tavalla) myös meikäläisessä tavassa käsitellä asioita mediassa. Mitä selkeämmin tuodaan esille koko ajatusrakennelman perustuvan valheeseen eikä vain värinkäsitykseen, sitä enemmän Trump (tai joku muu populisti) puhuu välittämättä seurauksista.

Harding kirjoittaa, että vaikka Trump kuinka suolsi herjojaan toimitusten niskaan, ”kamerat sen kuin pyörivät”. Trumpin mediakielteisyydessä oli hysteerinen sävy, mutta hänen vaalien jälkeisissä väitteissään oli tiettyä loogisuutta. Demokraattinen puolue oli heikko ja lyöty. Trumpin – ellei peräti Yhdysvaltojen kansan – päävastustaja oli hänen mukaansa liberaali media ja eritoten tutkintaryhmät, jotka yrittivät täyttä häkää selvittää hänen yhteyksiään Venäjään.

Hardingin kirjan ilmestymisen jälkeen on aina vaan selvempää, että Trump toimii niin kuin hänen tavoitteenaan olisi hyödyttää erityisesti Venäjää, vaikka kyse olisi vain halusta suitsia liian liberaalina pitämäänsä Yhdysvaltain mediaa. Kansainvälisistä uutistoimistoista parhaimpiin kuuluva CNN on Trumpin mukaan valemedia.

Viimeisten kuukausien aikana Trump ei ole antanut yhtään haastattelua sellaisille toimittajille, jotka voisivat haastaa hänet asiakysymyksissä. Yhdysvalloissa tällaisia kysymään pääseviä toimituksia vielä on, Venäjällä Putinin haastaminen on jo sellaista masokismia, ettei siihen juuri kukaan julkisesti antaudu. Toki samaan aikaan on muistettava, että kovaakin päämiehen arvostelua julkaistaan myös Venäjällä.

**

Jostain syystä Putin on ollut usein ja monen valtiojohtajan arvioinnin kohteena. Brittien pääministeri Theresa May sanoo maan tiedustelun näyttäneen toteen Venäjän osallisuuden hakkerointiin.

Tuskin kenellekään on epäselvää, että Yhdysvallat joutuu Venäjän aktiivisten toimien vuoksi sietämään yhä syvenevää eripuraa ja kahtiajakoa. Voidaan jo hyvin kysyä, onko läntisen maailman johtajaksi tituleerattu presidentti hyötynyt siitä, että Venäjällä salaisia operaatioita hoitavat tahot ovat saaneet touhuta sosiaalisessa mediassa ja kylvää epäluuloa ja vihaa Yhdysvalloissa kuten myös monessa naapurimaassa.

Harding osoittaa monin eri tavoin sen, kuinka Trumpin valtaantulo on muuttanut myös meidän lähipiirimme elämää. Nimittäin siinä missä EU ja virkansa kahdeksan vuoden jälkeen jättäneen Barack Obaman hallinto olivat yhdessä sopineet, miten ne vastaavat Venäjän Ukrainaan kohdistuneeseen hyökkäykseen, ollaan nykyisin ihan eri tiellä.

Tähän asti sodanjälkeinen transatlanttinen suhde on ollut vakaalla pohjalla. Se perustuu yhteisiin arvoihin, vaikka niiden käytännön toteutus usein horjuu. Harding muistuttaa, että arvoihin kuuluvat kansainväliset järjestöt, Nato ja sen yhteinen puolustussopimus, kansainvälinen oikeus, ihmisoikeudet ja yleinen säädyllisyys.

Salajuoni-kirja ei ole maailman selitys. Se on journalismia. Vetävästi ja nopeasti kirjoitettu ajankohtainen teos.

Paljon epäselvää ja kyseenalaista tarkistettavaa on jäljellä. Yhdysvalloissa on kyettävä näkemään Trumpin valehtelun ohi. Valehtelusta ei saa tehdä uutta normaalia, eikä epätotuuksilla saa hämätä kansalaisia näkemästä sitä, millaisia päätöksiä mielipuolen johtamassa maassa tehdään. Ei siis niin paljon huonoa, ettei tiivistyneessä ja kehittyneemmässä faktojen tarkistamisessa olisi jotain hyvääkin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Washington Post tuotti voittoa. Trumpin valinta oli koitunut siunaukseksi: Watergate-skandaalin aikanaan paljastanut lehti pystyi nyt palkkaamaan kuusikymmentä uutistoimittajaa ja kahdeksan tutkivaa journalistia. Uudella presidentillä oli tervehdyttävä vaikutus myös faktojen tarkistukseen. Trump lasketteli niin paljon valheita, että kokopäiväinen faktantarkistuspiste oli tuplattava kahteen työntekijään. Lehti loi itselleen jopa uuden vetävän tunnuslauseen: ”Democracy dies in darkness”, demokratia kuolee pimeydessä.”

Vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä, että Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan Yhdysvaltoihin monella eri tavalla saadakseen lopetettua sitä vastaan asetetut pakotteet. Pakotteita on säädetty Venäjälle monesta syystä. Niin sanottu Magnitsky-laki (Yhdysvallat kieltäytyy myöntämästä maahantuloviisumeja venäläisviranomaisille) on suunnattu suoraan Venäjän johtoa ja maan rahamaailmaa vastaan.

Krimin miehityksen vuoksi asetetuilla pakotteilla yritetään niilläkin saada painetta Venäjän johdon suuntaan. Venäläiset eivät ole kuitenkaan toimettomia, vaan ovat onnistuneetkin omilla tuonninrajoittamislaeillaan eli vastapakotteilla luomaan painetta varsinkin Euroopassa, jossa monet ovat sitä mieltä, että Venäjää vastaan ei pidä käydä sitä ärsyttämällä.

Kreml auttoi Trumpin Valkoiseen taloon ensisijaisesti yhdestä syystä. Se halusi lopettaa Yhdysvaltojen asettaman taloussaarron. (Toissijainen tavoite oli kaivella Yhdysvaltojen olemassa olevia sosiaalisia ja ideologisia haavoja. Se oli onnistunut aika hyvin.)

Putinin operaatio oli rohkea, jopa ylimielinen. Siihen kuului hakkerointia, väärennettyjä Facebook-tilejä ja perinteisiä KGB:n huijaus- ja värväystaktiikoita. Voisi kuitenkin väittää, että suunnitelma oli kääntynyt tekijäänsä vastaan. Kremlin virkamiehet kuvittelivat usein, että Yhdysvallat oli Venäjän peilikuva. He eivät ymmärtäneet Yhdysvaltojen institutionaalista politiikkaa.

**

[Luke Harding on The Guardianin kiitelty ja palkittu toimittaja. Into on suomentanut häneltä muun muassa kirjat Assange, Snowden ja Vaiennettu, joka kertoo venäläisen agentti Litvinenkon murhasta Lontoossa. Kirjan ovat suomentaneet Ulla Lempinen ja Tiina Ohinmaa.]

**

Antti Kuronen –  YLE Toimittajalta: Paljastuskirja ei löydä savuavaa asetta Trupin Venäjä-kytköksistä, mutta tarjoaa kosolti ihmeteltävää

Jorma Melleri – US Vapaavuoro: Onko Trump Putinin pihdeissä?

Arja Paananen – IS KGB kiinnostui Donald Trumpista jo 1977 – ”Tehosi häneen kuin hunaja mehiläiseen”