Mielenrauhaa

Suomalainen infosotakeskustelu on henkilökohtaista. Nykyään on monilla paitsi tahto myös välineet propagandan levittämiseen. Kuka tahansa voi kokea olevansa päätoimittaja vailla vastuuta. Uskon että liika venäläisen propagandan seuraaminen Sputnikin ja RT:n kautta vaarantaa terveyden, mielenrauhan.

Kirjailija Boris Akunin (oik.) Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Petäjän haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla 25. päivä lokakuuta 2015.

Kirjailija Boris Akunin (oik.) Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Petäjän haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla 25. päivä lokakuuta 2015.

Sunnuntaina päättyneillä Helsingin Kirjamessuilla puhunut kirjailija Boris Akunin sanoi kirjoittavansa venäjäksi historiaa, koska häntä on aina kiinnostanut, miksi maassa ei ole opittu virheistä, vaan niitä toistetaan: niin tsaarin ajan yksinvaltaa kuin neuvostoaikojen henkilökulttia.

Ajat eivät ole paljon muuttuneet. Yhdessä hujauksessa on siirrytty takaisin aikaan, jolloin puhutaan yhtä kieltä julkisuudessa ja toista ystävien kesken.

**

Emeritusprofessori Timo Vihavainen on kirjoittanut, että Suomessa vallitsee lustraatiomania (puhdistautuminen kommunistihallintojen jälkeen) ”Juuri tällä hetkellä näyttää vallitsevan suoranainen lustraatiomania, jossa hyvinajattelun mallioppilaat katkaisevat informaatioyhteytensä pahoinajatteleviin.”

Kuin palaisi Neuvostoliittoon. Yhdysvalloista en tiedä. En ole perehtynyt sen pahimpiin ylilyönteihin, esimerkiksi kommunistivainoihin 1950-luvulla, muuten kuin elokuvista ja kirjallisuudesta.

Maailmanpolitiikan jännitys näkyy Suomessakin, jossa myöntyväisyyspolitiikalla on aina ollut sijansa ajattelevien ihmisten parissa.

Agenttitarinoissa, kuvitteellisissa ja todellisissa, kerrotaan vihollisen nousemisesta yhteiskunnassa merkittäviin asemiin.

Kirjailija, kolumnisti Artjom Troitski nosti yhdessä tuoreen kirjansa artikkelissa entisen liittokansleri Gerhard Schröderin nimen. Kaasuputkiyhtiön hallituksessa hänellä on vaikutusvaltaa Euroopan energia-asioissa. Välillistä ja välitöntä.

Uutinen Ukrainan sodan alusta kertoo paljon: ”Sunnuntaina Saksasta kantautui EU:n pitkäaikaista Ukrainan-politiikkaa arvosteleva jyrähdys. Siitä vastasi pitkäaikainen Venäjän ystävä, Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder. Hän on edelleen Itämeren kaasuputkiyhtiön Nordstreamin hallituksen puheenjohtaja. Kaasuputki Viipurista Pohjois-Saksaan valmistui vuonna 2012.”

**

Venäjän tapa toimia on provokatiivinen. Näin sanoo Ruotsin uusi puolustusvoimien komentaja Micael Bydén Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kyse on vaikuttamisesta mieliin. Avoimuus on demokraattisen yhteiskunnan vahvuus.

Joskus joku haluaa kääntää näkemyksen nurinniskoin ja on jopa valmis luopumaan oikeudestaan ilmaista itseään vapaasti paremman aatteen vuoksi.

Näin on ollut aina. Tiedotusvälineillä on oma roolinsa, tutkijoilla omansa. Välittäjien velvollisuus on jakaa tietoa: välillä tehtävä on mieluisa, toisinaan ei.

**

Kun ihmiset kokevat tuleensa kaltoin kohdelluiksi, heillä on tapana uhriutua. Tämä ei sovi julkisuuden ihmisille. Heidän kynnyksensä vastaanottaa arvostelua pitää olla korkeampi.

Nyt tällaista uhriutumista nähdään puhuttaessa Venäjän vaikutuksesta Suomessa. Presidentti Sauli Niinistön mukaan infosotaa käydään, mutta tämä on muutamien kirjoittajien mielestä harhaa.

Oma blogini on otettu mukaan nokitteluun. Aiheesta enemmän täältä. 

Media-alan ammattilainen Rysky Riiheläinen ruoti mieltäni askaruttanutta kritiikkiä. Tekstin löytää Ryskyn sivulta.

En syytä tai nosta ketään tikun nokkaan. Ei kannata väittää mustaa valkoiseksi. Myöntyväisyys on perinne. Jokainen voi olla uskossaan väkevä tavallaan.
Uskon julkiseen keskusteluun, vaikka tilanne olisi hankala.

**

Toimittaja Arto Nurmi kirjoitti omassa Facebook-päivityksessään tavallisesta tilanteesta.  ”Törmäsin ilmeiseen trollaukseen jo somen ulkopuolellakin. Olin vetämässä keskustelua ja esitelmää ex-kollegan Jarmo Koposen kanssa Venäjän mediasta ja Venäjä-kuvasta Salon Kansalaisopistossa. Yleisössä oli pari osanottajaa, jotka halusivat saada aikaan jännitettä suhteessa luennoitsijaan ja muuhun yleisöön. Mielenkiintoinen kokemus. Eräs paikalle saapunut kuulija sanoi törmänneensä viime aikoina ilmiöön, ja jotkut tilaisuudet olivat olleet suorastaan ikäviä.”

**

Kertauksen vuoksi: Venäjän nykyjohto ei voi sensuroida todellisuutta.

He ovat päättäneet, ettei heidän diskurssiinsa kuulu totuus. Virallinen lehti Rossijskaja Gazeta on oma lukunsa. Televisio toistaa Venäjän arvoja. Arvot ovat Kremlin valitsemia.

Se päättää, mikä sopii yhteiskunnalle ja mistä kerrotaan julkisesti. Venäjällä aiheet päätetään etukäteen, mikä on tietenkin normaalia jossain määrin kaikkialla.

Mutta ei viikoittaisissa kokouksissa tai tarkkailuryhmissä, joihin osallistuvat media-ammattilaiset, virkamiehet ja turvallisuuspalvelut (Kaikki muu on marginaalia.)

Kuka on minkäkinlainen vatnikki? Wiktionaryn mukaan vatnikki on henkilö, joka on typerä ja rakastaa isänmaataan sokeasti. Blogisti Joensuussa tai pääkaupunkiseudulla? Vai EU-asioita käsittelevä valiokuntaneuvos?

 

Näkemiin demokratisoitumiskokeilu

Valehtelulla on pitkät jäljet. Valtiojohtajia ei ole tapana syyttää valehtelusta. Valehtelu ei ole laitonta. Harhaanjohtaminen voi olla lähes valtiomiestaitoa. Silti kenen tahansa kunnioitus kärsii, jos jää toistuvasti kiinni liioittelusta ja muunnellusta totuudesta.

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Kuvakaappaus: Kerch.FM radioaseman sivulta. JOINFO.ua

Oikeutusta teoille voidaan esitellä valheen keinoin. Populistipoliitikko puhuu selvää ja kovaa kieltä. Totuus on sivuasia, kun tarkoitus pyhittää keinot. Retoriset vedätykset toki tunnistetaan, mutta vie aikansa ennen kuin niihin totutaan. Jos puhuu rauhasta, valmistautuuko silloin sotaan?

**

Törkeyksiä laukovana vastustajien tyrmääjänä Venäjällä on vaikuttanut jo neljännesvuosisadan erityisesti yksi mies – Vladimir Žirinovski. Television keskusteluohjelmien vakiovieras.

Suomessa hänet tunnetaan Suomi-syöjänä lausunnoistaan 1990-luvulla. Žirinovski muistutti Venäjää sen suuruudesta. Ajatusta Suomen kuulumisesta jälleen Venäjän yhteyteen tämä ns. liberaalidemokraatti, jonka puolueessa ei ole mitään liberaalia eikä demokraattista, on pitänyt yllä Neuvostoliiton kaatumisesta alkaen.

Viime aikoina tästä räyhäkansallisesta hahmosta on tullut television vakiokasvo. Ukraina-propagandassa Žirinovski on elementissään: puhujana suositumpi ja käyttökelpoisempi kuin koskaan. Aiemmin hän oli koko kansan pelle, jonka puheita ei pitänyt ottaa tosissaan tai vähintäänkin kääntää asiat päinvastaiseksi.

Tätä kansankunnan klovnin asemaa ei uhkaa kukaan, mutta presidentti Vladimir Putinin puheet alkavat olla yhtä kaukana tosiasioista.

Venäjän johtaja puhuu kuten Žirinovski. Totuus vaikuttaa päinvastaiselta kuin puhe:

”Krimillä ei ole venäläisiä joukkoja. Venäjä on rauhantahtoinen, mutta lentää muiden maiden ilmatilassa luvatta.” Kolumnisti Matvei Ganapolovski on edellä kuvatussa pohdinnassaan enemmän kuin oikeassa, valitettavasti. Näin on jos siltä näyttää.

**

Värivallankumouksien pelko on Venäjällä todellista. Putinin sanotaan ja ajatellaan uskovan puheisiinsa. Retoriikalla tarkoitetaan totisinta totta.

Muiden valtioiden katuprotestit koetaan Kremlissä todellisena uhkana. Venäjän puolustusministeriö tutkii värivallankumouksien syitä ja miettii sitä, miten sotilaat voivat estää kansalaisten liikehtimisen.

Kyse on heidän kertomuksestaan, narratiivistaan ja meidän narratiivistamme. Näissä keskusteluissa on menty jo niin pitkälle, että kaikki eivät halua enää edes puhua N-sanasta.

Poliittisessa puheessa on tarinalla aina merkitys. Tutkijat pystyvät erottelemaan motiiveja ja yksityiskohtia hyvinkin tarkkaan. Kun ymmärrät poliittisen kertomuksen puhujan motiivit, ymmärrät, mistä puheissa on kyse.

Vanhaan kunnon diplomatiaan kuuluu pyrkimys ymmärtää, mitä vastapuoli yrittää sanoa.

Putinin puhetta Krimistä maaliskuussa 2014 arvostetaan, vaikka sitä pidettiin tuoreeltaan sekoituksena harhaluuloisuutta ja uhoa. Mutta esitystä voidaan pitää myös hänen parhaanaan tähän asti, koska hän näyttää uskovan kaikkeen siihen, mitä sanoi. Nykyään sellainen on yhtä mahdollista kuin rehelliset vaalit. Toistaiseksi Putinin viesti on: ”Krim on meidän”.

**

Kolumni on julkaistu otsikolla ”Putin on Žirinovski” Saara Jantusen (Otava) Infosota-kirjassa. (Ohessa mukana linkit lähteisiin)

Somesoturit – tunteella päin

Sosiaalisen median sotureilla riittää työtä. Viikonvaihteessa on puhuttu Venäjän vaikutuksesta. Presidentti Sauli Niinistön mukaan informaatiosota on käynnissä ja se uhkaa Suomea. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoo pitävänsä todennäköisenä, että verkkolehden sivujen kautta pyritään vaikuttamaan suomalaisten käsityksiin maailmasta.  ”Pidän hyvin todennäköisenä, että myös tämän palvelun kautta on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan organisoidusti venäläismyönteisten ja länsikielteisten ajatusten levittämiseen”, Huusko kirjoittaa Puheenvuorossaan.

Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että suomalaiset vihasivustot, epämääräiset vastavalkeat ja erityiset keskusteluryhmät levittävät tietoa, jota on tuotettu useilla kielillä jaettavaksi eri maiden sivustoilla. Olisi tosiasioiden kieltämistä olla huomaamatta, että jotkut näkemykset on sovitettu suomeksi suoraan Kremlin propagandan myllystä.

Samalla kun todistellaan, ettei Ukrainasta tai MH17 alasampumisesta saati Syyrian tilanteesta tiedetä riittävästi, ollaan autuaan ymmärtämättömiä vaikuttajien motiiveista.  On luonnollista, että Yhdysvaltoja vastaan kääntyessään Venäjä on saanut puolelleen äänekkäästi amerikkalaista hegemoniaa vastustavia myös Suomessa.

 

Näyttelijä Kari Ketonen nauratti Putinina liki miljoonaa suomalaista suorassa Putous-lähetyksessä.

Näyttelijä Kari Ketonen nauratti Putinina liki miljoonaa suomalaista suorassa Putous-lähetyksessä.

Monet organisaatiot pyrkivät vaikuttamaan meihin  ja jotkut yksittäiset ihmiset vaikeuttamaan valtiollista päätöksentekoa.

Pehmeästä kovaan diplomatiaan

Näkyvyyttä saavat suurtapahtumat, kulttuuriyhteistyön varjolla edistetty oman edun tavoittelu on toinen juttu. Suuri osa ihmisistä ei huomaa sitä, miten heihin vaikutetaan joka päivä.

Joissain tapauksissa esitetään jonkun muun kantoja meille suomalaisille välttämättöminä totuuksina. Medialukutaidon ongelmat vahvistuvat jos pitäydytään vain perinteisen median kautta välittyvissä tulkinnoissa.  Yleisesti voi sanoa, että kotimaiselle yleisölle tarkoitettujen uutisten tulkinta ulkomailla on aina hankalaa, eikä analyyseissa onnistuta sen paremmin diplomaattien kuin journalistien piirissä. Vetävien otsikoiden innoittama tavallinen lukija on helposti hämmentynyt.

Infosodassa on kyse siitäkin, että verkossa tilaa valtaavat erilaiset harhauttavat sivustot, joiden kautta on helppoa kierrättää keksittyjä uutisia, välittää meemejä ja osallistaa sadat tuhannet ihmiset parjauskampanjoihin jäämättä heti kiinni virheellisen tiedon aloittamisesta. Osaavissa käsissä vaihtoehtoisesta näkemyksestä syntyy hyvä liiketoimi ja yhdenlainen totuus, joka kertautuu postauksissa ja teksteissä.

Propaganda lähentää ystäviä, torjuu epäileviä ja raaistaa vastustajia

Venäjällä on edetty jo pitkälle kansalaisten mielien kääntämisessä, mutta työ ulkomailla on aina kesken. Venäjän pehmeän diplomatian ohjelma on hyvin suunniteltua eikä perusteiltaan kyse ole yhtään sen kummallisemmasta asiasta kuin minkään muunkaan valtion julkisuusdiplomatiassa.

Taustana on liki kymmenen vuotta sitten koettu herätys, jolloin Venäjä palkkasi amerikkalaisen viestintäyhtiön tehostamaan maan julkista kuvaa.

Venäjän diplomaattiakatemian MGIMO:n opettaja Anton Gumenski sanoo Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijajulkaisussa, että nykyisen propagandan oloissa on diplomaattinen käytäväkeskusteluilla yhä vähemmän merkitystä, koska sosiaalisen median merkitys on kasvanut ylitse perinteisen median vaikutusvallan. Kaikki käyttävät tiedonvälitykseen somea.

”Ei se ole tärkeää, mitä meistä ajattelee keskustelukumppani eikä sillä ole yhtään mitään merkitystä, mitä mieltä meistä on se, joka on toisella puolella. Tärkeä on vain niiden mielipide, jotka ovat vierellämme ja takanamme.”

Gumenskin mielestä informaatioanalyysi ei auta eivätkä paikan päällä olevat agentit.

”Niinpä Venäjän ulkoministeriötä lähellä olevan lähteen mukaan nykyisin virallisissa dokumenteissa, jotka käsittelevät länsimaisten kollegojen suhtautumista Venäjään, kaikki kritiikki luokitellaan antivenäläiseksi propagandaksi ja stereotypioiksi, ja myönteisten arvioiden puuttuminen puolestaan tulkitaan suorastaan huutavan länsimaiden kyvyttömyyttä tunnustaa Venäjän politiikan ilmiselviä saavutuksia.”

Ulkoministeri Sergei Lavrov ja Timo Soini (PS.) tapasivat Oulussa 14. päivä lokakuuta 2015. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Ulkoministeri Sergei Lavrov ja Timo Soini (PS.) tapasivat Oulussa 14. päivä lokakuuta 2015. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Joissain tapauksissa on selvää, että julkisuudella koetetaan saada toinen osapuoli huonoon valoon. Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Näytti todella pahalta kun kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) istutettiin Moskovassa samaan pöytään tunnetun suomalaisen propagandistin kanssa. Järkyttäviä ovat myös uutiset suomalaisista, jotka osallistuvat tapahtumiin, joilla tuetaan Venäjän laitonta Krimin miehitystä.

Diplomaatit käsittelevät tapahtumia sopimusneuvotteluissa ja tavalliset kansalaiset odottavat vaikkapa Syyriassa tappamisen seuraavaa astetta.

Sosiaalisen median voima  läheisyydessä

Kyynisesti voi todeta, että kikkailu käsitteillä kuuluu politiikkaan myös kansainvälisesti.  Venäjän ulkoministeriö on aivan viime kuukausina tehnyt uusia aluevaltauksia. Ulkoministeriö näkyy Facebookissa ja sen venäjänkielisessä kloonissa VKontaktessa.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja avasi linjauksia Lenta.ru sivustolta. Maria Zaharova kertoi, etteivät hänen virkamieskollegansa aluksi ymmärtäneet, mitä somessa tehtiin: klassinen diplomatia eroaa siitä, mitä Venäjän ulkoministeriössäkin on tehty muutaman viime vuoden ajan. Perinteisestihän diplomaatin työ on kabinettineuvotteluja ja tapaamisia suljettujen ovien takana. Zaharova painottaa, että ei neuvonpito sinänsä estä virallisia ilmoituksia, kommentteja tai kumoavia lausuntoja.

”Mutta kun aloimme kokeilla sekä materiaalin muodolla että sen sisällöllä, se herätti monissa hämmennystä. Ei tullut kritiikkiä, mutta ei ymmärretty, miksi näin pitää olla ja kuinka sitä voisi kehittää. Lukijat kritisoivat. Välillä olimme samaa mieltä heidän kanssaan, välillä emme. Saattoi käydä niinkin, että emme olleet samaa mieltä, mutta jouduimme miettimään ankarasti sitä, mitä oli sanottu.”

Zaharova arvioi, että eurooppalaisten ja amerikkalaisten kirjeenvaihtajien Venäjästä antamaa kuvaa voi luonnehtia katastrofaaliseksi. Maahan lähetetyt toimittajat eivät ole ulkoministeriön tiedottajan mielestä ollenkaan kiinnostuneita Venäjästä. ”He tulevat maahan valmiiden näkemystensä kanssa, eivät edes yritä laajentaa ymmärrystään ja työskentelevät 30 vuotta vanhan sapluunan mukaan.”

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov NTV-kanavan haastattelussa. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov NTV-kanavan haastattelussa. Kuvakaappaus Maria Zaharovan Facebook-sivulta.

Vaikuttamisen teho

Suomessa on vaikea edes kuvitella, millaista on kaiken peittävä propaganda.

Venäjän yhtenäisyyttä nakertavat toimittajat, jotka päättävät luopua urastaan. The Guardian kertoo, kuinka Venäjän Rossija-kanavalla työskennellyt Lisa Lerer otti lopputilin, koska häntä alkoi etoa presidentti Vladimir Putinin markkinointi. Lerer teki ohjelmien ennakkomainoksia muun tv-ohjelman välissä esitettäviksi. Äkkiseltään voisi ajatella, että tulevista ohjelmista kertominen ei ole propagandaa, mutta kun yhdentekevästä ohjelmasta tehdään televisiossa säännöllisesti toistuva ennakkomainos, alkaa vaikutus kertautua ja iskostua ihmisten mieliin.

Meillä vastavoimaa hakevat pitävät jopa YLE:n ohjelmatarjontaa yhden äänen esittäjänä.

On toki muistettava, että monet suhtautuvat kielteisesti myös englanninkielisessä maailmassa BBC:n tasapaksuihin eri osapuolet huomioiviin uutisiin. Neuvoksi suomalaiselle voi vain sanoa, että jos kansallisessa uutisoinnissa ei ole riittävästi, voi aina avata vaikka Al Jazeeran tai Bloomberg Viewin, Deutsche Wellen tai France24 -kanavan. Vaihtoehtoja riittää, jos kielitaitoa on tarpeeksi.

Venäjän kanavia katsova alkaa mitä luultavammin miettiä, että mitä jos sittenkin: jos Venäjän toimet Syyriassa ja Ukrainassa ovat vain luonnollista kehitystä? Yhdysvallat ja läntinen maailma on pahantahtoisesti saartanut Venäjän. Mutta samaan aikaan on syytä ymmärtää, että näkemys, jonka Venäjä tuottaa, perustuu maan politiikan selittämiseen informaatiosodan olosuhteissa.

Meiltä hukkuvat käsitteet ja ymmärrys

Mielikuvilla kikkailu kuuluu propagandaan. Saara Jantusen Infosota-kirjan laineissa on käyty vilkasta mielipiteenvaihtoa siitä, milloin jonkun asian julkisen keskustelun ja somessa esitettyjen mielipiteiden analysointi on vain ihmisten mielipiteiden kyttäämistä. Siihen en ota kantaa, mutta toteanpa, kuten Jantunenkin mielestäni tekee, että kuka tahansa voi uskoa, mitä sivua haluaa.

2infosota

Neuvostoaikoina vihollinen oli ulkomailla, ja muissa maissa yritettiin vaikuttaa niihin varta vasten toimitetulla aineistolla ja radiolähetyksillä. Toki uutisia kierrätettiinkin jonkin ystävällismielisen maan median kautta, kun haluttiin saada joku tärkeänä pidetty asia kansainväliselle agendalle.

Saara Jantusen kirjan julkistustilaisuudessa tulin puhuneeksi tohtori Jukka Tarkan kanssa.

-Natosta pitäisi ainakin puhua sen oikealla nimellä PohjoisAtlantin Sopimusjärjestö NATO (North Atlantic Treaty Organization) eikä käyttää nimeä sotilasliitto, muistutti Tarkka.

(Ja jos oikein haluan itse saivarrella voin todeta, ettei Varsovan liittokaan ollut sotilasliitto, koska senkin nimessä oli vain ”sopimus”. Näin ollen Tsekkoslovakiaan eivät v. 1968 marssineetkaan sotilaat, vaan sopimusosapuolet.)

Valehtelua ei ole kriminalisoitu

Olemme tottuneet siihen, että  ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vedätys kuitenkin paljastuu. Valitettavasti Venäjä on liikkumassa päinvastaiseen suuntaan.

Meille väärissä yhteyksissä julkaistujen kuvien ja asiayhteydestä irrotettujen tekstien paljastamiseen erikoistuneet sivustot ja faktoja tarkastavat uutispalvelut ovat tulleet jäädäkseen. Mutta niin ovat myös rahan ansaintamielessä perustetut sivustot.

Median vapauksien säätely olisi kuitenkin tässä tilanteessa väärä liike siksi, että tiukat säädökset ja mediaa koskevat lait tarkoittavat yleensä rajauksia viranomaisten hyväksi.

Venäjällä mediaa valvova viranomainen Roskomnadzor toteuttaa koko ajan lainsäädäntöä, jolla pyritään heikentämään opposition ääntä rajoittamalla verkossa kuvien, videoiden ja muun aineiston välittämistä.

Rangaistuksen uhalla verkossa on kiellettyä kiroilla, välittää ääriliikkeitä tukevaa aineistoa, edistää seksuaalista vapautumista tai luvattomien mielenosoitusten järjestämistä. Uuden lain voimaanastumisen jälkeen on raportoitu viranomaisten sulkeneen 180 000 sivustoa Venäjällä.

Vaikka Venäjällä ei ole samanlaista innostusta virheiden julkiseen paljastukseen kuin muualla maailmassa, venäjänkielinen maailma ulottuu kauas maan rajojen ulkopuolelle.

Kauanko perinteinen media kestää?

Venäjän valtiolla on vuoteen 2020 ulottuva ohjelma venäjänkielisen median tukemiseksi, josta pääministeri Dmitri Medvedev puhui kesäkuussa suuressa venäjänkielisten journalistien ja median tapaamisessa Moskovassa.

Medvedev painotti sitä, että toimittajien tulisi pysyä riippumattomina painostuksesta huolimatta. Viestin voi arvioida tarkoittaneen, että muualla kuin Venäjällä on erityisiä haasteita: venäjänkielisiä julkaisuja on löydettävissä 80 maasta yhteensä noin 3500. Parhaimmin menestyvät julkaisut Yhdysvalloissa ja kaikissa Saksan osavaltioissa.

Kyseenalaista on se, kuinka Venäjä onnistuu, jos se laskee kovin paljon perinteisen median varaan. Jatkuva mainostulojen alamäki syö kaikkien muiden kuin maailmanlaajuisten Googlen ja Facebookin kaltaisten yritysten kannattavuutta.

Toimittajien rooli muuttuu ja ”harrastajien” kasvaa.

Yhdysvaltojen geostrategiset tavoitteet näyttävät toteutuvan niiltä osin, että sen asemaa ei uhkaa mikään. Ei sen enempää tieteen kuin teknologian saralla.  Ei mikään, paitsi Kiina.