Älypuhelinpresidenttiä odotellessa

Vuoden 2018 aluksi saamme valita Suomessa seuraavaksi presidentiksi Sauli Niinistön (kansanliike),  maaliskuussa venäläiset äänestävät ”neljättä” kertaa maansa johtoon Vladimir Putinin (kansanliike). Valinnat vaikuttavat selviltä.

Venäjällä kyse on istuvan presidentin vallan vahvistamisesta – Suomessa normaalista demokraattisesta instituutiosta – presidentinvaalista, johon liittyy aavistus avointa turvallisuuspoliittista pohdintaa. Suomessa vaalikeskustelujen ärhäkällä haastamisella on puristettu kansansuosikista hieman hänen Nato-kannastaan, Venäjällä virkamiehet ovat saaneet jälleen katteettomia lupauksia palkkojen nostamisesta.

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Oppositio vallanpitäjien kimpussa. @Sergei Jolkin

Itse asiassa ihmisten tulot ovat Venäjällä laskeneet edelliset neljä vuotta.

Tämäkin toteamus on kuultu Putinin ainoalta merkittävältä vastaehdokkaalta Aleksei Navalnyilta, juristilta, joka on kampanjoinut vuoden verran, mutta ei saa osallistua vaaleihin.

(Vaalien koko ehdokaslista luettavissa täältä. Blogissa kahdesta kiinnostavimmasta ehdokkaasta – Navalnyista ((lisää täältä)) ja Ksenja Sobtšakista ((lisää täältä)). )

Putinin rinnalle hyväksytyt ehdokkaat ovat venäläisessä vaalisirkuksessa lähinnä varmistamassa, että äänestysvilkkaus saadaan nousemaan. Vaikka äänestyspaikoilla on jälleen tarjolla eksoottisia hedelmiä, ovat tosiasiat tilastojakin karumpia: kunnallistekniikka hajoaa käsiin ja köyhien määrä lisääntyy. Toisaalta suurissa kaupungeissa nuorisoa kiinnostavat lohkoketjut ja virtuaalivaluutta ihan kuin missä tahansa muuallakin.

Navalnyi ei sovi Kremlissä luotuun kuvioon. Hän edustaa kansalaistottelemattomuutta, jota vastaan putinistisella, erityisellä autoritaarisuudella ei ole keinoja. Vaalit ovat Putinille tarpeen kansan luottamuksen osoituksena.  Sobtšakille vaalit ovat parhaassa tapauksessa keino luoda pohjaa jonkunlaiselle uudelle liberaalille liikkeelle.

**

Ennustaminen on tunnetusti mahdotonta, mutta silti päätelmiä tehdään. Ja koska politiikka on mahdollisuuksien taidetta, on tähän blogiin koottu muutamia ajatuksia naapuristamme, jonka vakaus ei välttämättä ole niin vankalla pohjalla kuin moni toivoo.

Venäjänkielisessä keskustelussa käsitellään monipuolisesti maan tilaa ja tulevaisuutta: Nykyisellään Kremlin ei tarvitse hallita yhteiskuntaa täydellisesti. Sille riittää että ohjailee tärkeimpiä prosesseja. Tiedotusvälineiden ottamista kokonaan hallintaan tai sensuuria ei tarvita, kun voi kontrolloida tärkeimpiä televisiokanavia ja vaikuttaa taustalla muihin tiedotusvälineisiin ja kurittaa avoimesti oppositiohenkisiä julkaisuja.

Putinin presidentiksi valinnan  jälkeen vuonna 2012 median rooli muuttui ja vuodesta 2014 alkaen on tehty jako niihin, jotka ovat Kremlin politiikan puolesta tai sitä vastaan. Näiden erojen näkeminen ei ole vaikeaa, mutta yleensä aina on kaikki tiedotusvälineen tekemä suhteutettava sen asenteeseen Krimin kaappauksessa.

Yhden puolueen järjestelmää ei Venäjällä tarvita niin kauan kuin parlamentin alahuoneen duuman merkitys on koristeellinen ja johtava puolue tehtailee sovittuja lakialoitteita ja tekee lähes yksimielisiä päätöksiä. Mittaviin poliittisiin sortotoimiin ei ole tarvetta, jos tiettyjen yhteiskuntakerrosten pelon lietsomiseen riittävät oppositiojohtajiin ja aktivisteihin kohdistetut täsmäiskut. Se on hyvin herkkä,  joustava ja juuri siksi luotettava kontrollijärjestelmä, mutta on siinä heikkoutensakin, ennen kaikkea sen vaatimat valtavat resurssit.

Huolestunut odottaa - Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Huolestunut odottaa – Venäjän keskusvaalilautakunta tarkistaa V.V. Putinin vaaliasiakirjoja. @Sergei Jolkin

Kansalaiset eivät ole passivoituneet eivätkä suinkaan unohtaneet, että Putinin vuosina 2008-2012 pääministerinä viettämää aikaa ei voi pitää muuna kuin järjestelynä, jolla kierrettiin maan perustuslain asettamaa rajoitusta kolmannesta kaudesta presidenttinä suoraan edellisten jatkoksi.

Täsmällisiä lukuja kansalaisten osallistumisesta edellisiin presidentinvaaleihin vuonna 2012 ei tiedetä, mutta muun muassa vaalipaikoilta kerätyn aineiston pohjalta Navalnyin taustajoukot ovat päätelleet, että äänestysvilkkaus saattoi hyvinkin jäädä noin 50 prosenttiin. Vuonna 2018 tavoitteena on kerätä 70 prosenttia äänestäjistä uurnille Putinin vallan laillisuuden varmentamiseksi.

Viimeksi Kaukasuksen tasavalloissa äänestettiin lähes sataprosenttisesti. Venäjän suurissa kaupungeissa äänestysvilkkauden lasku on ollut trendi. Eräs vaalien kiinnostavimpia kysymyksiä on se, miten eri alueilla äänestetään. Käytännössä Navalnyin tarkoitus on tehdä sosiologisesta tosiasiasta poliittinen tekijä – eikä missään nimessä vain Kremlin kiusaksi.

Vaaleja Venäjällä järjestetään usein, mutta lukuun ottamatta joitakin paikallisia vaaleja, ovat ne helposti manipuloitavissa olevia farsseja. Kun Kreml haluaa nostaa äänestysvilkkautta, on luontevaa, että muutosta haluavat koettavat laskea kiinnostusta; koska Kreml ylläpitää keinotekoisesti vaaleja, on kansan mentävä kaduille. Näistä ilmeisistä syistä johtuen Putinin vastaehdokkaaksi otettiin mukaan myös Sobtšak.

Sobtšak edustaa glamouria ja erityistä suhdetta Putiniin

Tunnettua tv-persoonaa ei oikeastaan tarvitse esitellä kenellekään, koska hänet tuntevat kaikki, kuten Vladimir Solovjev sanoi haastatteluohjelmansa aluksi esitellessään vieraansa. Sobtšak sanoo olevansa kuin kuka tahansa, joka ei pidä nykyisestä menosta vaan haluaa propagandattoman television ja mahdollisuuden saada oikeaa tietoa vaikkapa mahdollisista radioaktiivisista vuodoista. Edes sosiologeihin ei voi luottaa: ”Emme tiedä tällä hetkellä mikä Putinin kannatus on oikeasti.”

Sobtšakiin on nyt kiinnittynyt mitä erilaisimpien piirien toteutumattomia toiveita, jotka koskevat Venäjän institutionaalista modernisointia. Nuo toiveet ovat niitä samoja, jotka kohdistuivat viisi vuotta sitten Medvedeviin.

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Ehdokas Ksenja Sobtšak keräämässä allekirjoituksia. (Kuva vaalikampanjasta Marina Litvinovitšin Facebook-sivulta.)

Energinen nainen on jossain määrin kuin Medvedev, jonka ollessa nimellisesti presidenttinä Venäjän ajateltiin olevan menossa kohti kaukana häämöttävää liberalismia – modernisaatiota traktorein – ei panssariajoneuvoin. Ihmiset uskoivat uuden ajattelun ja iPhone-presidentin jatkavan.

Englannissa asuva tunnettu juristi Vladimir Pastuhov päättelee, että Sobtšak käyttää hyväkseen haavetta Venäjän väkivallattomasta modernisoinnista, jota löytyy Venäjän historiasta yhtä paljon kuin väkisin istutettua modernisaatiota. Sobtšak kulkee pisteestä pisteeseen Katariina Suuren reformien, kummankin Aleksanterin uudistusten kautta Sergei Witteen ja edelleen Aleksei Kosyginiin, Mihail Gorbatšoviin ja Boris Jeltsiniin.

Juuri siksi Sobtšakiin asetetut odotukset ovat kuitenkin paljon suurempia kuin hänen todelliset poliittiset mahdollisuutensa pystyvät toteuttamaan. Venäjä vaikuttaa olevan jakautunut myös eliitin keskinäiseen rähinöintiin joka näkyy Medvedevin linjauksia kannattavien ja kovan linjan ns. silovikien kamppailuna.

Sobtšakin vaalislogan on ”kaikkia vastaan”. Samaan aikaan kuitenkin moni, kuten Solovjev, haluaa osoittaa, että Sobtšak voi olla myös vaalipelin kohde – syvän valtion kasvottoman eliitin idea.

Häneen ovat valmiita kiinnittymään kaikki, jotka häilyvät valkoisen ja punaisen terrorin tai poliisivallan ja vallankumouksen välillä. Hän sopii vanhalle ”perheelle” (Jeltsinin aikana perheen lähipiiri sai Putinilta koskemattomuuslupauksen), piilevälle nomenklatuuraoppositiolle ja suurelle osalle älymystöä. On myös luonnollista, että hän herättää voimakasta vastenmielisyyttä voimaministeriöiden väessä ja vallankumouksellisten demokraattien piirissä.”

Navalnyi enemmän kuin poliitikko

Monista tempauksista tunnettu Navalnyi on kehottanut ihmisiä vaalilakkoon. Jo pelkästään lakko-sanan käyttö osoittaa luovuutta. Kyse ei ole vain presidentinvaalien boikotoinnista vaan laajemmasta hankkeesta, jolla pyritään heikentämään nyky-Venäjän vaaleja halveksivaa linjaa.

Boikottiin ryhtyvät osoittavat olevansa kiinnostuneita suuremmasta kuin vain rutiininomaisesta ehdokkaiden äänestämisestä. Ensimmäiseksi ihmisten aktivointipäiväksi kaavaillaan tammikuun 28. päivää. Vaalilakko on merkittävä – uusi avaus Venäjän politiikassa. Kukaan ei voi olla varma aloitteen toimivuudesta tai sen antaman sykäyksen vaikutuksesta. Aika näyttää, riittääkö tapahtuvan voima aloittamaan vallankumouksen tai suuremman muutoksen Venäjälle.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Poliitikko Aleksei Navalnyi (vas.) toimittajan Aleksei Solominin haastateltavana radioasema Eho Moskvyn studiossa 27.12.2017.

Uudelle avaukselle on tilaus, koska Venäjällä vaaleista puhumiselta on mennyt pohja moneen kertaan, ja nyt valtiovalta pyrkii politiikan tutkija Gleb Pavlovskin mielestä kaatamaan Navalnyin päälle mahdollisimman paljon lokaa ja varmistaa aloitteen pysymisen omissa käsissään.

Tämä on tutkijan mielestä vaikeaa, koska vaikka valta on Kremlissä – mainstream, valtavirta, ei ole enää sen hallinnassa. Kyse ei ole siitä, mitä Venäjän keskusvaalilautakunta päättää, sillä keskustelu maan tulevaisuudesta käytiin julkisuudessa jo sillä välillä, kun Putin jahkaili ehdokkuudestaan.

Kreml on nykyisin tilanteessa, joka muistuttaa sitä, missä liberaali oppositio oli nollavuosina, kun Kreml oli johtoasemassa ja kulki eteenpäin. Silloin oppositio kritisoi Kremliä takaa-ajoasemista ja hyödytöntähän se oli. On jopa huvittavaa sanoa, että nykyään Kremlille on käynyt samoin. Se on menettänyt etulyöntiaseman. On ymmärrettävä, että ei se nyt pysty hyökkäämään takaa-ajoasemista reagoidessaan tapahtumiin.”

Venäjän keskusvaalilautakunta perusteli Navalnyin ehdokkuuden eväämistä sillä, että tämä on tuomittu rikoksesta, mutta syy on paljon ilmeisempi. Aiemmin vain kommunistisella puolueella oli kunnossa koko maan kattava organisaatio.

Tänään sellainen on Navalnyilla: ”Ääni Navalnyille on ääni herääville luonnonvoimille. Kremlissä ymmärretään hyvin, että se on uhka, sitä vastoin ymmärrys, mitä sille pitäisi tehdä, on huonompi. Vastalääkettä Navalnyille ei ole, koska hän on heijastus valtaapitävien yhteiskuntaa tuhoavasta toiminnasta. Navalnyi on Putinin Venäjän historiaan heittämä varjo”, Pastuhov  kirjoitti jo ennen kuin Venäjän keskusvaalilautakunta esti varteenotettavan vastaehdokkaan osallistumisen vaaleihin.

Omassa kampanjassaan laillisuutta korostanut Navalnyi aikoo valittaa korkeimpiin oikeusasteisiin siitä, ettei häntä kelpuutettu ehdolle. Tämä on radioasema Eho Moskvylla puhuneen Navalnyin mielestä hänen velvollisuutensa äänestäjiä kohtaan.  Hänen vetämänsä kampanja on ollut valtakunnallinen ja perustunut ihmisten tapaamiseen.

Navalnyin organisaation korruptiotutkimukset erilaisten julkisten lähteiden tarjoamasta aineistosta – pöytäkirjoista ja asiakirjoista sekä sosiaalisen median kirjoituksista ja kuvista ovat tuoneet esiin aivan uusia uhkia valtaa pitäville.

Ympäri laajan Venäjän kampanjoineen oppositiohahmon mainetta ovat kasvattaneet YouTubeen ladatut pienoisdokumentit. Vuoden 2017 kovaäänisin meteli ja syy mielenosoituksiinkin syntyi paljastuksista, joissa esitettiin kuvia sosiaalisesta mediasta pääministeri Medvedevin  turhamaisista nettiostoksista ja miljoonaluokan huviloista.

Venäjän suunta arveluttaa

Diplomaattisten avausten merkittävyyttä tarkastellaan joka tapauksessa uudella tavalla Putin nimittämisen jälkeen. Voimme arvella yhtä sun toista myös maan ulkopolitiikasta, ja luottaa siihen, että tavalla tai toisella diplomaatit tekevät kulisseissa työtä.

Julkisuudessa on arvioitu, että Syyrian lisäksi ”kauppaa käydään” Itä-Ukrainan itsenäiseksi julistautuneiden alueiden rauhoittamiseksi.

Mutta vielä vähemmän kuin ulkopolitiikasta löisin vetoa Venäjän sisäpolitiikasta.

Pastuhov arvioi kirjoituksessaan, että Venäjää odottaa järjestyksessä viides vallankumous. 20. vuosisadalla se kävi läpi neljä kumousta. Viides vallankumous on huonompi asia kuin viides kolonna, koska valtion ns. vihollisiakin ohjaa joku – vallankumousta ei kukaan.

Niin tai näin, Venäjän kohtalon määrittelevät uudet sukupolvet, jotka astuvat politiikan näyttämölle Putinin neljännen kauden loppuvaiheessa.

**

Neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mihail Gorbatšov alkoi irrottaa Venäjän kansoja neuvostotsaarien ajasta, Putin menettää toivonsa tulla Venäjän elinikäiseksi hallitsijaksi, ja Venäjä saa uuden mahdollisuuden muuttaa kohtaloaan.”

Vallankumous ylhäältä

Suurella todennäköisyydellä Venäjälle ilmestyy vahva johtaja, venäläinen [Augusto] Pinochet, joka osaa yhdistää väkisin implementoidun modernisoinnin puoltajat ja institutionaalisen modernisoinnin kannattajat esittämällä maltillisen demokraattisen institutionaalisen uudistusohjelman, joka perustuu uudelleen muotoiltuun vanhaan byrokratiaan. Jos tuo johtaja onnistuu vielä ottamaan haltuun vallankumoukselliset voimat, Venäjä kulkee Gorbatšovin haaveilemaa tietä. Siinä tapauksessa muutokset ovat hitaampia ja ristiriitaisempia, mutta toisaalta vähemmän kipeitä.”

Vallankumous alhaalta

Toinenkin kuvio on mahdollinen. Siinä vallankumoukselliset voimat pyyhkäisevät pois ja sulauttavat itseensä kumpaakin suuntaa edustavat ´järjestelmän sisäiset modernisoijat´. Tässä tapauksessa uudistukset ovat nopeampia ja perusteellisempia, mutta vaativat enemmän uhreja. Se on Jeltsinin tie.”

**

Venäjän arviointiin ei ole olemassa mitään oikotietä

Venäjällä luotetaan tuoreen kyselyn mukaan armeijaan, ei urheilijoihin. Käytännössä ainoa syvälle kansan mieleen piirtynyt tapahtuma vuodesta 2017 on venäläisten menestys Syyriassa sodittaessa, operoitaessa, kuten Venäjällä ilmaistaan. Mielipideselvitysten mukaan kaikki muut tapahtumat aina olympialaisiin liittyvistä skandaaleista Venäjän vallankumouksen 100-vuotisjuhlintaan saivat sen verran vähän ääniä, että ne eivät ylittäneet edes vertailukelpoista tilastollista arvoa.

Julkisista lähteistä on saatavilla paljon tietoa, mutta viime kädessä kyse on siitä, miten Venäjää arvioidaan jonkin kokonaisuuden osana. Venäjän presidentinvaalit luovat jännitystä vuosiksi eteenpäin. On selvää, että Suomessa osataan seurata Venäjää, mutta tutkimustieto ei vaikuta kaikkien mielestä olevan relevanttia.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Turun yliopiston professorin Kari Liuhdon tekemä yhden miehen selvitys kartoitti, minkälaista Venäjä-tietoa Suomessa tarvitaan ja miten tutkimusta voitaisiin hyödyntää paremmin turvallisuudesta vastaavien viranomaisten Venäjä-päätöksissä.

Lehden mukaan Liuhto haastatteli kymmeniä asiantuntijoita kolmesta ministeriöstä ja jätti selvityksensä puolustusministeriölle joulukuun puolivälissä. Liuhdon mukaan Venäjä-tutkimusta pitää kuitenkin suunnata enemmän Venäjän tulevaisuuden ymmärtämiseen.

Tästä keskustellaan varmaan edelleen kiivaasti. Twitterissä leukailtiin, että: ”Onhan tämä eräänlainen paradoksi: viranomaiset teettävät salaisen selvityksen, mitä vapaa tutkimus tuottaa ja miten tätä vapautta tulisi rajoittaa viranomaisten salaisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tee siinä sitten kenttätutkimusta Venäjällä!”

 

 

 

Näin minusta (melkein) tuli putinisti

Kun Venäjän presidentti kiikuttaa kahvia amerikkalaiselle ohjaajalle, ja varoittaa ojentaessaan kuppia, ettei seassa ole sokeria, ollaan tärkeimpien asioiden parissa. Presidentti on valmis näyttelemään ja tekee sen hyvin. Omaksi edukseen, tietysti.

Teidän kahvinne, sir!

Teidän kahvinne, sir!

Kohtaus on käsikirjoitettu amerikkalaisen ohjaajan Oliver Stonen ”Putinin haastattelut” sarjan viimeiseen eli neljänteen jaksoon.

Katsojaa on kuljetettu jo yli kolmen tunnin ajan erilaisten aiheiden kautta kohti draaman huipentumaa. Kahden vuoden aikana koottu 30 tunnin haastatteluaineisto on purettu ja paketoitu ja pantu rusettiin vasta kun meille näytetään, kuinka Stone ja presidentti Vladimir Putin kättelevät ja halaavat tunteikkaasti.

Neljännen tunnin päättävät kuvat siitä, kuinka Oscar-ohjaaja ja käsikirjoittaja Stone ja kuvausryhmä jäävät patsastelemaan yhteen haastattelussa aiemminkin taustalla nähdyistä upeista saleista. Putin katoaa yhdessä pressisihteerinsä Dmitri Peskovin kanssa kulisseihin – Kremlin syövereihin. Peskovia on Putinin mukaan syyttäminen siitä, että koko dokumenttisarja edes tehtiin. Putin kertoi asiasta Dožd-tv:n välittämässä uutisessa.

Ollakseen dokumentti, jota katsoessaan Putin kertoo nukahtaneensa, Stonen ja Putinin hankkeesta puhutaan paljon. Minusta elokuvassa on puolensa ja oma jännitteensä syntyy siitä, että se näytetään tehdyksi liikkeessä – muun päiväohjelman lomassa, niin kuin Putin on kertonut. Illuusio vahvistuu.

katseipad

Yhtenä monien kriitikkojen joukossa The Guardianin Dominic Rushe arvioi, että kremlologit ovat ponnistelleet kovasti selvittääkseen, mitä voimme oppia, jos mitään, Putinin ja Venäjän roolista Ukrainassa, kyberhyökkäyksistä tai Syyriasta. Ne ovat kaikki aiheita, jotka ovat saaneet asiantuntijat uppoutumaan dokumenttiin löytääkseen merkittäviä yksityiskohtia tästä erittäin liukkaasta valtiomiehestä.

Tavalliselle katsojalle sen sijaan on huimaavaa päästä seuraamaan Putinia tuntikausia niin läheltä.

Viime vuosina venäläiset televisiokanavat ovat näyttäneet auliisti Stonen elokuvia. The New Times -sivustolla Ivan Davidov muistuttaa, että ohjaaja tietenkin toteuttaa omia poliittisia ja taiteellisia visioitaan provosoidessaan USA:n poliittista eliittiä mutta hänen filminsä asettuvat luontevasti venäläisen propagandan rattaisiin. Niinpä venäläiset ovat voineet nähdä mm. filmit Ukraina Tulessa (siinä Maidanin jälkeinen Ukraina esitetään uusnatsien perintönä) ja The Untold History of the United States (kertoo USA:n satavuotta kestäneistä pyrkimyksistä kontrolloida koko maailmaa tukemalla terroristisia hallituksia ja kehittelemällä sotia).

Stone ei peittele, että hänen mielestään Venäjä on Ukrainassa syystä ja että hän pitää myös Putinista. Liekö tunne molemminpuolinen niin kuin Moskovskie Komsomoletsin jutussa kirjoitettiin tuoreeltaan.

knowyourenemy

Kuinka sopivasti Stone nyhtää tietoja: Putin on paitsi suurvaltajohtaja myös isoisä. Tästä ei Venäjällä ole puhuttu. Mikä on amerikkalaiselle sallittua, ei ikinä olisi mahdollista venäläiselle ohjaajalle. Lapsenlapsista puhuminen on pienoinen sensaatio ja totta onkin, että jos eeppisen Leviathan-elokuvan ohjaaja Andrei Zvjagintsev puhuisi samalla tavalla Venäjästä kuin Stone puhuu Yhdysvalloista, meillä olisi edessämme jotain ennen kuulumatonta.

Kuka yksinvaltias voisi moista sallia? Autoritaarinen demokraatti?

"En ole nainen - ei minulla ole huonoja päiviä."

”En ole nainen – ei minulla ole huonoja päiviä.”

Stone on seurannut Putinia jo vuosia. Life-verkkosivusto alkoi raportoida elokuvahankkeen etenemisestä vuonna 2016, mutta lehdelle 70-vuotias ohjaaja kertoi ajatuksen vaihtoehtoisen Venäjän-kuvan kertomisesta syntyneen vuonna 2014 Ukrainan sodan alettua.

Tarkemmin ajatellen Putin tarjoilijana ei oikeastaan yllätä katsojaa. Olemme nähneet hänet erilaisissa keksityissä rooleissa. Milloin pelastamassa harvinaisia kurkia, milloin ratsastamassa ilman paitaa. Stonen haastatteluissa koetetaan tehdä kaikki hieman sivistyneemmin.

Propagandan perusteisiin kuuluu toisto. Putinin kohdalla on jotenkin vaikea ymmärtää se, miksi absurdeilta vaikuttavia kuvaussessioita tehdään niin monia.

Ennen kahvitarjoilua oli jo haastattelujen siirtymissä näytetty, kuinka presidentti vie sattumalta Stonen virkahuoneensa viereiseen tilaan, jossa seinälle ripustamista odottaa maalaus Putinin isästä nuorena merimiehenä Krimillä.

Maalaus isästä Sevastopolissa, Krimillä.

Maalaus isästä Sevastopolissa, Krimillä.

Hieman aiemmin olleessa kohtauksessa Stonen ja Putinin yllätykseksi televisiossa näytetään juuri heidän ohi kävellessään Putinin kuulua puhetta Münchenin turvallisuuskokouksessa vuonna 2007, jossa tämä yllätti kertomalla maailman olevan enemmän kuin Yhdysvallat muille sanelee.

Venäjä on jo hyvän aikaa liukunut kohti alati degeneroituvaa tilaa. Siinä valtiojohtaja vaikuttaa yhä useammin henkilöltä, joka järjestelee vaikka siperialaisperheen asioita, kun niistä hänelle kerrotaan. Monet kansalaiset eivät enää luota muihin instituutioihin kuin presidenttiinsä. Eikä tämä tunnu luottavan itseensä, koska opposition ainoa varteenotettava poliitikko, presidenttiehdokkaaksi edelleen pyrkivä Aleksei Navalnyi, on ajettu marginaaliin.

Stonen tekemien haastatteluiden pääviesti on suunnattu venäläisille – Venäjän eristäminen muusta maailmasta on myytti. Presidentti Putin tekee kaikkensa maailman hyväksi.

Muuten, meidät on kutsunut Syyyrian valtio - operoimme laillisesti.

Muuten, meidät on kutsunut Syyyrian valtio – operoimme laillisesti.

Suuri osa ihmisistä osaa erottaa, niin Venäjällä kuin muuallakin, Venäjän valtiojohdon puheet ja tavallisten kansalaisten ajatukset muista ja omasta maastaan. Mutta kaikkien selkein sanoma Venäjällä on aina, kun se väittää muiden suhtautuvan siihen russofobisesti. Venäjän johto väittää väittämästä päästyään, että muut maat, lähinnä tietysti niiden julkinen keskustelu, kammoaa Venäjää.

Venäjää ymmärtävät tukevat tätä näkemystä avoimesti, koska haluavat vastustaa Putinin Venäjän demonisointia. Stonen elokuva viestii siitä, että Putin on tyytyväinen, koska hänellä on Stonen sanoin henkinen ote lännestä. 

Yksi oudoimmilta vaikuttavia näkemyksiä dokumentissa on Venäjän valtiojohtajan ajatus siitä, että Yhdysvalloissa Venäjää kohtaan tunnettu epäluulo olisi samanlaista kuin antisemitismi: Putinin mielestä on helppoa syyttää Venäjää. Nykyisellään tämä väite kuulostaa Putinista samalta kuin väitteet siitä, että juutalaiset ovat aina syyllisiä. Venäjän parlamentin alahuoneen duuman puhemies on mennyt vieläkin pidemmälle ja sanonut läntisen Venäjä-pelon olevan geneettistä ja patologista ja kohdistuvan yleisemminkin kaikkiin slaavilaisiin kansoihin.

Näkemys vähentää varmasti venäjäläisten intoa matkustaa ulkomaille, mutta viime vuosina yhä useampi on jäänyt muutenkin kotiin. Jos fobia on pelkoa, se voi olla tervettäkin, mutta valtaosa venäläisistä turisteista viis veisaa siitä, onko Montenegro juuri liittynyt Natoon. 

**

Stonen ja Putinin keskustelujen kokonaisuus on niin massiivinen paketti, että sinne saattaa mahtua joitakin huolimattomuudesta johtuvia virheitä, mutta enemmänkin jää sellainen kuva, että jotkut asiat on haluttu näyttää juuri sellaisina kuin ne ovat tallentuneet. Olen aivan varma, että yhden jakson loppuun jätetty Putinin kiitos saksaksi – Danke schön! ei ole jäänyt vahingossa esitysversioon.

Meidän on kiitettävä luojaamme, että olemme saaneet mahdollisuuden palvella maatamme.

Meidän on kiitettävä luojaamme, että olemme saaneet mahdollisuuden palvella maatamme.

Yhdysvalloissa Putin-haastattelujen esittäminen aloitettiin 12. päivä kesäkuuta, jolloin Venäjällä osoitettiin jälleen mieltä korruptiota vastaan ja monia oppositiohenkisiä ihmisiä pidätettiin. Navalnyi otettiin kiinni 25 päiväksi jo kotioveltaan.

Venäjällä Putin-haastattelut näytettiin maan ykköskanavalla ja viimeinen osa esitettiin juhannuksen jälkeen. Haastatteluja markkinoitiin lukemattomilla lehtijutuilla myös meillä Suomessa. Osa ennakkomarkkinoinnin videoista oli täkyjä, joihin oli helppo tarttua niin Venäjällä kuin muuallakin.

Joitakin Stonen kysymyksiä paheksuttiin ja toisissa saatiin harvinaista tietoa. Joukossa oli myös kriitikoiden mielestä provokaatioita. Näistä yhdessä Putin selitti sen, miten hän taistelulajien taitajana olisi turvassa, vaikka joutuisi homon kanssa yhtä aikaa suihkuun. Venäläisyleisö, joka ei yleensä tiedä mitään Putinin yksityiselämästä, kuuli paitsi lapsenlapsista myös siitä, ettei tyttärien ja vävyjen kanssa aina olla kaikista asioista samaa mieltä, vaikka politiikkaa ei puhutakaan.

Putinia haastatellaan Moskovassa ja Sotšissa, ilmassa ja palatseissa. Haastattelujen rytmi on iskevä, välikuvat ovat harkittuja, musiikki sävelletty tai taitavasti valittua. Ammattilaiset parhaasta päästä ovat asialla kaikilla osa-alueilla. Puheena olevat henkilöt esitellään yksinkertaisesti: grafiikka on selkeää ja tukee kuvia. 

Venäjän asemaa kansainvälisessä ympäristössä yksinkertaistetaan samaa tyyliä olevilla kartoilla.

Venäjän asemaa kansainvälisessä ympäristössä yksinkertaistetaan samaa tyyliä olevilla kartoilla.

Vanhoja kuvia ja dokumentteja on ujutettu mukaan nopeina leikkauksina. Stone hyödyntää taitavasti monia arkistomateriaaleja ja tarvittaessa esimerkiksi Yhdysvaltojen vakoiluorganisaation NSA:n tietoja vuotaneen Edward Snowdenin kohdalla näytetään pätkiä Stonen omasta elokuvasta. Elokuvan kritiikki oli Suomessa hyvää, jos ei kuitenkaan ihan ylistävää. Helsingin Sanomissa Miska Rantanen kirjoitti, että palkitun dokumentin jälkeen aiheeseen tarttunut Stone pitäytyi Snowdenin dramatisoituun tarinaan siitä, kuinka intohimoinen patriootti tekee lopulta loppu­ elämänsä kannalta uskaliaan päätöksen.

Dokumentaristi Stonen oman materiaalin sekaan sopivat ajatuksellisesti hyvin Venäjän valtiollisen propagandan lippulaivan RT:n uutispätkät. Kun puhutaan RT-kanavasta on syytä pitää mielessä, että kanavan päätoimittajan, Margarita Simonjanin mielestä ”objektiivista totuutta ei ole olemassa” ja siksi mikä tahansa valhe tai vääristely on yhtä oikeutettu julkisuuteen kuin totuuden mukaisuuteen pyrkivä faktojen tarkastuksen läpikäynyt journalismikin.

Venäjä on koettanut saada julkisen kuvansa kuntoon Krimin ja Ukrainan lännessä aiheuttaman järkytyksen jälkeen. Venäjällä Krim on käsitelty. Sankarit palkittu. Vuodesta 2014 on paljon edistytty, ja pakotteetkin on saatu näyttämään enemmän tai vähemmän juonittelulta Venäjää vastaan – ei itse aiheutetuiksi.

Viime vuonna erikoisjoukkomme estivät 45 terroristien iskua.

Viime vuonna erikoisjoukkomme estivät 45 terroristien iskua.

Stonen haastatteluihin on kerätty aineistoa kahden vuoden ajalta. Toisaalta näyttää siltä, että ensimmäiset haastattelut on tehty sellaisessa ilmapiirissä, jossa on vielä ollut ilmassa pientä epäluuloa. Vaikka Stone on kunnostautunut amerikkalaisen yhteiskunnan arvostelijana ja diktaattorien kuten Fidel Castro tai Hugo Chavez haastattelijana, on hän kuitenkin amerikkalainen, jonka maanmiehet ovat asettaneet Venäjälle ankaria pakotteita Krimin miehittämisen vuoksi.

Mutta toisaalta Stonen suositukset ovat olleet hyviä ja hänen poikansa Sean – on työskennellyt jo vuosia RT-kanavalla juontajana ohjelmassa Watching the Hawks. (Sean Stonen tuottamia dokumentteja löytyy Youtubesta )

Ohjelman katsoja näkee, että haastattelija tekee kaikkensa, jotta vastaukset sopivat kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä, tai pikemminkin monologeja, on useita. Ihan käsikirjoituksen mukaan tietenkin. On vaikea uskoa, että omia käsikirjoituksiaan muistilehtiöstään tavaava Stone tekisi yhtään sen vaikeampaa kysymystä kuin Venäjän valtakunnallisten uutislähetysten juontajat, jotka käytännössä vain petaavat presidentille mahdollisuuden kertoa oman näkemyksensä mahdollisimman selvästi tai laveasti riippuen tavoiteltavasta propagandan tasosta.

Presidentti Putin katsoi yhdessä ohjaaja Stonen kanssa Stanley Kubrickin mestariteoksen ydinsodan mahdollisuudesta:  "Tohtori Outolempi".

Presidentti Putin katsoi yhdessä ohjaaja Stonen kanssa Stanley Kubrickin mestariteoksen ydinsodan mahdollisuudesta: ”Tohtori Outolempi”.

**

Haastatteluissa kerrataan Venäjän perusviestit hyvin sujuvasti.

*Venäjä voi olla partneri, mutta ei ikinä vasalli.  Nato on USA:n koneisto, jolle [Pohjois-Amerikan puolustusliiton] jäsenet ovat alisteisia.

*Nato laajenee vaikka luvattiin, ettei se tule entistä Itä-Saksaa idemmäksi. 

*Emme sekaannu koskaan toisten maiden sisäisiin asioihin. Meidän periaatteemme.

*Hallitsemalla mediaa voi huijata miljoonia (Ukrainassa) mutta tosiasiassa maassa tapahtui vallan anastus – se on selvää.

**

Putin vaikuttaa itse uskovan siihen, että vain hänen johdollaan maa voi kehittyä. Ongelmallisimpia ovat ihmiset, joilla ei ole mitään halua nähdä sitä, millainen Venäjä on 25 tai 50 vuoden kuluttua. Todennäköisesti hän ei ole itsekään sitä näkemässä. Mutta millaisen Venäjän Putin voisi taata?

"...eivätkä he ole halukkaita tunnustamaan sitä, kuinka nopeasti maailma muuttuu."

”…eivätkä he ole halukkaita tunnustamaan sitä, kuinka nopeasti maailma muuttuu.”

Venäjä on sellainen kuin se on aina ollut: arvoitus, ja siksi Putin jättää myös vastaamatta Stonen kysymykseen siitä, aikooko hän asettua ehdolle vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Mahtaako Putin tietää itsekään? Politologi, Kremlin entinen neuvonantaja Gleb Pavlovski on sitä mieltä, että 80 prosentin varmuudella Putin asettuu ehdolle. Venäjänkielisen median tuntija, faktojen tarkastussivuston päätoimittaja Aleksei Kovaljov pitää Stonen elokuvaa vaalikampanjan avauksena.

Haastatteluja katsomalla saa kuvan toisenlaisesta Putinista kuin lehtiä lukemalla. Stonen työtä voi arvioida myös miettimällä sitä, voisiko ”keskustelu Putinin kanssa” löytää paikkansa historiassa samassa kuuluisien haastattelujen sarjassa, jossa on jo mm. David Frostin tekemät Richard Nixon haastattelut.

Tämän kirjoittajat tietävät ihan hyvin, ettei tämä vastaa todellisuutta. [Foreign Afffairs: Putin´s Russia]

Tämän kirjoittajat tietävät ihan hyvin, ettei tämä vastaa todellisuutta. [Foreign Afffairs: Putin´s Russia]

Mutta historia saattaa myös todistaa sen, että Venäjä on onnistunut, kuten Neuvostoliittokin aikanaan, löytämään ”hyödylliset idioottinsa. Näin arvioi Yhdysvalloissa tukimusta tekevä Maria Snegovaja, joka muistuttaa lähihistorian vakoilun maailmasta kertovasta kirjasta. “Comrade J: The Untold Story of Russia’s Master Spy in America” on kirja, jossa entinen neuvostoagentti Sergei Tretjakov kertoo, kuinka ammattitaitoiset vakoojat työskentelivät läntisten kontaktiensa kanssa saadakseen nämä auttamaan SNTL:ää saavuttamaan tavoitteensa. Nuo ”hyödylliset idiootit” eivät välttämättä ymmärtäneet antavansa venäläisille käyttökelpoista tietoa, vaan kuvittelivat vaihtavansa informaatiota ”liittolaisen” kanssa. Loppujen lopuksi he kuitenkin edistivät Kremlin etuja ja vahingoittivat omaa maataan. Juuri tähän on Stonekin nyt asemoitunut. Tarkoituksella tai ei, Kreml käyttää The Putin Interviews -elokuvaa omiin tarkoituksiinsa.

Todennäköisesti loppuelämänsä Venäjää johtavasta Putinista tehdään vielä lukuisia henkilökuvia. Putinin maailmassa korostuu se, että hän on vakooja, ei poliitikko. Tunnetusti vakoilijat eivät jää koskaan eläkkeelle työstään. Kun maassa hiljattain vietettiin ”Laittoman tiedustelun päivää”, Putin muistutti tuntevansa nämä ihmiset, jotka ovat ainutlaatuisia patriootteja uhrauksiensa vuoksi, nimenomaan siksi, että hän on itse osallistunut ulkomaantiedustelussa juuri tällaiseen salaiseen toimintaan.

Toivo? Toivoa on aina.

Toivo? Toivoa on aina.

Dokumenttia katsoessa alkaa vähitellen tarkkailla, olisiko Putinin käytöksessä ja puheissa joitain viittauksia siihen, että vallasta luopuminen olisi alkanut pelottaa. Diktaattoreille keksitään aina rooleja kansanmiehinä. Venäjä ei tietenkään ole diktatuuri, mutta siitä voidaan keskustella, onko maa demokratia ja suvereeni valtio, kuten Putin vakuuttaa useassa yhteydessä.

Usean päivän katsomisurakan jälkeen en osaa sanoa, kannattiko moiseen käyttää aikaa. Hetkittäin minä lähes uskoin Stonen johdattelemaa Putinia – vai kummin päin se nyt menikään.

(Blogin kuvituksena on kuvakaappauksia Putin-dokumentista.)

 

Venäjäkin varautuu vasemmistoon

Pietarin kolossaalisissa lähiöissä ihmisten elämää seuraa Katutason tarkkailija. Paikallisen TKT-TV:n kaapelitelevision ohjelmasta on tullut suosittu läheisten aihevalintojensa vuoksi. Kritiikki on suunnattu kaupungin päättäviä virkamiehiä vastaan, mutta muotoiltu siten, että toimituksen tiukan näkemyksen esittää sarkastinen studiokolumnisti.

Katutason tarkkailija arvioi TKT-TV:n sarjassa.

Katutason tarkkailija arvioi TKT-TV:n sarjassa.

Kanavan ohjelmassa Näin ei voi elää juontaja on puettu mieheksi, joka kiertää vanhan matkalaukkunsa kanssa koettaen löytää asunnon. Mutta sellaista paikkaa hän ei löydä, vaan tukun ongelmia ja vaikeuksia.

Miljoonakaupungin ohjelma palkittiin vastikään valtakunnallisessa aluejournalistien tapaamisessa, jossa presidentti Vladimir Putinkin on yleensä vastaillut näytösluonteisesti kysymyksiin.

Asukkaat tilittävät asunnon homevaurioista ja vesivahingoista, jotka estävät asunnon pintojen korjauksen.

Asukkaat tilittävät asunnon homevaurioista ja vesivahingoista, jotka estävät asunnon pintojen korjauksen.

Uutispäätoimittaja Vitali Lukashov on ollut tehtävässään vasta reilut kaksi viikkoa, mutta on tehnyt jo linjauksia toimitukselle. Oppinsa, kuten edeltäjäkin, Lukashov on saanut valtakunnallisella Rossija-kanavalta.

Valtakunnallisella medialla on sille asetut tavoitteet. Paikalliselle, olkoonkin että laajan yleisön perinteisesti televisiosta yhtä hyvin kuin internetissä saavalle yhtiölle, rajoitukset ja velvoitteet ovat toisenlaisia.

Kertoessaan uutiskriteereistä suomalaiselle toimittajaryhmälle Lukashov innostuu. Mukaan ajankohtaislähetykseen pääsee konkreettisia arkipäivän tapahtumia – niiden kertomisessa auttaa ironia. Emme kiistä, että aiheet ovat pieniä ja paikallisia: leikkikentät, jopa roskalaatikot.

Päätoimitttaja Vitali Lukashov ja juontajat Natalia Samushia ja Anton Garnov palaverissa.

Päätoimitttaja Vitali Lukashov ja juontajat Natalia Samushia ja Anton Garnov palaverissa.

Aiheita löytyy paljon sosiaalisesta mediasta. Katsojat soittavat toimitukseen – niin järkevät kuin vähemmän järkevät. Usein valittamisen kohteena ovat kaupungin viranomaiset.

Uutistoimituksen arki kertoo saman, jonka kaikki yhteiskunnallisesta kehityksestä kiinnostuneet tietävät jo muutenkin. Politiikan nykyversioissa sosiaalisen median merkitys on valtava. Ilmiöt kantavat ja tunneperäiset valinnat – omat ja suuren yleisön, ovat poliittisen suosion tärkein polttoaine.

**

Venäjän sisäpolitiikka saattaa tuntua jähmettyneeltä, mutta kaikesta mediassa kuluneiden viikkojen aikana kirjoitetusta ja puhutusta voi päätellä, että pinnan alla paitsi kuohuu myös tiedetään hyvin missä mennään.

Korruptio varastaa tulevaisuuden (Kuvan ankka-meemi viittaa Aleksei Navalnyin) korruptionvastaisen työryhmän paljastukseen, jonka mukaan pääministeri Dmitri Medvedvin loistohuvilalla sijaitsevan lammen saaressa on mökki ankkoja varten.

Korruptio varastaa tulevaisuuden (Kuvan ankka-meemi viittaa Aleksei Navalnyin) korruptionvastaisen työryhmän paljastukseen, jonka mukaan pääministeri Dmitri Medvedvin loistohuvilalla sijaitsevan lammen saaressa on mökki ankkoja varten.

Sosiaalinen media on osaltaan vaikuttanut siihen, että kansalaisten perusoikeuksia rajoittavia päätöksiä arvostellaan joka puolella.

Venäjää seuraava ei ole voinut sivuuttaa viime aikoina vellonutta keskustelua, jossa on jälleen mietitty sitä, pitäisikö maan pääministeri vaihtaa. Venäjällä hallituksen johtajalla on enemmän kuin muodollinen tehtävä, mutta silti Dmitri Medvedevin arvo vaikuttaa olevan lähinnä toimia jonkinlaisena puskurina ja valtakoneiston aseman kaiken kattavana kruununa toimivan Putinin työrukkasen valtapuolue Yhtenäisen Venäjän johtajana.

Demedvedisaatio on yksi ilmiö tilanteesta, jossa ollaan kun maasta puuttuu parlamentarismi ja demokratian työvälineitä.

Ei- ei- mitä vaan mutta ei eroa!

Ei- ei- mitä vaan mutta ei eroa!

Demokratisoitumisen teeskentely toimii johonkin rajaan saakka. Politiikan tutkija Stanislav Belkovski sanoo ”Make Putin great again” otsikoidussa Snob-sivuston jutussa, että mahdollisia seuraajia Medvedeville on useita. Medvedeviin eroa haluaa Levada-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan jo 45 prosenttia haastatelluista. Kyse on maineen tuhoutumisesta useissa valtiojohdon vähättelemissä nettiskandaaleissa.

Niinpä mediassa arvellaan, että poliitikot kilpailevat johtoasemista oppositiokuviossa, jotta he pystyisivät vaikuttamaan vallanvaihdon prosessiin, kun se käynnistyy.

Kilpailua on mediassa, sosiaalisessa verkossa, kaduilla. Valtiovalta on toistaiseksi tyytyväinen, että maan olemattoman opposition yhdistäjäksi noussut Aleksei Navalnyi ohitti lauantaina 29. päivä huhtikuuta järjestetyt ”jo riittää” –mielenosoitukset.

Mielenilmaisujen järjestäjät ovat puolestaan syystä pettyneitä. Tällä kertaa kovin laimeaksi jäänyttä mielenosoitusaaltoa on puitu sosiaalisessa mediassa ja Avoin Venäjä –organisaation puuhaajat ovat muistuttaneet, että ”Kreml on vielä voimissaan! On taisteltava yhdessä, muuten jätämme historiallisen mahdollisuuden käyttämättä!”

Kyse ei ole vain valtiovallan onnistumisesta pelottelussa ja ihmisten pidätyksissä vaan siitä, ettei ilman johtajaa ja kunnollista tiedotusta onnistuta tavoittamaan kriittistä massaa.

[Viime lauantain mielenosoituksista ja tapahtumien taustalla toimivasta Avoin Venäjä-organisaatiosta voi lukea kattavasti Pekka Hakalan kirjoituksesta ja uutistoimisto Reutersin raportista. ]

**

Kovin kepein perustein mielenosoituksiin ei Venäjällä voida lähteä mutta nyt koetaan ajan olevan kypsän, koska vallanvaihto vaalien perusteella ei ole mahdollista.

Duuman ulkopuolinen oppositio tietää sen, että politiikan harjoittaminen tällaisessa vaikeassa kuviossa, jossa vallanvaihdon tapa on käsittämätön, mutta tarve siihen vaihtoon kasvaa päivä päivältä, jossa sanan ”vallankumous” lausuminen voi johtaa rikossyytteeseen, on sekä vaikeata että myös hyvin vaarallista.

Venäjällä on pohdittu paljon uutta poliittista tilannetta ennen muuta Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin valinnan jälkeen. Kun Kremlin uuden ajatuspajan ensimmäisten kuukausien työtä esiteltiin painottui se siihen, että tänään mietitään sitä, ketkä maata mahdollisesti johtavat kymmenen vuoden kuluttua. Johtajia tarvitaan niin politiikkaan kuin yrityselämään. Osan oppia on aina saatu ulkomailta.

Putinin lähipiirissä on otettu käyttöön iskulause 70×70. Tavoitteena on saada vuoden 2018 presidentin vaaleissa 70 prosenttia äänistä, jotka antavat 70 prosenttia äänioikeutetuista. Monet epäilevät, ettei moiseen voida päästä edes antamalla koko joukon kuolleita äänestää Putinin puolesta.

**

Yhdysvalloissa presidentti Trump väittää, että media on liittoutunut kansaa vastaan. Venäjällä maan johto on joutunut sen tosiasian eteen, että varsinkin nuoret ovat olleet valtiota johtavan eliitin mielestä alttiita käyttämään korruptionvastaista mielialaa väärin kansakuntaa vastaan.

Venäjän johdon omat toimet korruption kitkemiseksi kun ovat osoittautuneet Pandoran lippaaksi. Vielä muuta vuosi sitten Putin totesi, että jo Pietari Suuri oli saanut opetuksen jonka mukaan korruption täydellinen kitkeminen tarkoittaisi, ettei hallitsijalla olisi enää ketään rinnallaan.

Venäjällä, ihan niin kuin muuallakin, protestien pontimena ja ihmisiä yhdistävänä tekijänä ovat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aatteet, taistelu elämän standardien hävittämistä vastaan, jota kutsutaan nykyään korruptioksi, ja vastenmielisyys valtaapitävien näyttävää ja häpeämätöntä ylellisyyttä kohtaan.

Jokainen koettaa käyttää julkisuutta edukseen. Venäjän parlamentin alahuoneessa on päätetty tehostaa tiedon välittämistä sosiaalisessa mediassa. Äänestäjät ovat siirtyneet nettiin ja edustajat pyrkivät omien sivustojensa kautta vaikuttamaan. Television merkitys tiedonlähteenä vähenee.

”Kyselyn mukaan yli 55 % äänestäjistämme hankkivat kaiken tietonsa internetin eivätkä virallisten tiedotusvälineiden kautta, Niinpä on päätetty perustaa järjestelmä, joka toimii interaktiivisesti internetissä. Sen on määrä saattaa äänestäjien tietoon lainvalmisteluprojektimme ja kaikki muu työmme”, kertoi luotavaa järjestelmää lähellä olevan julkaisun edustaja Izvestija-lehdelle.

Duumassa sosiaalisen median merkitys kasvaa. Alahuoneen kansanedustajat jakavat omilla sivuillaan suoraan tietoa äänestäjille.

Duumassa sosiaalisen median merkitys kasvaa. Alahuoneen kansanedustajat jakavat omilla sivuillaan suoraan tietoa äänestäjille.

Hankkeen valmistelussa olleen tutkimusjohtaja Aleksandr Požalovin mukaan käyttäjät pyrkivät tekemään tilistä sähköisen eteisen tai odotushuoneen, ja siksi on mahdollista ennustaa, että siitä tulee enemmän tai vähemmän interaktiivinen.

Parlamentin alahuoneen duuman tiedotuksen uudistava hanke luottaa siihen, että se hyödyttää kaikkia. Kansanedustajille kehitettävää alustaa on loogista käyttää vaikkapa keräämään käyttäjien mielipiteitä ja ehdotuksia. Virallisen tilin myötä voi järjestää interaktiivisia äänestyksiä sosiaalisessa mediassa.

Internetkysely ei toki ole täysin kattava, mutta antaa kyllä osviittaa sosiaalisen verkon poliittisimman käyttäjäjoukon mielialoista ja on omiaan lisäämään kiinnostusta duuman työhön.

**

Venäjälläkin todennäköisesti seuraava protestiaalto hyödyttää niin sanottua perinteistä vasemmistoa, mutta laajemmin ajatellen kyse ei ole puoluepoliittisesta jaosta.

 

Navalnyin päälle heitettyyn aineeseen oli ilmeisesti sekoitettu myös jotain happoa. Oikea silmä on mahdollisesti vaarassa, mutta kampanjointi jatkuu maan eri kolkille perustettujen toimistojen kautta.

Navalnyin päälle heitettyyn aineeseen oli ilmeisesti sekoitettu myös jotain happoa. Oikea silmä on mahdollisesti vaarassa, mutta kampanjointi jatkuu maan eri kolkille perustettujen toimistojen kautta.

Venäjällä tämä ilmiö on todistettu viime viikkojen aikana useaan otteeseen. Hajanainen oppositio on kuitenkin helppoa pitää kurissa, ja ainakin toistaiseksi itsestään selvä johtaja puuttuu.

Alueille on luvassa epävarmuutta. Mielenosoittajat ovat jo vihaisia – ei vain vaaleja, vaan myös Putinin nimittämiä hallitsijoita kohtaan.

Kaiken kaikkiaan vasemmiston piirissä on selvää, että moni 26. maaliskuuta protesteihin osallistunut ei kannata Navalnyia, mutta heidän energiansa voi suunnata muualle, vahvistamaan sosiaalista haastetta ja kehittämään paikallishallintoa.

Irkutskissa oli tästä hyvä esimerkki. Siellä anarkistit ovat jo pitkään kehitelleet ”solidaarisuusverkkoa”, joka antaa lainoja palkkakuluihin varainkeruumenetelmin. He osallistuivat aktiivisesti paikallisen ”eri mieltä olevien neuvoston” toimintaan, vaikka kaikki päättyikin pidätyksiin.

Siperiassa haastateltu aktivisti sanoo, että vallankumous on Venäjällä mahdollinen, koska vaaleissa valtaa ei kukaan anna pois.

”Mutta suhteellisen veretön vallankumous on mahdollinen, kuten se oli vuonna 1991 Itä-Euroopassa ja meillä,” kertoo Vladimir Mahlatšev.

Hänen mielestään Venäjä teki vuonna 1991 saman virheen kuin Ukrainakin vielä Euromaidanin jälkeen kieltäytymällä lustraatiosta. Vanhan eliitin väistyminen – lustraatio ministeriöissä, aluehallinnossa kuvernöörien parissa, kenraalikunnassa ja poliisissa tarvitaan, aktivisti sanoo.

**

Jotkut ilmiöt kertautuvat käsittämättömällä tavalla. Populaarikulttuurista esimerkkejä on helpompi löytää kuin politiikasta, mutta nykyisin vaikuttaa siltä, että nuoria houkuttelemaan onnistuvilla on tilaisuutensa, kuten populisteilla.

Venäjän suosituimpiin ska-rockin lähettiläisiin lukeutuvan Leningrad-yhtyeen menestys Youtubessa kertoo mainiosti sen, miten suosio kasvaa potenssiin muutamissa tunneissa. Vapun aattona sunnuntaina oli 27. päivä huhtikuuta julkaistua videota katsottu reilusti yli neljä miljoonaa latausta. Blogin ilmestyessä luku on jo reilusti yli 7 miljoonaa latausta.

[Video ja tarina ovat hyviä. Suositan Leningradin Ecstasyn katsomista vaikka venäjää ei osaisikaan.]

Navalnyin presidenttikampanjan logo näkyy salkussa.

Navalnyin presidenttikampanjan logo näkyy salkussa.

Musiikkivideossa on myös mielenkiintoinen yksityiskohta. Tarkkaavaisimmat huomasivat, että mukana on Navalnyin mainos. Yhdellä videon hahmoista on Navalnyin vaalilogo salkussaan 

**