Kirja-arvio: Timothy Snyder – Tyranniasta

Isänmaallisuuteen kuuluu palvella omaa maata. Muista ihmisistä välittäminen on inhimillistä, mutta se ei ole politiikan tavoite. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Kompromissit, sovitellut sopimukset liimaavat poliitikot toisiinsa, mutta karkottavat politiikan änkyrät omiin kuppikuntiinsa.

Suomalaisen eliitin, niin tunnetun pankkiirin kuin entisten puoluejohtajien, näkemykset osoittavat, että historian kertaus on paikallaan. Pankkiiri käy kirjasellaan demokratian perusteita vastaan ja kansanedustaja hakee vihamiehiä väärästä paikasta.

Poliittisessa pamfletissaan Tyranniasta [20 opetusta 1900-luvulta] (Siltala)  historioitsija Timothy Snyder muistuttaa meitä, mitä meidän on syytä ymmärtää, kun alkaa vaikuttaa siltä, että demokratiamme on uhattuna.

”Politiikassa ei riitä tekosyyksi, että on tullut petetyksi”, kuuluu kirjan motto, lainaus Leszek Kolakowskilta. Kolakowski oli merkittävä puolalainen filosofi ja kirjailija, joka menetti oppituolinsa Varsovan yliopistossa siksi, että ilmaisi vastustavansa kommunistihallitusta, eikä saanut julkaista teoksiaan.

Snyder on kiertänyt luennoimassa kirjastaan, kuten hän itse sanoo, kyllästymiseen asti. Kirjan voi lukea pieninä annoksina. Ei sen laajuuden vuoksi vaan koska jokainen luku herättää ajattelemaan ja tuntuu joka päivä ajankohtaiselta. Se ikään kuin selittää sen, missä juuri nyt mennään.

Mihin kaikki läheisten ajatusten ymmärtäminen ja myötätunto on kadonnut? Jokainen aikalaisnäkemys on tärkeä, eikä historiasta oppimista voi pitää kovin kummoisena viisautena, jos hakee analogioita, ja vertaa tapahtunutta kritiikittä nykypäivään.

Mutta jos ymmärtää edes osan siitä, miksi maailmamme on sellainen kuin se nyt on siksi, että jotkut asiat toistuvat ihmisten käyttäytymisen vuoksi, ollaan jo paljon pidemmällä. Samalla on viety osa poliittisten helppoheikkien ja pahinta laatua olevien älykkäiden opportunistien, tilaisuuteen tarttuneiden ihmisten voimavaroista.

Snyder on juutalaisten kansanmurhan ja natsien hirmutöiden tuntija. Hänen kirjansa Musta maa ja Tappotanner, joka kertoo niin Stalinin kuin Hitlerin hirmutöistä, ovat merkittäviä kokonaisteoksia Euroopan synkästä lähihistoriasta.  Molemmat ovat Siltalan kustantamia.

Snyder kirjoittaa, että demokratia epäonnistui Euroopassa 1920-, 1930- ja 1940-luvulla ja epäonnistuu nykyään suuressa osassa Eurooppaa ja eri puolilla maailmaa. Sen historia ja kokemus paljastavat meille mahdollisen tulevaisuutemme synkät vaihtoehdot. Nationalisti sanoo: ”se ei voi tapahtua täällä”, mikä on ensimmäinen askel kohti tuhoa. Patriootti sanoo: ”se voisi tapahtua täällä, mutta me pysäytämme sen”.

Kokemus isänmaasta on hyvin henkilökohtainen

Snyderin kirja on seurausta maailman myllerryksestä. Katalonian itsenäisyys on yhtä aikaa pelottava ja samalla oikeutettu päätös.

 

kataloniayle

Snyder sanoo, että omaksumalla vaihtoehdottomuuden politiikan on kasvatettu sukupolvi, jolla ei ole historiaa. Venäjä ei hajota Eurooppaa kansojen itsemääräämisoikeutta tukeakseen, vaan omaa vaikutusvaltaansa lisätäkseen.  Voimme vain huomata joutuneemme sen tosiasian eteen, että Yhdysvalloissa isänmaallisuuden käsite muokkautui toisenlaiseksi Donald Trumpin noustua presidentiksi.

”Ei ole isänmaallista nimittää kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi henkilö, joka on ottanut rahaa venäläiseltä propagandaelimeltä. Ei ole isänmaallista nimittää ulkoministeriksi öljyalan mies, jolla on taloudellisia etuja ajettavana Venäjällä, joka on venäläis-yhdysvaltalaisen energiayhtiön johtaja ja joka on saanut ystävyyden kunniamerkin Putinilta.”

Tyranniasta-kirja on syntynyt tarpeesta vastata muuttuneeseen tilanteeseen Yhdysvalloissa. Kuitenkin myös jokaisen eurooppalaisen olisi syytä huomata Euroopan demokratioiden joutuneen vastaamaan kotimaisten haasteiden lisäksi myös suurvaltaintressiensä ohjaamana toimivan Venäjän tekoihin.

”Vuoden 2016 alussa Venäjä lavasti valheellisen terroriteon Saksaan. Samaan aikaan kun Venäjä pommitti syyrialaisia siviilejä ja siten ajoi muslimipakolaisia Eurooppaan, se koetti perhedraamaa hyväksi käyttämällä opettaa saksalaisille, että muslimit olivat lasten raiskaajia. Tavoitteena näyttää taas olleen demokraattisen järjestelmän horjuttaminen ja äärioikeiston puolueiden tukeminen. ”

Lisan tarina on kasvattanut äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannatusta. (Venäjän televisio kertoi 13-vuotiaan venäläissyntyisen tytön raiskaamisesta.) Kuva Nikolai Mitrohinin artikkelista Idäntutkimus-lehdessä.

Lisan tarina on kasvattanut äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannatusta. (Venäjän televisio kertoi 13-vuotiaan venäläissyntyisen tytön raiskaamisesta.) Kuva Nikolai Mitrohinin artikkelista Idäntutkimus-lehdessä.

Venäjää ei voi pitää totalitaarisena yhteiskuntana, mutta jo vuosia on sanottu maan muuttuvan autoritaarisesti itsevaltaiseksi.

Vuoden 2018 presidentinvaalit ovat varmasti yksi rajapyykki, kuten oli Trumpin valinta Yhdysvalloissa viime vuonna. Yhdysvalloissa muutosta avittivat monet tietoisesti ja toiset ymmärtämättä yksittäisten tekojen vaikutusta. Media sokaistui omista mahdollisuuksistaan.

Yksityisyyden suojaa avaamalla annettiin työkaluja demokratiaa halveksiville ihmisille. Yhdysvaltoihin vaikutettiin uudella tavalla maan sisällä.

Snyder reagoi kaivamalla historian opetukset esiin.

”Poliittinen ajattelija Hannah Arendt ei tarkoittanut totalitarismilla kaikkivoipaa valtiota, vaan yksityisen ja julkisen elämän rajan murenemista. Olemme vapaita vain niin kauan kuin pystymme valvomaan sitä, mitä ihmiset meistä tietävät ja missä tilanteessa he saavat tietonsa.”

Yhdysvalloissa astuttiin vuoden 2016 vaalikampanjassa aivan huomaamatta askel kohti totalitarismia, kun sähköisen tietosuojan loukkaaminen hyväksyttiin normaaliksi. Snyder kirjoittaa, että olipa loukkaajana yhdysvaltalainen tai venäläinen tiedusteluvirasto tai mikä instituutio tahansa, yksityisten viestien varastaminen, käsitteleminen tai julkaiseminen tuhoavat länsimaisen käsityksen oikeuksistamme.

”Jos emme voi määrätä, kuka lukee mitä ja milloin, meidän ei ole mahdollista toimia tässä hetkessä eikä suunnitella tulevaisuutta.”

tyranniasta

Puolusta yksityiselämää

Liberaali ja avoin maailmankäsitys on haavoittuvainen. Snyderin mukaan ihmisten on voitava luottaa mediaan. Nyt tuota luottamusta horjutetaan koko ajan ja erityisesti näin kävi Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä.

Yleensä on ajateltu, että journalistisen ärhäkkyyden tasoittavat toimitusten linjaukset, joilla tuetaan olemassa olevaa yhteisymmärrystä, konsensusta, näkemystä kaikkien hyvästä. Toimituksissa tehdään journalismia. Yksittäinen mielipide ei ole yhtä arvokas kuin kollektiivin luoma, mutta ei se välttämättä ole väärä tai rikollinen. Suunta on kuitenkin ehdottoman väärä, kun pääuutiseksi nousee halu paljastaa jotain, joka on joskus ollut luottamuksellista.

(Snyder kertoo esimerkiksi sen, että on ällistyttävää kuinka uutismedia onnistuu luottamuksellisuuden säilyttämisessä paljon kehnommin kuin esimerkiksi muoti- tai urheilutoimittajat, jotka tietävät mitä takahuoneissa tapahtuu, mutta eivät mässäile suihkukuvauksilla tai kertomuksilla vaatteiden vaihdosta.)

Vikaan mentiin ja pahasti, kirjoittaa Snyder, silloin kun media alkoi seurata sähköpostipommeja ikään kuin ne olisivat olleet uutisia, ne pettivät oman tehtävänsä.

”Harva toimittaja edes yritti selittää, miksi ihmiset sanoivat tai kirjoittivat niin kuin he siinä tilanteessa tekivät. Kertoessaan yksityisyyden loukkauksista uutisina media harhautui jättämään tärkeät päivän varsinaiset tapahtumat kertomatta. Eräs melko tärkeä esimerkki: mediamme ei kertonut perusoikeuksien loukkaamisesta, vaan piti usein tärkeämpänä mässäillä luontaisella kiinnostuksella muiden ihmisten asioista. ”

Valemedia olemme me

Mediaa on tietenkin syyttäminen muustakin kuin yksittäisistä ylilyönneistä, mutta varsinkin silloin, kun lähdetään ruotimaan yksittäisen ihmisen tekemisiä porukalla kaikissa mahdollisissa julkaisuissa, on yhteiskunnallisen merkittävyyden oltava erittäin hyvin perusteltua.

Sananvastuu on ymmärrettävä olipa kyse #meetoo –kampanjan paljastamasta häirinnästä tai jonkun ihmisen huumeiden käytöstä aiheutuneesta keskustelusta.

Tietenkään kyse ei ole enää pitkään aikaan ollut vain toimituksista, vaan meistä kaikista internetin miljoonista kirjoittajista ja vaikuttajista. Yksittäinen meemi voi olla paljon vaikutusvaltaisempi mielipiteenmuokkaaja kuin hyvä ja ajateltu kirja. Mutta toisten ajatusten levittäminen onkin aina helpompaa.

”Internet-ajassa me kaikki olemme julkaisijoita, joten kukin meistä kantaa henkilökohtaista vastuuta suuren yleisön totuuskäsityksestä. Jos haluamme vakavissaan etsiä tosiasioita, jokainen voi tehdä pienen vallankumouksen internetin tavassa toimia. Jos tarkastaa hankkimansa informaation, ei välitä valheuutisia edelleen muille. Jos päättää seurata toimittajia, joihin on syytä luottaa, heidän selvittämiään tietoja voi välittää myös muille. Jos tviittaa eteenpäin vain sellaisten ihmisten töitä, jotka ovat tehneet oikeaa toimittajantyötä, ei kovin todennäköisesti pilaa aivojaan vuorovaikutuksessa bottien ja trollien kanssa.”

Snyder pureutuu oleelliseen todetessaan, että emme näe keiden ajatuksia loukkaamme julkaistessamme valheita, mutta se ei tarkoita, että emme vahingoita heitä.

”Ajattelepa autolla ajamista. Emme näe toista kuljettajaa, mutta tiedämme, että hänen autoonsa ei pidä törmätä. Tiedämme, että vahinko olisi yhteinen. Suojelemme toista ihmistä häntä näkemättä kymmeniä kertoja joka päivä. Emme liioin näe toista ihmistä tietokoneensa ääressä, mutta kannamme osavastuun siitä mitä hän siellä lukee. Jos kykenemme olemaan internetissä tekemättä vääryyttä näkymättömien ihmisten ajatuksille, toiset oppivat tekemään samoin. Ehkä internetliikenteemme lakkaa silloin näyttämästä suurelta veriseltä onnettomuudelta.”

Jotenkin kohtalon ivalta tuntuvat tämän päivän uutiset Tšekistä, jossa vaihtoehtomedialla on vahva jalansija.  

Tuoreiden selvitysten mukaan Venäjän tiedusteluelimet hyödyntävät hybridivaikuttamisessaan kaikkia käytettävissään olevia keinoja. Vaikuttamistoiminta pyritään mediatietojen mukaan mitoittamaan siten, että ”se ei ylitä vastustajan reaktiokynnystä, vaan johtaa joko halvaantumiseen tai vääränlaisiin reaktioihin.”

Snyder tuntee hyvin itäisen Keski-Euroopan historian ja muistuttaa siitä, kuinka toisinajattelija Vaclav Havel kirjoitti kolme vuosikymmentä sodan jälkeen vuonna 1978 teoksensa ”Vallattomien valta”, jossa hän selitti sortovallan jatkumista, vaikka sen päämääriin ja ideologiaan harva enää uskoi.

Snyder kirjoittaa, kuinka Havel, tärkein ajattelija 1970-luvun kommunistidissidenttien joukossa, esitti vertauksen vihanneskauppiaasta, joka tekstaa puotinsa ikkunaan kyltin ”Maailman työläiset, liittykää yhteen!” Se ei tarkoita, että kauppias todella kannattaisi kommunistisesta manifestista otetun lainauksen viestiä. Hän asettaa kyltin ikkunaansa, jotta voisi jatkaa arkielämäänsä joutumatta vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

”Vihanneskauppias ilmoittaa lojaalisuutensa ainoalla tavalla, jota hallitus pystyy kuulemaan; toisin sanoen hyväksymällä määrätyn rituaalin, hyväksymällä ulkokuoren todellisuudeksi, hyväksymällä annetut pelisäännöt ja siten mahdollistamalla pelin jatkumisen, sen koko olemassaolon.”

Kun ihmisluonto antaa periksi, se valitsee helpomman tien

Snyder opastaa myös näin: säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia. Nykyajan tyrannia on terrorin hallintaa. Kun terrori-isku tapahtuu, autoritaariset vallanpitäjät käyttävät sitä valtansa vahvistamiseen.

Laumaväkivallan tarkoitus oli muuttaa poliittinen ilmapiiri, minkä se myös sai aikaan.

”Jotta väkivalta voisi muuttaa sekä ilmapiirin että koko järjestelmän. Joukkokokousten mielenliikutukset ja poissulkemisen ideologia on liitettävä osaksi aseellisten joukkojen koulutusta. Ensin ne uhmaavat poliisia ja asevoimia, sitten ne tunkeutuvat poliisiin ja asevoimiin, ja lopuksi ne muuttavat poliisin ja asevoimat. ”

Snyderin kirjan helmiä on vaikea erotella. Yksi niistä on kuitenkin tämä: ”Jos todella tavoittelemme tosiasioita, internet antaa kadehdittavan mahdollisuuden välittää niitä. Aiemmin lainatuilla auktoriteeteilla ei ollut sellaisesta tietoakaan.”

 

Armenian oikeudenmukainen Göbbels!

Rennosti sohvan selkämykseen nojaavaa Nora Ananyania naurattaa. Takana on koko päivä oppia kirjoittamiseen. Yliopistossa Armeniassa Nora kirjoitti toimittajan opintojensa lopputyön propagandasta. Sodan runtelemien pienten maiden toimittajiakin syytetään helposti jonkun asian ajamisesta ja ihmisten yllyttämisestä ties minkä politiikan taakse.

Toimittajat Nora Ananyan Armeniasta (vas) ja Angelica Kahyrҧҳa Abhasiasta

Toimittajat Nora Ananyan Armeniasta (vas) ja Angelica Kahyrҧҳa Abhasiasta

-Minä voisin olla viiden vuoden kuluttua Armenian oikeudenmukainen Göbbels, Nora hykertelee.

Georgialainen Margarita Akhlevidiani ja Abhasiassa omaa lehteään päätoimittanut Inal Hashig vetävät rutinoituneesti koulutusta, johon osallistuu kerrallaan neljä opiskelijaa.

Go Group Median johtaja Margarita Akhlevidiani

Go Group Median johtaja Margarita Akhlevidiani

Samaan aikaan kirjoittajien kanssa toisaalla Turkin Antalyan Kemerin kylässä sijaitsevassa hotellissa on käynnissä myös valokuvauksen ja videokuvaamisen kurssitusta.

Yhteensä oppilaita on 12. Tällä kurssilla kukaan ei ole märkäkorva toimittajan töissä, mutta moni asia on nyt toisin kuin kotona toimituksissa tai yliopistolla, jossa opetus on hyvin teoreettista. Kun kurssilaisilta kysyy journalismin opinnoista, saavat tuomion kaikkien entiset opinahjot. Tämä tietysti nostaa Vikesin kumppanin Go Group Median järjestämän koulutuksen arvoa.

Turkissa on koolla tyytyväinen joukko CAC:n (Caucasus Authors Coursen) vuoden 2016 kurssin oppilaita ja opettajia. Samassa paikassa on oltu edellisten vuosien oppilaiden kanssa pari kertaa aiemmin. Illansuussa on aikaa pulahtaa vaikka Välimereen, mutta päivä on tiukkaa opiskelua. Ulkoministeriön kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoilla ylläpidetty hanke on jatkunut nykymuodossaan jo kolmatta vuotta.

Päätoimittaja Inal Hazig

Päätoimittaja Inal Hashig

Margaritan ja Inalin oppilaat, joita on tässä ryhmässä Azerbaidžanista, Armeniasta, Abhasiasta ja Georgiasta, saivat päivän päätteeksi tehtäväkseen miettiä oman reportaasin aiheen. Se on määrä toteuttaa ennen kurssin seuraavaa tapaamista Prahassa. CAC järjestää koulutuksia ulkomailla, koska monet kansallisuudet Etelä-Kaukasuksella kantavat toisilleen kaunaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jotkut oppilaat eivät mielellään esiinny samoissa kuvissa naapurimaan edustajan kanssa, vaikka ihmisillä sinänsä ei ole mitään toisiaan vastaan. Sen näkee hyvin, kun viettää muutaman päivän kurssin kanssa lähiopetuksessa.

Nora (21 v.) miettii kirjoittavansa kotonaan kurssitehtävänsä taiteilijoista: heidän koulutuksestaan, oppilaiden ja opettajien ristiriidoista. Näitä aiheuttavat sukupolvierot ja Noran näkemyksen mukaan vanhojen opettajien haluttomuus hyväksyä muutoksia ja uutta taidetta opintosuunnitelmiin. Noran aihe hyväksytään työsuunnitelmaan, mutta keskustelun aikana monet aiheet tyrmättiin varovaisesti. Opettajat ohjaavat lähestymään ihmisiä ja hankkimaan aineistoa, joita ihmiset haluavat lukea. Liian yleinen aihe jää kaukaiseksi. Eikä tässä tietenkään ole kaikki: kyse on oppimisprosessista. Opettajat haluavat, että oppilaat pystyvät rytmittämään kirjoituksensa siten, että asian välissä on loogisesti haastatteluja ja kuvailevia osuuksia. Tarkoitus on koukuttaa lukija mukaan alusta tekstin loppuun. Uutista ei pidä piilottaa, mutta pidempi kirjoitus vaatii oman taitonsa.

Toimittajat Teymur Maksutov (vas), Toma Sayer ja Aynura Aliyeva

Toimittajat Teymur Maksutov (vas), Toma Sayer ja Aynura Aliyeva

Niin kuin vaatii oikealla tavalla tiedottaminenkin. Tiedottaminen ja journalismi ovat eri asioita. Sen tietää azerbaidzanilainen Teymur Maksutov (29 v.). Hänen kotimaansa on autoritaarisesti hallittu maa, jossa jotkut aiheet ovat totaalisesti kiellettyjä. Näitä on muun muassa maan presidentin perhe.

-Journalistit saavat itse päättää työskentelevätkö tilauksen vai omantuntonsa mukaan, Teymur sanoo. Miltei 10 vuotta alalla ollut toimittaja on työskennellyt niin uutistoimistossa kuin lehtien palveluksessa ja tietää, että jos työn määrää nostetaan kohtuuttomasti, työn laatu laskee luonnonlain voimalla.

Osa toimittajien työstä vaatii vastedeskin myös yhteiskunnan tukea. Vähemmistöjen elämää on kaikkialla käsiteltävä oikealla tavalla, koska muuten nämä jäisivät kokonaan huomiotta. Aynura Aliyeva (28 v.) on koulutukseltaan juristi, mutta hän on työskennellyt jo kuusi vuotta Marneulin, Georgian azerbaidžanilaisalueen, televisiossa, juontajana ja ohjaajana ja viimeksi radiossa.

Oppilaita CAC-kurssilla on tänäkin vuonna myös Vuoristo-Karabahista ja Pohjois-Ossetiasta. Vladikavkazista kotoisin oleva Toma Sayer (28 v.) on koulutukseltaan ekonomi, mutta osallistuu kurssille vloggaajana. Toma keskittyy videoblogissaan erityisesti ympäristönsuojelukysymyksiin. Hänen kotikaupunkinsa Vladikavkazin ekologinen tila on surkea, koska suurin työllistäjä jatkaa saastuttamista vuodesta toiseen. Pienin askelin jotain voidaan toivottavasti tehdä yleiseen mielipiteeseen vaikuttamalla.

Koulutuksessa otetaan huomioon myös kurssilaisten yksilöllisiä tavoitteita, mutta kaikki käyvät läpi niin kirjoittamisen, valokuvauksen kuin videoiden teon peruskurssit. Videoiden pariin opiskelijat johdattava David Pipia tietää, miten koukuttavaa kuvaaminen ja lyhyiden elokuvien teko on kaikille.

-Jokainen haluaa syvällä sisimmässään olla elokuvatähti tai ohjaaja, David puntaroi.

Lyhyiden dokumenttielokuvien teko on kurssilaisille iloinen yllätys. Pienien dokumenttien kuvaamiseen valmistaudutaan tekemällä ensin mikroelokuva, jossa jokainen saa vuorollaan olla käsikirjoittaja, näyttelijä ja kuvaaja. Videoiden leikkaamisen yhteydessä tulevat tutuksi erilaiset kuvakulmat ja kuvakoot. Hauskaa on jo suunniteltaessa elokuvaa, mutta erityisesti sitä työstäessä, jolloin kaikki tulevat toisilleen hyvin tutuiksi.

Tv-juontaja Natia Tavdgiridze kuvaajana

Tv-juontaja Natia Tavdgiridze kuvaajana

Sivullisesta tuntuu hieman oudolta, että nämä nuoret toimittajat eivät tunteneet toisiaan ennen Turkkiin kokoontumista. Tai no, teoreettisesti kyllä. Ryhmällä on oma suljettu Facebook-sivusto, mutta ystävyys ja kyky yhteistyöhön muovautuu näissä tapaamisissa. Vikesin periaatteena on edistää sananvapautta, kouluttaa media-alan toimijoita sekä tukea demokratiaa ja ammatillista verkostoitumista. Näillä kursseilla toteutuvat kaikki tavoitteet.

Ulkoministeriön ja Vikesin tukema CAC 2016 -kurssi koolla Turkin Antalayassa Kemerin kylässä.

Ulkoministeriön ja Vikesin tukema CAC 2016 -kurssi koolla Turkin Antalayassa Kemerin kylässä.

Teksti: Jarmo Koponen, Vikes

Kuvat: Maka Tsnobiladze, Go Group Media

Putinin kletka – häkki

Venäläisen lavean luonnon asiantuntija tohtori Ilmari Susiluoto (1947-2016) kirjoitti viimeiseksi jääneessä Plan Putina -kirjassaan mainioita kaskuja. (Auditorium 2015)

Mutta kirjan todellista antia on se, miten tarkkanäköisesti hän käsittelee Venäjän kehitystä ja luonnetta – eikä ainoastaan anekdoottien pohjalta.

Ulkopuolisen on vaikea tajuta se, kuinka valtavaa maata johdetaan ja ketkä tekevät tärkeitä päätöksiä.  Suomalaista ulkopoliittista keskustelua seuratessa tulee sellainen olo, ettei todellisuutta edes haluta tietää vaan pitäydytään mieluummin toiveissa. Erityiseen arvoon nousee Susiluodon kanssa Venäjää seuranneen miehen näkemys presidentti Vladimir Putinin vallan uusista ydinsanoista.

Ulkopolitiikka - sisäpolitiikka. Sergei Jelkinin pilapiirros Deutsche Wellen verkkosivulla. http://bit.ly/2c8fspM

Ulkopolitiikka – sisäpolitiikka. Sergei Jelkinin pilapiirros Deutsche Wellen verkkosivulla. http://bit.ly/2c8fspM

Nämä havainnot teki suurlähettiläs Antti Karppinen (1923-2015), pitkän uran ulkoministeriössä tehnyt diplomaatti ja Venäjän tuntija.

Kyse on – ei enempää eikä vähempää – Venäjän todellisen salaisuuden avaamisesta länsimaisille tutkijoille.

Käsitteet ovat ”otkat” ja ”sistema”.

Otkat – vierittää takaisin.

Sistema – systeemi, mutta ei mikä tahansa systeemi.

Susiluoto sai vuoden 2014 loppupuolella Karppiselta ohjeen tutkia näitä kahta sanaa ja niiden merkitystä Venäjällä.

Kirjassaan tutkija muistelee joutuneensa ensin harhaan, koska sana systeemi vei systeemiteoreetikkoa väärään suuntaan.

Sistema ei nimittäin ole mikä tahansa systeemi, vaan kun sana määrittyy sanan otkat (vierittää takaisin) yhteydessä, se saa oikean merkityksensä: takaisin vierittämisen systeemi. Tässä järjestelmässä lahja ja vastalahja muodostavat kiinteän riippuvuuden.

Venäjän todellisuudessa uusi on vanhaa

Venäjän vaalien lähestyessä on hyvä muistaa se, että KGB on edennyt (salanimillä) kaikilla poliittisilla rintamilla. Susiluoto huomauttaa, että tämä jäi lännessä huomaamatta koska pluralismin tulkittiin merkitsevän demokratian voittoa.

Demokratisoitumiskehitystä on toistettu samanlaisena mantrana ja toiveena kuin Venäjän modernisoitumista  – lännessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Kun länsimaissa muutoksia tarkkailtiin erilaisten politologisten (demokraattisten) vallanjakoteorioiden kautta, jäi useilta tarkkailijoilta huomaamatta, mitä fasadin takana tapahtui.

Entiseen aikaan, siis Neuvostoliitossa komentojärjestelmä oli kolmijakoinen. Politbyroon alla oli puoluelinja, valtion ja armeijan linja ja KGB. KGB vastasi kummankin linjan salatuista kommunikaatioväylistä, mutta johtavan kommunistisen puolueen NKP:n luhistuessa tilanne muuttui. Vaikka puolueesta tuli laiton, oli jättiläisvaltakunnan kommunikaatioyhteydet silti turvattava.

”Josef Stalinin kerrotaan sanoneen, että vaaleissa tärkeintä on se kuka laskee äänet. Uudella Venäjällä asiat ratkaistiin siten, että keskusvaalilautakunnan tieto- ja ääntenlaskujärjestelmä siirtyi vuonna 2003 suoraan presidentin alaiselle turvallisuusvirasto FSO:lle. Se otti hoitaakseen myös gallup-järjestelmän johtamisen.”

Parin viikon kuluttua saamme nähdä sen, miten Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä pärjää kun sillä on monella alueella vastassaan yksittäisiä tunnettuja henkilöitä. Lähtevätkö kansalaiset uurnille ja miten paljon vaaleissa huijataan.

Ilmari Susiluoto Plan Putina (Auditorium 2015)

Ilmari Susiluoto Plan Putina (Auditorium 2015)

Pärjätäkseen nyky-Venäjällä on tunnettava järjestelmä, jonka ymmärtämiseksi ja poliittisen yhteyden tajuamiseksi tarvitaan kokemusta ja hiven kaupallista tuntemusta.

Yksi ilmentymä sistemasta on se, että kuvernööreistä on Venäjällä tullut esikuntineen taloudellisen vallan käyttäjiä. Poliittinen ja taloudellinen valta ovat edelleen yhteen kietoutuneita, mutta eri tavoin kuin neuvostovallan aikoina.

Suunnitelma Putinin Venäjäksi on pitkän ja järjestelmällisen kehityksen tulos. Plan Putina pitää ymmärtää KGB:n verkoston uudelleen vakiintumiseksi. Putinin voidaan Susiluodon mukaan nähdä keskittyneen tiettyihin strategisiin avainkohtiin: kommunikaatioon, rahaan ja kaaderistoon.

Lännessä kiiruhdettiin 1990-luvulla antamaan Venäjälle markkinatalouden leima. Susiluoto muistuttaa, että anekdootti oli nokkelampi.

Jeltsin jakoi vallan horisontaalisesti.

Putin luo vallan vertikaalin.

Mikä saadaan?

Vastaus: kletka, häkki.

Venäjän ensimmäisen presidentin Boris Jeltsinin kuvernööreille antamat lupaukset vedettiin 2000-luvulla takaisin. Edeltäjältään tilkkutäkin perinyt Putin palautti vallan keskushallinnolle.

Siksi kletka voidaan ymmärtää Venäjäksi, jonka koossa pitämisen Putin on asettanut korkeimmaksi tavoitteekseen. Vallan yhdistelmästä ei synny entisen neuvostojärjestelmän muotoista ylhäältä alas ulottuvaa sokeaa komentovaltaa, vaan ”lokeroiden valtaa”.

**

Kirjan alaotsikkona on Punaiselta torilta Maidanin aukiolle. Ukrainan sota avasi kokonaan uuden anekdoottien vyöryn. Vaikka Susiluoto ei ole enää näkemässä sitä, mihin Venäjän sotilaallinen virhe johtaa, ehti hän todistaa uuden ukrainalaisen, maidanilaisen ja anti-putinilaisen huumorin synnyn.

”Kuten talvisota, joka Suomen olisi pitänyt hävitä muutamassa viikossa, nostikin ryssä-vitsein tuetun kansallisen identiteetin, joka kesti katkeraan loppuun asti.”

Vitsit kertovat karuttomasti elämästä ja voivat olla todellisuudessa tapahtuneita sanailuja, kuten tohtori Arseni Svynarenkon Plan Putinan anekdoottien joukkoon kertoma osoittaa.

Aikaisin aamulla tullitarkastaja tuli junanvaunuuni ja kyseli väsyneeltä matkustajalta:

Aseita, huumeita, vodkaa, tupakkaa? Johon Arseni: Kahvia vaan, kiitos!