Näkemiin demokratisoitumiskokeilu

Valehtelulla on pitkät jäljet. Valtiojohtajia ei ole tapana syyttää valehtelusta. Valehtelu ei ole laitonta. Harhaanjohtaminen voi olla lähes valtiomiestaitoa. Silti kenen tahansa kunnioitus kärsii, jos jää toistuvasti kiinni liioittelusta ja muunnellusta totuudesta.

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Oikeutusta teoille voidaan esitellä valheen keinoin. Populistipoliitikko puhuu selvää ja kovaa kieltä. Totuus on sivuasia, kun tarkoitus pyhittää keinot. Retoriset vedätykset toki tunnistetaan, mutta vie aikansa ennen kuin niihin totutaan. Jos puhuu rauhasta, valmistautuuko silloin sotaan?

**

Törkeyksiä laukovana vastustajien tyrmääjänä Venäjällä on vaikuttanut jo neljännesvuosisadan erityisesti yksi mies – Vladimir Žirinovski. Television keskusteluohjelmien vakiovieras.

Suomessa hänet tunnetaan Suomi-syöjänä lausunnoistaan 1990-luvulla. Žirinovski muistutti Venäjää sen suuruudesta. Ajatusta Suomen kuulumisesta jälleen Venäjän yhteyteen tämä ns. liberaalidemokraatti, jonka puolueessa ei ole mitään liberaalia eikä demokraattista, on pitänyt yllä Neuvostoliiton kaatumisesta alkaen.

Viime aikoina tästä räyhäkansallisesta hahmosta on tullut television vakiokasvo. Ukraina-propagandassa Žirinovski on elementissään: puhujana suositumpi ja käyttökelpoisempi kuin koskaan. Aiemmin hän oli koko kansan pelle, jonka puheita ei pitänyt ottaa tosissaan tai vähintäänkin kääntää asiat päinvastaiseksi.

Tätä kansankunnan klovnin asemaa ei uhkaa kukaan, mutta presidentti Vladimir Putinin puheet alkavat olla yhtä kaukana tosiasioista.

Venäjän johtaja puhuu kuten Žirinovski. Totuus vaikuttaa päinvastaiselta kuin puhe:

”Krimillä ei ole venäläisiä joukkoja. Venäjä on rauhantahtoinen, mutta lentää muiden maiden ilmatilassa luvatta.” Kolumnisti Matvei Ganapolovski on edellä kuvatussa pohdinnassaan enemmän kuin oikeassa, valitettavasti. Näin on jos siltä näyttää.

**

Värivallankumouksien pelko on Venäjällä todellista. Putinin sanotaan ja ajatellaan uskovan puheisiinsa. Retoriikalla tarkoitetaan totisinta totta.

Muiden valtioiden katuprotestit koetaan Kremlissä todellisena uhkana. Venäjän puolustusministeriö tutkii värivallankumouksien syitä ja miettii sitä, miten sotilaat voivat estää kansalaisten liikehtimisen.

Kyse on heidän kertomuksestaan, narratiivistaan ja meidän narratiivistamme. Näissä keskusteluissa on menty jo niin pitkälle, että kaikki eivät halua enää edes puhua N-sanasta.

Poliittisessa puheessa on tarinalla aina merkitys. Tutkijat pystyvät erottelemaan motiiveja ja yksityiskohtia hyvinkin tarkkaan. Kun ymmärrät poliittisen kertomuksen puhujan motiivit, ymmärrät, mistä puheissa on kyse.

Vanhaan kunnon diplomatiaan kuuluu pyrkimys ymmärtää, mitä vastapuoli yrittää sanoa.

Putinin puhetta Krimistä maaliskuussa 2014 arvostetaan, vaikka sitä pidettiin tuoreeltaan sekoituksena harhaluuloisuutta ja uhoa. Mutta esitystä voidaan pitää myös hänen parhaanaan tähän asti, koska hän näyttää uskovan kaikkeen siihen, mitä sanoi. Nykyään sellainen on yhtä mahdollista kuin rehelliset vaalit. Toistaiseksi Putinin viesti on: ”Krim on meidän”.

**

Kolumni on julkaistu otsikolla ”Putin on Žirinovski” Saara Jantusen (Otava) Infosota-kirjassa. (Ohessa mukana linkit lähteisiin)

Somesoturit – tunteella päin

Sosiaalisen median sotureilla riittää työtä. Viikonvaihteessa on puhuttu Venäjän vaikutuksesta. Presidentti Sauli Niinistön mukaan informaatiosota on käynnissä ja se uhkaa Suomea. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoo pitävänsä todennäköisenä, että verkkolehden sivujen kautta pyritään vaikuttamaan suomalaisten käsityksiin maailmasta.  ”Pidän hyvin todennäköisenä, että myös tämän palvelun kautta on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan organisoidusti venäläismyönteisten ja länsikielteisten ajatusten levittämiseen”, Huusko kirjoittaa Puheenvuorossaan.

Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että suomalaiset vihasivustot, epämääräiset vastavalkeat ja erityiset keskusteluryhmät levittävät tietoa, jota on tuotettu useilla kielillä jaettavaksi eri maiden sivustoilla. Olisi tosiasioiden kieltämistä olla huomaamatta, että jotkut näkemykset on sovitettu suomeksi suoraan Kremlin propagandan myllystä.

Samalla kun todistellaan, ettei Ukrainasta tai MH17 alasampumisesta saati Syyrian tilanteesta tiedetä riittävästi, ollaan autuaan ymmärtämättömiä vaikuttajien motiiveista.  On luonnollista, että Yhdysvaltoja vastaan kääntyessään Venäjä on saanut puolelleen äänekkäästi amerikkalaista hegemoniaa vastustavia myös Suomessa.

 

Näyttelijä Kari Ketonen nauratti Putinina liki miljoonaa suomalaista suorassa Putous-lähetyksessä.

Näyttelijä Kari Ketonen nauratti Putinina liki miljoonaa suomalaista suorassa Putous-lähetyksessä.

Monet organisaatiot pyrkivät vaikuttamaan meihin  ja jotkut yksittäiset ihmiset vaikeuttamaan valtiollista päätöksentekoa.

Pehmeästä kovaan diplomatiaan

Näkyvyyttä saavat suurtapahtumat, kulttuuriyhteistyön varjolla edistetty oman edun tavoittelu on toinen juttu. Suuri osa ihmisistä ei huomaa sitä, miten heihin vaikutetaan joka päivä.

Joissain tapauksissa esitetään jonkun muun kantoja meille suomalaisille välttämättöminä totuuksina. Medialukutaidon ongelmat vahvistuvat jos pitäydytään vain perinteisen median kautta välittyvissä tulkinnoissa.  Yleisesti voi sanoa, että kotimaiselle yleisölle tarkoitettujen uutisten tulkinta ulkomailla on aina hankalaa, eikä analyyseissa onnistuta sen paremmin diplomaattien kuin journalistien piirissä. Vetävien otsikoiden innoittama tavallinen lukija on helposti hämmentynyt.

Infosodassa on kyse siitäkin, että verkossa tilaa valtaavat erilaiset harhauttavat sivustot, joiden kautta on helppoa kierrättää keksittyjä uutisia, välittää meemejä ja osallistaa sadat tuhannet ihmiset parjauskampanjoihin jäämättä heti kiinni virheellisen tiedon aloittamisesta. Osaavissa käsissä vaihtoehtoisesta näkemyksestä syntyy hyvä liiketoimi ja yhdenlainen totuus, joka kertautuu postauksissa ja teksteissä.

Propaganda lähentää ystäviä, torjuu epäileviä ja raaistaa vastustajia

Venäjällä on edetty jo pitkälle kansalaisten mielien kääntämisessä, mutta työ ulkomailla on aina kesken. Venäjän pehmeän diplomatian ohjelma on hyvin suunniteltua eikä perusteiltaan kyse ole yhtään sen kummallisemmasta asiasta kuin minkään muunkaan valtion julkisuusdiplomatiassa.

Taustana on liki kymmenen vuotta sitten koettu herätys, jolloin Venäjä palkkasi amerikkalaisen viestintäyhtiön tehostamaan maan julkista kuvaa.

Venäjän diplomaattiakatemian MGIMO:n opettaja Anton Gumenski sanoo Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijajulkaisussa, että nykyisen propagandan oloissa on diplomaattinen käytäväkeskusteluilla yhä vähemmän merkitystä, koska sosiaalisen median merkitys on kasvanut ylitse perinteisen median vaikutusvallan. Kaikki käyttävät tiedonvälitykseen somea.

”Ei se ole tärkeää, mitä meistä ajattelee keskustelukumppani eikä sillä ole yhtään mitään merkitystä, mitä mieltä meistä on se, joka on toisella puolella. Tärkeä on vain niiden mielipide, jotka ovat vierellämme ja takanamme.”

Gumenskin mielestä informaatioanalyysi ei auta eivätkä paikan päällä olevat agentit.

”Niinpä Venäjän ulkoministeriötä lähellä olevan lähteen mukaan nykyisin virallisissa dokumenteissa, jotka käsittelevät länsimaisten kollegojen suhtautumista Venäjään, kaikki kritiikki luokitellaan antivenäläiseksi propagandaksi ja stereotypioiksi, ja myönteisten arvioiden puuttuminen puolestaan tulkitaan suorastaan huutavan länsimaiden kyvyttömyyttä tunnustaa Venäjän politiikan ilmiselviä saavutuksia.”

Ulkoministeri Sergei Lavrov ja Timo Soini (PS.) tapasivat Oulussa 14. päivä lokakuuta 2015. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Ulkoministeri Sergei Lavrov ja Timo Soini (PS.) tapasivat Oulussa 14. päivä lokakuuta 2015. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Joissain tapauksissa on selvää, että julkisuudella koetetaan saada toinen osapuoli huonoon valoon. Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Näytti todella pahalta kun kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) istutettiin Moskovassa samaan pöytään tunnetun suomalaisen propagandistin kanssa. Järkyttäviä ovat myös uutiset suomalaisista, jotka osallistuvat tapahtumiin, joilla tuetaan Venäjän laitonta Krimin miehitystä.

Diplomaatit käsittelevät tapahtumia sopimusneuvotteluissa ja tavalliset kansalaiset odottavat vaikkapa Syyriassa tappamisen seuraavaa astetta.

Sosiaalisen median voima  läheisyydessä

Kyynisesti voi todeta, että kikkailu käsitteillä kuuluu politiikkaan myös kansainvälisesti.  Venäjän ulkoministeriö on aivan viime kuukausina tehnyt uusia aluevaltauksia. Ulkoministeriö näkyy Facebookissa ja sen venäjänkielisessä kloonissa VKontaktessa.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja avasi linjauksia Lenta.ru sivustolta. Maria Zaharova kertoi, etteivät hänen virkamieskollegansa aluksi ymmärtäneet, mitä somessa tehtiin: klassinen diplomatia eroaa siitä, mitä Venäjän ulkoministeriössäkin on tehty muutaman viime vuoden ajan. Perinteisestihän diplomaatin työ on kabinettineuvotteluja ja tapaamisia suljettujen ovien takana. Zaharova painottaa, että ei neuvonpito sinänsä estä virallisia ilmoituksia, kommentteja tai kumoavia lausuntoja.

”Mutta kun aloimme kokeilla sekä materiaalin muodolla että sen sisällöllä, se herätti monissa hämmennystä. Ei tullut kritiikkiä, mutta ei ymmärretty, miksi näin pitää olla ja kuinka sitä voisi kehittää. Lukijat kritisoivat. Välillä olimme samaa mieltä heidän kanssaan, välillä emme. Saattoi käydä niinkin, että emme olleet samaa mieltä, mutta jouduimme miettimään ankarasti sitä, mitä oli sanottu.”

Zaharova arvioi, että eurooppalaisten ja amerikkalaisten kirjeenvaihtajien Venäjästä antamaa kuvaa voi luonnehtia katastrofaaliseksi. Maahan lähetetyt toimittajat eivät ole ulkoministeriön tiedottajan mielestä ollenkaan kiinnostuneita Venäjästä. ”He tulevat maahan valmiiden näkemystensä kanssa, eivät edes yritä laajentaa ymmärrystään ja työskentelevät 30 vuotta vanhan sapluunan mukaan.”

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov NTV-kanavan haastattelussa. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov NTV-kanavan haastattelussa. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Vaikuttamisen teho

Suomessa on vaikea edes kuvitella, millaista on kaiken peittävä propaganda.

Venäjän yhtenäisyyttä nakertavat toimittajat, jotka päättävät luopua urastaan. The Guardian kertoo, kuinka Venäjän Rossija-kanavalla työskennellyt Lisa Lerer otti lopputilin, koska häntä alkoi etoa presidentti Vladimir Putinin markkinointi. Lerer teki ohjelmien ennakkomainoksia muun tv-ohjelman välissä esitettäviksi. Äkkiseltään voisi ajatella, että tulevista ohjelmista kertominen ei ole propagandaa, mutta kun yhdentekevästä ohjelmasta tehdään televisiossa säännöllisesti toistuva ennakkomainos, alkaa vaikutus kertautua ja iskostua ihmisten mieliin.

Meillä vastavoimaa hakevat pitävät jopa YLE:n ohjelmatarjontaa yhden äänen esittäjänä.

On toki muistettava, että monet suhtautuvat kielteisesti myös englanninkielisessä maailmassa BBC:n tasapaksuihin eri osapuolet huomioiviin uutisiin. Neuvoksi suomalaiselle voi vain sanoa, että jos kansallisessa uutisoinnissa ei ole riittävästi, voi aina avata vaikka Al Jazeeran tai Bloomberg Viewin, Deutsche Wellen tai France24 -kanavan. Vaihtoehtoja riittää, jos kielitaitoa on tarpeeksi.

Venäjän kanavia katsova alkaa mitä luultavammin miettiä, että mitä jos sittenkin: jos Venäjän toimet Syyriassa ja Ukrainassa ovat vain luonnollista kehitystä? Yhdysvallat ja läntinen maailma on pahantahtoisesti saartanut Venäjän. Mutta samaan aikaan on syytä ymmärtää, että näkemys, jonka Venäjä tuottaa, perustuu maan politiikan selittämiseen informaatiosodan olosuhteissa.

Meiltä hukkuvat käsitteet ja ymmärrys

Mielikuvilla kikkailu kuuluu propagandaan. Saara Jantusen Infosota-kirjan laineissa on käyty vilkasta mielipiteenvaihtoa siitä, milloin jonkun asian julkisen keskustelun ja somessa esitettyjen mielipiteiden analysointi on vain ihmisten mielipiteiden kyttäämistä. Siihen en ota kantaa, mutta toteanpa, kuten Jantunenkin mielestäni tekee, että kuka tahansa voi uskoa, mitä sivua haluaa.

2infosota

Neuvostoaikoina vihollinen oli ulkomailla, ja muissa maissa yritettiin vaikuttaa niihin varta vasten toimitetulla aineistolla ja radiolähetyksillä. Toki uutisia kierrätettiinkin jonkin ystävällismielisen maan median kautta, kun haluttiin saada joku tärkeänä pidetty asia kansainväliselle agendalle.

Saara Jantusen kirjan julkistustilaisuudessa tulin puhuneeksi tohtori Jukka Tarkan kanssa.

-Natosta pitäisi ainakin puhua sen oikealla nimellä PohjoisAtlantin Sopimusjärjestö NATO (North Atlantic Treaty Organization) eikä käyttää nimeä sotilasliitto, muistutti Tarkka.

(Ja jos oikein haluan itse saivarrella voin todeta, ettei Varsovan liittokaan ollut sotilasliitto, koska senkin nimessä oli vain ”sopimus”. Näin ollen Tsekkoslovakiaan eivät v. 1968 marssineetkaan sotilaat, vaan sopimusosapuolet.)

Valehtelua ei ole kriminalisoitu

Olemme tottuneet siihen, että  ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vedätys kuitenkin paljastuu. Valitettavasti Venäjä on liikkumassa päinvastaiseen suuntaan.

Meille väärissä yhteyksissä julkaistujen kuvien ja asiayhteydestä irrotettujen tekstien paljastamiseen erikoistuneet sivustot ja faktoja tarkastavat uutispalvelut ovat tulleet jäädäkseen. Mutta niin ovat myös rahan ansaintamielessä perustetut sivustot.

Median vapauksien säätely olisi kuitenkin tässä tilanteessa väärä liike siksi, että tiukat säädökset ja mediaa koskevat lait tarkoittavat yleensä rajauksia viranomaisten hyväksi.

Venäjällä mediaa valvova viranomainen Roskomnadzor toteuttaa koko ajan lainsäädäntöä, jolla pyritään heikentämään opposition ääntä rajoittamalla verkossa kuvien, videoiden ja muun aineiston välittämistä.

Rangaistuksen uhalla verkossa on kiellettyä kiroilla, välittää ääriliikkeitä tukevaa aineistoa, edistää seksuaalista vapautumista tai luvattomien mielenosoitusten järjestämistä. Uuden lain voimaanastumisen jälkeen on raportoitu viranomaisten sulkeneen 180 000 sivustoa Venäjällä.

Vaikka Venäjällä ei ole samanlaista innostusta virheiden julkiseen paljastukseen kuin muualla maailmassa, venäjänkielinen maailma ulottuu kauas maan rajojen ulkopuolelle.

Kauanko perinteinen media kestää?

Venäjän valtiolla on vuoteen 2020 ulottuva ohjelma venäjänkielisen median tukemiseksi, josta pääministeri Dmitri Medvedev puhui kesäkuussa suuressa venäjänkielisten journalistien ja median tapaamisessa Moskovassa.

Medvedev painotti sitä, että toimittajien tulisi pysyä riippumattomina painostuksesta huolimatta. Viestin voi arvioida tarkoittaneen, että muualla kuin Venäjällä on erityisiä haasteita: venäjänkielisiä julkaisuja on löydettävissä 80 maasta yhteensä noin 3500. Parhaimmin menestyvät julkaisut Yhdysvalloissa ja kaikissa Saksan osavaltioissa.

Kyseenalaista on se, kuinka Venäjä onnistuu, jos se laskee kovin paljon perinteisen median varaan. Jatkuva mainostulojen alamäki syö kaikkien muiden kuin maailmanlaajuisten Googlen ja Facebookin kaltaisten yritysten kannattavuutta.

Toimittajien rooli muuttuu ja ”harrastajien” kasvaa.

Yhdysvaltojen geostrategiset tavoitteet näyttävät toteutuvan niiltä osin, että sen asemaa ei uhkaa mikään. Ei sen enempää tieteen kuin teknologian saralla.  Ei mikään, paitsi Kiina.

 

 

 

 

 

Kirja-arvio: Saara Jantunen – Infosota

Venäjän tv-sota on Syyriassa. Vielä muutama viikko sitten naapurimme valtamedia keskittyi Ukrainaan. Nyt kerrotaan, millaisessa säässä venäläiskoneiden on hyvä pommittaa Syyrian presidentin Bašar Al-Assadin vastustajia.

Venäjän valtion omistaman uutiskanavan säätiedotuksessa analysoitiin lokakuussa hävittäjäkoneiden lento-olosuhteita.

Venäjän valtion omistaman uutiskanavan säätiedotuksessa analysoitiin lokakuussa hävittäjäkoneiden lento-olosuhteita.

Venäjä ajaa etupiiripolitiikkaansa. Sen toimet Syyriassa, Ukrainassa ja Georgiassa ovat osoittaneet, kuinka Venäjä ilmaisee näkemystään oikeanlaisesta maailmanjärjestyksestä.

-Krim, saati Ukraina, ei ole Venäjälle strategisesti niin merkittävä kuin usein väitetään, kirjoittaa sotatieteen tohtori Saara Jantunen. Jantusen kirja Infosota (Otava) julkaistiin torstaina.

Ukrainan kriisin ja sodan mukanaan tuomat heijastumat ovat Venäjän kriisin heijastumia. Venäjä on sisäisessä kriisissä itsensä kanssa. Se ei ole sitä, mitä se haluaisi olla (suurvalta), se kieltää sen mitä se todellisuudessa on (aggressori) ja pyrkii päämääräänsä (vaikutusvaltaan) tavoilla, jotka se projisoi muihin ja sitten itse tuomitsee (uhkailu, muiden valtioiden sisäpolitiikkaan sekaantuminen ja kansalaisten perusoikeuksien alasajo). Ukrainan sota repi näkyväksi sen juopan, joka lännen ja idän välillä vallitsee. Tämä juopa, tai pitäisikö sanoa arpi, on auennut myös meillä Suomessa.

Jantunen käy hankalan aiheen kimppuun, ottaa kiinni monesta kulmasta ja ravistaa. Kirjan 300 sivussa kääntyvät monet käsitteet arjen järjeksi. Tutkija osoittaa selkeästi sen, mitä on hyvä tietää propagandasta, sananvapaudesta, informaatiovaikuttamisesta, vihapuheesta, rauhanpuolustamisesta, kanssakeskustelijoiden marginalisoinnista ja monesta muusta asiasta.

Henkilökohtainen ote, julkiseen keskusteluun antautuminen ja siitä raportointi on kirjan vahvuus, mutta myös kysymyksiä herättävä tapa lähestyä mutkikasta kokonaisuutta.

Elämme infosodan aikaa

Odotettaessa isompaa käännettä maailmanpolitiikassa on tiedettävä, miten puhutaan ja mistä puhutaan. Uusi maailmanjärjestys ei synny tyhjästä, vaikka itse prosessia voi olla tällä hetkellä vaikea ymmärtää. Kyse on Venäjästä ja sen luomasta toisesta todellisuudesta. Venäjä ei yksin muuta maailmaa, vaan saa apua maan valintoja tukevilta ihmisiltä.

Saara Jantunen. Kuva: Katja Tähjä. Otava 2015

Saara Jantunen. Kuva: Katja Tähjä. Otava 2015

Sotatieteilijänä Jantunen on tutkinut viestintää. Esimerkiksi Ukrainan sodan aikana monet tilannekuvan kannalta kriittiset tiedot ovat sellaisia, joiden todenperäisyyden arviointiin tarvitaan asiantuntijoita. Jantunen osaa erottaa viestinnän, tiedonvälityksen ja lässytyksen.

Väitöskirjansa hän teki Yhdysvaltain strategisesta viestinnästä ja niin sanotusta propagandasta.

Jantunen selvittää informaatiosodankäyntiin tutustuessaan huomanneensa, kuinka eri tavoin ihmiset sosiaaliseen mediaan suhtautuvat.

Tämä pätee myös kansainvälisesti. Eräässä seminaarissa tutustuin some-tutkimusta tekevään analyytikkoon, joka ei itse käyttänyt sosiaalista mediaa lainkaan – tietoturvariskien vuoksi. Joskus on myös ollut vaikeaa perustella ihmisille, ettei jokaisesta sosiaalisessa mediassa heitetystä solvauksesta
voi tehdä rikosilmoitusta. Tuntuu, että moni ajattelee fyysisen maailman lainalaisuuksien pätevän myös virtuaalisessa informaatioympäristössä.

Propagandalla viitataan yleisesti tapaan viestiä ja käsitellä asioita, joilla edistetään omia poliittisia etuja epärehellisellä tavalla.

Jantunen muistuttaa, ettei propaganda-sanaan alun perin ole liittynyt  nykypäivän negatiivista sävyä.  Moni liittää sanan sotaan ja pitää propaganda-sanaa siksi kielteisenä asiana. Suomi kunnostautui parhaiden kirjailijoiden avulla propagandassaan 1940-luvulla.

Tänään, erityisesti tilanteessa, jossa puhutaan kahdesta ääripäästä, polarisoitumisesta, mitä tahansa vastakkaista näkökulmaa edustava kannanotto leimataan hyvin nopeasti propagandaksi. Propaganda on helppo termi, koska sille ei ole varsinaista kriteeristöä.

Toisin kuin propaganda, strateginen viestintä kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan. Sitä tarvitaan niin rauhan kuin poikkeusolojen aikana, sillä se on johtamisen keskeisimpiä työkaluja. Strategisen viestinnän avulla pyritään varmistamaan toimintakyky esimerkiksi tilanteissa, joissa valtio joutuu tehostamaan tapaa kansalaisilleen viestimiseksi.

Marginalisointipuhe vähentää turvallisuutta

Suomessa ihmisiä kiinnostaa erityisesti median tasapuolisuus, tavoitteet ja vaikutus. Kuten asevoimistakin puhuttaessa, keskeistä on kyky.

Informaatiosodankäynnin tehtävänä on voittaa yleisö omalle puolelle, tai vaihtoehtoisesti vahvistaa ristiriitoja ja erimielisyyttä kohdeyleisössä, jotta sen yhtenäisyys alkaisi rapautua.

Viranomaisiin ja toimittajiin pätevät eri vaatimukset kuin kansalaisiin. Tämä asetelma on informaatiosodankäynnin ytimessä.

Jantunen pohtii kirjassaan muun muassa sitä, miksi poliittisen puolustuskyvyn tutkiminen on jonkinlainen tabu.

Kaltaisteni tutkijoiden odotetaan tutkivan puolustusta ikään kuin poliittisessa tyhjiössä. Tämä tulee olemaan muuttuvan sodan kuvan myötä kestämätön odotus. Siksi turvallisuuspoliittisen keskustelun kuplan tulee puhjeta, ja keskusteluun tulee paitsi osallistua myös osallistaa.

Infosodan aikaan kuuluvat myös käsittämättömät valheet: ase, jota käytetään niin maahanmuuttokeskustelussa Suomessa kuin oman maan yleisön hämäämisessä ja manipuloinnissa Venäjällä. Yritykset irrottaa Suomi kansainvälisistä yhteisöistä ovat pyrkimyksiä heikentää maamme turvallisuuspoliittista liikkumavaraa. Yksin Suomi on heikompi.

Suomen suvereniteettia kyseenalaistavilla lausunnoilla venäläismediassa ei olisi väliä, mikäli niiden rinnalla keskusteltaisiin Suomen turvallisuuspolitiikasta myös muista näkökulmista.

Jantunen antaa kirjassaan kyytiä sellaisille toiveille, joiden mukaan emme saisi edes virittää keskustelua Naton jäsenyydestä oman hyvinvointimme vuoksi.

Tällaiseen itsesensuuriin ja Suomen kansalaisten perusoikeuksien kaventamisyrityksiin pitää suhtautua nuivasti. Emme voi luovuttaa kansalaistensa perusoikeuksia sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista itsemääräämisoikeutta muille.

Trolli-tohtorilta asiaa

Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on erikoisia piirteitä. Tunteisiin vetoavat heitot saavat ihmiset reagoimaan. Ihmiset tuntuvat puhuvan toistensa ohi.

Trolleista puhuminen saa ihmiset tolaltaan, vaikka itse asia on tuttu kaikille internetin palstoilla joskus keskustelua yrittäneelle.

-Valehtelun ja disinformaation voi ulkoistaa heille, jotka eivät saa siitä rangaistusta, Jantunen kirjoittaa.

Vakavaa on se, että sananvapautta puolustetaan vaatimalla ihmisiä olemaan osallistumatta keskusteluun ja että Suomen puolustusratkaisuista keskustelemista moititaan aggressioksi.

Jantunen kysyy aiheellisesti, mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa?

Hän painottaa, että tutkijoilla on paitsi oikeus, myös velvollisuus, tuoda esiin yhteiskunnallisesti merkittäviä havaintojaan. Yhtä lailla toimittajilla on paitsi oikeus, myös velvollisuus, toimia tiedonvälittäjinä ja vallan vahtikoirina. Poliittinen taso on vapaa arvioimaan sitä, kuinka nämä ammattiryhmät työnsä hoitavat.

Siksi olen kauhulla seurannut tutkijoiden, sotilaiden, toimittajien, erinäisten virkamiesten ja jopa taiteilijoiden puheoikeuden kritisoimista. Olenkin kärjistäen todennut, että Suomessa ei tunnu olevan ihmisiä, jotka saisivat vapaasti ottaa kantaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Kaikki nämä moitteet ovat omiaan tuhoamaan kokonaisturvallisuuden mallin sekä estämään terveen turvallisuuspoliittisen keskustelun syntymisen Suomeen.

Mahdollinen keskustelun hyssyttely kertoo siitä, että kylmän sodan aikainen suomettuminen on edelleen käyttökelpoinen poliittisen vallankäytön mekanismi, jolla tiettyihin yleisöihin ja vaikkapa poliitikkoihin voidaan vieläkin vaikuttaa. Kaikki tämä on nähtävissä Venäjältä Suomeen kohdistuvassa informaatiovaikuttamisessa.

Keskustelua on Suomessakin sähköistänyt myös kansainvälinen pöhinä, joka syntyi ensin Wikileaksin ja sittemmin NSA-paljastusten jälkeen. Saimme paitsi maailmaa muuttaneita tietoja selville myös sen, ettei Julian Assange eikä niin muodoin myöskään Edward Snowden edes yrittänyt hoitaa paljastuksiaan ilman median apua.

Jantunen lienee sotatieteilijänä poikkeus, sillä hän ei suhtaudu vuotosivustoihin lähtökohtaisen tuomitsevasti.

-Ymmärrän, että ne ovat oireita läpinäkyvyyden puutteesta, Jantunen kirjoittaa.

Vuotosivustojen ongelma on kuitenkin se, että ne tekevät julkiseksi myös paljon sellaista tietoa, joka ei ole läpinäkyvyyden kannalta oleellista tai rakentavaa, vaan kyseenalaistavat esimerkiksi kansalaisten perusoikeuksia. Vaikka vuotosivustot esitetään eräänlaisena vaihtoehtona journalismille, erottaa niitä journalismista sama asia kuin harhautussivustojakin: kukaan ei ota niiden sisällöistä todellista vastuuta.

Mediamurros muuttaa maailmaa

Tähän saumaan on iskenyt Venäjän propaganda. Sen maailmanlaajuinen televisio- ja multimediayritys Sputnik on avoimen propagandistinen. Näennäisesti se tarjoaa vaihtoehdon. Ennen muuta Yhdysvaltojen johtamaa hegemoniaa vastaan. Kyseenalaistamatta. Venäjän johdolle ja sen ajaman todellisuuden kannattajille on tärkeää, että salaliitot ja huuhaa-teoriat saavat julkisuutta.

sputnik

Länsimaisen, liberaalin valtamedian ongelma on kykenemättömyys vastata propagandaan. Tarkoitushakuinen media käyttää sumeilematta hyväkseen tilannetta, jossa osa mediasta pyrkii tarjoamaan mahdollisimman totuudenmukaisen näkemyksen maailman tilasta. Avoimuus ja monimuotoinen tiedonvälitys on kuitenkin ainoa keino vastata haasteeseen.

Suomalaisilla oikeus puolustautua

Tosiasiassa parhaiten manipuloinnin keskellä selviävät he, jotka sietävät ristiriitoja. Heitä on vaikeaa saada yhden totuuden taakse.

He, jotka esittävät vaatimuksen keskustella EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen propagandasta aina silloin, kun puhe on Venäjän propagandalta suojautumisesta, eivät silti koskaan kykene kertomaan, millaista tämä länsipropaganda on; siitä vain annetaan ymmärtää. Liekö tämä jäänne kylmän sodan aikana asemansa saavuttaneiden kielenkäytössä? On nimittäin totta, että kylmän sodan aikana Suomi oli lännen vaikuttamisen kohteena. Olimme neuvostoystävällinen maa ja siten epäilyttävässä seurassa. Tänä päivänä Suomi kuuluu kuitenkin länteen. Emme ole puolueettomia, sillä kuulumme EU-rintamaan. Olemme Naton rauhankumppanimaa.

Se, että toimimme näissä yhteisöissä sopimusten määrittelemillä tavoilla, ei Jantusen mukaan ole lännen vaikutusyrityksille antautumista, vaan yhteistyötä lännen kanssa.

Lännen ei tarvitse kääntää Suomea puolelleen, sillä Suomi kuuluu jo länteen. Muistutukseksi Jantunen kirjoittaa, että aikanaan suomalaisen yläluokan ja vasemmistoälymystön moraali nojasi väkivaltaan, vahvemman oikeuteen.

Maamme taistolainen, neuvostovallankumouksellinen älymystö- ja opiskelijaliike syntyi niin ajallisessa kuin henkisessäkin yhteydessä Tshekkoslovakian miehitykseen. Ihmisoikeudet politisoitiin, sosialismi ei tuntenut uhreja.

Argumentoiva viestintä ja keskustelu jäävät toiseksi sille, että arviot, analyysit ja näkemykset nähdään poliittisina ja puolueellisina, propagandaksi leimattuina kannanottoina.

Kuten Jantunen kirjoittaa: ”Ennen kaikkea: omat kaapit on siivottava luurangoista. Mitä paremmin yhteiskunta on käsitellyt menneensä, sitä vähemmän menneellä on tarjota aseita nykyhetkeä vastaan.