Kirja-arvio: Itsenäisyyden ilmansuunnat

Poikkeuksellisen diplomaatin pitkä ura on kertomisen väärtti. Suurlähettiläs Heikki Talvitie on ahkera puhuja ja esiintyjä, edelleen. Takanaan 40-vuotinen kokemus. Toimittaja Risto Repo on istunut kauan Talvitien kanssa. He ovat tavanneet Moskovassa ja olleet yhdessä töissä Tukholmassa. Kirjassa heidän tarinansa kulkevat lomittain. Välillä jopa yhdessä.

IMG_0246

Repo käy Talvitien kanssa keskustelun kuin jatkaisi siitä, mihin he päätyivät vuonna 1992. Tuolloin Suomen viimeisenä Neuvostoliiton- ja ensimmäisenä Venäjän-suurlähettiläänä ollut Talvitie oli Suomen Kuvalehden juttua varten useita kertoja Revon haastateltavana. Keskustelu tätä kirjaa varten alkoi syksyllä 2014.

**

Kirjan Itsenäisyyden ilmansuunnat (Auditorium) aiheena ei ole yhtään sen pienempi asia kuin itsenäinen Suomi Venäjän naapurina: yksityiskohtaisempia aiheita ovat suurvallan etupiiripolitiikan ymmärtäminen, Talvisota tietoisesti isolla T-kirjaimella ja Puola sekä Ruotsi. Kaikki ilmansuunnat koetetaan ottaa huomioon. ”Purjehtija ei arvota, ei syyllistä säätä ja tuulen suuntaa, mannerten muotoja, aaltojen korkeuksia, virtausten vauhtia, kuun ja tähtien asentoja: Hänen on otettava ne huomioon omasta tahdosta riippumattomina tekijöinä.”

Kielikuva on vanha mutta osuva. Kun väki alkoi kerääntyä maailman risteilyaluksen toiselle laidalle, Heikki Talvitie kipusi omalle reelingilleen. Talvitie on realisti. Diplomatiaa on harjoitettava realiteettien, eikä kuvitelmien pohjalta. Suurlähettiläs miettii, etteivät suomalaiset oikein ota Venäjää Venäjänä.

”Aina se on joko pimeys tai valo. Tosin niin venäläiset mielellään itsekin itsensä näkevät.”

**

Muutos Euroopassa, Neuvostoliiton hajoaminen, vuonna 1991 oli joidenkin näkemysten mukaan historian loppu, joka vei monen suomalaisenkin ajatukset pois tutuksi tulleesta idänpolitiikasta. Naapurin koon muutokset eivät Talvitien mielestä muuttaneet läheisyyden ja koon sanelemia perusehtoja:

”Jos Suomen tilannetta verrataan Keski-Euroopan tilanteeseen, niin Keski-Euroopassa tilanne muuttuu hyvin radikaalisti, kun neuvostojoukot poistuvat Keski- ja Itä-Euroopasta. Suomen osalta tilanne ei muutu mihinkään, koska Leningrad ei vetäydy mihinkään. Oli se Pietari tai Leningrad, se on meidän turvallisuuspolitiikkaamme voimakkaimmin vaikuttava fakta tällä alueella. Ja se toinen fakta on Suomen itsenäisyys.”

Nyt elämme maailmassa, jossa Venäjää painostetaan pakotteilla. Talvitie ei usko, että länsi kestää loputtomiin sitä, että EU-maiden taloutta rokotetaan pakotteilla. Pakoterintamassa suurvaltain ja Venäjän konflikti on meidän rajallamme.

”Se, että Suomi on pakotteilla siirtänyt täysimääräisesti lännen suurvaltain ja Venäjän välisen konfliktin Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, tulee jatkossa merkitsemään sitä, että pakotteiden poistuttuakin niiden kertautumismahdollisuus nostaa Venäjän maariskin suomalaisille yrityksille tasolle, jolla tulee olemaan erittäin kielteiset vaikutukset Suomen kaupallisiin suhteisiin Venäjän kanssa.”

**

Suomi ei ollut vielä ollut itsenäisenä 50:tä vuotta, kun Talvitiestä tuli virkamies.

Ulkoministeriö, presidentti Urho Kekkosen ministeriö, veti nuoren Talvitien virkauralle. Yliopiston opinnot tähtäsivät vain diplomaatin töihin.

Talvitie muistelee, että 1960-luvulla ei ulkopolitiikan kuvioita sotkettu vaan ulkoministeriö valvoi, että kansainväliset asiat saatiin hoidettua. Talvitie viittaa nykyisiin lapsiongelmiin, joiden ratkaisuissa on aiheutettu maiden välisiä sotkuja, ihmisille ahdinkoa. Haaskattu hupenevia resursseja.

Monessa mukana ollut Talvitie on tehnyt useamman uran. Ulkoministeriöstä hän jäi eläkkeelle vuonna 2002, mutta jatkoi EU:n erityisedustajana Etelä-Kaukasiassa jo vuonna 2003.

Talvitie tuntee kriisien taustoja ja ymmärtää, miksi Venäjä toimii omalla tavallaan ja pyrkii ratkaisemaan ongelmiaan, niin jäätyneitä konflikteja kuin Ukrainan sodan vuoksi avoimia kysymyksiä yhdessä lännen kanssa siten, ettei sen asemia heikennetä.

”Tähän länsi ei ole ollut halukas.”

Talvitie muistuttaa, että Venäjä on ollut valmis käyttämään sotilaallista voimaa tilanteissa, joissa sen asemia pyritään horjuttamaan voimapolitiikalla.

**

Diplomatia on Talvitien mielestä analyyttista harkintaa. Analyysin tekijän, sen enempää tutkijan kuin diplomaatinkaan, ei pitäisi ryhtyä suosittelemaan poliitikoille sellaista mikä heidän omasta mielestään on tavoiteltavaa ja ehkä mukavaakin.

”Ja jos näin pääsee käymään, niin sekä se mahdollisuuksia ymmärtämätön tai ei huomioiva diplomaatti tai tutkija ovat aika hyödyttömiä.”

Pakolaiset Etelä-Ossetiasta  ohittavat venäläissotilaat Georgiassa vuonna 2008.

Pakolaiset Etelä-Ossetiasta ohittavat venäläissotilaat Georgiassa vuonna 2008.

”Ihminen ei muutu, mutta ihmisten välisiä suhteita voidaan muuttaa.” Mika Waltarin sitaatti toistuu Revon mukaan usein Talvitien puheissa ja teksteissä.

Historia on symbolien tulkintaa. Talvitie kertoo, kuinka oli vuonna 2008 ennakoinut, että tuuli oli kääntynyt. Se että Moskovassa järjestettiin tauon jälkeen sotilasparaati, osoitti maan olevan valmis voiman käyttöön. Venäjä esitteli aseitaan, ei ehkä hyökätäkseen vaan osoittaakseen, että asein voidaan myös vastata. Muutamaa kuukautta myöhemmin tuli Georgian ja Venäjän lyhyt sota.

Talvitie muistuttaa että ilmatilasta voi lukea samaa kieltä.

”Ihan samanlainen näyttö ovat nämä Venäjän ikivanhat ydinpommittajat Suomenlahden yläpuolella. Tahdotaan kai sanoa, että tällaistako Kylmän sodan maailmaa halutaan takaisin, ja sanotaan se sotilaiden kovalla kielellä.”

**

Diplomatiassa on kyse paitsi merkkien oikein lukemisesta myös kansainvälisten sopimusten ylläpitämisestä. Suomen YYA-kieli oli Talvitielle tuttu työkalu, vaikka hän kertoikin Revolle, kuinka tulkitsi sopimuksen omalla tavallaan jo aloittaessaan diplomaattina. Talvitie kertoo järkeilleensä ministeriön kypsyyskokeessa, että rauhantila on Suomen ja Neuvostoliitto/Venäjän välillä molemmille edullisin tila.

Venäjä ei ole pääsääntöisesti Suomen itsenäisyyttä vastaan. Paasikiveläinen ajatus on kirjan pohjana: Stalinin Neuvostoliitto oli ulkopolitiikassaan jo ideologiansa puolesta laajentumishaluinen. Suomi ei olisi voinut estää miehitysyritystä.

Vapaussotamme, Talvisota, oli eri juttu.

YYA-sopimus olisi UM:n kokeen laatijoiden mukaan pitänyt ymmärtää Suomelle pelkästään vahingolliseksi.

Revon taitavasti rakennetussa tekstissä kirjautuvat monet huomiot siitä, kuinka Talvitie on pohtinut myöhemminkin ristiriitaisuuksia Suomen ulkopolitiikassa. Toisaalta pysyttelemistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja toisaalta läntisesti ymmärrettyjen kansalaisvapauksien soveltamista.

**

Talvitien diplomaatin taidot ja henkilökohtainen panos esitellään kirjassa useasta kulmasta. Kun Neuvostoliitto natisi ja Venäjä oli ottanut paikkansa, Suomessa puuhattiin edelleen uutta HNY (Hyvän naapuruuden ja ystävyyden) –sopimusta. Ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.) oli tulossa allekirjoittamaan sopimusta Moskovaan, mutta Talvitie sai perille viestin, ettei vierailu ollut järkevää.

”Tässä tapauksessa ´minun pelini´ oli, että sille, että Väyrynen ei tule, ja että Suomen ja Neuvostoliiton välille ei tehdäkään uutta sopimusta, oli hankittu siunaus sekä Suomesta että Venäjältä että Neuvostoliitosta, se oli kolmikantayhteisymmärrys. Meillä oli edelleen suhteet kaikkiin suuntiin riippumatta siitä, mitä käytännössä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Mutta meillä ei ollut myöskään rasitteena jotain uutta sopimusta sellaisen tahon kanssa, joka mahdollisesti kohta kokonaan lakkaisi olemasta.”

**

Olen pitänyt itseäni jonkinlaisena Venäjän tuntijana. Talvitie ja Repo panevat minut miettimään sitä, miten vakuutan kuulijoitani tai lukijoitani näkemyksistäni. Venäjä toimii oman logiikkansa mukaan riippumatta siitä, kuka maata johtaa, vaikkei se, Talvitien sanoin, merkityksetöntä ole, ajoitusten kannalta etenkään.

Toimittajana tulee usein korostaneeksi Venäjän presidentin merkitystä. Mielestäni osittain siksi, että Putin on se henkilö, jonka yleisö Suomessa tuntee Venäjältä nimeltä.

”Putin-keskeinen Venäjän selitystapa on tuomittu epäonnistumaan paitsi siksi, että se ei ota huomioon kaikkia niitä tekijöitä, mitkä päätöksentekoon maassa vaikuttavat, myöskään historiaa, ei missään mielessä historiaa: toisin sanoen vallitsevien tilanteiden taustoja ja niitä historian muokkaamia tapoja reagoida eri tilanteisiin, jotka Venäjällä ovat muodostuneet satojen vuosien keisarinvallan aikaan, neuvostovallan ajan käytäntöjen läpi suodattuneena.”

Venäjä on suurvalta; manner, joka haikailee merelle. Suurvalta voi sotia. Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin perustui kuvitellulle, osittain jopa keksitylle uhalle. Venäjä reagoi herkästi, osittain johtuen sen raja-alueen valtavasta koosta.

**

Georgian sodan kulminoituminen vuonna 2008 on Talvitien mukaan helposti selitettävissä. Georgia hyökkäsi iltayöstä Etelä-Ossetiaan ja sai aikaan suuria tappioita venäläisille.

Talvitie oli saanut illalla 7. elokuuta soiton Wienistä. Georgian Etyj-lähettiläs tavoitteli illallisella ollutta Talvitietä, koska halusi Suomen tekevän jotakin, sillä muuten Georgiassa syttyy sota. Soittajan mukaan ihan lähitunteina. Talvitie kertoo, ettei tajunnut soittajan yrittäneen sanoa, että Georgia hyökkäisi.

”Mutta eihän hän voinut omasta maastaan sellaista suoraan puhelimessa sanoa.”

Georgialaiset etenivät valmistautumattomia venäläisiä vastaan kohti strategista tavoitettaan, Roki-tunnelia. Tunnelin kautta venäläiset olisivat voineet tulla Georgiaan.

”Georgialaiset pääsivät melkein tunneliin asti, mutta venäläisjoukot olivat jo ehtineet tulla siitä läpi. Kahden päivän sisällä oli selvää, että venäläiset tulevat georgialaisten linjoista läpi joka puolella, ja itse asiassa Georgian armeija hajosi täydellisesti. Seurasi vaihe, jolloin odotettiin, että venäläiset marssivat Tbilisiin.”

Talvitie kertoo olleensa itse paikalla ja nähneensä, kuinka ihmiset alkoivat paeta.

Pakolaisia Etelä-Ossetiasta vuonna 2008.

Pakolaisia Etelä-Ossetiasta vuonna 2008.

 

Olin itsekin vuonna 2008 Georgiassa Uuden Suomen toimittajana, keikkakirjeenvaihtajana, ja siis suurlähettiläs Talvitien kanssa todistamassa Venäjän uusinta käännettä.

Näin paenneita ihmisiä ja haastattelinkin heitä sairaaloissa ja pakolaisleireillä. Suurvaltapolitiikasta ei paikalla ollut toimittaja voinut raportoida. Se kuuluu kotitoimituksille, jotka katsovat etäisyyden päästä tapahtumia.

En tavannut myöskään rauhanneuvottelijoita, mutta haastattelin sotilaita. Niin Tšetšeniasta tulleita Venäjää tukevia tunnuksettomia miehiä kuin epämääräisissä ryhmissä karkuun lähteneitä georgialaissotilaitakin. Nämä olivat odottaneet täydennyksiä kansainvälisissä tehtävissä olleista rauhanturvaajista. He eivät kertoneet hyökänneensä vaan puolustaneensa Georgiaa. Sodasta tehdyn kansainvälisen selvityksen mukaan Georgia aloitti, mutta Venäjä vastasi kohtuuttomalla voimalla. Genevessä jatketaan neuvotteluja.

Pakolaisleiri Tbilisin lähistöllä.

Pakolaisleiri Tbilisin lähistöllä.

Minäkin olen toki kohdannut Talvitien aiemmin myös Moskovassa. Mielikuvani oli ensihetkestä positiivinen. Talvitie oli suorapuheinen ja maanläheinen lähettiläs.

Kirjassa kuvataan hyvin Neuvostoliiton hajoamiseen liittyviä neuvotteluja ja keskusteluja kulissien takana. Montaa asiaa en edes muista, saati ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Vuonna 1991 kaikilla oli kiire omien töidensä parissa; ylipäätään toimittajien työt kohtaavat diplomaatit vain muutaman kerran vuodessa. Vastaanotoilla ja valtiovierailujen aikana. Satunnaisesti lounailla tai vaikkapa kirjeenvaihtajille järjestettävien tiedontasaustapaamisten aikana.

Toimittajat kirjaavat muistilappuja tulevaisuuden historiankirjoittajille, diplomaattien raportit ovat salassa pidettävinä aikansa arkistoissa.

Talvitien seuraajaksi valittiin Moskovaan suurlähettilääksi Arto Mansala. Minä olin hänen alaisenaan lehdistöneuvoksena vuosina 1994-1996. Mansala tuli Moskovaan Kiinasta. Talvitie jatkoi Helsingin kautta Tukholmaan, jossa sai Risto Revon alaisekseen lehdistöneuvokseksi.

Kaunotar ja hirviö

Viikon Ukraina-uutisissa on yllätys, josta puhutaan.  Äkkiseltään Ukrainan presidentin siunaamat tuoreet virkanimitykset tuntuvat absurdeilta.  Venäjällä on jopa loukkaannuttu. Yhtenä Georgian sodan tavoitteena vuonna 2008 saattoi olla Venäjän johdon halu päästä eroon naapurimaan presidentistä Mihail Saakašvilista. Hän ei ole kadonnut  vaan on edelleen karkea piikki Venäjän kyljessä. Venäjän median pilkkaama mies on Odessan maaherra Ukrainassa Mustanmeren rantaan rajoittuvassa maakunnassa.

Odessa kuvernööri Mihail Saakashvili ilmoitti Maria Gaidarin nimittämisestä avustajakseen @leonidragozin

Odessa kuvernööri Mihail Saakashvili ilmoitti Maria Gaidarin nimittämisestä avustajakseen @leonidragozin

Kun Saakašvili ilmoitti viikolla ottavansa varakuvernööriksi Maria Gaidarin, liberaalin poliitikon Venäjältä, alkoi luonnollisesti vilkas pohdinta valinnan mielekkyydestä ja vaikutuksesta. Voisivatko Venäjän ja Ukrainan välit enää huonontua?

Maat ovat nyt sodassa keskenään, mutta eivät ikuisesti.

-Silloin voi olla eduksi, että Ukrainassa on enemmän ihmisiä kuten Masha, kirjoittaa Venäjän palamentin alahuoneen duuman jäsen Dmitri Gudkov.

Saakašvili kertoi uuden avustajansa esittelyssä tämän työskennelleen hänen läheisten ystävien Boris Nemtsovin ja Aleksei Navalnyin kanssa. Nemtsov on murhattu ja Navalnyi tekaistujen syytteiden vuoksi kotiarestissa.

Ei vain Putinia, vaan Venäjää vastaan

Talousasiantuntija Sergei Aleksašenko kirjoitti blogissaan terveisiä niin Gaidarille kuin tämän nimitystä arvioineelle Gaidarin entiselle esimiehelle kuvernööri Nikita Belyille. Kirovin alueen kuvernööri Belyi leimaa Gaidarin kääntyneen Venäjää vastaan.

On kuitenkin erotettava valtio ja ihmiset. Ukrainalaisuuden sanotaan olevan on monimuotoisinta juuri Odessan yli 130 kansallisuuden maakunnassa.

Venäläisten suhtautuminen ukrainalaisiin on mutkikkaampi kuin ennen, mutta jokainen Ukrainassa tai Georgiassa käynyt voi todistaa, ettei kansalaisten tasolla ole kaunaa ja vihaa, jota Venäjän valtamedia lietsoo Ukrainaa kohtaan. Siksi ei sen enempää Saakašvilin maaherran pestiä kuin Gaidarin vastaanottamaa työtä pidä Aleksašenkon mielestä arvioida sen mukaan, miten heihin suhtaudutaan Venäjällä.

Venäjä on seitsemän vuoden aikana käynyt naapuriensa kanssa kaksi sotaa. Napannut molemmissa itselleen palan maata ja aiheuttanut naapurimaissaan pelkoa ja ahdistusta. Aleksašenko muistuttaa, että itsekin kuvernöörinä vuosia Kirovin alueella työskennellyt Belyi ymmärtää varmasti venäläistä todellisuutta, mutta ei ilmeisesti erota poliitikkoja kansalaisista ja maata valtiosta. Tällaista ajattelua kirjoittajan käy sääliksi. ”Jos valtionne ei halua, että ratkaisette sen ongelmia, ei se ole teidän ongelmanne.”

Läpimätä on perattava

Ukrainan kannalta uudet nimitykset korruption riivaamassa maassa ovat luontevia. Saakašvili näytti kykynsä pystyessään pitämään työnsä ja työssä ihmisiä, jotka uudistivat Georgiassa poliisin. Porua tietenkin syntyi. Saakašvili hävisi vaalit, ja joutui lähtemään maasta virkarikos syytösten saattelemana. Vaalitappioon vaikutti se, että media nosti vaalien alla esiin karmean todellisuuden maan täpötäysistä vankiloista. Saakašvilin kampanneita vaaleja kutsutaan luudanvarsi vallankumoukseksi.

Saakašvilille on povattu merkittävämpää asemaa Ukrainassa, jos hän onnistuu Odessassa.

Äkkiseltään Ukrainan valinnat tuntuvat oudoilta, mutta on muistettava, että Neuvostoliiton aikaan Ukraina oli YK:n jäsen ja maassa koulutettiin diplomaatteja. Saakašvili on kyseisen Kiovan opinahjon käynyt juristi.

Masha Gaidar on osoittanut kykenevänsä nousemaan parlamentin ulkopuolisessa oppositiossa poliitikkona ja taistellut oikeudestaan ajaa ihmisten asioita. Aluksi hän sai julkisuutta Venäjällä näyttävillä Kremliä arvostelevilla tempauksilla.

 

Maria Gaidar ja Ilja Jashin. Moskova vuonna 2006. (Palauttakaa kansalle vaalit!)

Maria Gaidar ja Ilja Jashin. Moskova vuonna 2006. (Palauttakaa kansalle vaalit!)

Viime aikoina Kremlin trollit ovat yrittäneet saada hänet vastuuseen muun muassa liikenneonnettomuuden aiheuttamisesta. Uskottavuutta poliitikkona Gaidar on saanut myös perhetaustallaan: Marian isä Jegor Gaidar oli jo Jeltsinin ensimmäisessä hallituksessa vt. pääministeri, ja kuolemaansa asti liberaalimman Venäjän puolestapuhuja. Gaidar kuoli vuonna 2009.

 

Rohkea rokkari

Venäjällä tehdään sotapolitiikkaa. Indielaulaja Zemfira on nyt osa viidettä kolonnaa, petturi. Panettelu alkoi tällä erää Ukrainan lipusta, joka joutui tai pääsi hetkeksi rokkarin käteen tämän konsertissa Tbilisissä.

Hyökkäyksiä Zemfiraa kohtaan voi pitää ohjattuna toimintana.

Hyökkäyksiä Zemfiraa kohtaan voi pitää ohjattuna toimintana.

Somessa laulajaa trollataan rumaksi ja turhaksi ihmiseksi. Kyseessä on yksi Venäjän suosituimmista artisteista, joka on myynyt yli 3 miljoonaa levyä. Ufasta kotoisin oleva Zemfira pitää tarkasti huolta suhteestaan julkisuuteen. ”Hän on sulkenut oman kotisivunsakin väliaikaisesti saatuaan tarpeekseen mediasta. Hän ei puhu yksityiselämästään”,  kirjoitti Annina Voutilainen vuonna 2012 Zemfiran Suomen konsertin aattona.

Taiteilijat saavat aina osansa, mutta kysymys on syvemmällä olevasta asiasta.

Nimittäin enää ei riitä se, että Venäjän Ukrainan vastainen propaganda vyöryy  kaikilla television kanavilla.

Venäjällä huolehditaan, että kaikki pääsevät tietoiseksi Venäjän geopoliittisista linjauksista.

Laulajalle ojennettiin Ukrainan lippu hänen esittäessään kappaletta ”Mielenkiintoista”. Hän heilautti kädessään lippua, kietoi sen mikrofoniin ja jatkoi laulamistaan.

Mediassa arvioidaan, että laulajattaren nimi koetetaan polkea lokaan ja saada hänen konserttinsa loppumaan Venäjän alueella.

Tapahtumien kulun voi blogisti Nikolai Podosokorskin mukaan ennustaa siitä, miten kohdeltiin rokkari Andrei Makarevitšia viime vuonna. Makarevitš osallistui ukrainalaisten evakkolasten konserttiin Ukrainassa.

Zemfira ei puhunut sanaakaan Ukrainasta, ei sodasta, ei Maidanista, Putinista tai Porošenkosta tai Novorossijasta. Konserttia ei pidetty Kiovassa vaan Tbilisissä.

Hän vain piti hetken lippua kädessään kuten videolta näkyy.

Sotatila mediassa

Voi tietysti ajatella, että georgialaiset ovat kivenä saappaassa vuoden 2008 lyhyen sodan jälkeen. Ehkä heitä voi joku pitää edelleen vihollisena. Kuten piti jo vuosia ennen ukrainalaisia.

Järkeenkäypää onkin pitää somehysteriaa osana käynnissä olevaa informaatiosotaa. Makarevitš kertoi oman ajojahtinsa alkaneen presidentin lähipiiristä, Zemfiran panettelua vauhditti Venäjän parlamentin alahuoneen duuman ulkoasiainvaliokunnan puhemies Aleksei Puškov Twitterissään.

Puškov pyysi seuraajiaan arvioimaan Zemfiran tekoa ja Zemfiran kanssa eri mieltä olevia tweettaamaan edelleen ja samaa mieltä olevia panemaan tweetin suosikkeihin.

Puškov osallisti seuraajansa keskustelemaan Zemfiran oikeudesta heiluttaa Ukrainan lippua Georgiassa.

Puškov osallisti seuraajansa keskustelemaan Zemfiran oikeudesta heiluttaa Ukrainan lippua Georgiassa.

Алексей Пушков ‏@Alexey_Pushkov

Keskustelu verkossa jatkuu ja ikäänkuin ei säpinää ja disinformaatiota olisi ollut tarpeeksi, georgialaisen festivaalijärjestäjän sivut hakkeroitiin, jotta niille voitiin panna feikkiuutinen Makarevitšin kuolemasta.

Makarevits kommentoi tuoreinta kohua lakonisesti: ”Eikö teitä kyllästytä lukea paskaa? Tehkää asiallisia töitä. Paskakärpäsiäkö olette?”.

Infosota on todellista

Tällaiset episodit voisi ohittaa olankohautuksella, mutta niissä nähdään jo paljon syvempiä vaikutuksia.

Moskovski Komsomoletsissa Artur Gasparjan kirjoittaa vaikuttavan siltä, että todellisten ”viidennen kolonnan kansallispettureiden” määrä on kasvanut.

”Vihdoinkin! Onkin jo kyllästytty Andrei Makarevitšin ja Diana Arbeninan ylpeään ainutlaatuisuuteen. Hehän ovat viime aikoina symboloineet sitä ´epäluotettavinta ja mädännäisintä´ kansanosaa yleisesti ja intelligentsijaa erityisesti, joka on rohjennut ´langettaa tuomionsa´ nykyisistä geopoliittisista naarmuista virallisia propagandakliseitä vastaan.”

Kirjoittaja muistuttaa kuinka monet ovat juopuneet isänmaallisesta jätteestä. Boris Grebentštšikov sai kuraa päällensä puuttuessaan kriittisin äänenpainoin Venäjän ortodoksikirkon toimijoiden militaristisiin vetoomuksiin. Muutama vuosi sitten verkossa solvattiin Juri Shevštšukia tämän tukiessa protestoivia venäläisiä.

Ukraina-politiikan arvostelijat ottavat riskin

Yhden Venäjän vaikutusvaltaisimman ulkopolitiikan linjanvetäjän lausunnot ovat tuttuja. Puškovia on kuultu niin silloin kun Euroopan neuvosto jäädytti Venäjän osallistumisen istuntoihinsa kuin nyt Helsingin Ety-kokouksen yhteydessä osan Venäjän delegaatiosta jäädessä ilman viisumia. Venäjän delegaatiossa oli ihmisiä, joiden maahantulo estettiin sen vuoksi, että nämä ovat Krimin miehityksen jälkeen asetetulla kieltolistalla.

Paitsi poliitikko, Puškov on mediajulkisuuden ammattilainen.

Työkalut ovat hänellä samat kuin muillakin. Infosodan operaatioita tarkastelevassa venäjänkielisessä artikkelissa pohditaan monelta kantilta psykologista vaikutusta ja tavoitteita.

Kirjailija Vladimir Sorokin on sitä mieltä, että venäläiset käyttävät kaaosta kuin apuvoimaa.

Valeri Solovjov näkee eron siinä, miten länsimaissa ja Venäjällä yritetään taistella vaihtoehtoista mielipidettä vastaan:

”Venäjällä pääpaino laitetaan siihen, että epähyväksyttäviä ja vaihtoehtoisia näkökantoja ei hyväksytä lainkaan. Lännessä ne ajetaan eräänlaiseen informaatioghettoon, marginaalilehdistöön ja -televisiokanaville. Syrjiminen on teknisesti vaativampaa kuin  kuristaminen, mutta sen sijaan se on paljon joustavampaa ja tehokkaampaa. Länsimaiden yleinen mielipide katsoo, että siellä on vapaa lehdistö, joka tukee yhteiskuntaa.”

-Ikävää, mutta nykyisin jokainen, joka uskaltaa erottua 89:n prosentin enemmistöstä ja yrittää madaltaa valtiollisen propagandan aggressiota, voi joutua vainon kohteeksi. Zemfira ei tätä pelännyt, Podosokorski tiivistää.