Elokuva-arvio: Arytmia (Rytmihäiriö) – Tulossa Kino Lokakuuhun

Purskahdin itkuun loppukuvan aikana. En oikein osannut tunnetta itselleni selittää. Yllätyin. Ihmiset ovat niin aitoja, jossain Venäjän kaupungissa, josta Moskova on kaukana.

Katja (Irina Gorbatšova) ja Oleg (Aleksandr Jatsenko).

Katja (Irina Gorbatšova) ja Oleg (Aleksandr Jatsenko).

Ohjaaja Boris Hlebnikovin (s. 1972) elokuva Arytmia (sydämen rytmihäiriön mukaan) on vahva, kansainvälisesti palkittu teos rakkaudesta, jota ei tahdota saada sanotuksi. Vaimo, lääkäri Katja (erinomainen Irina Gorbatšova) yrittää saada vastakaikua mieheltään Olegilta (Hlebnikovin luottonäyttelijä Aleksandr Jatsenko). Yhdessä olo jää vajaaksi – alkoholi täyttää tilaa, vaikka ”vieras” ei vielä hallitsekaan pääosanesittäjien elämää. Monen potilaan kylläkin.

Hlebnikov kertoo haastattelussa alkaneensa kirjoittaa ambulanssiin sijoittuvasta aiheesta tilaustyötä televisioon. Tavoitteena oli komedia. Yhdessä Natalia Meštšaninovan kanssa valmistunut käsikirjoitus sopi kuitenkin paremmin pitkän elokuvan rakenteeksi.

Työvuorossa Nikolai Schraiber (vas), Aleksandr Jatsenko ja Sergei Nasedkin.

Nikolai Schraiber (vas), Aleksandr Jatsenko ja Sergei Nasedkin.

Ohjaaja on työskennellyt sekä pitkien elokuvien että dokumenttielokuvien parissa. Vuonna 2015 Hlebnikov ohjasi Moskovaan J-burgista [Jekaterinburgista] asettuneiden ystävysten elämästä kertovan sarjan – Levottomat [Ozabotchennye ili ljubov zla].

Rytmihäiriössä Levottomista tuttu näyttelijä Nikolai Schraiber on jälleen erinomainen sivuosassaan – fyysisesti isokokoisena ja varmaotteisena ambulanssin ensihoitajana. Mariupolista, Ukrainasta syntyjään oleva näyttelijä Irina Gorbatšova tunnetaan myös tv-sarjoista ja varsinkin hänen hauskoista Intagram-videoistaan.

Pääosan esittäjät ovat lääketieteellisessä toisiinsa tutustunut pariskunta, joka kitkuttelee yhdessä pienessä asunnossaan, kohtaamatta kunnolla, ja tajuamatta sitä, miten molempien vaativa työ lääkärinä ensihoidossa ja vuorotyö sairaalan tapaturmaosastolla etäännyttävät pariskuntaa toisistaan. Vaikka huoneen ja keittiön asunnossa ei voi olla toista huomaamatta, pariskunta ei tunnu tajuavan, että he ovat toistensa parhaita ystäviä.

Arytmiaa on luonnehdittu syystä Venäjän vuoden humaaneimmaksi elokuvaksi, ja se onkin jälleen erinomainen esimerkki siitä, kuinka venäläisen elämänmenon kokeminen ja jossain mielessä ymmärtäminen on aivan toinen asia kuin se, että on hankkinut kohtuulliset tiedot maan poliittisesta tilasta.

Katja loukkaantuu Olegille sydänjuuriaan myöten, kun tämä kuvittelee vaimonsa odottavan hänen pyrkivän omaa etuaan tavoittelevien kollegoiden tavoin parempaan asemaan.

 

Edellä tuli jo aika monta syytä voimakkaaseen reaktiooni. Itselleni nuorena mukaan tarttunut Jerzy Lecin aforismi sopii elokuvan tunnelmaan: ”He olivat niin lähellä toisiaan, ettei rakkaudelle jäänyt sijaa.”

Hlebnikov on uransa aikana korostanut olevansa epäpoliittinen, ja pysyvänsä mieluusti tavallisten ihmisten elämää käsittelevissä aiheissa.

Medusa-julkaisun haastattelussa Helbnikov täsmentää, että vaikka hänen edellinen elokuvansakin, Pitkä onnellinen elämä [Dolgaja shastlivaja zhizn] kertoi valtiovallan laittomuudesta, eivät sosiaalisista ongelmista kertovat aiheet ole hänelle itsetarkoituksellisia.

Rytmihäiriön Oleg ei ole millään tavalla kapinallinen eikä hän tunnu olevan edes kiinnostunut muusta kuin työstään lääkärinä.

-Olemme lääkäreitä, emme robotteja, tokaisee yksi Olegin lääkärikollega ensihoitajien uudelle päällikölle.

Pomon kanssa käytävien keskustelujen taustalla on tiukentunut työrytmi ja potilaiden muuttuminen kulueräksi. Venäjän suuressa terveydenhoitouudistuksessa tuntuu unohtuvan inhimillisyys.

Olegin hiljaisuus ja Katjan epätoivo ovat koskettava osuus elokuvan kerrontaa, mutta kyse ei ole synkistelystä vaan ihmisten sanattomasta sitoutumisesta toisiinsa.

Arytmia

Arytmia

Elokuva palkittiin vuoden 2017 Venäjän elokuvafestivaaleilla Kinotavrissa Sotšissa parhaaksi elokuvaksi, Tšekeissä Karlovy Varyn elokuvafestivaaleilla elokuva sai parhaan miespääosapalkinnon.

Toisin kuin Hollywoodissa, Venäjällä tai muuallakaan Euroopassa elokuva ei ole miljoonavoittoa tahkoavaa teollisuutta. Elokuvia rahoitetaan valtion varoista tai hankkimalla yksityistä rahoitusta.

Venäläis-saksalais-suomalaisen yhteistyöelokuvan tukijoiden joukossa on niin Venäjän kulttuuriministeriö kuin Suomen elokuvasäätiö ja YLE.

Venäläisen elokuvan erinomaiseen kattaukseen voi tutustua linkistä:

https://kinolokakuu.com/elokuvat/

Kino Lokakuu alkaa Helsingissä tiistaina 13. helmikuuta ja jatkuu sunnuntaihin, jolloin kello 16.00 esitetään Arytmia [Аритмия] kesto 1 t 56 min. Elokuvassa on suomenkieliset tekstit. Vieraana Arytmian pääosan esittäjä Aleksandr Jatsenko, jota haastattelee kääntäjä/toimittaja Jukka Mallinen. Keskustelun tulkkaa Toivo Tupin.

**

Ote Uuden Suomen Vapaavuoroon kirjoitetusta ohjaaja Boris Hlebnikovin ja kuvaaja Pavel Kostomarovin haastattelusta vuodelta 2013:

Onnekkaimmat saavat taakseen hyvät tuottajat. Kostomarov muistuttaa, että elokuvabisneksessä liikkuu laiton raha.

-Ala on hyvin korruptoitunutta ja rahantekijät ovat hyvin soluttautuneita rakenteisiin, Kostomarov sanoo.

Elokuvalla on helppo tehdä rahaa, mutta virkamiesten välinpitämättömyys on myös paradoksi. 

Esimerkiksi käy Hlebnikovin vastikään Berliinissä ensi-illassa ollut elokuva.  Dolgaja shaststlivaja zhizn (Pitkä onnellinen elämä) -elokuvaan löytyi helposti rahoitusta.

Elokuvaa kuvattiin puolitoista kuukautta Murmanskin lähistöllä. Juonena tarinassa on se, miten maatalousyrittäjä ajautuu umpikujaan suhteessaan kolmen virkamiehen kanssa ja lopulta tappaa kiusaajansa.

Hlebnikov selvittää hymyillen, että elokuvan rahoituksesta jopa kilpailtiin. Samat rahoittajat tulivat mukaan elokuvan ensi-iltaan Berliiniin.

-Heille elokuvan loppu oli täysi yllätys. Nähtyään elokuvan he käänsivät kohdatessamme katseensa minusta. Virkamiehet eivät olleet valmistautuneet siihen, että heidät saatetaan murhata, Hlebnikov naurahtaa.

Tämä puhuu sen puolesta, että virkamiehet eivät edes lue käsikirjoituksia töistä, joita he rahoittavat.

Toinen ote kommenteista:

Suomi-Venäjä -seuran elokuvatapahtumissa Andorrassa ja Kuopiossa näytettävä Boris Hlebnikovin Poka notsh ne razlutshit, Till night do us part, (Kun yö ei vielä erota) -elokuva on mainio esimerkki vaihtoehtoisen rahoituksen löytymisestä yhteisen tahdon avulla.

Elokuva on viihdyttävä. Elokuva ei ole poliittinen. Mutta kukaan ei halunnut tukea elokuvaa.

-Nuori tuottajatuttavani ehdotti, että elokuva tehtäisiin siten, että kaikki tunnetutkin 60 näyttelijää työskentelisivät ilman palkkaa olettaen, että osan rahoista saamme myöhemmin.

-Teimme elokuvan noin 20 kertaa halvemmalla kuin mitä se olisi tullut maksamaan normaalisti. Työmme käy kaupaksi. Elokuva on myyty televisiolle. Kun meille maksetaan, saamme palkat tilitettyä. Myös Pavelille, Hlebnikov vihjaa.

Elokuva kuvaa keskusteluja, joita Moskovan rikkaat käyvät suositussa ravintolassa. Ravintola on saanut moskovalaisilta lempinimen Moskovan pääkeittiö.

Käsikirjoitus tehtiin siltä pohjalta, mitä ravintolan vieraista oli saatu salakuuntelulla irti.

Useat näistä, 30-40 keskustelua, julkaistiin Bolshoi Gorod -lehdessä.

Teksteistä hiottiin hyvä käsikirjoitus ja siihen lisättiin kaksi tarjoilijaa ja keittiön puheet.

Pahoinvointivaltion hinta (vaaliextra)

Populistien ja diktaattorien suussa totuus vääntyy yksinkertaistuksiksi. Demokratioissa voi äänestyskopissa tehdä oman henkilökohtaisen päätöksen. Tiukan kurin valtioissa yksinkertaisin keino vaikuttaa mielialoihin on osoittaa poikkeusolojen johtuvan ulkoisesta uhasta.

Meillä on presidenttiä valittaessa tapana sivusilmällä vilkuilla Venäjää. Näin on tehty itsenäisessä Suomessa aina. Härskeimmät käyttävät hyväkseen valheita ja tietoista väärinymmärtämistä, varovaisemmat koettavat todistella näkemyksiään pitkällä kokemuksella.

Sekin on suhteellista.

Suomen suhde Venäjään ei ole koskaan ollut vain kahdenvälinen, vaan siihen liittyy yleinen kehitys maailmalla.

Perustuslaissamme määritellään hallituksen ja presidentin suhde. Presidentiltä on karsittu valtaa reilusti varsinkin sisäpolitiikassa. Niinistön aikana on syntynyt sellainen kuva, että ulkopolitiikassa hänellä on sitä enemmän vaikutusvaltaa, mitä pidemmän tauon hän pitää sanan ”ulkopolitiikkaa” jälkeen ennen ”yhdessä hallituksen kanssa” -lauseen loppua.

Äänestäjän on päätettävä uskoako vaikka RKP:n Nils Torvaldsin pohdintoja Venäjästä vai istuvaa presidentti Sauli Niinistöä (Kansalaisliike). Niinistön halua rakentaa siltaa EU:n ja Venäjän välille ei tohdi kyseenalaista juuri kukaan mutta Torvaldsin päätelmien nousemisessa yleiseksi keskustelun aiheeksi Suomessa, niin realistinen kuin hänen Nato-kantansa onkin, on hänen pulmansa, koska Venäjän sisäpolitiikan seuraaminen ja sikäläisen mielipiteenmuodostuksen vaikutusten arviointi on vaikeaa.

Niinistö on vakuuttunut ja ollut jopa yllättynyt Venäjän pyrkimyksistä parantaa suhteitaan Eurooppaan. Torvalds uskoo Venäjän taloudellisen selkärangan murtuvan lähimpien 15 vuoden kuluessa.

Toisaalta. On ehkä hyvä, ettei vedetä liian pitkälle meneviä päätelmiä Venäjän lähitulevaisuudesta. Mitään nopeasti politiikkaa muuttavaa kehitystä ei Venäjällä ole näköpiirissä. (Gaidar-foorumin keskusteluista löytyy aineistoa englanniksi mm. täältä.) Helsingin yliopiston professori Vladimir Gelman arvioi  Venäjän jatkavan eristäytymistään. Muu maailma pitänee Venäjää edelleen mahdollisena uhkana. Venäjä ylläpitää itse keskustelua maan valmistautumisesta myös sotaan.

Lännen vastainen propaganda pitää nykyisen vallanpitäjät istuimillaan. Yhden käsityksen mukaan Venäjä valmistautuu ainoastaan siirtymään presidentti Vladimir Putinin ajasta häntä seuraavan sukupolven komentoon. Vaikka Venäjä kohtaisikin uusia pakotteita, on maan tulevaisuus todennäköisesti sidottu sen nykyiseen hallitsevaan luokkaan.

Eräät yritykset välttelevät sijoittamista Krimille, ja jo pelkkä uhka joutua uusien pakotteiden kohteiksi vaikuttaa Venäjän ilmapiiriin, arvioi tutkija Lilia Ševtsova Deutche Wellen haastattelussa.

Kun maassa edellisen kerran valmistauduttiin presidentinvaaleihin, vaaleja edelsi joukko mielenosoituksia, jotka olivat suurimpia sitten 1990-luvun alun. Tänä vuonna yhä useampi sanoo, että mistään vaaleista on turha puhua, kun kyse on siitä, että maaliskuussa ainoastaan vakaannutetaan tilanne hamaan tulevaisuuteen. Vallan kulissien murtuminen ei ole todennäköistä.

Ennen kuin toteutuvat Putiniin kohdistuvat kriittiset odotukset siitä, että venäläinen poliittinen eliitti hajotetaan pikaisesti ja merkittävä osa poliittisia toimijoita lakkaa pitämästä Putinia suojelijanaan järjestäytyen uudelleen, voidaan tuskin odottaa tuollaista lopputulosta. Ei liene Amerikan etujen mukaista, että Putinin hallinto romahdutetaan kertaheitolla, koska sitten herää kysymys – mitähän sitten mahtaakaan tapahtua tuossa ydinasevaltiossa?” Ševtsova pohtii.

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hurraa! (Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Talouselämän lonkerot ovat toisiinsa lomittuneita

Venäjää seuraava saa maan kehityksestä jatkuvasti ristiriitaisia tietoja niin Suomessa kuin Venäjällä. Venäjän puolestapuhujilla on vaikutusvaltaa ja kabineteissa osataan pelin henki.

Talouselämä ja Suomen hallitus kertovat mielellään, että vienti vetää vaikka toisaalla nähdään isoja ongelmia Venäjän suhteessa muuhun maailmaan.

Kaikille on selvää, että vauraus näyttää keskittyvän yhä harvempiin käsiin niin kuin monessa muussakin diktatuurissa, joista varoja siirretään oman maan kehittämisen sijaan turvaan ulkomaille.

Venäläisillä on meille merkitystä niin ulkopolitiikkamme piilovaikuttajina kuin talouselämäämme aktiivisesti osallistuvinakin. Käytännössä kyse on muutamasta henkilöstä ja joistakin yrityksistä.

Pienessä maassa henkilösuhteiden merkitystä ei pidä yhtään vähätellä. Vaikutusvaltaisten venäläisten asema Suomessa on vakaalla pohjalla, mutta Yhdysvalloissa ollaan asettamassa pakotelistalle muitakin kuin suomalaisellakin passilla tarvittaessa liikkuvat Gennadi Timtšenko ja Rotenbergien veljekset. Helsingin telakan kaupassakin riittää puhuttavaa, mutta poliittista ohjausta ei Suomen talouselämässä ole niin kuin Venäjällä.

Toki energia-asettaan käyttävä Venäjä pitää julkisuudessa olleiden tietojen valossa otteessaan Fortumia ja vaikuttaa meihin jatkuvasti. Jollei muuten, niin ainakin haastamalla kaikki repivään keskusteluun turvallisuuspolitiikkamme hinnasta.

Kaasuputki Itämerellä on muka suomalaisille vain ympäristökysymys. Harva uskoo selitystä, mutta moni haluaa ymmärtää kaasuntoimitukset vain Saksan ja Venäjän välisenä asiana.

Ševtsova muistutti Deutsche Wellen haastattelussa, että vuoden 2017 lokakuussa amerikkalaisten pakotelistalle joutui 33 venäläisyritystä. Samaan aikaan monet lobbausorganisaatiot ovat yrittäneet pehmentää listan toimenpidevalikoimaa.

Lisäksi Euroopan maat, etenkin Saksa, tekivät kaikkensa lieventääkseen välillisten sanktioiden uhkaa niiden suuntaan, jotka tekevät yhteistyötä jo sanktioita saaneiden yritysten kanssa. Nord Stream 2 on saatu käytännössä turvaan kaikilta uhilta.”

Ševtsova kertoo haastattelussa, että hänestä näyttääkin siltä, että Euroopan maat eivät ole valmiita muodostamaan Amerikan kanssa yhteistä rintamaa sitoakseen Venäjän kädet ja saadakseen hyvitystä Venäjän suhteen. Sen sijaan moni maa Kreikasta Itävaltaan yrittävät päin vastoin kaikin voimin heikentää lännen Venäjän vastaista rintamaa, joka koskee myös Ukrainan sotatoimien aiheuttamia sanktioita.

Venäjän eliitti joutuu koville

Krimin miehityksen vuoksi Venäjälle asetetut pakotteet ovat kovia ja yhä pahenevia. Venäläiset ovat tottuneita puhumaan tuonnin korvaamisesta. Vaikka presidentti Donald Trumpin ensimmäinen vuosi on ollut vuoristorataa, on maan kongressi ollut yhtenäinen päättäessään uusista venäläistä talouselämää koskevista rajoituksista.

Venäjällä katseet on suunnattu tammikuun loppuun, jolloin Yhdysvalloissa on määrä päättää jälleen uusista Venäjän vastaisista pakotteista. Trumpin Yhdysvalloissa pörssikurssit nousevat ja talous saa voimaa myös venäläisistä varoista.

Ševtsova uskoo, että Yhdysvallat jatkaa politiikkaa, joka heikentää venäläisen eliitin selviytymismallia, johon kuuluu yhdessäolo lännen kanssa, eläminen lännessä ilman mitään rajoitteita ja oleminen kuitenkin länttä vastaan. Näin venäläinen eliitti on voinut siirtää varansa pois Venäjältä ja realisoida ne läntisten lobbaajien avulla.

Pakotteiden lisäämisen tarkoituksena on lopettaa venäläisen eliitin integraation Amerikan talouselämään.

On toinenkin syy, miksi tuo sidos loppuu. Lännen lobbausrakenteet joutuvat uhanalaisiksi, etenkin Amerikassa. Ne ovat helpottaneet rahojen valumista pois Venäjältä, venäläisen pääoman muuttamista rahaksi ja rahanpesua.

Venäjällä Yhdysvalloista puhutaan tärkeimpänä syynä maan ongelmiin myös ulkopolitiikassa, Yhdysvalloissa riittää, että keskitytään hitaasti mutta varmasti selvittämään Venäjän mahdollista sekaantumista maan vaaleihin.

 

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

(Julkaistu Aleksei Merinovin luvalla)

Hyvinvoiva Venäjä on kaikkien etu

Pahoinvointi uhkaa kuitenkin jo koko valtiota.

Ainakin jos uskomme taloustieteilijöitä, professori Tatjana Vorožeikinaa ja Jevgeni Gontmaheria. Virallisten laskelmien mukaan köyhimpiä kansalaisia on yli 13 prosenttia väestöstä. Venäjän köyhyysaste on 13,8%, mutta kuten Moskovan sosiaali- ja taloustieteiden korkeakoulun professori Tatjana Vorožeikina huomautti, ”nämä ihmiset eivät elä köyhyydessä vaan kurjuudessa, ja köyhyydessä elävien määrä on paljon suurempi”.

Gontmaherin mielestä kauniit puheet minimi toimeentulosta saisi jo unohtaa.

Jos venäläisten köyhyyttä tarkastellaan toimeentulominimiä käyttäen, tulokseksi saadaan yli 25% väestöstä. Tuo määrä uhkaa jo koko valtion olemassaoloa, koska jos tuollainen määrä ihmisistä on köyhiä, emme voi uneksiakaan pääsystä kehittyineimpien maiden joukkoon.

Taloustutkijan näkemyksen mukaan tilannetta pahentaa entisestään se, että valtaosa kansalaisista on riippuvainen valtiovallan varoista. Välillisesti nämä niin sanotut valtion budjetista palkkansa nostavat työntekijät sukulaisineen muodostavat 100 miljoonan ihmisen joukon 146 miljoonan väestöstä.

Tulevaisuus on synkkä

Kamppailua köyhyyttä vastaan (jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua) on Venäjällä käyty jakamalla köyhimpien tukeen keskushallinnosta saatuja varoja. Ajan oloon nämä varat ovat paikallisesti sulautuneet muihin menoihin ja jääneet kokonaan jakamatta.

Politologi Dmitri Oreskin ennustaa, että ”Venäjällä on edessä parin vuoden taantuma alueilla, jolloin ei makseta palkkoja. Tämä johtaa koko maan jatkuvaan heikkenemiseen.

Useimpien mielestä Putin ei tarvitse enää enempää legitimiteettiä, sanoo sosiologi Aleksei Levinson.

Tuo osa yhteiskuntaa on omaksunut psykologisesti nykytilanteen eli kun Venäjää ympäröivät viholliset. Tuon tilanteen voi konservoida. Nuo samat ihmiset voi myös ilman mitään poliittisia muutoksia saada kannattamaan suhteiden parantamista lännen kanssa, ja he tekevät sen yhtä vilpittömästi kuin pysyvät nykyisessä kannassaan.”

Venäjän sisäpolitiikan ja talouden ongelmat ovat vakavia, mutta silti Venäjän johto on saanut vakuutettua suuren osan kansalaisista siitä, että maan ongelmat johtuvat ennen muuta Yhdysvalloista. Omat toimet olisivat tarpeen, sanoo professori Gontmaher, ja opastaa MK-lehdessä valtiovaltaa.

Itse asiassa on ryhdyttävä päättäväisesti purkamaan valtion sääntelyä kaikilla elämänaloilla. On kehitettävä todellista paikallishallintoa ja poistettava valtion läsnäolo monilta talouselämän alueilta, joita voivat menestyksellisesti kehittää pienten ja keskisuurten yritysten pyrkimykset. Kaikki tuo on tietenkin mahdollista vain muuttamalla radikaalisti koko poliittista järjestelmää.”

Satisfaction-video jakaa mielipiteitä

Venäjällä perinteet velvoittavat, mutta nurkkakuntaiset asenteet voivat aiheuttaa kiusallisia tilanteita, joissa sukupolvien väliset erot saavat absurdeja muotoja. Lentäjiksi opiskelevien upseerioppilaiden hauskanpito – video, tulkittiin liian monella taholla maan perinteisiä arvoja loukkaavaksi.

Opettajien mielestä miehille ei enää ole sijaa lentokoneiden ohjaamossa. Puolestapuhujien vetoomukseen on toisaalta saatu nopeasti kymmeniätuhansia allekirjoituksia.

Kysymys videosta tuo mieleen Neuvostoliiton vanhojen seniilien johtajien ajat.

Toimittaja Andrei Arhangelski arvioi osuvasti, sitä miksi valtiovalta pelästyi hauskanpitoa:  ”Totalitaarisen yhteiskunnan pienen rattaan on vain elettävä valmiina kuolemaan isänmaan puolesta. Demokratiassa saa elää oman yksilöllisen onnensa eteen. Niin yksinkertaiselta se tuntuu.

Itse tapahtunut oli kohtuullisen viaton parodia muutaman vuoden takaisesta brittihuumorista: videosta, jossa miehet eroottisesti kalsareissaan kuurasivat kasarmin lattiaa.

 

Arhangelski kiteyttää artikkelinsa loppuun, että hauskanpidon määrittely rienaukseksi kuvaa valitettavalla tavalla maan henkistä pysähtyneisyyden tilaa.

Jos ihminen etsii henkilökohtaista onneaan eikä riko maan lakeja, kukaan ei saa häntä häiritä siinä. Se on juuri normaali kansallinen idea. Elää oman onnensa vuoksi, ja jos tuo periaate on legitimisoitu, ääneen lausuttu, siitä tulisikin yleiskansallisen konsensuksen peruspilari ja sillä voi ratkoa mainiosti tällaisia konflikteja. Ihmiset iloitsevat? Pitävät hauskaa? Huvittelevat? Eivät aiheuta samalla mitään pahaa kenellekään? Kyllä heillä on täysi oikeus siihen. Moraalisen käytöksen tärkeimpänä kriteerinä on tähän asti pidetty sodan antamaa kokemusta, mutta rauhanaikainen elämä ei voi nojata sodan kokemuksiin, olivatpa ne kuinka oikeudenmukaisia tahansa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Moshesin mukaan vaalivoitto voi olla Putinille helppo, mutta se on kaikkea muuta kuin ilmainen ja riskitön niin Venäjälle itselleen kuin muulle maailmalle.