Putinin naapurissa: Venäjällä on vain Navalnyi

Venäläinen miljardööri Mihail Hodorkovski haastaa Venäjän nykyjohdon. Kun Hodorkovski puhui poliittisen Avoin Venäjä -liikkeensä kokouksen jälkeen Helsingissä marraskuussa 2016, hän nosti esiin opposition mahdollisena yhteisenä presidenttiehdokkaana Aleksei Navalnyin.  (Josta lisää tämän Putinin naapurissa blogauksen loppupuolella. Videoon voi napsauttaa oikealta neljännestä kuviosta englanninkieliset teksititykset. Videossa kerrotaan Putinin kokista trollienkin isännästä.)

Monet ovat sitä mieltä, että Venäjän entisen ja jo edesmenneen presidentti Boris Jeltsinin (presidentti vuosina 1991-1999) lisäksi Navalnyi on ainoa täysverinen poliitikko Venäjällä. Navalnyi nousi vääjäämättä koko kansan tietoisuuteen nimitettyään radiossa vuonna 2011 valtapuoluetta ”varkaiden ja huijareiden” puolueeksi. Yhtenäinen Venäjä –puolue ei kyennyt estämään internetin voimaa: meemi voimistui päivä päivältä. Navalnyin merkitystä vähäteltiin ja hänen yhteyksiään ääriliikkeisiin selvitettiin, mutta mainetta ei mieheltä saatu vietyä.

Vuonna 2012 oli selvää, että niin kauan kuin oppositio ei ryhtyisi oikeaan poliittiseen taisteluun, mielenosoitukset olivat tavallisille kansalaisille ainoa keinoa osoittaa vallassa oleville tyytymättömyytensä. Tämän takia monet halusivat osallistua riippumatta puhujien kokoonpanosta ja retoriikasta.

En osaa sanoa millaisia mahdollisuuksia tällä 40-vuotiaalla poliitikolla voisi olla seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2018, mutta ehkä ne jonkinlaisiksi lasketaan, koska voi hyvin olla, että Putin koetetaan nimittää Venäjän johtoon jo aiemmin, jos enää koskaan uudelleen. Hyviä veikkauksia on vaikka kuinka monta. Venäjän kehittymistä muuksi kuin sotilaalliseksi suurvallaksi on minusta mahdotonta ennustaa varsinkaan kun emme voi sanoa sitä, miten muu maailma pystyy vastaamaan Venäjän vaatimuksiin uuden maailmanjärjestyksen luomisesta.

Venäjän virkamiesten kytkeytyminen korruptioon ei yllätä ketään, mutta kilpailevien turvallisuupalveluiden jatkuvasti esiin nostamat tapaukset ovat karmeata seurattavaa. Tätäkin taustaa vasten on luontevaa, että Navalyin työryhmää epäillään siitä, että he tekevät korruptiotutkimuksia tilaustyönä – tonkivat kansioita ja löytävät kansaa ”huvittavaa” aineistoa tarvittaessa. Navalnyi kiistää syytökset.

(C) Aleksei Merinov

(C) Aleksei Merinov

Venäjän kehityksen 2000-luvun alun länsimaisittain toiveikas ilmapiiri liittyi ennen muuta kaupan kasvuun. Ihmisoikeuskysymyksissä takapakkia on tullut monessa muodossa. Välillä innostuttiin liikaakin. Vaalivilppi 2011 oli räikeää. Seurasin elävää keskustelua internetistä; näin suoria lähetyksiä mielenosoituksista. Löysin itseni kannustamassa ihmisiä kadulle, mitä enemmän luin ihmisten innostuneen eri puolilla Venäjää. En osannut odottaa, että vastaisku on valtiovallan taholta niin kova kuin se oli vuoden 2011 jälkeen.

Putinin kolmannen kauden aikana ovat venäjäläisiin itseensä kohdistuneet yleistä moraalia koettelevat määräykset ja lait, kuten homopropagandan levittämisen vastaiset asetukset ja Venäjällä vuonna 2012 hyväksytty laki ulkomaista rahoitusta saavien poliittisiksi katsottujen kansalaisjärjestöjen rekisteröitymisestä ”ulkomaisiksi agenteiksi” panneet koetukselle uskon mihinkään uudistuksiin.

Venäjän kehitystä Putinin aikana voi käsitellä tuhansista eri kulmista venyttämällä. Mediaa seuraamalla voi tehdä vain sen johtopäätöksen, että Venäjällä on tehty populistista politiikkaa, joka on toki näyttäytynyt kovin toisella tavalla kuin Euroopassa tai nyt presidentin vaaleissa Yhdysvalloissa. Putinin huimat kannatuslukemat ja ihmisten lähes varaukseton usko asevoimien kehittämisen merkitykseen ja maan rikkaimpien älytön vallan ja omaisuuden kahmiminen ovat jääneet lähes kaiken laajan kansalaiskeskustelun ulkopuolelle.

Venäjän mediaa ei voi kuitenkaan tästä täysin syyttää, koska huolimatta valtiovallan panostuksesta monet mediatalot ja toimittajat työskentelevät kieli keskellä suuta verotarkastuksia ja muun muassa vihamielisiä yrityskaappauksia uhmaten.

Valtiojohdon päätöksille saadaan yleensä positiivinen kaiku. Niinpä yhteiskunnallisen tietoisuuden selvittämiseen johtaa muun muassa se, että tunnustetaan, oikeudellisella tasolla, uhka maan turvallisuudelle. Tuo uhka lähtee siitä tosiasiasta, että suuret valtiolliset tiedotusvälineet täyttävät markkinat. Lisäksi on tunnustettava, että poliittisiin tarkoitusperiin käytetyt mielipidetiedustelut yleisen mielipiteen selvittämiseksi ovat luonteeltaan manipuloivia.

Toimittaja Maxim Trudoljubov kirjoitti Vedomosti-lehden kolumnissaan tammikuussa 2016, että: ”Tällä lähestymistavalla ylimmän johdon kaikki päätökset näyttäytyvät yleisesti suosittuina ja vaikka ne johtavatkin kriisiin, niiden takia pitää tuomita kaikki eli ei ketään. Jos tehdään vain yleisesti hyväksyttyjä päätöksiä, voidaan päätyä loppujen lopuksi hyvin ”ei-populääriin” tilanteeseen. Se on populismin ikuinen kohtalo eikä siinä ole mitään periaatteellisesti venäläistä. Jotta tämä kuitenkin tunnustettaisiin, venäläisen yhteiskunnan on peruttava allekirjoituksensa Kremlin tärkeimmistä päätöksistä viimeisen 15 vuoden ajalta. Se on helppoa, jos käsitetään, että allekirjoitus on väärennetty. Mielipidetiedustelut, jotka tehdään muokkaamalla propagandalla jatkuvasti väestöä ja mielipidetiedustelut, joiden ainoa päämäärä on suojautua yleisen tuen taakse poliittisia päätöksiä tehtäessä, ovat alusta loppuun vääristelyä.”

Mielipidemittauksien harha

Luottamukseni venäläisiin sosiologisiin selvityksiin on laskenut sitä mukaa, kun median kyky tarttua tilastoihin on heikentynyt. Venäläiset eivät pysty seuraamaan tilastojen ja esimerkiksi kyselytutkimusten aineistoja. Edes esitetyt kysymysvaihtoehdot eivät ole aina esillä. Minun silmissäni näiden selvitysten merkitys on kadonnut, koska ammattitaitoiset ihmiset eivät niihin enää usko. Tilastojen lukeminen vaatii taitoa, eikä tarkoitushakuisen todistuksen selvittäminen ole kenellekään lukijalle kiinnostavaa. Paitsi niille, joille salaliitot ja kaiken viranomaislähtöisen tiedon kumoaminen epäolennaisuuksia korostamalla on itseisarvo.

Venäjällä sosiologisia tutkimuksia tekevän Levada-keskuksen johtajan Lev Gudkovin mielestä venäläiset tukevat hallintoa, josta he eivät oikeastaan pidä. Tsaari on kaukana ja ihmiset ovat pieniä. Ihmisillä ei ole käsitystä vallanpitäjien vastuusta ja siitä, miten heihin pidetään yhteyttä.

Kun hieman ennen vuoden 2016 parlamentin alahuoneen duuman vaaleja ilmoitettiin, että merkittävimpiin kuuluva tutkimuslaitos luokiteltiin ulkomaiseksi agentiksi, moni otti tapahtuneen vain ilmoituksena. Toki mediatietojen mukaan Levada-keskuksen lehdistösihteeri Karina Pipija sanoi Dožd-televisiokanavalla, että uutinen tuli työntekijöille yllätyksenä. Gudkov puolestaan sanoi, ettei nähnyt mahdolliseksi toteuttaa sosiologisia mielipidetutkimuksia, jos oikeusministeriön päätös jää voimaan.

Gudkov on hyvin tietoinen siitä, millaisissa oloissa hänen johtamansa laitos on työtä tehnyt.

Eurooppalainen demokratia on omanlaisensa valtiorakenne. Se ei ole vain poliittinen vaan erityinen kulttuurin luomus, jonka puitteissa omanarvon tuntevilla ihmisillä on oikeus olettaa, että valtio on heistä riippuvainen. Venäjällä tilanne on täsmälleen päinvastoin: ihmiset ovat kuluerä ja näin kansalaiset itsekin asemansa kokevat.”

Voittoisat sodat tukkivat suut

Putinin koneiston ratkaisut hämmentävät usein. Myös Syyriassa valittu taktiikka on ristiriitainen. Venäjä sanoo pommittavansa terroristijärjestö Isisin asemia, vaikka toisenlaistakin on kyetty todistamaan ja nähty, kuinka hyökkäyksiä on kohdistunut maltillisiin kapinallisryhmiin ja siviileihin. Suomen Kuvalehdessä toimittaja Andrei Kolesnikovin kerrotaan muistuttaneen, että myös viranomaisten lausunnot Syyrian tilanteesta ovat ristiriitaisia. Putin kertoi joulukuun alkupuolella, että Venäjä olisi ryhtynyt tukemaan ja aseistamaan Yhdysvaltain tukemaa Vapaan Syyrian armeijaa. Armeijan johto vahvisti tiedon, mutta presidentinhallinto kiisti sen myöhemmin. ”Se oli erittäin omituista ja iso pr-tappio Putinin hallinnolle”, Kolesnikov arvioi. ”He käyttäytyivät kuin hullut, mutta se ei muuta yleistä käsitystä Putinista miksikään.

Joulukuussa 2015 Suomessa vieraillut Kolesnikov on Venäjällä tunnettu toimittaja ja nykyään myös Carnegie-tutkimuslaitoksen Venäjän sisäpolitiikan asiantuntija Moskovassa. Hänen mielestään Venäjän tilanne on paljon synkempi kuin mitä se meidän ulkopuolisten mielestä näyttää olevan.

Kolesnikovin mielestä Putin rakentaa itsestään kuvaa tehokkaana johtajana ja järjestelijänä, kuten Stalin oli aikoinaan. Putin ei esimerkiksi ole ottanut osaa tilaisuuksiin, joissa on kunnioitettu vankileireille menehtyneitä sortopolitiikan uhreja.

Kun Kolesnikov vieraili Suomessa vuonna 2009 Suomen Venäjän kaupan ykkösketjun East Office of Finnish Industries ´n vieraana, tapasimme hänet Venäjän-tuntija Jukka Mallisen kanssa. Kolesnikov kirjoitti kirjan Venäjän yhden liberaalin talousuudistajan Anatoli Tšubaisin elämästä ja oli tätä esittelemässä Helsingissä. Tuolloin pihvin lomassa Plevna-ravintolassa keskustellessa Kolesnikov kertoi, että näki Venäjän uudistumisen valkopesuna, jollaisella ei ole mitään pysyvämpää vaikutusta. Jälkeenpäin on helppoa nähdä Kolesnikovin synkän näkemyksen olevan yhä totta.

Moskovan paikallisvaalit olivat niin törkeät, että jopa presidentin oli arvosteltava Venäjää johtavan Yhtenäinen Venäjä -puolueen menestystä. – Venäjä elää kaukana tietokoneistumisestakin. Presidentin esittämä laajakaistan vetäminen syrjäseuduille tarkoittaa lähinnä helpompaa pääsyä pornosivuille, Kolesnikov sanoo. Presidentin puheet ja aloitteet on selvästi suunnattu kotimaan älymystölle ja ulkomaille, Putin pyrkii tavoittamaan venäläiset kotimaassa. Medvedevin valinta on ennakoidusti johtanut suojasään sijaan loskakeliin. Ilmapiiriä on ikävä havainnoida. Stalin on läsnä, lähes elävänä henkilönä. Medvedevin asema Stalin-kultin jarruttajana on näköharha, koska Venäjällä puhutaan nykyisin hirmuhallitsijasta suurena organisaattorina. Vuonna 1965 syntynyt Kolesnikov sanoo, ettei hän 1990-luvun puolivälissä voinut kuvitella Stalinista ajateltavan kuten tänään. -Nykynuorilla ei ole sosialismin ajan vastarokotetta veressään, Kolesnikov tuumaa.US Puheenvuoro Venäjän loskakelit 9.12. 2009

Nyt vuoden 2014 jälkeen huomaamme tilanteen aina vaan synkentyvän. Krimin miehitys ja sota Itä-Ukrainassa ovat yhtä aikaa juhlittuja voittoja ja välttämätöntä kehitystä kuin täysin käsittämätöntä suurvaltauhoa, joka henkilöityy Putiniin. Kuten autoritaariselle johtajilla usein käy heidän tekemisiään perustellaan yleisellä paineella ja välttämättömyytenä kansakunnan yhtenäisenä pitämiseksi.

 

(c) Aleksei Merinov

(c) Aleksei Merinov

Kiellettyjen puheenaiheiden lista kasvaa. Niin Suomessa kuin Venäjällä.

Pessimistisen näkemyksen mukaan Venäjä voi kehittyä vain kahteen suuntaan: nykyisen, rajoituksiin perustuvan kansalaisten terrorisoinnin suuntaan ja laajaan sotaan tai Venäjän taloudelliseen tuhoutumiseen ja putinismin kaatumiseen. Venäjällä on isoja kansainvälisen politiikan kysymyksiä ratkaistavanaan: Miten Venäjän kehittymiseen ja asevoimien modernisoimiseen pystyy vastaamaan sopimusjärjestelmä, jossa toimivat niin ETYJ, EU kuin Nato?

Putinistinen järjestelmä ei kuitenkaan ole sosiologi Igor Eidmanin mielestä niinkään natsi-Saksan kuin miedompien fasismin muotojen kaltainen. Huolestuttavaa kehityksessä on se, että nyky-Venäjä pyrkii kaikin keinoin hallitsemaan ja hillitsemään julkista keskustelua: itsesensuuri sulkee suita.

Synkimpien mielestä Venäjällä ei ole enää kolmatta vaihtoehtoa, kolumnisti Gleb Kuznetsov kirjoittaa. Tämä selvittää sen, miksi Venäjällä ajetaan yleistä mielipidettä ”meihin” ja yhteiskunnan vihollisiin. Jopa oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murha on joidenkin mielestä ”viharikos”. Vaikuttaa siis siltä, että nämä ihmiset uskovat ”liberaalien koston” ja ukrainalaisten jälkeen vielä ”venäläisen Maidanin” olevan mahdollinen.

Monet toki olettivat jo vuonna 2008, että Putin jatkaa presidenttinä, kun olosuhteista tehdään sopivammat. Välillä presidentiksi nousseen Dmitri Medvedevin tulevaisuudesta ei kai kukaan pitänyt lukua. Huomasin olevani eri mieltä myös monien venäläisten ystävieni kanssa. Vaikka minulla ei äänioikeutta olekaan Venäjällä, ajattelin että suomalaisena tohdin toivoa Venäjälle joitain oikeusvaltion ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen valtion piirteitä.

Tuttavani Fjodor Lukjanov on Russia in Global Affairs –lehden päätoimittaja. Kun Lukjanov arvioi päättymässä olevaa tandem-hallintoa hän kirjoitti: ”Pääministeri Putin ja Yhtenäinen Venäjä hallitsevana puolueena ovat kansan silmissä enemmän yhteydessä todelliseen elämään ja ongelmiin. Sekin on edistystä verrattuna perinteiseen venäläiseen kaavaan ´hyvä tsaari – huonot pajari´” Pääministerinä Putin pystyi joukkoineen ohjaamaan Dmitri Medvedevin Venäjän hallintoa, mutta ei ihmisiä eikä aikaa. Medvedev alkoi käyttää iPadia ja Twitteriä. Hän innosti varmasti kansaakin enemmän kuin oli vakauden nimessä tarpeellista.

Samaan aikaan syntyi myös uusia ilmiöiksi asti nousseita nuoria tekijöitä, joiden motiiveja nyky-Venäjän johdon haastamiseen yritettiin monin tavoin hämärtää. Yksi näistä ilmiöistä on jo blogin alussa mainittu uuden ajan poliitikon Aleksei Navalnyin, huijarit ja varkaat -sloganin kehittäjän nousu vaikuttajaksi. Navalnyin työ on jatkunut vuosien ajan. Paljastuksia maan johtavista poliitikoista ja liikemiehistäkin tekevän korruptionvastaisen sivuston johtaja pyörittää yritystään lahjoitusvaroin. Jokainen onnistunut kampanja saa ihmiset avaamaan kukkaronsa entistä innokkaammin kertoo Navalnyi itse varainhankintavideossaan.

Viime kuukausina kohteena on ollut maan johdon ökyily: mielettömät yksityistetyt huvilat. Medvedeville kuuluvaa huvilaa on kuvattu Volgan varrella.

 

Suomen passin itselleen sekä perheelleen keplotelleen presidentti Putinin ystävän ja ehkä liiketuttavan Gennadi Timtšenkon huvila sijaitsee Moskovan keskustassa. Aiemmin talo tunnettiin siitä, että se kuului kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšoville. (Venäjäksi)

Navalnyin kaltaiselle poliitikolle oli 2010-luvulla tilausta, mutta hän sai roolinsa hyvin pitkälle sen vapauden myötä jota uudenlainen tekniikka ja omien vankkojen tukipiirien ja rahoituksen epäsovinnainen järjestäminen mahdollisti.

Lähes tulkoon tuntemattomuudesta noussut aktivisti-blogisti on yksi Venäjän tunnetuimpia poliitikkoja. Samoin kuin esimerkiksi edesmennyttä Nemtsovia, julkisuus suosii häntä, vaikka mediasta merkittävin eli televisio vähättelisi: Navalnyin ”joukkue” on paljastanut korruptiotapauksia, jotka ovat härskiydessään ylittäneet uutiskynnyksen myös ulkomailla. Varsinkin kun lännessä tunnettu Pyssy Riot –ryhmä teki Tšaikan perhedynastiasta videon.

Yleisen syyttäjän perheen vetäminen lokaan ulkomaisen hotellibisneksen myötä. Aiheesta tehtyä elokuvaa ladataan ahkerasti netissä.

 

Navalnyin nousu on kuitenkin osoitus siitä, että poliittinen voimahahmo voi kasvaa mittaansa muutaman vuoden aikana, mutta on hyvin epätodennäköistä, että vallankumouksellista muutosta voitaisiin salakuljettaa Venäjälle. Sanotaan, että vallanpitäjät suojelevat ihmisiä kuin pieniä lapsia. Olkoonkin että yksinkertaistus on karkea, se on minusta kuvaava sille, miksi Navalnyin merkitystä on vuosia vähätelty ja miksi hänellä toisaalta on kannattajia kovin erilaisissa yhteiskuntaluokissa ja piireissä. Politiikassa Moskovan kaupunginjohtajan vaaleissa hyvin menestynyt Navalnyi on esimerkki siitä, mihin pitkäjänteisellä työllä ja mediataidoilla voi päästä.

Navalnyi rikkoo harmoniaa.

Kun Navalnyi palasi vuonna 2013 oikeudenistunnosta Kirovista Navalnyi sai Venäjän tunnetut toimittajat ja julkisuuden ihmiset muistelemaan olleensa samalla tavalla vastassa Venäjän merkittävintä rauhanaktivistia Andrei Saharovia kun tämä palasi karkotuksesta Gorkista, nykyisestä Nižnyi Novgorodin kaupungista.

Arvostetun tutkijan Lilia Ševtsovan mukaan Navalnyista oli tulossa marttyyri, uusi Venäjän Mandela. Toimittaja Sergei Parhomenko muistutti eilen, että hän oli Moskovassa Jaroslavlin asemalla vastassa arvovierasta vuonna 1986. Tuolloin asemalle saapui sisäisestä karkotuksesta akateemikko Andrei Saharov. Vuonna 1994 Parhomenko oli ollut vastassa Solženitsynia, kun tämä pääsi perille matkaltaan Venäjän halki. ”

Navalnyin menestys blogimaailmassa ei ole ihme, mutta häntä ovat auttaneet myös virkamiehet. Kun Navalnyi heinäkuussa 2013 tuomittiin ”tekaistujen kavallussyytteiden” (Englund & Lally 2013) perusteella ja vapautettiin päivää myöhemmin, hän pääsi kuin pääsikin osallistumaan Moskovan pormestarin vaaleihin. ”Huikean kampanjansa aikana hän mobilisoi tuhansia vapaaehtoisia ja perustason mediatoimijoita. Navalnyin pääsy tärkeimmille televisiokanaville estettiin, mutta siitä huolimatta hän tuli toiseksi ja vaalien toinen kierros jäi pitämättä vain hyvin täpärästi. Tämä tapaus on osuva esimerkki blogien poliittisesta vaikutuksesta.” (Idäntutkimus 1/2014 Dmitry Jagodin. Suomennos Jukka Pietiläinen)

[EIT totesi, että kansallinen tuomioistuin ei ottanut kantaa Navalnyin poliittiseen asemaan. Kansainvälisellä tuomioistuimella on ongelma, jos valtiot eivät noudata ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä, sanoi, oikeusneuvos Päivi Hirvelä YLEn Ykkösaamussa helmikuussa 2016.]

Navalnyi ei ole hahmo joka saa äänensä kuuluviin valtamediassa. Mutta vaikka valtiovalta kuinka nostaa blogistina on koetettu nostaa myös pääministeri Medvedeviä, ovat häntä karismaattisemmat hahmot ovat suosituimpia. Medialogija yrityksen vertailussa suhdelukuja määriteltiin suosituimmille seuraavasti:   siteeratuimpia venäläisessä blogosfäärissä olivat vuoden 2016 alussa Tšetšenian itsevaltainen Ramzan Kadyrov (477,33), Aleksei Navalnyi (380,94) ja puolustusteollisuudesta vastaava ministeri Dmitri Rogozin (321,10).

Aiemmin Putinin Naapurissa -blogissa on julkaistu artikkeli 19.11.2016

Putinin naapurissa: Tunne vie ja turruttaa

 

Vihollista etsimässä

Panaman papereista kohkaaminen on luontevaa: meillä on Nordea ja sen selittelyissä rämpivä tiedotus. Venäjällä on edetty rauhassa. Maan johtaja kertoi kantansa ystäväpiiriään koskeviin veroparatiisijärjestelyihin torstaina Mediafoorumissa Pietarissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin Mediafoorumissa Pietarissa 7. päivä huhtikuuta 2016.

Venäjän presidentti Vladimir Putin Mediafoorumissa Pietarissa 7. päivä huhtikuuta 2016.

Panama-paperien mukaan Venäjältä kotoisin olevien sijoitusten keskushahmo on presidentti Vladimir Putinin läheinen ystävä, sellisti Sergei Roldugin. Hänen nimissään on hoidettu valtavia rahansiirtoja eri veroparatiisiyhtiöiden välillä. Roldugin on kuitenkin vain liikenero. Ilmeisen samaan tapaan kuten Jokerien omistaja, öljynvälittäjä Gennadi Timtšenko ja yksinoikeudella kaasuputkia valmistavat Rotenbergitkin.

Putin on tyytyväinen. Erityisesti nuoruuden muusikkotutusta, jonka sijoituksista saaduilla rahoilla on enimmäkseen ostettu maahan arvosoittimia. Moni on kysynyt, missä ovat ne 300 Stradivariusta, jotka veroparatiisien kahdella miljardilla olisi voitu ostaa?

”Hänellä on toki joitakin pieniä tuloja liike-elämästä. Melkein kaikki tulot hän on käyttänyt instrumenttien hankkimiseen ja ne soittimet hän on tuonut Venäjälle. Olen ylpeä tällaisista ihmisistä”, Putin sanoi Pietarissa.

Panama-paperit kuohuttavat maailmaa. Tunnettu sellisti on sijoittanut veroparatiisiyhtiöihin merkittävästi rahaa. (Sergei Jelkinin pilapiirros)

Panama-paperit kuohuttavat maailmaa. Tunnettu sellisti on sijoittanut veroparatiisiyhtiöihin merkittävästi rahaa. (Sergei Jelkinin pilapiirros)

Tähän sopii mainiosti siirtymäksi sanonta – samaan aikaan toisaalla.

Kulttuuriväkeä on Venäjällä käytetty ennenkin järjestäytyneen rikollisuuden tarpeisiin. Venäjällä riittää kun muistellaan laulaja-kansanedustaja Iosif Kobzonia tai Moskovan lempiarkkitehtia Zurab Tseretelia.

Panama-paperien paljastuttua Putin on voinut hyvin paistatella julkisuudessa ihmisenä, joka osoittaa pelkällä olemuksellaan ja länsimedian tuella olevansa kaiken juonittelun yläpuolella. Toisin kuin hän Venäjällä, lännessä eliitti, poliitikot ja raharikkaat, ovat valmiita väistelemään veroja ja vaikeuttamaan tavallisten ihmisten elämää. Mikä olisi sen selvempi osoitus läntisten arvojen rappiosta?

Mutta kuluneen viikon suuri uutinen on tietenkin se, että Venäjällä on järjestelty uudelleen vallanpitäjän mahdollisuuksia hillitä levottomuuksia, kuten he itse asian ilmaisevat.

Venäjälle perustetaan kansalliskaarti

Putinin täydellinen uppoutuminen ulkopolitiikkaan on päättymässä: kansalliskaartin perustaminen tarkoittaa presidentin paluuta sisäpoliittisiin kysymyksiin, kirjoittaa politiikan tutkija Tatjana Stanovaja.

Venäjän presidentti Vladimir Putin keskusteli Kremlissä 8. päivä huhtikuuta 2016 uuden kansalliskaartinsa päällikön Viktor Zolotovin kanssa. (Kuva Kremlin.ru)

Venäjän presidentti Vladimir Putin keskusteli Kremlissä 8. päivä huhtikuuta 2016 uuden kansalliskaartinsa päällikön Viktor Zolotovin kanssa. (Kuva Kremlin.ru)

Uuden, mahdollisesti repressiivisen voimaorganisaation päätyminen presidentin läheisen ystävän Viktor Zolotovin johtamaksi on Kremlin vastaus maan poliittisen tilanteen selvään aktivoitumiseen. Tuollaisilla päätöksillä on riskinsä ja voidaan pohtia, eikö olisi ollut parempi, että presidentin huomio olisi kohdistunut täysin ulkoisiin vihollisiin ja uhkiin?

Politiikan taustavaikuttaja Marat Gelman puki asetelman Facebook-postauksessaan yksinkertaiseen muotoon: Ihan jotta ymmärtäisitte, tämä on askel poliisivaltiota kohden. Poliisien muuttaminen kansalliskaartilaisiksi on Venäjän tšetšenisaatiota.

Vastausta uudistukseen ei tarvinnut kauan odottaa kun juuri uudelle viisivuotiskaudelle nimitetty Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov ilmoitti:

Olen jo soittanut Tshetsheniaan sijoitettujen erikoisosasatojen komentajille. He kannattavat yksimielisesti uudelleenjärjestelyä. Sotilaat pitävät kunnia-asianaan palvella kansalliskaartissa. Kansalliskaartin perustaminen nostaa huomattavasti uuden elimen statusta, parantaa palveluolosuhteita ja kohottaa osastojen taisteluvalmiutta.”

Kriitikot ovat koettaneet osoittaa ilmeisen

Entinen Kremlin ja talouselämän vaikuttaja Alfred Koh pyytää päättelemään itse: enimmillään Moskovan protesteihin kerääntyi vuonna 2012 alle 100 000 ihmistä. Putinin uudelleen valintaa ja vaalivilppiä vastaan protestoijia oli muilla alueilla vielä vähemmän.

Siksi kysymys kuuluu, miksi on luotava 400 000 hampaisiin saakka aseistetun sotilaan armeija, jos protesteihin kokoontuu 20 000 – 40 000 aseetonta nörttiä?

Miksi sellainen armeija taisteluun terrorismia vastaan? Onko maassamme terroristien valtaamia enklaaveja, jotka pitäisi likvidoida sotilasoperaatioin? Toimiiko ISIS Venäjällä? Ja vaikka toimisikin, miksei tätä enklaavia vastaan voisi käydä jo olemassa olevan armeijan voimin?”

Politiikan tutkija Stanovaja toteaa, että mitä tulee presidentin turvallisuuspalvelun entisen johtajan Zolotovin uusiin valtuuksiin, hän vastaa maan sisäisestä vakaudesta.

Hänestä tulee maan tärkein henkilö, joka vastaa poliittisesta vakaudesta, vaalien rauhallisesta läpiviemisestä, joukkomielenosoitusten järjestyksen säilymisestä ja kohtaamisesta voimaministeriöiden edustajien kanssa jne.”, Stanovaja sanoo.

Myös toinen politiikan tutkija Aleksei Makarkin on samaa mieltä. Hänestä talouden taantuman aikana ja sosiaalisen hyvinvoinnin huononemisen takia järjestettyjen todennäköisten massiivisten protestien takia kansalliskaartin ”on taisteltava sisäistä vihollista vastaan”. Makarkinin mielestä tällaisia sisäisiä vihollisia voivat olla mm. protestitoimiin osallistuvat.

Yhä kovempi komento

Kun uuden nyrkin rooli sijoitetaan isompaan kuvioon alkaa kokonaisuus hahmottua. Vuosien ajan Venäjällä on säädetty joukko lakeja ja asetuksia, jotka vahvistavat autoritaarista hallintoa.

Kansalliskaartin perustamisella presidentti palasi muodollisesti valtion sisäisten asioiden uudelleenjärjestelyyn: sen lisäksi, että hän toi esiin kansalliskaartin, hän myös aloittaa tapaamiset talouden asiantuntijoiden kanssa (talousneuvoston puhemiehistö ei ole kokoontunut kahteen vuoteen, kun Putin on ”sotinut”), alisti valtionarkiston valtaansa ja perusti Isänmaan historia -säätiön.

Venäjän paluu sisäisiin asioihin voidaan tulkita myös välttämättömyydeksi järjestellä uudelleen vallassa olevan eliitin tasapainoa, joka toki muuttui myös sen jälkeen, kun oli päätetty keskittyä ulkopolitiikan tehtäviin sisäisten ongelmien sijasta. Voimaministeriöissä tämä on jo näkyvissä.

Vaalit vaikuttavat ja näkyvät poliittisessa aktivoitumisessa. Valtapuolueen värit loistavat. Pian keskitytään täysillä myös historian esittelyyn. Voiton päivää juhlitaan suuren isänmaallisen hurmoksen vallassa Yrjön nauhat hulmuten.

Tähän sopii toinen ajaton lausahdus: nähtäväksi jää

Venäläisnäkemyksen mukaan taisteleminen ulkoisia vihollisia vastaan on näyttävämpää ja vähemmän ongelmallista. Lisäksi sen tuloksia on vaikeampi arvioida, toisin kuin yritettäessä hoitaa hintojen nousua, inflaatiota, työttömyyttä, sosiaalista apatiaa ja maan tilaa kohtaan koettavan tyytymättömyyden potentiaalista kasvua.

Ensin meillä oli Wikileaks nyt Panama-paperit. Vasta tulevaisuus näyttää sen, miten ajattelumme kehittyy, ja kuinka vastaisuudessa suhtaudumme liikesalaisuuksiin tai muuten salaisina pidettäviin asioihin silloin kun niitä paljastetaan urakalla. Jo nyt on turvallista sanoa, että vuodot ovat meidän rivikansalaisten puolella. Rajat ylittävä journalismi on yksi vastavoima ikuisuuksiin jatkuvaa ahneutta vastaan.

 

 

 

Kyselykratia – kyynistä ajattelua

Mahtaako Venäjän johdolla olla enää mitään käsitystä maastaan, vai onko peräti niin, ettei asia kiinnosta pientä sisäpiiriä. Uhkaako Venäjä Eurooppaa? Huolestuneita puheenvuoroja on kuultu usein. Kansa tuskin lähtee kadulle. Mutta mistä sen voi tietää? Ei kai mistään, vaikka mielipidetiedusteluja julkaistaan taajaan.

Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla.

Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla.

Ammattilaiset lukevat kyselyistä paljon. Me tiedämme, että melko suuri osa venäläisistä on ihan tyytyväisiä vaikkapa siihen, etteivät he voi matkustaa ulkomailla entiseen malliin. Tuoreen selvityksen mukaan puolestaan suomalaisissa aiheuttavat eniten huolta työllisyystilanne ja kansainvälinen terrorismi. Myös Euroopan talouden näkymistä ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisestä ollaan huolissaan.

Raha-asiat huolettavat myös Venäjällä. Novaja Gazeta –lehdessä haastateltu ekonomisti Jevgeni Gontmaher muistuttaa siitä, että monet talousoppineet ovat varoittaneet öljyn hinnan joskus laskevan. Yllätyksenä sen ei olisi pitänyt tulla. Rupla on vajunut ennätyksellisen alas suhteessa Yhdysvaltain dollariin ja euroon.

Mielipidetiedustelut ovat oiva keino tiedontasaukseen, mutta kyselyjä voidaan käyttää myös oman päämäärän ajamiseen. Meillä on harvoin arvioitavana koko kyselypatteria, ja eipä kovin moni maallikko edes ymmärrä yksityiskohtia, jotka kyselyihin liittyvät saati ole kiinnostunut niitä vastauksia lukemaan. Valtaosa ihmisistä menee prosenteissakin sekaisin.

**

Venäjää on vuosia kuvattu teatrokratiaksi, jossa imitoidaan poliittista päätöksentekoa. Maata voi myös kutsua kleptokratiaksi, koska valtion omaisuutta on kaapattu yksityiseksi käsittämättömät määrät tai maata voi nimittää ”kyselykratiaksi”, jossa manipuloiduilla kyselytutkimuksilla ja kansanäänestyksillä haetaan kansalta allekirjoitus avainkysymyksiin, kuten kollega Anneli Ahonen suomensi ja tiivisti Vedomosti-lehden artikkelin.

Venäjän valtiojohdon huimat kannatusluvut puhuvat selkeää kieltä. Maxim Trudoljubov kirjoittaa, että Kremlin ”suoran demokratian” tehtävänä onkin juuri saada kansalaisilta allekirjoitus miltei mihin tahansa.

”Tällä lähestymistavalla ylimmän johdon kaikki päätökset näyttäytyvät yleisesti suosittuina ja vaikka ne johtavatkin kriisiin, niiden takia pitää tuomita kaikki eli ei ketään. Jos tehdään vain yleisesti hyväksyttyjä päätöksiä, voidaan päätyä loppujen lopuksi hyvin ei-populääriin tilanteeseen. Se on populismin ikuinen kohtalo eikä siinä ole mitään periaatteellisesti venäläistä.”

Jotta tämä kuitenkin tunnustettaisiin, venäläisen yhteiskunnan on peruttava allekirjoituksensa Kremlin tärkeimmistä päätöksistä viimeisen 15 vuoden ajalta. Se on helppoa, jos käsitetään, että allekirjoitus on väärennetty. Mielipidetiedustelut, jotka tehdään muokkaamalla propagandalla jatkuvasti väestöä ja mielipidetiedustelut, joiden ainoa päämäärä on suojautua yleisen tuen taakse poliittisia päätöksiä tehtäessä, ovat alusta loppuun vääristelyä.

Trudoljubov pohtii sitä, että yhteiskunnallisen tietoisuuden selvittämiseen johtaa muun muassa se, että tunnustetaan, oikeudellisella tasolla, uhka maan turvallisuudelle.

”Tuo uhka lähtee siitä tosiasiasta, että suuret valtiolliset tiedotusvälineet täyttävät markkinat. Lisäksi on tunnustettava, että poliittisiin tarkoitusperiin käytetyt mielipidetiedustelut yleisen mielipiteen selvittämiseksi ovat luonteeltaan manipuloivia.”

Tämän ”kyselykratian” tehtävä ei ole tiedustella kansan mielipidettä, vaan saada sen ”allekirjoitus”, dokumentoitu vahvistus sille, että venäläisten enemmistö osallistuu Kremlin tärkeisiin päätöksiin, myös rikollisiin.

”Tällöin jopa kansainvälisen oikeuden normien rikkominen näyttäytyy eri valossa. On eri asia, kun lakeja rikkoo hulluksi tullut diktaattori verrattuna siihen, että niitä rikkoo koko kansa”, Trudoljubov kirjoittaa.

Venäjäläistä öljyä, Iranin öljyä - Avaamme pian (Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla )

Venäjäläistä öljyä, Iranin öljyä – Avaamme pian (Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla )

Venäjä on monikansallinen maa, jonka pitäminen koossa vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Presidentti Vladimir Putinin porukan johtama linja näyttää myös edistävän Euroopan hajottamista itsekkäisiin ja toisaalta yhtenäisyyttä puolustaviin. Yhtenäisyyttä puolustavat niin kadunmiehet kuin virkamiehetkin.

Itsekkäiden joukossa on populisteja, joiden mielestä valtavirran ”oikeinajattelu” on korvattavissa. Räikeintä on itsepuolustusjärjestöjen hiljainen hyväksyminen, joka ei ole jäänyt huomaamatta Venäjälläkään.

Euroopan repeämät ovat Venäjän mieleen, omassa maassa yhtenäisyys on säilytettävä. Neuvostoliiton hajoamisprosessi ja imperiumin katoaminen puhuttaa.

Politiikan tutkija Vladimir Gelmanin mukaan Neuvostoliiton hajoaminen on Putinille neljännesvuosisata myöhemminkin henkilökohtainen trauma.

Puhuessaan presidentinneuvostossa torstaina presidentti toi esiin näkemyksenään, että Neuvostoliiton perustajalla Leninillä oli monia näkemyksiä – muun muassa autonomioiden salliminen.

Presidentti Vladimir Putin pohti Leninin jo asettaneen atomipommin Venäjä-nimisen talon alle. (Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla)

Presidentti Vladimir Putin pohti Leninin jo asettaneen atomipommin Venäjä-nimisen talon alle. (Julkaistu Sergei Jelkinin luvalla)

”Venäjä-nimisen talon alle oli asennettu atomipommi, joka räjähti. Emme tarvinneet maailmanvallankumousta. ”

Voidaan toki ajatella niinkin, että Putinilla ja Leninillä on sama päämäärä – valtion säilyttäminen. Vääriä keinoja on useita, oikeanlainen vain yksi.

”Bolševikkien valtiosta syntyi jonkin ajan kuluttua maailman vahvin valtio. Aivan kuten Neuvostoliitto aikoinaan, myös tämän päivän Venäjä on oikealla tiellä. Tämän voi sanoa Leninin ja Putinin yhdistäväksi piirteeksi,” toteaa politiikan tutkija Mihail Sidelnikov.

Gelmanin mielestä Leninin valtiomallin epäonnistuminen oli seurausta vuosikymmenten pinnallisesta strategiasta. Hallitsija rakensi Neuvostoliton sisällissodan raunioille, tsaarin Venäjän hajottua.

-Oli tehtävä kompromisseja, kertoo professori. Se näkyi erityisesti valtion mutkikkaassa rakennustyössä. Tämä kompromissi saatiin aikaan houkuttelemalla tuon ajan etniset eliitit ja erillisten komentajien joukot bolševikkien puolelle. Monessa mielessä Putin toimii Tšetšeniassa Leninin jäljillä.

Myöhemmin lehdistösihteeri Dmitri Peskov kommentoi Putinin puhetta sanoen, että ne eivät aiheuta suuttumusta vaan erimielisyyttä.

**

Venäjä tekee omaa suvereenia politiikkaansa tilanteessa, jossa sitä syytetään pakolaisten tietoisesta liikkeelle panemisesta.  Venäjä on syyttelyyn itse syyllinen. Sen propaganda on niin tökeröä, että syytökset nousevat helposti julkisuuteen.

Putinin apuna kyynisen ajattelun selittäjänä hänellä on usein lehdistösihteerinsä Dmitri Peskov. Kansan tunnoista ei niin tiedetä, mutta niitä voidaan ohjata. Tässä auttavat mielipidetiedustelut.

Siinä sinulle, kansanvihollinen! Bannattu! (Julkaistu pilapiirtäjä Sergei Jelkinin luvalla)

Siinä sinulle, kansanvihollinen! Bannattu! (Julkaistu pilapiirtäjä Sergei Jelkinin luvalla)

Lehdistösihteerin tehtäviin kuuluu myös selittää lisää sitä, miten Pohjois-Kaukasuksen itsevaltiaan Tšetšenian johtajan sanomisiin pitäisi suhtautua. Kadyrov hyökkäsi vastikään liberaaleja poliitikkoja ja ylipäätään Venäjän johtajia arvostelevaa keskustelua vastaan. Itsevaltiaan mielestä Venäjän parlamentin alahuoneen duuman ulkopuolinen oppositio yrittää käyttää hyväkseen vaikeaa taloustilannetta. Tällaisiin ihmisiin on suhtauduttava kuten kansanvihollisiin, pettureihin. Itsevaltiaan mukaan liberaalit venäläiset pelaavat läntisten turvallisuuspalvelujen pussiin ja tanssivat heidän pillinsä mukaan. Näihin ihmisiin on sovellettava lakia kovemman mukaan.

”Kiinnittäkäämme huomiota siihen, että nyt puhutaan duuman ulkopuolisesta oppositiosta. Mitä tämä tarkoittaa? Ne ovat niitä, joilla ei ole oikeudellista perustetta poliittiseen toimintaansa. Niitä joiden toiminta ei mahdu lakien puitteisiin ja jotka ovat valmiita niitä rikkomaan, myös maan turmioksi. Näin minä tulkitsen [Kadyrovin] sanomiset, Dmitri Peskov ilmoitti.”

Tšetšenijohtajan puheet herättivät laajaa huomiota ja oppositiohenkisesti ajattelevat järjestivät Flashmobin internetissä otsikolla Kadyrov Venäjän häpeä.

Vastaavasti Tšetšeniassa järjestetään mielenosoituksia Kadyrovin tueksi. Mielenosoituksiin on jo laadittu iskeviä lauseita ja ihmisiä käsketty osallistumaan. Esimakua on saatu julkaisemalla mukana kannettavia iskulauseita.

”Liberaalit kerjäävät kriisejä, protesteja ja kuolemaa!”

”Viidennen kolonnan loiset, syöpä Venäjän rungossa!”

”Navalnyi on Amerikalle ystävä, Venäjälle vihollinen!”

”Viesti sinulle kansalainen on helppo, viidennen kolonnan joukoissa älä seiso!”

”Sillä aikaa kun muut vitkastelivat, Kadyrovin miehet taistelivat Venäjän puolesta!”

”Alas provokaattorit, saatanan lapset!”

”Kadyrov, maan turva!”